Didaktinen runous

Didaktinen runous eli opetusrunous on runomuotoista kirjallisuutta, joka käsittelee hyviä tapoja ja kannustaa lukijoita noudattamaan niitä. Lajityypin teemoja ovat esimerkiksi säädyllisyys ja jumalanpelko.[1]

Opetusrunoutta kirjoitettiin jo antiikissa. Lajityypin varhaisia klassikoita ovat esimerkiksi Hesodioksen Työt ja päivät, Lucretiuksen Maailmankaikkeudesta ja Vergiliuksen Laulu maanviljelijän työstä. Sekä Platon että Horatius pitivät opettavaisuutta runouden tärkeänä ominaisuutena. Aristoteles sen sijaan oli kiinnostuneempi estetiikasta.[1]

Keskiajan exemplumit olivat hyvää ja hurskasta elämää opettavia runoja. Valistusaikana julkaistiin suuri määrä opettavaista runoutta, kuten Alexander Popen An Essay on Man (1733–1734). John Ruskin (1819–1900) puolestaan katsoi, että kirjallisuuden tärkein tehtävä oli ihmisen eettisten ja uskonnollisten vakaumusten vahvistaminen, ei viihdyttäminen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kirjallisuudentutkimus: didaktinen runous Tieteen termipankki. 27.5.2014. Viitattu 8.11.2022.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.