Charles Anthon

yhdysvaltalainen antiikintutkija

Charles Anthon (19. marraskuuta 1797 New York, Yhdysvallat29. heinäkuuta 1867 New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen antiikintutkija.

Charles Anthon.

Elämä muokkaa

Charles Anthonin isä George Christian Anthon oli saksalais-amerikkalainen lääkäri, joka palveli Britannian armeijassa Amerikan vallankumouksen aikana Detroitin antautumiseen saakka 1788. George Anthon sai lääkintäkenraalin arvon, jäi eläkkeelle, avioitui ranskalaisen upseerin tyttären kanssa ja asettui asumaan New Yorkiin.[1] Charles syntyi siellä,[2] valmistui Columbian yliopiston collegesta 1815,[3] opiskeli lakitiedettä ja valmistui asianajajaksi 1819.[3] Hän ei kuitenkaan toiminut asianajajana.[2] Sen sijaan hän sai seuraavana vuonna nimityksen kreikan ja latinan apulaisprofessoriksi vanhaan collegeensa.[3] Vuonna 1830 hän sai nimityksen professoriksi[2] ja hänestä tuli Columbia Grammar & Preparatory Schoolin opettaja.[3] Vuonna 1835 hänestä tuli professori Morsen seuraaja.[3] Hän jäi virasta eläkkeelle 1864[2] ja kuoli New Yorkissa.[3]

Teokset muokkaa

Anthon julkaisi runsaasti kirjoja oppilaitosten käyttöön, ja niistä tuli hyvin suosittuja, vaikka opettajat eivät katsoneet niiden käyttöä hyvällä, sillä niissä oli alaviitteissä runsaasti selityksiä ja käännöksiä.[2] Hän kirjoitti teoksen A Manual of Greek Literature from the Earliest Authentic Periods to the Close of Byzantine Era, jossa hän luetteli aikakauden kreikkalaiset kirjailijat ja esitti yhteenvedon heidän elämästään ja teoksista ja luettelon siihen aikaan julkaistuista laitoksista. Katsaus on yhä edelleen käyttökelpoinen, joskin vanhentunut. Hänen aikeensa toteuttaa samanlainen teos latinankielisestä kirjallisuudesta ei toteutunut.

Anthonin työtä jatkoi hänen seuraajansa Henry Drisler.

Anthonin transkriptio muokkaa

Anthon tunnetaan yhteydestään Myöhempien aikojen pyhien eli mormonien liikkeeseen. Hän oli tekemisissä Martin Harrisin kanssa Joseph Smithin Mormonin kirjan käännöskatkelman asiassa. Katkelmasta on myöhemmin käytetty nimitystä Anthonin transkriptio. Harrisin mukaan Anthon kirjoitti Harrisille autentikoimiskirjeen, jossa hän vakuutti, että katkelmassa on aitoja egyptiläisiä kirjoitusmerkkejä. Anthonin väitettiin myös vahvistaneen, että merkkien käännös on oikein. Kun Anthon sai tietää, että merkit oli ilmoittanut Joseph Smithille enkeli, hän repi aitouskirjeen ja sanoi, ettei enkeleitä ole olemassa ja pyysi Harrisia tuomaan alkuperäiset levyt hänelle käännettäväksi. Martin Harris kääntyi myöhemmin tohtori Samuel Latham Mitchillin puoleen ja sai autentikoimiskirjeen häneltä.[4][5] Anthon kuitenkin kiisti Harrisin version heidän tapaamisestaan ja sanoi eräälle E. D. Howelle 17. helmikuuta 1834 kirjoittamassaan kirjeessä, että väite autentikoinnista on väärä, että Anthon oli tunnistanut kirjoituksen huijaukseksi ja että Anthon oli sanonut Harrisisille, että kirjoitukset kuuluivat suunnitelmaan, jolla oli tarkoitus huijata maanviljelijältä [Martin Harrisilta] rahat...."[6]

Anthonin ja Poen tuttavuus muokkaa

Anthon oli Edgar Allan Poen ystävä ja kävi tämän kanssa kirjeenvaihtoa. Poe pyrki hyödyntämään tuttavuutta saadakseen maanlaajuista mainetta kirjoittajana ja saadakseen julki 1845 novellikokoelmansa Harper and Brothersin kautta. Se ei tuolloin onnistunut Poeen kohdistuneiden plagiaattisyytteiden vuoksi. Myöhemmin Poesta toki tuli Yhdysvaltojen kirjallisuuden merkittävä nimi.

Veljet muokkaa

Anthonin veli John Anthon oli merkittävä juristi ja toinen veli Henry Anthon (1795-1861) huomattava pappi.[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Osa edeltävästä tekstistä on peräisin tekijänoikeussuojasta vapautuneesta teoksesta: Wilson, James Grant; Fiske, John, eds. (1900). "Anthon, John". Appletons' Cyclopædia of American Biography. New York: D. Appleton.
  2. a b c d e Encyclopaedia Britannica 1911
  3. a b c d e f Encyclopaedia Britannica 1878
  4. “Read This I Pray Thee”: Martin Harris and the Three Wise Men of the East Richard E. Bennett. S. 178. Oct. 2010.
  5. The Contributions of Martin Harris. Matthew S. McBride. 3 January 2013.
  6. So What's the Difference?, s. 154–156, Fritz Ridenour, ed., Regal Books (1973).