Sumer

Sumer oli varhainen sivilisaatio Mesopotamiassa noin 4000–2000 eaa. Sumerin alue sijaitsee nykyisessä Etelä-Irakissa Eufrat- ja Tigrisjokien laaksoissa.

Sumer ki-en-g̃ir
n. 4100 eaa.–n. 1763 eaa.
Väkiluku	1 500 000
Uskonnot	sumerilainen polyteismi
Historia
– Uruk-kausi	4100–2900 eaa.
– Varhaisdynastinen kausi	2900–2340 eaa.
– Akkadilainen kausi	2334–2154 eaa.
– Gutilainen kausi	2141–2050 eaa.
– Uussumerilainen kausi	2112–2004 eaa.
– Isin-Larsa-kausi	2025–1763 eaa.
Kielet	sumeri, akkadi
Edeltäjä	Ubaid-kulttuuri
Seuraaja	Vanha Babylonia
Infobox OK

Sumer oli varhaisimpia korkeakulttuurin keskuksia ja kaupungistuneita alueita. Maa oli kuitenkin jatkuvasti hajanainen ja koostui keskenään kilpailevista kaupunkivaltioista. Uskonto ja temppeli ohjasivat Sumerissa suurta osaa yhteiskunnasta. Tyypillistä sumerilaista kaupunkivaltiota johti pappiskuningas ensi. Kullakin kaupungilla oli oma suojelusjumalansa. Temppeli vuokrasi maata viljelijöille, kävi kauppaa ja verotti. Uskonnollinen ylimystö oli vallan huipulla, mutta sillä oli velvollisuus järjestää kansalle muun muassa uskonnollisia juhlia. Kolmannen vuosituhannen eaa. jälkipuoliskolla valtaa siirtyi maallisille kuninkaille, joiden asema perustui sotilaalliseen voimaan.

Sumerin kaupunkien aikaansa nähden suuri koko pohjautui tehokkaaseen kasteluviljelyyn, joka mahdollisti suuret viljasadot. Sumerilainen kauppa ulottui laajalle aina Intiaan asti. Sumer kävi kauppaa, koska maassa oli vähän puuta, metalleja ja kiveä.

Sumerilaiset keksivät muun muassa kirjoitustaidon ensimmäisinä maailmassa. Nykypäiviin sumerilaisesta kulttuurista on säilynyt muun muassa seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, jonka vuoksi tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen. Sumerilaisen mytologian ja kirjallisuuden vaikutus näkyy abrahamilaisissa uskonnoissa ja antiikin Kreikan kulttuurissa.

Nimi

Sanan Sumer (akkadin 𒋗𒈨𒊒, šumeru) merkitystä ei tunneta. Sumerit itse kutsuivat maataan nimellä ki-en-gi ← kig en-g̃ir (𒆠𒂗𒄀, ’kotimaisten herrojen maa’). ’Sumer’ saattaa palautua sumerien omakieliseen nimeen, joka ehkä lausuttiin /kengir/. Kirjoitusmerkki EN voitiin mahdollisesti lukea myös /hin/ tai /jin/, jolloin paikannimen alkumuoto voitaisiin rekonstruoida muotoon *hiŋer tai *jeŋker. Samaa juurta saattaisi olla Raamatussa mainittu Sinear (heprean šīnʿār). Itseään sumerilaiset kutsuivat ’mustapäiksi’ (𒊕𒈪𒂵, sag̃-gíg-ga, lausutaan /saŋɡiɡa/) ja kieltään ’meikäläisten kieleksi’ (𒅴𒂠, eme-g̃ir, /emeŋir/).

Maantiede

Pääartikkeli: Mesopotamia

Sumerin tärkeimmät kaupungit ja Persianlahden muinainen rantaviiva. Kartan oikean alakulman vaaleanvihreä alue oli sumerilaisen kulttuurin kukoistuksen aikoina merta. Myös Eufratin ja Tigrisin uomat ovat vuosituhansien saatossa siirtyneet.

Sumer on Mesopotamian eli Kaksoisvirranmaan eteläisin osa, Eufrat- ja Tigrisjokien laaksossa sijaitseva laakea tulvatasanko. Ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta alueella esiintyy myös rajuja tulvia ja myrskyjä. Maaperä on hedelmällistä, mutta sen viljely vaatii keinokastelua. Hedelmällistä tulvatasankoa ympäröi autiomaa. Sateita esiintyy vain talvisin, ja vuotuinen sademäärä on noin 150 mm. Kesät ovat erittäin kuumia. Sääolot eivät muinaisen Sumerin aikaan olennaisesti eronneet nykyisistä. Lähellä Persianlahden rannikkoa on suuri suoalue, jossa esiintyi runsaasti kalaa ja ruokokasveja.

Maa on hyvin tasaista, ja korkeusero tulvatasangon pohjoisosien ja Persianlahden rannikon välillä on vain noin 30 metriä. Tasaisen maaston vuoksi joet tulvivat helposti ja niiden uomat voivat siirtyä, mikä usein oli vedestä riippuvaisille kaupunkivaltioille tuhoisaa. Myös hiekkadyynien liikkeet ja tulvat muuttivat maastoa ja uhkasivat asutuskeskuksia. Esihistoriallisella ajalla Eufrat ja Tigris ilmeisesti yhdistyivät nykyisen Bagdadin seuduilla. Eteläisen tulvatasangon halki virtasi useita pieniä jokia ja puroja. Myöhemmin pienimmät virrat kuivuivat tai yhdistyivät niin, että Eufrat virtasi suunnilleen tulvatasangon keskellä ja Tigris hiukan idempänä. Persianlahti ulottui 150–200 kilometriä nykyistä luoteemmaksi. Monet Mesopotamian asutuskeskukset olivat muinoin rannikkokaupunkeja, vaikka nykyään sijaitsevat sisämaassa.

Historia

Pääartikkeli: Sumerin historia

Esi- ja protohistoria (5000–2900 eaa.)

Pääartikkelit: Ubaid-kulttuuri, Uruk-kausi ja Džemdet Nasr -kausi

Sumer oli yksi maailmanhistorian kuudesta itsenäisesti syntyneestä sivilisaatiosta. Muut olivat Egypti, Indus-kulttuuri, Kiina, Andien sivilisaatio ja Mesoamerikka. Mesopotamian kronologiaa ennen vuotta 1595 eaa. ei kyetä ajoittamaan tarkasti. Tässä artikkelissa käytetään keskikronologiaa.

Sumeri on isolaattikieli, eli se ei ole sukua millekään tunnetulle kielelle. Sen puhujat saapuivat eteläiselle tulvatasangolle viimeistään vuoden 4000 eaa. tienoilla. Osa tutkijoista uskoo sumerien asuttaneen aluetta jo huomattavasti aiemmin. Etelä-Mesopotamian varhainen asutushistoria ja sumerien alkuperä on tutkimuskirjallisuudessa paljon käsitelty aihe, josta ei vallitse yksimielisyyttä. Sumerin varhaisimman esihistorian tutkiminen on vaikeaa, sillä kerrostumat ovat alluviaalin peittämiä.

Etelä-Mesopotamian kuparikautta kutsutaan Ubaid-kaudeksi. Se ajoitetaan noin vuosiin 5000–4100 eaa. ja oli Sumerin varhaisin maanviljelyskulttuuri. Ubaid-kulttuurin yhteiskunnasta ei tiedetä paljoakaan, mutta se vaikuttaisi olleen suhteellisen tasa-arvoinen. Mesopotamian ensimmäiset kaupungit ja monumentaaliarkkitehtuuri syntyivät Ubaid-kaudella. Asutus oli tiheintä Urin ja Eridun ympäristössä. Sumerilainen perimätieto piti Eridua maailman vanhimpana kaupunkina ja sivistyksen syntypaikkana.

Ubaid-kautta seurasi Uruk-kausi noin vuosina 4100–2900 eaa. Tuolloin alkoi nopea teknologinen ja kulttuurinen kehitys. Kasteluviljelyn yleistyminen lisäsi maatalouden tuottavuutta, jolloin työvoimaa vapautui muihin tehtäviin. Maataloustuotteiden suuri ylijäämä mahdollisti väestönkasvun, kaupan ja erikoistuneiden ammattikuntien synnyn. Pronssi sekä moni muu metalli ja valmistustekniikka otettiin käyttöön. Urukista tuli maailman ensimmäinen suurkaupunki ja Etelä-Mesopotamian valtakeskus. Sumerilainen kulttuurivaikutus levisi laajoille alueille Lähi-idässä, Egyptissä, Anatoliassa ja Intiassa. Urukin yhteiskuntajärjestelmää ei tunneta. Todennäköisesti sen valta perustui kaupungin asemaan taloudellisen tuotannon ja kaupankäynnin keskuksena, ei niinkään sotilaallisiin valloituksiin. Poliittisen järjestelmän perusyksikkö oli kaupunki, jonka yhteisöllinen toiminta jäsentyi temppeli-instituution ympärille.

Uruk-kauden lopulla koettiin romahdus, jonka syyksi on arveltu kuivuutta ja viljelysmaiden köyhtymistä. Seurannutta ajanjaksoa kutsutaan Džemdet Nasr -kaudeksi (3100–2900 eaa.). Uruk-kulttuurin yhtenäisyys päättyi, ja Sumer jakautui kilpaileviin kaupunkivaltioihin. Vesivarojen hallinnasta tuli toistuva konfliktien aihe.

Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.)

Pääartikkeli: Sumerin varhaisdynastinen kausi

Keihäin aseistettua jalkaväkeä steelassa, jonka Lagašin kuningas Eannatum pystytti Ummasta saadun voiton kunniaksi.

Historian määritellään yleensä alkavan kirjoitustaidon keksimisestä. Sumerit kehittivät nuolenpääkirjoituksesta toimivan kirjoitusjärjestelmän aikavälillä 3500–2900 eaa. Varhaisin kirjoitus koostuu ideogrammeista. Niillä merkittiin asioita ja käsitteitä, ei puhutun kielen äänteitä tai kielioppia. Uruk-kaudella kirjoitetun kielen oletetaan olleen sumeri, mutta täysin varmaa se ei ole. Kirjalliset lähteet ovat lähinnä kirjanpitoa ja muita hallinnollisia tekstejä.

Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.) on Sumerin historian ensimmäinen vaihe, josta on runsaasti kirjallisia lähteitä. Jo varhain Etelä-Mesopotamiassa asui sekä sumerin että seemiläisten kielten puhujia. Ei ole viitteitä siitä, että kumpikaan ryhmä olisi saapunut Sumeriin vasta hiljattain. Seemiläisten suhteellinen osuus kasvoi vähitellen. Lähteiden perusteella on mahdollista tunnistaa historiallisesti merkittäviä tapahtumia ja jopa yksittäisiä ihmisiä.

Kaupunkivaltioiden ylipapit ja kuninkaat hallitsivat kansankokouksen tuella. Hallitsijoilla oli sekä sotilaallisia, uskonnollisia että oikeudenkäyttöön liittyviä velvollisuuksia. Yhteiskunta oli jakautunut erillisiksi luokiksi, ja esimerkiksi orjuutta tiedetään esiintyneen varhaisdynastisella kaudella. Merkittävimpiä kaupunkeja olivat Lagaš, Umma, Ur ja Uruk. Ne kävivät kauppaa pohjoisemmassa Mesopotamiassa sijainneiden Assurin, Eblan, Kišin ja Marin kanssa. Esiintyi myös diplomatiaa ja ajoittaisia sotia. Tehokkaan maanviljelyn ja koko tunnetun maailman käsittäneen kaupan ansiosta Sumerin kaupungit kasvoivat ajalleen poikkeuksellisen suuriksi.

Kaupunkien välinen kilpailu johti ryöstöretkiin ja sotiin. Varhaisdynastisen kauden alussa kaupungit alettiin ympäröidä muurein. Sotien seurauksena valtaa keskittyi yksittäisille johtajille, ja maalliset kuninkaat lisäsivät valtaansa papiston kustannuksella. Kuninkuus oli toisinaan perinnöllinen, jolloin syntyi dynastioita. Kuninkaiden vallan kasvuun liittyi myös monumenttikirjoitusten perinne, jonka ansiosta varhaisdynastisen kauden alkuperäislähteisiin ilmestyi historiografista ainesta.

Kišin kuningas Enmebaragesi on ensimmäinen aikalaislähteistä tunnettu mesopotamialainen hallitsija. Noin vuonna 2600 eaa. hän teki valloitusretkiä Elamiin. Seuraavina vuosikymmeninä sumerilainen vaikutus laajeni edelleen. Tärkeimpiä keskuksia olivat Urukin ja Kišin kaupungit. Kauppareitit ulottuivat aina Meluhhaan Indusjoen laaksoon saakka. Kauppa toi Sumeriin ennennäkemättömättä vaurautta, joka alkoi houkutella ulkopuolelta tulleita valloittajia. 2500-luvulla eaa. osa Sumerin kaupunkivaltioista joutui elamilaisten sekä pohjoisesta ja idästä saapuneiden paimentolaiskansojen valloittamaksi.

Adab, Lagaš, Nippur, Šuruppak, Umma ja Uruk perustivat sotilaallisen ja taloudellisen liiton (”heksapolis”), joka mahdollisesti toimi Kišin alaisuudessa. Sumerin maan kotoperäinen nimi ki-en-gi näyttäisi viitanneen liittokunnan keskusalueeseen tai ehkä paikkaan, jossa kokouksia pidettiin. Liittokunnan päävihollinen oli Ur, jolle pohjoisemmat kaupunkivaltiot lopulta kärsivät tappion. Urin kuninkaat Mesannepada ja Meskalamdug käyttivät ”Kišin kuninkaan” arvonimeä, joten heidän valtansa ulottui ainakin hetkellisesti Sumerin pohjoisosiin saakka. Heksapoliksen kukistuminen johti pitkään kaupunkivaltioiden välisten sotien kauteen.

Lagašin kuningas Eannatum ajoi elamilaiset Mesopotamiasta noin 2450 eaa. Hän valloitti Urin ja Urukin kaupunkivaltiot ja teki Elamiin suuntautuneen sotaretken. Hän kävi sotaa myös Umman kaupunkivaltiota vastaan aikomuksenaan valloittaa hedelmällinen Gu-Edinan tasanko. Sota ei johtanut aluemuutoksiin, mutta Umma joutui maksamaan Lagašille viljaveroa. Lagašista tuli joksikin aikaa eräs Sumerin mahtavimmista kaupungeista, joka rahoitti vasalleilta kerätyillä veroilla suurisuuntaisia rakennushankkeita.

Eannatumin kuolemaa seurannut vuosisata tunnetaan huonosti. Umma julisti Lagašille sodan noin 2450 eaa. mutta kärsi liittolaisineen tappion. Vuoden 2400 eaa. tienoilla Lagašin kuningas Lugalanda julisti temppelien omistukset henkilökohtaiseksi omaisuudekseen, määräsi papistolle ankaria veroja ja nimitti temppelien johtoon omia sukulaisiaan. Tyytymätön papisto teki vallankaappauksen ja asetti valtaistuimelle uuden hallitsijan Irikaginan. Tämä aloitti laajat uudistukset, joilla pyrittiin korruption vähentämiseen ja yhteiskuntaluokkien välisen tasa-arvon parantamiseen.

Umman kuningas Lugalzaggesi julisti Lagašille sodan noin 2340 eaa. ja aloitti suurisuuntaiset valloitusretket, joiden seurauksena hän lopulta hallitsi koko Sumeria. Hän siirsi hovinsa Urukiin ja alkoi kutsua itseään ”kaiken maan kuninkaaksi”.

Akkadin valtakunta (2334–2154 eaa.)

Pääartikkeli: Akkadin valtakunta

Sargonin voitonsteelaan kuvattuja sumerilaisia sotavankeja.

Lugalzagesin imperiumi jäi lyhytikäiseksi, sillä vuoden 2330 eaa. tienoilla Sargon Akkadilainen valloitti Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit. Akkadilaisten sotamenestys perustui nopealiikkeiseen jalkaväkeen ja kevyisiin sotavaunuihin, jotka kykenivät helposti saartamaan sumerilaisten raskaan jalkaväen ja sotavaunut. Sargonin tärkein tukialue sijaitsi pohjoisessa Kišin seudulla. Pääkaupunki Agaden sijaintia ei tunneta. Mesopotamian valloituksen jälkeen Sargonin sotaretket ulottuivat Välimerelle ja Elamiin saakka.

Sargonin kuoltua valtakunnassa puhkesi kapinoita. Vasta Sargonin pojanpoika Naram-Sin onnistui elvyttämään kaupan ja valloittamaan takaisin välillä menetettyjä alueita. Hän takavarikoi temppelien suuret maaomistukset ja jakoi ne liittolaisilleen. Sumerin perinteinen eliitti syrjäytettiin ja tilalle asetettiin akkadilaisia. Hallituskautensa lopulla Naram-Sin julistautui jumalaksi ja omaksui arvonimen ’maailman neljän kolkan kuningas’. Eteläisintä Mesopotamiaa alettiin kutsua Sumeriksi ja sen pohjoispuolista aluetta Akkadiksi.

Akkadilaiset rakensivat valtakuntaansa laajan tieverkoston ja kävivät kauppaa nykyisessä Afganistanissa ja Anatoliassa saakka. He omaksuivat sumerilaisen temppelikultin, kirjoitusjärjestelmän ja maailmankuvan. Akkadista tuli Etelä-Mesopotamian pääkieli. Varhaisessa tutkimuskirjallisuudessa Sargonin valtaannousu kuvattiin raakana valloitussotana, jossa Sumerin väestö ja kulttuuri tuhottiin. Arkeologisten löytöjen perusteella varhaisdynastisen kulttuuri jatkui ilman merkittävää katkosta. Naram-Sinin pitkä hallituskausi viittaa siihen, että valtakunta oli vakaa ja vauras.

Naram-Sinin kuoltua valtakunta ajautui jälleen sisäisiin levottomuuksiin ja sotiin naapurikansojen kanssa. Sargonin perustama suurvalta säilyi vuoteen 2154 eaa., minkä jälkeen Mesopotamia jakaantui kilpaileviksi kaupunkivaltioiksi. Myöhempi kirjallisuus kuvasi Sargonin hyvän hallitsijan arkkityypiksi, kun taas Naram-Sinin nähtiin hybriksellään syösseen valtakunnan perikatoon.

Gutilainen dynastia (2141–2050 eaa.)

Pääartikkeli: Gutilaiset

Naram-Sinin pojan Šar-kali-šarrin hallituskaudella Mesopotamiaan hyökkäsivät Zagrosvuorten gutilaiset. Sotien ja kapinoiden heikentämä valtakunta ei kyennyt torjumaan gutilaisia, jotka valloittivat Mesopotamian ja tuhosivat Agaden. Gutin kieltä ei tiedetä kirjoitetun, ja gutilaisten valtakaudelta on säilynyt kirjallisia lähteitä hyvin vähän. Sumerilaisissa kirjoituksissa heidät kuvataan eläimellisiksi barbaareiksi, ja gutilaisvaltaa pidettiin jumalien säätämänä rangaistuksena.

Lagašin kuningasta Gudeaa esittävä dioriittiveistos (2100 eaa.).

Gutilaiset eivät ottaneet mitään Sumerin kaupungeista pääkaupungikseen vaan hallitsivat aluetta ulkopuolelta. Pohjoisessa heidän valtansa oli etelää suurempi. Mesopotamiaan syntyi itsenäisiä kaupunkivaltiotia ja pieniä kuningaskuntia. Niistä merkittävin oli Lagaš, jonka hallitsija Gudea alkoi elvyttää sumerilaista kulttuuria ja kirjallisuutta. Hän laajensi valtaansa muihin Etelä-Mesopotamian kaupunkeihin ja toteutti suuria rakennushankkeita. Lagašin kauppayhteydet ulottuivat Keski-Aasiaan, Induksen laaksoon, Dilmuniin ja Levanttiin.

Gutilainen dynastia hallitsi vain muutamia vuosikymmeniä. Se laiminlöi kastelujärjestelmän ylläpidon, mistä seurasi nälänhätää. Urukin hallitsija Utu-heg̃al muodosti Sumerin vanhojen kaupunkivaltioiden liiton ja hääti gutilaiset Mesopotamiasta. Pian voittonsa jälkeen hän kärsi tappion entiselle vasallilleen, Urin hallitsijalle Ur-Nammulle.

Uussumerilainen kausi (2112–2004 eaa.)

Pääartikkeli: Urin kolmas dynastia

Lieriösinettiin kuvattu kuningas Ur-Nammu istuu valtaistuimellaan. Hänen edessään seisoo naispuolinen jumalhahmo. Oikeaan yläkulmaan on ylhäältä alas kirjoitettu kuninkaan nimi 𒌨𒀭𒇉.

Ur-Nammun noin 2112 eaa. perustamaa valtakuntaa kutsutaan Urin III dynastiaksi. Ur-Nammu rakennutti suuria temppeleitä, kuten Urin zikkuratin. Hän loi tehokkaan virkakoneiston ja laati ensimmäisen tunnetun lakikokoelman. Lagašin kukistettuaan Ur-Nammu kykeni keskittämään meriteitse käytävän kaupan Uriin ja otti arvonimekseen ’Sumerin ja Akkadin kuningas’. Hän kuoli taistelussa gutilaisia vastaan noin 2095 eaa., minkä jälkeen hänen poikansa Šulgi laajensi valtakuntaa diplomatialla ja naimakaupoilla. Sotilaalliseen voimaan turvauduttiin vasta viimeisenä keinona, jos esimerkiksi tärkeiden raaka-aineiden maahantuonti sitä vaati. Hallitsijat kuvattiin yli-ihmisiksi, joiden oikeudenmukaisuus, rohkeus, hurskaus, oppineisuus ja musikaalisuus olivat vertaansa vailla.

Urin suurvalta-ajalle tyypillistä oli poliittisen- ja talouselämän keskittyminen temppeleihin. Kaupankäynti ja käsityöteollisuus tapahtuivat temppelien alaisuudessa, samoin virkamiesten toiminta. Myös maa- ja karjataloutta säänneltiin. Temppelit keräsivät veroja, joilla kustannettiin valtion toiminta. Verotuloista jaettiin viljaa myös köyhille. Pitkälle kehittynyt byrokratia ja vilkas kaupankäynti lisäsivät kirjurien ja koulutuksen tarvetta. Kirjoitusjärjestelmä, kalenteri ja mittayksiköt yhtenäistettiin. Hopea sai valuuttaan verrattavan aseman kirjanpidon standardina. Jokaisesta valtion alueella tehdystä kaupasta oli laadittava kuitti. Nykypäivään on säilynyt yli satatuhatta savitaulua, jotka pääosin ovat hallinnollisia asiakirjoja.

Urin III dynastian lopulla valtio ajautui ongelmiin, kun liiallinen viljely johti köyhdytti maaperän ja verotaakka kävi kansalle ylivoimaiseksi. Raskas byrokratia ei kyennyt tehokkaasti reagoimaan kriiseihin. Lännestä saapuneet amorilaiset ryöstelivät valtakuntaa. Šulgin poika Šu-Sin rakennutti Tigrisin ja Eufratin väliin muurin, mutta valtakunta romahti hänen poikansa Ibbi-Sinin valtakaudella noin 2000 eaa. Sumerin maatalouden keskuksessa Lagašissa kaappasi vallan paikallinen virkamies, jolloin ruokatoimitukset Uriin katkesivat. Ibbi-Sin yritti ostaa viljaa Marista, mutta tehtävään määrätty virkamies ei koskaan palannut vaan kaappasi vallan Nippurissa. Sumer ajatui sekasortoon, jota amorilaiset ja elamilaiset hyödynsivät aloittamalla sarjan ryöstöretkiä ja valloitussotia. Urin kaupunki hävitettiin, eikä Sumer enää kohonnut poliittiseksi mahtitekijäksi.

Urin III dynastia oli Sumerille vaurauden ja hyvinvoinnin aikaa. Aivan loppuaikoja lukuun ottamatta se oli vakaa eikä kärsinyt suurista kapinoista. Suurimmillaan valtakunta ulottui Persianlahdelta Välimerelle. Sumerilainen kulttuuri elpyi jopa siinä määrin, että aikakautta on kutsuttu sumerilaiseksi renessanssiksi. Sumerista tehtiin jälleen hallinnon kieli, mutta arkikielenä se ei enää elpynyt. Sumerinkielisessä kirjallisuudessa Urin tuho kuvattiin kokonaisen sivilisaation lopuksi. Aineellisessa kulttuurissa ei kuitenkaan ole havaittavissa jyrkkää muutosta, ja monet sumerilaiset tavat jatkuivat seuraavina vuosisatoina.

Isin-Larsa-kausi (2025–1763 eaa.)

Pääartikkeli: Isin-Larsa-kausi

Elamilaiset häädettiin Mesopotamiasta melko nopeasti. Amorilaisten läsnäolo sen sijaan muodostui pysyväksi, ja varsinkin Keski-Mesopotamiassa heidän lukumääränsä kasvoi suureksi. Osa Etelä-Mesopotamian kaupungeista säilytti itsenäisyytensä, mutta yhtenäisiä suurvaltoja ei enää syntynyt.

Sumerin tärkeimpiä kaupunkivaltiotia olivat Isin ja Larsa. Aluksi Isinillä oli etulyöntiasema, mutta vuonna 1934 eaa. se ajautui tappiollisiin sotiin Larsaa vastaan. Larsan kuningas Gungunum valloitti Urukin, Elamin pääkaupungin Susan ja mahdollisesti myös Sumerin suurimman satamakaupungin Urin. Vuonna 1792 eaa. Larsa valloitti vasallinsa menettäneen Isinin. Suurimmillaan 10–15 kaupunkia käsittänyt valtakunta jäi lopulta Babylonin kasvavan suurvallan varjoon.

Babylonin amorilainen kuningas Hammurapi (hallitsi 1792–1750 eaa.) valloitti 1700-luvun puoliväliin mennessä Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit. Sumerilainen kulttuuri sulautui vähitellen akkadilaiseen, ja sumeri puhuttuna kielenä hävisi vuoteen 1700 eaa. mennessä. Se säilytti vaikutusvaltaisen aseman klassisena kielenä, ja sumerin roolia muinaisessa Mesopotamiassa voi verrata latinan merkitykseen keskiajan Euroopassa.

Yhteiskunta

Asutuskeskukset

Sumerilaisilla ei ollut yhtenäistä valtakuntaa. Etelä-Mesopotamiassa oli useita kaupunkivaltioita, jotka ajoittain muodostivat liittoja. Sumer oli historian ensimmäinen voimakkaasti kaupungistunut yhteiskunta. Mesopotamialaisen käsityksen mukaan kaupunkien synty alkoi temppeleistä, joissa asuvasat jumalasta huolehtimiseen tarvittiin ihmisiä. Kaupunkivaltion keskus oli muurien suojaama kaupunki, jonka ympärillä oli pienempiä kyliä ja viljelysmaita. Joillakin seuduilla ei ollut selkeää kaupunkikeskusta, vaan lähekkäin saattoi olla 3–4 isoa kylää. Asutus keskittyi jokien lähettyville. Asutuskeskusten ja viljelysmaiden väliin jäi puoliaavikkoa, jossa laidunnettiin karjaa ja jonka pensaskasvillisuutta kerättiin polttoaineeksi. Jokiuomien vähittäisen siirtymisen seurauksena asutuksen painopiste vaihteli, kun vettä vaille jääneitä kaupunkeja hylättiin ja kosteammille alueille perustettiin uusia.

Varhaisimmat merkit asutuksesta Sumerin keskustasangoilla ovat Ubaid-kaudelta, jolloin tunnetaan jo jonkin verran monumentaaliarkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua. Väestö ei mahdollisesti vielä ollut kokonaan riippuvainen keinokastelusta, vaan suuri osa sai elantonsa paimentolaisuudesta. Uruk-kaudelta tunnetaan jo paljon enemmän asutuskeskuksia kuin Ubaid-kaudelta, ja myös niiden koko vaihtelee enemmän. Pohjoisessa kaupunkeja oli vähemmän, mutta ne olivat suuria. Etelämmässä oli vain kaksi suurta kaupunkia, mutta pienempiä asutuskeskuksia oli enemmän kuin pohjoisessa.

Uruk-kauden loppuvaiheissa asutus laajeni Sumerin eteläosissa nopeasti ja asukasluku kasvoi. Kauden myöhäisvaiheessa Uruk oli jo 100 hehtaarin laajuinen, selvästi suurempi kuin yksikään muu eteläisen Sumerin kaupunki. Asutuksen keskittymiseen saattoi vaikuttaa vuoden 3800 eaa. jälkeen vallinnut kuiva ilmasto, joka ajoi väestön kastelukanavia rakentavien ihmisten asuttamiin suuriin keskuksiin. Uruk-kauden lopulla monia pienempiä asutuskeskuksia hylättiin, kun talous romahti ja ulkomaankauppa katkesi. Maaseudulle mahdollisesti asettui muualta tullutta väestöä. Toinen pienten asutuskeskusten hylkääminen tapahtui Džemdet Nasr -kauden lopulla, mutta tuolloin kyse oli ehkä väestön keskittymisestä suuriin kaupunkeihin.

Varhaisdynastisella kaudella Sumerin kaupungit kasvoivat suuriksi. Yli kolme neljäsosaa väestöstä asui vähintään kymmenen hehtaarin kaupungeissa, jotka sijaitsivat vesireittien varsilla lähellä toisiaan. Tiheintä asutus oli Tigrisin varrella itäisessä Sumerissa, missä sijaitsivat muiden muassa Adab ja Umma. Urukissa oli arviolta 50 000 – 80 000 asukasta ja koko Sumerissa jopa 1,5 miljoonaa. Varhaisdynastisen kauden lopulla Uruk menetti perinteisen valta-asemansa, ja tulvatasangon eteläosissa ilmaantui Larsan ja Bad-tibiran kaltaisia uusia suurkaupunkeja. Pienten kylien autioituminen jatkui, ja varhaisdynastisen kauden päättyessä kaupungistuminen oli Sumerissa edennyt pitemmälle kuin koskaan aiemmin.

Akkadilaiskaudella yli 200 hehtaarin kaupungit katosivat kokonaan ja myös keskisuuret kaupungit harvinaistuivat, kun väestöä asettui pikkukaupunkeihin ja kyliin. Väestön asettuminen kyliin voi johtua Sargonin ja hänen jälkeläistensä valloitusretkistä, jotka johtivat kaupunkien hylkäämiseen, mutta ne voivat kertoa myös imperiumin tuomasta vakaudesta ja järjestyksestä, jonka ansiosta ihmiset uskalsivat muuttaa pois muurien suojaamista kaupungeista. Akkadilaiskauden kerrostumat tunnetaan melko huonosti, sillä Akkadin valtakunnan ydinaluetta ole tutkittu yhtä tarkoin kuin Etelä-Mesopotamiaa ja kausi päättyi tuhoisiin sotiin, joiden seurauksena hylätyt asutuskeskukset altistuivat eroosiolle. Lagašin alueella aiempien vuosisatojen kaupunkiasutus ja poliittinen järjestelmä jatkuivat entisellään. Urin III dynastian aikaan kaupungistuminen oli voimakasta. Kauden lopulla noin 90 % väestöstä asui kaupungeissa. Suurten jokien välille rakennettiin liikenteelle soveltuvia kanavia, mikä mahdollisti uusien viljelysmaiden kastelun ja uusien asutuskeskusten synnyn. Suurimpia kaupunkeja olivat Isin, Umma, Larsa, Adab ja Nippur. Intensiivinen maatalous johti vähitellen viljelysmaan laadun heikkenemiseen.

Sumerin alueella oletetaan yhä olevan hautautuneena merkittäviä arkeologisia kohteita, kuten kaupunkeja, joita ei ole löydetty. Eroosio, suolaantuminen ja uudempi asutus ovat tuhonneet useita kohteita. Pitkään jatkuneen asutuksen vuoksi muinaiskaupungeista on muodostunut rauniokumpuja, joita kutsutaan arabiankielisellä nimellä tell. Sanan sukulaiset olivat käytössä jo muinaisen Lähi-idän seemiläisissä kielissä, ja sen käytöstä on kirjallisia merkintöjä 3. vuosituhannen eaa. lopulta.

Hallinto

Poliittisen vallan perusyksikkö oli kaupunkivaltio. Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jonka temppeli oli samalla taloudellinen ja poliittinen keskus. Varakkaat suvut hallinnoivat palatseja, joilla temppelien tavoin oli suuria maaomistuksia ja jotka kävivät laajaa kauppaa. Hallitsijoiden maalahjat olivat keino taata mahtisukujen uskollisuus. Temppelien ja palatsien välillä esiintyi kilpailua, ja niiden suhteelliset valta-asemat vaihtelivat. Etelässä temppelien valta oli pohjoista suurempi. Perinteisen käsityksen mukaan valtiot kehittyivät temppeleistä, mutta tuoreempi tutkimus on osoittanut, että suurin osa maasta ja väestöstä ei ollut temppelien käskyvallan alaisia.

Uruk-kaudella valta oli keskittynyt temppeleihin. Varhaisdynastisella kaudella yhteiskunta kerrostui ja hallintojärjestelmä kehittyi monimutkaisemmaksi ja muodollisemmaksi. Kyliä johtaneiden pappien tilalle tuli maallisia hallitsijoita ja kaupunkivaltioita, kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla jopa imperiumeja. Temppelien poliittinen merkitys väheni, kun papin ja kuninkaan tehtävät eriytyivät. Varhaisdynastisen kauden lopulta lähtien kuninkuus periytyi isältä vanhimmalle pojalle.

Hallitsijat käyttivät arvonimeä en (’herra’, ’valtias’), ensi (’kyntömaan herra’) tai lugal (’iso mies’). En oli ilmeisesti korkea pappisvirka. Ensi oli usein paikallinen kaupunkiruhtinas tai kuvernööri ja lugal suuremman valtakunnan kuningas. Akkadinkielinen arvonimi šarru (’kuningas’) viittasi sotilaalliseen johtajaan ja vastasi lähinnä lugalia. Nin (’rouva’, ’valtiatar’) viittasi korkea-arvoiseen naiseen. Arvonimet vaihtelivat kaupungeittain, ja niiden merkitys muuttui ajan myötä. Lugal-kuninkuus syntyi Urissa ja levisi sieltä muihin kaupunkivaltioihin varhaisdynastisella kaudella. En oli riippuvainen temppelin suosiosta, kun taas lugal oli perinnöllinen asema. Akkadilaiskaudella sotilaalliseen voimaan perustunut maallinen auktoriteetti sai temppeleihin nähden selkeän ylivallan, kun Sargon yhdisti Sumerin yhden valloittajan alaisuuteen. Kaupunkivaltioiden hallitsijoiden perinteisille arvonimille hahmottui keskinäinen arvojärjestys, jonka huipulla oli lugal. Arvonimi lugalkalamma eli ’kaiken maan kuningas’ tuli ensimmäisenä käyttöön Urukissa. Siihen liittyi ajatus koko Sumerin hallitsemisesta.

Hallitsijoilla oli sekä uskonnollisia että maallisia velvollisuuksia. Yleensä kuningasta pidettiin jumalten suosiolla hallitsevana ihmisenä, mutta Akkadin kuningas Naram-Sin antoi kuvata itsensä jumalaksi. Osa myöhemmistä hallitsijoista jäljitteli tässä akkadilaisia, ja Urin III dynastian hallitsijan Šulgin kaudella syntyi vakiintunut hallitsijakultti, jossa kuninkaalle omistettiin uhreja ja pyhättöjä ja lasten nimissä ylistettiin kuningasta siinä missä jumalia.

Kansankokouksilla oli aluksi päätäntävaltaa kaupunkien asioissa, mutta kaupunkivaltioiden välisissä sodissa valta keskittyi vähitellen kuninkaille. Varhaisdynastisessa Urukissa oli Gilgameš ja Aga -kertomarunon mukaan kaksi neuvostoa: kun vanhimpainneuvosto ei suostunut julistamaan sotaa, kuningas kääntyi nuorten miesten neuvoston puoleen ja sai haluamansa. Neuvostoissa voi olla myös naisjäseniä. Luotettu neuvonantaja voitiin nimittää esimerkiksi kansankokouksen päälliköksi tai viestinviejäksi. Suurvaltojen synnyttyä pikkukaupunkien ja kylien paikallishallintoon nimitettiin viranomaisia ja neuvostoja, joilla oli sekä hallinto- että tuomiovaltaa. Kansankokousten ja neuvostojen toimintaperiaatteista ja valtaoikeuksista ei tiedetä paljoakaan.

Urin III dynastian aikaan valtakunnan korkein virkamies oli sukkal-mah, ’ylin viestinviejä’. Valtakunta oli jaettu noin 40 hallintoalueeseen, joita ensit hallitsivat kuvernööreinä. Kuvernööreillä oli paljon valtaa ja virka saattoi periytyä isältä pojalle, mutta he eivät saaneet solmia liittoja tai julistaa sotia. Urukia, Maria ja muutamia muita suurkaupunkeja hallitsi šakkana, jonka virkaan kuului sekä kuveröörin että kenraalin piirteitä. Temppeleillä oli suuri merkitys hallinnon keskuksina, mutta korkeinta valtaa käyttivät kuninkaat. Isinissä Urin III dynastian esikuvan mukainen laki- ja hallintojärjestelmä jatkui vielä 1700-luvun eaa. alkuun saakka. Larsassa valtion merkitys väheni, yksityinen kaupankäynti lisääntyi ja yksityisten toimijoiden väliset sopimukset muodostuivat yleisiksi.

Valtasuhteet

Sumer oli luokkayhteiskunta, jossa sosiaalinen liikkuvuus oli vähäistä. Ylimystön muodostivat varakkaiden ja arvostettujen sukujen edustajat, korkea-arvoiset sotilaat ja papit sekä vaikutusvaltaisiin virkoihin nousseet kirjurit. Keskiluokkaan kuuluivat kauppiaat, virkamiehet ja kirjurit sekä varakkaat käsityöläiset ja maanviljelijät, jotka omistivat itse kotinsa ja viljelysmaansa. Huono-osaisesta valtaväestöstä poiketen keskiluokan käsityöläiset ja viljelijät harjoittivat elinkeinojaan itsenäisesti. Alaluokkaan kuului kirjava joukko vuokraviljelijöitä ja palkkaa vastaan työskennelleitä ihmisiä. He työskentelivät temppeleille tai varakkaille yksityishenkilöille. Palkka maksettiin ruokana ja muina hyödykkeinä.

Orjat olivat usein sotavankeja. Myös vapaa kansalainen saattoi joutua orjuuteen, jos hän ei muuten kyennyt selviytymään veloistaan. Orjilla oli oikeus henkilökohtaiseen omaisuuteen, ja he saivat ostaa itsensä vapaaksi. Velkaantunut saattoi välttää koko omaisuutensa menetyksen myymällä itsensä väliaikaiseen pakkotyöhön. Orjat mainitaan kirjallisissa lähteissä harvakseltaan, joten heitä oli oletettavasti melko vähän. Miesten orjuus yleistyi uussumerilaisella ja muinaisbabylonialaisella kaudella, mutta sen taloudellinen merkitys pysyi vähäisenä. Naispuolisia orjia palveli laajemmin esimerkiksi kutojina ja viljanjauhajina. Maanomistajille velkaantunut maalaisköyhälistö joutui joskus elämään maaorjuuden kaltaisissa oloissa. Huono-osaisimmat päätyivät temppelien huollettaviksi. He tekivät temppeleille työtä toimeentulonsa ja asuntonsa eteen, mutta kyse ei välttämättä ollut ympärivuotisesta velvollisuudesta. Hallitsijat armahtivat toisinaan alamaisiaan velkaorjuudesta ja pakkotyöstä.

Yhteiskunta oli miesvaltainen, ja aikalaislähteissä miehet esiintyvät paljon naisia useammin. Isällä oli määräysvalta tyttäreensä ja aviomiehellä vaimoonsa. Käytännössä naiset kuitenkin toimivat monenlaisissa tehtävissä yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Naisilla oli oikeus omistaa omaisuutta, käydä kauppaa ja solmia laillisesti sitovia sopimuksia. Naisten asema oli hyvä varsinkin Uruk-kaudella ja varhaisdynastisella kaudella. Vaikutusvaltaisten sukujen naisilla oli merkittävää poliittista, uskonnollista ja taloudellista valtaa. Perimätiedon mukaan Kišiä hallitsi varhaisdynastisella kaudella kuningatar Kubaba, mutta kyseessä on melko varmasti myyttinen hahmo. Sukupuolten tasa-arvo heikkeni akkadilaisella kaudella mutta parani jälleen Urin III dynastian aikana. Toisella vuosituhannella eaa. tapahtui voimakas yhteiskuntaluokkien eriytyminen, joka kavensi myös naisten liikkumatilaa. Lisäksi jatkuvat sodat keskittivät valtaa miehille. Babylonian ja Assyrian yhteiskuntiin verrattuna sumerilaiset naiset olivat miesten kanssa huomattavan tasa-arvoisia.

Lainsäädäntö

Sumerilainen lainsäädäntö oli sitä seurannutta babylonialaista lakikäytäntöä lempeämpi. Irikagina pani varhaisdynastisen kauden lopulla toimeen uudistuksia, joilla pyrittiin suojelemaan tavallista kansaa ylimystön mielivallalta. Säädöksissä pidennettiin lainojen maksuaikoja, kiellettiin köyhien pakottaminen omaisuutensa myyntiin, määriteltiin puutarhojen työntekijöille riittävät ruoka-annokset ja säädettiin häistä ja hautajaisista maksettava vero. Vanhimman tunnetun lakikokoelman sääti Urin kuningas Ur-Nammu 2100-luvulla eaa. Se säätää kuolemantuomion murhasta, ryöstöstä ja törkeästä aviorikoksesta. Ruumiinrangaistuksia ei käytetty, eivätkä teloitusmenetelmät olleet itsetarkoituksellisen tuskallisia. Useimmat rikokset sovitettiin vahingonkorvauksella, eikä kostoon perustuvia tuomioita langetettu. Tunnettiin myös jokituomio, jossa syytetyn oli hypättävä jokeen, jolloin syyllisyys tai syyttömyys jäi jumalten ratkaistavaksi.

Isinin kuningas Lipit-Ištarin noin 1934–1924 eaa. laatima kokoelma on laajin säilynyt sumerinkielinen lainsäädäntö. Sen rakenne oli myöhemmin Mesopotamiassa yleinen: johdanto, säädökset ja jälkisanat. Kokoelma sisältää esimerkiksi oikeuksia, rangaistuksia, omaisuutta, avioliittoa, perimystä ja sopimuksia koskevia määräyksiä.

Sotalaitos

Niin kutsuttu Urin standaari, joka on valmistettu noin 2500 eaa. ja löydettiin Urin kuningashaudoista. Standaariin on kuvattu sumerilaista sotaväkeä ja sotavaunuja.

Hallitsijan keskeinen velvollisuus oli puolustuksen järjestäminen. Kaupunkien kasvaessa perustettiin vakinaisia armeijoita, jotka torjuivat ulkoisten vihollisten hyökkäykset ja ylläpitivät järjestystä kaupungissa. Sodat liittyivät usein juoma- ja kasteluveden hallintaan. Ylävirrassa sijainneet kaupungit kykenivät säätelemään alavirrassa sijainneiden kaupunkien vedensaantia, mikä aiheutti konflikteja.

Kevyt jalkaväki käytti aseistuksenaan nuijaa, keihästä, tikaria, kirvestä ja jousta. Raskas jalkaväki aseistettiin pitkillä keihäillä, sirppimiekoilla ja suurilla kilvillä, ja se taisteli falangin kaltaisessa muodostelmassa. Taisteluissa käytettiin myös nelipyöräisiä sotavaunuja. Rajaseuduille rakennettiin linnakkeita ja muureja. Vihollisjoukkojen liikkeitä vaikeutettiin kaivamalla kanavia.

Etniset ryhmät

Nykyajan kirjallisuus on toisinaan pyrkinyt tekemään eron sumerilaisen ja seemiläisen väestön välille. Sumerit on kuvattu byrokraattisiksi, nurkkakuntaisiksi ja hengellisiksi. Seemiläiset on vastaavasti nähty vapaamielisinä mutta sotaisina valloittajina. Rasismin sävyttämissä käsityksissä sumerit on toisinaan kuvattu vaaleana ja sinisilmäisenä kansana. Todellisuudessa Sumer oli kirjoitetun historian alusta saakka monikulttuurinen. Kirjallisissa lähteissä ei koskaan tehdä eroa etnisten ryhmien välillä, kaikkia Sumerin asukkaita kutsutaan mustapäiksi kieleen tai alkuperään katsomatta.

Talous

Ammatit

Suurin osa sumereista oli yksinkertaista ruumiillista työtä tekeviä orjia, maanviljelijöitä tai käsityöläisiä. Lisäksi oli erikoistuneempia ammattikuntia, kuten kalastajia, seppiä, rakentajia, lääkärejä, pappeja, kauppiaita, kirjureita, taiteilijoita, kastelukanavien hoitajia, räätäleitä ja veneenveistäjiä. Virkamiehet valvoivat lain noudattamista ja verotusta. Seksityö oli lähinnä naimattomien naisten elinkeino. Osa väestöstä sai valtiolta ruoka-annoksia, mikä vapautti heidät erikoistuneisiin työtehtäviin. Käytännöstä on merkkejä jo Uruk-kaudella, jolloin sarjavalmistettiin standardikokoisia saviastioita. Työpäivän pituutta säänneltiin, ja työläisillä oli oikeus vapaapäiviin.

Maanviljely

Sumerin maatalousmaa voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Intensiivisesti viljeltyjä puutarhoja oli asutuskeskusten rajojen sisäpuolella jokien rannoilla. Keinokastellut pellot sijaitsivat jonoissa jokien ja kanavien varrella. Kauempana vedestä oleva maa oli käytössä laidunmaana, metsästysmaana ja polttopuun lähteenä, toisinaan myös viljeltävänä. Kaupungin koko määräytyi sen lähistöllä viljeltävän tai jokia pitkin tuotavan ruoan määrän mukaan. Eufratin ja Tigrisin tulvatasangon maaperä on pehmeää ja hedelmällistä, joten nälänhätää esiintyi lähinnä levottomuuksien aikoina. Viljelykelpoista maata oli enemmän kuin Sumerin väestö kykeni alkeellisen teknologian olosuhteissa viljelemään. Kastelukanavien ansiosta sitä pystyttiin viljelemään myös kuivina kausina.

Puutarhojen tärkein viljelykasvi oli taatelipuu, joka viihtyy seisovassa ja suolaisessa vedessä. Sumerin eteläosissa pelkkä Persianlahden luonnollinen vuodenkierto vaihtelevine sääolosuhteineen riitti pitämään taatelipuut hengissä. Puiden hedelmät olivat monikäyttöistä ravintoa, rungoista saatiin polttoainetta ja lehdistä kuitua. Taatelipuiden varjossa voitiin kasvattaa herkempiä hedelmiä ja vihanneksia: granaattiomenia, viikunoita, omenia, rypäleitä, sipuleita, valkosipulia ja kurkkuja. Puutarhaviljely oli työvoimaintensiivistä, mutta sen tuotto oli erittäin hyvä.

Keinokasteltu peltomaa tuotti suurimman osan kokonaissadosta. Tärkeimpiä tuotteita olivat ohra, vehnä ja palkokasvit. Vähäisemmässä määrin viljeltiin ruista ja hirssiä. Intiasta tuotua seesamia alettiin viljellä varhaisdynastisella kaudella. Sumerit tunsivat kiertoviljelyn ja kesantovuosien merkityksen. Peltoja muokattiin muun muassa auroilla ja kuokilla. Ubaid- ja Uruk-kausilla työkalut valmistettiin lähinnä puusta, kivestä ja savesta, myöhemmin alettiin käyttää kuparia. Vähäisempää maanviljelyä harjoitettiin keinokastelemattomalla maalla, joka sijaitsi asuttujen alueiden ja nimellä edin tunnetun erämaan rajalla. Karuudestaan huolimatta tällä rajamaalla oli suuri taloudellinen merkitys.

Maatalouden perusyksikkö oli perhe, jota tavallisesti johti mies. Suurin osa maatalouden tuotosta tarvittiin oman perheen ruokkimiseen ja muihin välittömiin tarpeisiin. Suuri osa viljelysmaasta oli temppelien omistuksessa. Maata vuokrattiin viljelijöille, jotka antoivat osan viljelysten tuotosta temppelin käyttöön. Vuokratuloilla ylläpidettiin uskonnollisia toimituksia ja maksettiin temppelin työntekijöiden palkat. Vuokraviljelijät joutuivat usein ottamaan lainaa, jos eivät kyenneet suoriutumaan vuosittaisista maksuistaan. Myös kuningasperheet ja yksityishenkilöt omistivat maata. Kolmannella vuosituhannella eaa. maan yhteisomistus väheni ja suurin osa viljelysmaasta siirtyi yksityishenkilöiden hallintaan. Osa maasta oli perheiden yhteisomistuksessa.

Kasteluun käytetyn jokiveden haihtuminen johti maaperän suolaantumiseen, jonka estämiseksi vesi oli johdettava pelloilta pois. Sade on Etelä-Mesopotamiassa harvinaista eikä maaperässä ei ole luonnollisia uomia, joita pitkin kasteluvesi poistuisi. Eufrat ja Tigris tulvivat keväisin, joka oli parasta kasvukautta, mikä saattoi vahingoittaa viljelyksiä. Jokien pinta oli matalimmillaan syyskesällä, jolloin vettä olisi tarvittu erityisen paljon, kun maa piti kyntöä ja kylvöä varten pehmentää. Sato korjattiin huhti–toukokuussa. Suuren väkiluvun ylläpito edellytti monimutkaista yhteiskuntaa, joka mahdollisti kasteluviljelyn. Sumerin vihamielinen ilmasto antoi siten epäsuoran kimmokkeen teknologiselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle ja lopulta historian ensimmäisen korkeakulttuurin synnylle. Riippuvuus keinokastelusta teki Sumerin yhteiskunnasta hyvin alttiin erilaisille luonnononnettomuuksille tai ihmisen aiheuttamille tuhoille. Jos kastelujärjestelmä petti, kaupunkeihin oli lähes mahdotonta saada riittävästi ruokaa.

Suolaantuminen muodostui merkittäväksi ongelmaksi kolmannen vuosituhannen eaa. loppuun mennessä. Kasteluveden haihtumisen aiheuttamaa ongelmaa pahensi sumerien tapa tulvittaa peltojaan. Jos maan pinta on kostea ja pohjaveden pinta korkealla, hygroskooppinen vaikutus nostaa pohjaveden suoloja ylös. Kuumassa ja kuivassa ilmastossa jokilaaksot suolaantuvat myös luonnostaan. Satojen pieneneminen pakotti ensin viljelemään suolaa paremmin sietäviä kasveja ja lopulta hylkäämään kelvottomaksi muuttuneen viljeljysmaan. Maan viljelykelpoisuutta ylläpidettiin kesantovuosilla, ojituksella ja pohjaveden pintaa laskevilla syväjuurisilla kasveilla, ja järjestelmällisellä maanparannuksella suolaantunut pelto voitiin palauttaa hedelmälliseksi. Pitkällä aikavälillä maan viljelykelpoisuuteen vaikutti myös jokiuomien siirtyminen.

Kotieläimet

Karjankasvatuksella oli keskeinen taloudellinen merkitys. Temppelit omistivat suuria lammas- ja vuohilaumoja. Kuningas Šulgin hallitusaikana lampaita ja vuohia laskettiin olleen Uus-Sumerin valtakunnassa yhteensä 350 000. Vähäisempää nautakarjaa käytettiin maidontuotantoon ja työeläiminä. Todennäköisesti kasvatettiin myös sikoja, ankkoja ja hanhia. Naaraiden annettiin maidon saamiseksi elää pitkään, mutta urokset teurastettiin nuorina. Karjaeläimistä saatiin ruoan lisäksi nahkaa. Parhaat yksilöt annettiin temppeleille uhrimenoja ja sisälmyksistä ennustamista varten. Yksityiset viljelijät omistivat pienempiä määriä kotieläimiä. Viljelykasveista saatiin karjalle rehua. Viljelysmaan keinolannoituksesta ei ole todisteita, mutta on mahdollista, että eläinten annettiin sadonkorjuun jälkeen laiduntaa pelloilla, jolloin niiden ulosteet hedelmöittivät maaperää.

Lampaita ja vuohia laidunnettiin asutuskeskusten liepeillä sijainneilla puoliaavikoilla. Maatalousmaan reunamilla ja vuoristojen alarinteillä eli paimentolaisia ja puolipaimentolaisia, jotka paimensivat suuriakin katraita. Maanviljelijöillä oli usein kauppa- ja perhesuhteita laiduntajiin, mikä mahdollisti elinkeinon vaihtamisen, jos viljelytalous syystä tai toisesta ajautui kriisiin.

Koiria pidettiin vahteina ja metsästykseen. Vetojuhtina käytettiin härkiä ja aaseja. Kesy- ja villiaaseja risteyttämällä saatiin voimakkaita mutta tottelevaisia eläimiä, joita käytettiin sotavaunujen vetäjinä. Hevoset ilmestyivät kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla ja kamelit vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa.

Metsästys ja kalastus

Ruokaa hankittiin myös metsästämällä ja kalastamalla. Kalaa saatiin joista, Etelä-Mesopotamian soilta ja Persianlahdelta. Viljelysmaan tapaan kalastusoikeuden saattoi joutua vuokraamaan temppeliltä tai palatsilta. Kala myytiin tuoreena tai se kuivattiin tai savustettiin. Joista kerättiin myös simpukoita, joista saatiin sekä ravintoa että helmiä. Rantatörmien runsaassa kasvillisuudessa eli paljon ravinnoksi sopivia maaeläimiä.

Käsityöteollisuus

Maatalouden ylijäämästä valmistettiin käsityötuotteita, varsinkin kankaita. Soilta kerättiin ruokoja, joita käytettiin sekä rakentamisessa että monenlaisiin käyttötavaroihin. Savea käytettiin hyvin laajasti. Siitä valmistettiin taide-esineitä, käyttötavaroita, tiiliä ja kirjoitustauluja. Nuolenpäämerkistö oli suunniteltu nimenomaan savelle kirjoittamista varten. Esihistoriallisella ajalla ruukut ja muut savityöt koristeltiin yksityiskohtaisesti lähinnä abstraktein kuvioita. Kirjoitustaidon keksimisen jälkeen koristelu väheni.

Kaupankäynti

Uruk-kauden lieriösinetti ja sinetillä saveen painettu korkokuva.

Sumerissa on hyvin vähän tai ei lainkaan puuta, kiveä ja metalleja. Taatelipalmusta voi valmistaa yksinkertaista puutavaraa, mutta se ei sovellu pikkutarkkaan puuntyöstöön. Kalkkikiveä saadaan aavikolta runsaat 50 kilometriä jokien varsilta länteen ja marmoria Tigrisin keskijuoksulta. Metalleja ja jalokiviä tuotiin vuoristosta. Kotoperäisesti Sumer tuotti suuria määriä viljaa, vihanneksia, lihaa, nahkaa, villaa, sarvea, kalaa, taateleita, ruokoja ja erilaisia kasvikuiduista valmistettuja tuotteita. Maataloustuotteiden suuri ylijäämäraaka-aineiden ylijäämä ja monien luonnonvarojen lähes täydellinen puute kannusti laajaan ulkomaankauppaan jo varhain. Tärkeimmät vientituotteet olivat villa ja kankaat. Ulkomailta tuotiin kuparia ja pronssia sekä seetrin, lasuurikiven, dioriitin, kullan ja hopean kaltaisia ylellisyystuotteita. Satamakaupungit kävivät meritse kauppaa hyvinkin kaukana sijainneiden maiden kanssa. Maateitse kauppa olisi aavikoiden ja vuoristojen vuoksi ollut huomattavasti vaikeampaa.

Ammatinharjoittajat myivät tuotteitaan suoraan toimitiloistaan, esimerkiksi leipää sai ostaa leipomoista. Maalaiset tulivat kaupunkeihin myymään tuotteitaan. Kaupunkien portit olivat tärkeitä kokoontumispaikkoja, joissa käytiin kauppaa, toimitettiin oikeudenkäyntejä, hoidettiin hallinnollisia asioita ja järjestettiin uskonnollisia menoja. Suurimmissa kaupungeissa oli eri tarkoituksiin erilliset portit.

Kaupankäynti perustui velkaan ja velkakirjoihin sekä hopean punnitsemiseen. Kolikkoja alettiin lyödä vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Esihistoriallisella ajalla kirjanpitoon käytettiin pieniä savisia merkkejä, jotka kuvasivat erilaisia hyödykkeitä. Savimerkit suljettiin isompaan saviastiaan ja sinetöitiin omistajan kuvioinnilla. Kauppatavaran vastaanottaja rikkoi astian ja pystyi näin tarkistamaan, oliko koko lähetys tullut perille. Merkit toimivat samalla kauppakuittina. Valikoiman laajetessa ja kaupan volyymin kasvaessa menetelmä kävi vähitellen hankalaksi, ja savimerkeissä alettiin käyttää erilaisia symboleja tavaran laadun ja määrän merkitsemiseen. Niistä kehittyi vähitellen kokonainen kirjoitusjärjestelmä.

Lieriösinettejä (kišib) käytettiin kolmannella vuosituhannella eaa. lähtien. Ne olivat pitkänomaisia 7–10 senttimetriä pitkiä rullia, joihin oli kaiverrettu kuvioita ja kuvia. Kun rullaa pyöritettiin pehmeän saven päällä, saveen muodostui jatkuva korkokuva. Lieriösineteillä vahvistettiin asiakirjoja ja tavaralähetyksiä ja allekirjoitettiin kirjeitä. Niillä voitiin myös sinetöidä astioita ja huoneita.

Liikenne

Eufrat oli liikenteen kannalta keskeinen väylä, jonka lauttaliikenne mahdollisti raskaan tavaran kuljetukset. Tigris oli Eufratia arvaamattomampi joki, mutta sitäkin käytettiin lauttakuljetuksiin. Jokien ansiosta pohjois–eteläsuuntainen liikenne oli itä–länsisuunnassa tapahtuvaa helpompaa. Matkat Levanttiin oli tehtävä Pohjois-Mesopotamian kautta, sillä Syyrian aavikon ylittäminen tuli mahdolliseksi vasta kamelin kesyttämisen jälkeen.

Vanhin tunnettu todiste vesiliikenteestä on Eridusta löytynyt veneen pienoismalli noin vuodelta 4000 eaa. Teitä oli esihistoriallisena aikana hyvin vähän. Tieverkosto parani merkittävästi akkadilaiskaudella, kun imperiumi alkoi panostaa sotajoukkojen logistiikkaan, karavaanikaupan sujuvuuteen ja postin kulkuun.

Verotus

Kuninkaat ja temppelit saattoivat määrätä alamaisilleen työvelvollisuuden, joilla edistettiin suuria rakennushankkeita. Yleisin vero oli työvero, mutta myös hyödykkeitä ja arvometalleja verotettiin.

Jokapäiväinen elämä

Ajanlasku

Kalenterijärjestelmä perustui vuosien nimeämiseen. Jokainen vuosi nimettiin tärkeän tapahtuman mukaan, esimerkiksi ”Vuosi jona kuninkaan tytär nai Anšanin ensin” tai ”Vuosi jona se-ja-se temppeli vihittiin käyttöön”. Käytäntö syntyi akkadilaiskaudella. Urin III dynastian uudistusten myötä sama kalenteri tuli käyttöön kaikkialla valtakunnassa.

Asuminen

Ihmiset asuivat polttamattomasta savitiilestä rakennetuissa taloissa. Useimmät niistä olivat pieniä ja yksikerroksisia, mutta vauraan väen yksityisasunnoissa saattoi olla kaksi kerrosta ja kymmenkunta huonetta. Yksityisyyttä varjeltiin suunnittelemalla talot ja kaupungit niin, ettei kadulta nähnyt asuinhuoneisiin. Asuintaloissa oli yleensä keittiö ja makuuhuone, mutta hienoimmissa asunnoissa saattoi olla sisäkäymälä ja perheen suojelusjumalan pyhättö. Asuinrakennuksissa oli lähes aina sisäpiha. Aikaa vietettiin myös talojen katoilla. Rikkaimmat asuivat palatseissa, joissa oli useita sisäpihoja ja ulkorakennuksia. Palatsissa asuivat sekä omistaja että tämän palvelus- ja työväki. Polttamattomasta tiilestä rakennetut talot romahtivat usein.

Rahvaalla oli vain vähän huonekaluja. Useimmissa asunnoissa oli matala puinen pöytä tai tarjotin, jonka ympärille istuttiin aterioimaan. Istumista ja nukkumista varten oli mattoja, jotka yleensä valmistettiin ruo’oista. Kangasmatot olivat ylellisyyttä, johon vain harvalla oli varaa. Jakkaroissa oli puiset jalat ja puukehikkoon punottu ruokoistuin. Varakkaat valmistuttivat itselleen samalla periaatteella tehtyjä sänkyjä. Kankaasta valmistettiin tyynyjä ja patjoja, jotka täytettiin palmunlehvillä, vuohenkarvalla tai villalla. Hienoimmat vuodevaatteet tehtiin pellavasta. Suurin osa kodin irtaimistosta oli tarkoitettu ruoan säilytykseen, valmistukseen ja syömiseen. Säilytyskorit valmistettiin ruo’osta, leilit nahasta ja astiat savesta. Myös lamput olivat savea, ja niissä poltettiin yleensä seesamöljyä. Ruuanlaitossa käytettiin metalliastioita ja -veitsiä.

Asuinalueet eivät ilmeisesti olleet kovin eriytyneitä. Kaupungeissa oli rinnakkain ylellisiä ja vaatimattomia asumuksia sekä erilaisia ammatinharjoittajien toimitiloja ja uskonnollisia rakennuksia.

Pukeutuminen

Sekä miehet että naiset käyttivät pellavasta tai villasta valmistettuja hameita, jotka ulottuivat polviin tai sääriin. Naiset peittivät kankailla myös ylävartalonsa mutta jättivät yleensä oikean olkapäänsä paljaaksi. Kenkinä käytettiin sandaaleja tai kärjistä ylöspäin kaartuvia kenkiä, joskin monet kulkivat paljain jaloin.

Miehet joko pitivät pitkää tukkaa ja partaa tai ajoivat päänsä ja leukansa kaljuksi. Tukka ja parta kiharrettiin ja kammattiin huolella. Pitkät hiukset ja parta kasvattivat suosiotaan, kun akkadilainen vaikutus levittäytyi Etelä-Mesopotamiaan 2400- ja 2300-luvuilla eaa. Naiset kasvattivat hiuksensa pitkiksi. Niiden annettiin roikkua vapaana selällä, ne palmikoitiin paksuksi letiksi tai kiedottiin pään ympärille.

Koruja valmistettiin kullasta, hopeasta ja pronssista. Suosittuja koruja olivat ranne- ja nilkkarenkaat, kaula- ja korvakorut sekä diadeemit ja tiarat. Yläluokan edustajat suosivat koruissaan puolijalokiviä ja vaatteissaan värjättyä kangasta.

Ravinto

Ruokavalio koostui pääasiassa leivästä. Sitä valmistettiin perhepiirissä päivittäin, kerrallaan aina yhden päivän tarpeiksi. Vilja jauhettiin itse, mihin kului joka päivä noin kaksi tuntia. Viljasta valmistettiin myös puuroja ja vellejä. Ruokavaliota täydensivät kasvimailla kasvatetut kurkut, sipulit, purjot, herneet ja pavut. Seesamista saatiin puristamalla öljyä ja taateleista makeita, ravitsevia kakkuja. Taateleista saatiin myös siirappia makeuttamiseen. Mausteet kasvatettiin itse, kerättiin luonnosta tai tuotiin ulkomailta. Suolaa saatiin haihduttamalla Eufratin ja Tigrisin vettä tai keräämällä sitä kuivuneiden järvien ja lätäköiden pohjilta. Useimmiten ruoka säilöttiin kuivaamalla.

Kotieläimistä saatiin lihaa, maitoa, nahkaa ja villaa. Maidosta valmistettiin juustoja, jogurttia ja voita tai se juotiin sellaisenaan. Tärkein proteiinin lähde olivat kuitenkin palkokasvit.

Yleisin juoma oli olut, joka valmistettiin viljasta tai harvemmin taateleista. Viiniköynnös ei menesty Mesopotamian kuivassa ilmastossa, mutta viiniä tuotiin tuotiin ylänkö- ja vuoristoalueilta. Viini oli yleensä etikoitunutta, ja juodessa siihen sekoitettiin vettä.

Seksuaalisuus

Parisuhteet nähtiin miehen ja naisen välisinä. Miehellä saattoi joskus olla useita vaimoja. Vaimojensa lisäksi miehen oli hyväksyttävää olla seksisuhteessa prostituoituihin ja taloutensa naispuolisiin orjiin. Naisille sallittu seksuaalinen käytös oli huomattavasti rajatumpaa. Aviorikoksen uhri ei ollut petetyksi joutunut puoliso vaan mies, jonka talouteen syrjähypyn naispuolinen osapuoli kuului. Raiskaus ja insesti olivat kiellettyjä. Suhtautuminen seksuaaliseen mielihyvään oli myönteistä, eikä seksin tarvinnut tähdätä jälkeläisten tuottamiseen. Muinaisen Lähi-idän seksuaalisuus on orientalismin hengessä toisinaan kuvattu hillittömäksi, mutta nykytutkimus ei pidä tätä uskottavana.

Sumerin historiasta ja kirjallisuudesta tunnetaan hahmoja, jotka eivät olleet yksiselitteisesti mies- tai naispuolisia. Heitä on perinteisesti kutsuttu kolmannen sukupuolen edustajiksi, mutta termi on tuoreemmassa tutkimuskirjallisuudessa haastettu, koska se olettaa sukupuolen kaksinapaisuuden. Sukupuoleltaan epämääräisiä hahmoja olivat esimerkiksi uskonnollisia lauluja esittäneet gala-papit sekä hovien tiru-eunukit. Jumalatar Inannalla oli valta muuttaa ”mies naiseksi ja nainen mieheksi”, ja myös jumalattaren oma sukupuoli oli epämääräinen. Inannan temppelissä Marissa toimi 2300-luvulla eaa. Ur-Nanše-niminen muusikko, joka muotokuvansa perusteella oli inter- tai muunsukupuolinen.

Terveys

Sumerin lääketieteestä on säilynyt vain vähän alkuperäislähteitä. Ruumiinvammoja hoidettiin yrteistä, öljyistä ja kasveista valmistetuilla rohdoksilla. Tartuntataudit selitettiin yleensä riivaajahengillä ja demoneilla, jotka yritettiin karkottaa loitsuilla ja manauksilla. Sairauksia hoidettiin myös lääkekasveilla, ja alkeellista kirurgiaakin esiintyi. Myös mielenterveyden ongelmia yritettiin hoitaa. Sairauksien parantamiseen osallistuivat sekä uskonnolliset asiantuntijat että lääkärit.

Lapsiin suhtauduttiin pikkulapsia lukuun ottamatta pieninä aikuisina. Lapsi- ja äitiyskuolleisuus oli yleistä. Keskimääräinen elinikä oli paljon nykyaikaa alhaisempi, mutta ihmisten tiedetään eläneen jopa noin satavuotiaksi. Kaupunkiasuminen oli ahdasta, mikä johti kulkutauteihin. Yksipuolinen ruokavalio aiheutti puutostauteja.

Uskonto ja mytologia

Pääartikkeli: Sumerin uskonto

Maailmankuva

Sumerin kulttuuri ja yhteiskunta perustuivat uskontoon. Jumalten uskottiin tuoneen järjestyksen kaaokseen, ja ihmisten työnä oli järjestyksen ylläpito. Sumerilaisen luomiskertomuksen mukaan ihmiset tehtiin kaivamaan kastelukanavia ja viljelemään maata, jotta jumalten ei tarvitsisi työskennellä itse. Ihmisten vastuulla oli myös kaupunkien ja temppelien rakentaminen jumalten asumuksiksi. Kuninkaiden valta oli jumalten asettama. Kuninkaan tehtävänä oli valvoa, että jumalten tahto toteutui maan päällä.

Maa käsitettiin litteäksi kiekoksi. Sen yläpuolella oli vuorten kannattelema kupumainen taivaankansi ja alapuolella makean veden valtameri Abzu. Maan sisällä sijaitsi tuonpuoleinen. Maasta, taivaankannesta ja tuonpuoleisesta koostunutta kokonaisuutta kutsuttiin nimellä an-ki (’maailma’, kirjaimellisesti ’taivasmaa’). Sitä ympäröi suolainen valtameri Nammu, joka jatkui loputtomasti kaikkiin ilmansuuntiin. Kaikkeutta ylläpitivät me-voimat, jotka edustivat ja säätelivät erilaisia ilmiöitä. Niihin lukeutuivat esimerkiksi yhteiskunnan ja uskonnon instituutiot, tunteet, taidot ja ammatit sekä monenlaiset inhimillisen käyttäytymisen muodot.

Tuonpuoleinen tunnettiin monilla nimillä, mutta useimmin sitä kutsuttiin Irkallaksi. Se oli synkkä paikka syvällä maan alla. Tuonpuoleista hallitsi Inannan pelottava isosisko Ereškigal. Maallisesta asemastaan tai ansioistaan riippumatta kaikki ihmiset joutuivat kuolemansa jälkeen Irkallaan. Vainajahenget olivat riippuvaisia elävien sukulaistensa ruoka- ja juomauhreista. Jos vainajahenkiä laiminlyötiin, ne saattoivat palata elävien maahan kostamaan.

Jumalat

Yön kuningattarena tunnettu korkokuva Isin-Larsa-kaudelta (n. 1800–1750 eaa.). Naishahmon tarkka tunnistaminen on osoittautunut mahdottomaksi. Kuvan on arveltu esittävän joko rakkauden ja sodan jumalatarta Inannaa, tuonpuoleisen kuningatarta Ereškigalia tai syöjätär Lilitua.

Uskonto oli monijumalainen. Lukemattomat paikallisjumalat järjestettiin varhaisdynastisen kauden alussa pantheoniksi ja sukupuuksi. Ihmisillä oli usein erityissuhde tiettyyn jumalaan. Ulkomuodoltaan jumalat olivat enemmän tai vähemmän inhimillisiä. Usein he olivat oikukkaita ja häikäilemättömiä, joten oli tärkeää pitää heidät tyytyväisinä. Seitsemän mahtavinta jumalaa olivat taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, viisaudenjumala Enki, sodan ja rakkauden jumalatar Inanna, äitijumalatar Ninhursag̃, kuunjumala Nanna ja auringonjumala Utu. Heidän alapuolellaan oli viisikymmentä suurta jumalaa. Lisäksi oli lukuisia vähäisempiä taivaan (Igigi) ja tuonpuoleisen (Anunna) jumalia. Nuolenpääteksteissä mainitaan tuhansia jumalia, jotka enimmäkseen olivat vähämerkityksellisiä ja vain harvojen tuntemia. Jumalten keskinäinen arvojärjestys vaihteli ajasta ja paikasta riippuen, ja siihen vaikuttivat poliittiset ja yhteiskunnalliset mullistukset.

Jumalten toiminnan uskottiin heijastuvan ihmisten maailmaan. Poikkeukselliset tapahtumat antoivat vihjeitä jumalten suunnitelmista, ja niiden perusteella yritettiin ennustaa tulevaa. Enteellisenä voitiin pitää esimerkiksi lintujen lentoa tai tietynvärisen eläimen syntymää. Viimeistään Urin III dynastian aikana yleistyi enteiden lukeminen uhrieläimen sisälmyksistä. Unien tulkintaan oli oma erikoistuneiden pappien ammattikuntansa. Toisinaan hallitsijat näkivät enneunia itse tai tulkitsivat muita enteitä turvautumatta pappien neuvoihin.

Jumalten lisäksi Sumerin mytologiaan kuului monia mielikuvituksellisia olentoja, joissa yhdistyivät eri eläinten ruumiinosat tai inhimilliset ja eläimelliset piirteet. Suhde demoneihin oli kaksijakoinen. Ne aiheuttivat ihmisille onnettomuuksia ja sairauksia, mutta saattoivat toisaalta myös suojella.

Temppelikultti

Urista löytynyt korkokuva, noin 2500 eaa. Kuvan ihmishahmot tarjoavat juomauhreja istuvalle jumalalle ja temppelille.

Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jota kuningas edusti. Kuninkaan tehtäviin kuuluivat jumalan patsaasta ja temppelistä huolehtiminen, uhrilahjojen toimitukset sekä kunnioituksen osoittaminen jumalalle. Kaupungin varsinainen hallitsija oli sen nimikkojumala, jonka suojelus takasi kaupungin ja sen asukkaiden menestyksen. Suojeluksen ehtona oli, että kuningas ja kaupunkilaiset täyttivät velvollisuutensa jumalaa kohtaan.

Kulttimenojen keskuksia olivat temppelit. Kaupungin päätemppelin jumala oli yleensä samalla kaupungin suojelusjumala. Tärkeimmillä jumalilla oli useita kulttipaikkoja. Suurimmat temppelit olivat kokonaisia kaupunginosia. Temppelialueen keskuksena oli usein zikkurat eli päällekkäisistä tasanteista koostuva porraspyramidi. Korotettu temppelialue oli paikka, jossa jumalten ja ihmisten maailmat kohtasivat. Temppeleissä säilytettiin jumalten patsaita. Patsasta ei sinänsä pidetty jumalana, mutta sitä palvottiin jumalan näkyvänä symbolina. Patsaat ja niiden vaatteet valmistettiin kalleimmista saatavilla olleista materiaaleista. Jumalille tarjottiin ruokaa, ja heidän asuinsijansa sisustettiin ylellisesti. Pappien lisäksi temppeleissä työskenteli erilaisia käsityöläisiä ja palvelijoita. Tavallista kansaa ei päästetty temppeleihin.

Päivittäisten ruoka- ja juomauhrien lisäksi temppeleissä suoritettuiin monenlaisia rituaaleja, kuten päivittäisiä eläinuhreja. Juhlapäivinä myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus nähdä jumalten patsaita, kun niitä kannettiin kulkueissa temppelin ulkopuolella. Vähäisiä juhlia järjestettin joka kuukauden 7., 15. ja viimeisenä päivänä. Suuria juhlamenoja oli muutaman kerran vuodessa. Uuttavuotta vietettiin huhti–toukokuun tienoilla. Se oli vuoden tärkein juhla, johon liittyvät seremoniat jatkuivat monta päivää. Arkipäivinä voitiin rukoilla temppeliin kuuluvissa pikkupyhätöissä, ja rikkaat saattoivat antaa yksityisiä uhreja. Toisinaan jumalpatsaat vierailivat muissa kaupungeissa. Matka tehtiin yleensä jokiveneellä.

Kieli ja kirjallisuus

Sumerin kieli

Pääartikkeli: Sumeri

Nuolenpääkirjoituksella tehty kauppakirja Sumerista, 2600 eaa.

Sumerin kieltä puhuttiin Etelä-Mesopotamiassa noin vuosina 4000–1700 eaa. Kieltä alettiin kirjoittaa noin 3300 eaa., mikä tekee siitä egyptin ohella vanhimman tunnetun kirjakielen. Lähes kaikki tunnetut varhaisdynastisen kauden tekstit ovat sumerinkielisiä, mutta Sumerissa todennäköisesti asui monien kansojen edustajia ja puhuttiin erilaisia kieliä. Muinaisakkadilaisella kaudella sumeri sai voimakkaita vaikutteita akkadista. Vastaavasti akkadin kieli ja kulttuuri sumerilaistuivat, ja kaksikielisyys oli yleistä. Sumeri taantui äidinkielenä, eikä sitä 1700-luvun eaa. jälkeen enää omaksuttu ensikielenä. Osa ihmisistä saattoi vielä senkin jälkeen tuntea yksittäisiä sanoja, sanontoja tai lauluja. Uskonnon ja oppineisuuden kielenä sumeri säilyi ensimmäiselle vuosisadalle jaa.

Sumeria kirjoitettiin nuolenpääkirjoitukseksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä, joka yhdistelee kuva- ja tavumerkkejä. Nuolenpäätekstit kirjoitettiin yleensä savitauluille. Vain pieni osa väestöstä oli luku- ja kirjoitustaitoista, ja kirjurit olivat arvostettu ammattikunta. Noin kymmenvuotinen kirjurikoulutus aloitettiin jo lapsena. Kuri kouluissa oli ankara. Kirjurit olivat enimmäkseen miehiä, mutta tunnetaan myös naispuolisia kirjailijoita. Sumerilais-akkadilainen nuolenpääkirjoitus lainattiin lukuisiin muihin kieliin, kuten elamiin, hurriin ja heettiin. Lisäksi se innoitti useita ulkoisesti samankaltaisia mutta merkkivalikoimaltaan yksinkertaisempia kirjoitusjärjestelmiä, jollaisia olivat muiden muassa ugarit ja muinaispersia. Aakkoskirjoitus syrjäytti nuolenpääkirjoituksen ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Viimeiset nuolenpäätekstit laadittiin toisella vuosisadalla jaa.

Uskonnollisessa kirjallisuudessa esiintyy emesaliksi (’hieno kieli’, ’ohut kieli’) kutsuttu kielimuoto. Sitä käytetään lähinnä ylistys- ja valituslauluissa, joiden lausujahahmona on jumalatar. Lauluja esittivät kolmatta sukupuolta edustaneet gala-papit. Myös gala-papittarien olemassaolosta on viitteitä. Emesalia ei käytetty johdonmukaisesti kaikkien naishahmojen puheenpartena. Osa tutkijoista uskoo kyseessä olleen naisten sosiolekti, toisten mukaan se oli laulukulttiin liittynyt liturginen variantti. Taustalla oli mahdollisesti jokin arkikielenä käytetty sumerin murre, joka tuntemattomaksi jääneen kehityksen seurauksena vakiintui kirjalliseen käyttöön tai saavutti naisten keskuudessa prestiisin aseman.

Sumerinkielinen kirjallisuus

Pääartikkeli: Sumerinkielinen kirjallisuus

Varhaisimmat sumerilaiset tekstit ovat lähinnä kirjanpitoa. Noin vuodesta 2600 eaa. alkaen esiintyy votiivitekstejä ja kuninkaallisia kirjoituksia, jotka enimmäkseen liittyvät julkisiin rakennushankkeisiin. Akkadilaisella kaudella sumeria ei juurikaan käytetty hallinnon kielenä, mutta uskonnollisissa teksteissä sen käyttö oli laajaa ja kuninkaalliset kirjoituksetkin olivat usein kaksikielisiä. Uussumerilaisella ja Isin-Larsa-kaudella kaudella sumeria käytettiin erittäin laajasti hallinnon, kirjeenvaihdon, lainsäädännön ja monumenttikirjoitusten kielenä. Aikakaudelta tunnetaan myös joitakin kaunokirjallisia tekstejä. Muinaisbabylonialaisella kaudella sumeria ei enää puhuttu äidinkielenä, mutta kirjurit tuottivat suuren määrän sumerinkielistä kirjallisuutta: sananlaskukokoelmia, hymnejä, myyttejä, tarinoita, rukouksia, loitsuja ja dialogeja. Lisäksi laadittiin merkki- ja sanalistoja sekä kielioppeja. Tunnetaan myös humoristisia ja satiirisia tekstejä sekä realistisia kuvauksia kirjurioppilaiden arjesta. Suurin osa sumerinkielisen kaunokirjallisuuden merkittävistä teoksista on peräisin Nippurista, mistä on löydetty lähes 30 000 kirjoitustaulua.

Sumerinkielisen kirjallisuuden tunnetuin hahmo on puolijumala Bilgameš (akkadiksi Gilgameš). Tämä todennäköisesti myyttinen sankarikuningas ilmaantuu kirjallisiin lähteisiin uussumerilaisella kaudella. Gilgameš-eepoksen laajin versio, akkadinkielinen Ša naqba īmuru (’Hän, joka näki kaiken’), yhdistää aiemmat tarinanpätkät jatkuvajuoniseksi kertomukseksi. Muita toistuvia hahmoja ovat Urukin kuninkaat Enmerkar ja Lugalbanda. Enmerkar-taruihin liittyy kertomus kirjoitustaidon keksimisestä. Jumaltarujen suosituimpia hahmoja ovat Enlil, Enki, Ninurta ja Inanna. Epiikkaa sepitettiin myös historiallisista henkilöistä, kuten Sargonista ja hänen perillisestään Naram-Sinistä. Tärkein historiografinen teksti on Urin III dynastian sortumisen jälkeen laadittu kuningasluettelo, mutta sen kuvaukset Sumerin historiasta ovat epäluotettavia ja usein fantastisia.

Sumerinkielinen kirjallisuus on enimmäkseen anonyymiä. Tekstit muuttuivat kopioidessa, joten yksittäiselle teokselle ei useinkaan ole osoitettavissa varsinaista kirjailijaa. Sargon Akkadilaisen tytär Enheduanna mainitaan useiden uskonnollisten tekstien kirjoittajana. Hänen sumerinkielinen tuotantonsa käsittää lukuisia temppelihymnejä sekä kolme jumalatar Inannalle omistettua ylistyslaulua. Enheduanna oli mahdollisesti ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija. Hänen kirjoittamakseen väitetyt tekstit saattavat kuitenkin olla pseudepigrafisia.

Sumerin merkitys klassisena kielenä väheni hiljalleen. Loppuvaiheessa kielellä kirjoitettiin lähinnä loitsuja ja manauksia, liturgisia tekstejä, sananlaskuja ja lauluja. Myöhäissumerilainen sanasto ja kielioppi ovat usein virheellisiä, eivätkä kirjoittajat vaikuta kunnolla tunteneen Sumerin historiaa ja mytologiaa. Kieltä opittiin lukemaan uudestaan vasta 1800-luvulla. Länsimaissa Mesopotamian kirjallisuutta tulkittiin aluksi juutalais-kristillisen tulkintakehyksen kautta, sillä monien Raamatun kertomusten juuret ovat Sumerin mytologiassa. Nykyään sumerilainen kirjallisuus on saanut tunnustuksen itsessään arvokkaana ilmiönä, mutta sen runomittaa ja muita sääntöjä ymmärretään huonosti.

Tiede ja taide

Arkkitehtuuri

Sumerit rakensivat suuria porraspyramidimaisia zikkurateja. Kuvassa Urin zikkuratin ennallistus.

Mesopotamian maaperä on pehmeää ja rakentamiseen soveltuvat kivilajit harvinaisia. Puita kasvaa vain vähän. Pääasiallinen rakennusmateriaali oli tiili. Se valmistettiin sekoittamalla maa-ainesta, pilkottua ruohoa tai heinää sekä vettä, ja se kuivattiin yleensä auringossa. Kattorakenteiden tukena käytettiin palmun runkoja, joiden päälle levitettiin ruokoja ja palmunlehviä. Puuta käytettiin ovien ja ikkunoiden puitteissa sekä kattoparruina. Suuriin rakennuksiin käytettiin tuontipuuta, kuten Levantista tuotua seetriä. Urukissa valmistettiin kolmannen vuosituhannen eaa. alussa alkeellista sementtiä, mutta se ei koskaan tullut yleiseen käyttöön ja valmistustapa jäi unohduksiin.

Asuinrakennukset olivat yksi- tai kaksikerroksisia. Niissä oli lähes aina sisäpiha. Rakennukset olivat yleensä suorakulmaisia, joten niitä oli tarvittaessa helppo laajentaa. Savitiilen rapautumisen vuoksi taloja purettiin ja rakennettiin uudelleen säännöllisesti. Uudisrakennus tehtiin yleensä vanhojen raunioiden päälle, ja temppeli saattoi pysyä samalla paikalla jopa tuhansia vuosia. Temppelit oli tapana rakentaa aina edellistä suuremmiksi. Jatkuva jälleenrakentaminen oli valtakunnille merkittävä taloudellinen rasite. Suuria zikkurateja alettiin rakentaa varhaisdynastisen kauden lopulla. Ne olivat suuria pyramidia muistuttavia torneja, joiden huipulla oli temppeli. Osa julkisista rakennuksista saattoi olla erilaisia kokoontumistiloja, joihin kansankokoukset ja neuvostot kerääntyivät keskustelemaan ja tekemään päätöksiä. Suuria temppeleitä tai kokoussaleja rakennettiin jo myöhäisellä Uruk-kaudella.

Polttamattomasta tiilestä rakennetut talot rapattiin savella. Hienompien rakennusten seinät koristeltiin asettelemalla monenvärisiä ja -muotoisia savitiiliä geometrisiin muotoihin. Arkkitehtuuri kehittyi vuosisatojen saatossa monimutkaisemmaksi. Sumerilaiset rakensivat holvikaaria, valeholveja ja kupoleja todennäköisesti ensimmäisinä maailmassa.

Kuvataide

Pääartikkeli: Mesopotamian taide

Urukista löydetty marmoriveistos, joka esittää naisen kasvoja. Noin 3200–3000 eaa.

Sumerit eivät tehneet taidetta sen itsensä vuoksi, vaan teoksilla oli uskonnollinen tai poliittinen tarkoitus. Taiteilijoita pidettiin käsityöläisten ammattikuntana, joka usein periytyi suvussa. Moni taiteilija työskenteli temppelin tai palatsin yhteydessä toimineessa työpajassa. Kauniiden kuvien ja esineiden tekemisen taitoa pidettiin jumalilta saatuna lahjana. Taiteilijoita arvostettiin suuresti, mutta heitä ei kuitenkaan yleensä nimetty.

Sumerilainen taide alkoi vakiintua kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla, kun Urukiin ja Uriin syntyi suuret kaupunkikeskukset. Tuolloin syntyivät muinaisen Lähi-idän taiteelle ominaiset tematiikka ja tyyli, jotka pääpiirteissään säiyivät tuhansien vuosien ajan. Varhaisdynastisella kaudella suurin osa taiteesta liittyi temppelikulttiin ja kuninkaanvaltaan. Se kuvasi lähinnä mytologisia tai rituaalisia kohtauksia, toisinaan sodankäyntiä. Akkadilaisella kaudella taide kehittyi realistisempaan ja toiminnallisempaan suuntaan ja alkoi keskittyä kuninkaiden saavutuksiin. Naram-Sinin steela on kuuluisa esimerkki akkadilaisesta taiteesta. Uussumerilaisella kaudella palattiin uskonnollisiin aiheisiin ja nöyrempään tyyliin. Todellisia henkilöitä ei kuvattu realistisesti vaan ihanteellisia ominaisuuksia korostaen.

Sumerilaiset käsityöläiset valmistivat monenlaisia koruja, patsaita ja koriste-esineitä. Niitä tehtiin esimerkiksi kullasta ja kauniista kivilajeista. Materiaalit olivat lähinnä tuontitavaraa, sillä Mesopotamiassa on vain vähän kaivertamiseen soveltuvaa kiveä. Patsaiden tekoon liittyi yliluonnollisia ulottuvuuksia, ja jumalankuva voitiin loitsujen avulla herättää symbolisesti eloon, jolloin siitä tuli jumalan ilmentymä. Jumalpatsaita on säilynyt hyvin vähän, sillä ne valmistettiin arvokkaasta pronssista, joka usein sulatettiin uusiokäyttöä varten. Varhaisdynastiselta kaudelta on säilynyt runsaasti savisia ja kivisiä votiivipatsaita, joilla on suuret ylöspäin suunnatut silmät ja yhteenliitetyt kädet. Toisen vuosituhannen eaa. lopulla yleistyivät kuninkaita esittävät patsaat.

Kuvataiteen aiheissa toistuu ”eläinten herra”, kamppailevien eläinten välissä seisova tai polvistuva ihmishahmo. Motiivi tunnetaan Egyptistä ja Kreikasta aina Intiaan ulottuvalta alueelta. Eläimiä kuvattiin muutenkin yleisesti. Leijona symboloi kuninkuutta ja valtaa, ja tämä assosiaatio säilynyt nykypäivään saakka esimerkiksi Suomen vaakunassa. Jumalilla oli vakiintuneet symbolinsa: Inannalla tähti, Nannalla kuunsirppi, Utulla auringon kiekko ja Enkillä vuohi, jolla oli hännän sijasta kalan pyrstö.

Sodissa taide-esineet olivat suosittua ryöstösaalista. Myös taitavaksi tiedettyjä taiteilijoita voitiin ottaa sotavangeiksi ja viedä vieraaseen kaupunkiin tai maahan. Toisinaan kuninkaalliset lahjoittivat taiteilijoita toisilleen. Taiteella luotiin jatkuvuutta valtakuntien ja aikakausien välille. Nykypäivään on säilynyt eniten kivi- ja saviesineitä, sillä kasvi- ja eläinperäiset materiaalit tuhoutuvat helposti kun taas metalliesineet on useimmissa tapauksissa sulatettu ja valettu uudestaan. Myös maalaustaide on enimmäkseen tuhoutunut.

Luonnontiede

Sumerilainen oppineisuus oli aikansa edistyneintä, ja sen vaikutus näkyy edelleen monilla tieteenaloilla. Tiede ei ollut itsetarkoitus vaan uskonnon sivutuote, kun oppineet yrittivät ymmärtää jumalten tahtoa paremmin. Keksinnöistä ei annettu kunniaa ihmiselle, vaan niitä pidettiin jumalten innoittamina. Uutta ei pyritty järjestelmällisesti luomaan, ja instituutioiden tärkein tehtävä oli perinteiden ylläpito. Varhaisdynastisella kaudella yleistyi erilaisten luettelojen ja taulukoiden laatiminen. Niihin kirjattiin maailman ominaisuuksia, mutta luettelojen taustalta ei pyritty löytämään järjestelmällisiä lainalaisuuksia. Luonnon toimintaperiaatteita ei selitetty, ja analogian käytö oli harvinaista.

Sumerista ei tunneta paljoakaan tähtitiedettä edustavaa kirjallisuutta. Myöhemmät babylonialaiset sen sijaan laativat uutterasti luetteloja tähtitaivaan ilmiöistä. Koska babylonialaiset käyttivät tähtikuvioista sumerinkielisiä nimiä, heidän tähtitieteensä todennäköisesti perustui jo sumerilaisella ajalla tehtyihin havaintoihin. Sumerit tunsivat klassiset planeetat ja niiden liikkeet. Osa tähtikuvioiden sumerilaisista nimistä on edelleen käytössä, joskin ne saattavat nykyään viitata eri taivaankappaleisiin. Esimerkiksi skorpionin (g̃ir-tab) tähdistö oli jo sumereille tuttu.

Kemian saralla sumerilaiset keksivät menetelmiä kuparin ja pronssin valmistamiseen. Molempien metallien käyttöönotolla oli perustavanlaatuisia vaikutuksia niin taiteeseen kuin sodankäyntiinkin. Kullan juotosta on säilynyt merkkejä 2500-luvun eaa. Urista. Ensimmäisenä tieteilijänä pidetyn joonialaisen Thaleksen käsitys, että vesi on kaikkeuden alkuaine, on peräisin Sumerista. Sumerilaisia keksintöjä ovat myös pyörä ja aura, jotka otettiin käyttöön Uruk-kaudella. Sumerit rakensivat myös ensimmäiset merenkulkuun kelpaavat alukset, joissa he käyttivät bitumia vesieristeenä 2400-luvulta alkaen. Kirjoitustaito ja muut innovaatiot levisivät Sumerista nopeasti Pohjois-Mesopotamiaan.

Sumerien maailmankuva oli yliluonnollinen, eikä uskonnon ja maallisen välille tehty eroa. Tieteenhistorioitsija Russell M. Lawsonin mukaan he kuitenkin ottivat ensimmäisinä ratkaisevan askelen taikauskosta kohti tieteellistä maailmankuvaa. Maataloudessa koeteltiin järjestelmällisesti uusia menetelmiä. Viljelijät merkitsivät muistiin eri aikoina tehtyjen kylvöjen satoisuudet, josta saamiensa tietojen perusteella he päättelivät parhaimman ajan kylvöille.

Matematiikka

Sumerilainen lukujärjestelmä oli 60-kantainen, mikä mahdollisti monimutkaiset jakolaskut ilman nollaa. Matematiikan edistynein osa-alue oli geometria, jota tarvittiin viljelysmaiden ja maaomistusten laskemiseen. Matematiikkaa hyödynnettiin myös arkkitehtuurissa ja kastelujärjestelmien suunnittelussa. Laskutoimitusten avuksi laadittiin taulukoita, joihin oli merkitty neliö- ja kuutiojuuria, kerrannaisia sekä potensseja. Sumerilaisen lukujärjestelmän peruina päivä jaetaan 12 tuntiin, tunti 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen.

Musiikki

Soittimina käytettiin harppua, lyyraa, huilua ja erilaisia lyömäsoittimia. Ylistyslauluja omistettiin jumalille, temppeleille ja hallitsijoille. Lisäksi laadittiin kepeämpiä lauluja, kuten kehto- ja juomalauluja. Hymnit ja laulut jaettiin useisiin alalajeihin esimerkiksi säestyssoittimien, esitystilanteen ja yleistunnelman perusteella. Hymniteksteissä on toisinaan merkintöjä ja säkeistöjakoja, jotka mahdollisesti liittyvät sävellajeihin, virityksiin tai laulun aikana suoritettuihin kulttitoimituksiin.

Perintö

Monet länsimaisen kulttuurin piirteet palautuvat lopulta Sumeriin. Mesopotamian soiden väestön elintapa pysyi Sumerin ajoista lähes muuttumattomana aina 1900-luvun lopulle saakka, jolloin Saddam Hussein kuivatti suot.

Nuolenpääkirjoitus unohtui ajanlaskun taitteen jälkeen yli tuhanneksi vuodeksi. Sumerin korkeakulttuurin olemassaolo unohtui lopulta kokonaan. Tilanne muuttui vasta 1800-luvun puolivälissä, kun eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset tutkijat alkoivat tehdä kaivauksia Mesopotamiassa. Aluksi tavoitteena oli lähinnä löytää kauniita muinaisesineitä museoissa esiteltäviksi. Myöhemmin alettiin kiinnittää huomiota kaikenlaisiin esinelöytöihin, arkkitehtuuriin ja asutushistoriaan. Sumerin kieltä opittiin lukemaan 1800-luvun lopulla.

Antiikin lähteissä Sumeria ei mainita, mutta Berossoksen hellenistinen Babylonian historiikki sisälsi joitakin sumerilaiseen kirjallisuusperinteeseen palautuneita hahmoja ja teemoja. Niitä ovat esimerkiksi kulttuuriheeros Oaennes (U’anna eli Adapa), muinaisten kuninkaiden monituhatvuotiset hallituskaudet ja tulvakertomuksen sankari Xisuthros (Ziusudra).

Lähteet

• Black, Jeremy & Cunningham, Graham & Robson, Eleanor & Zólyomi, Gábor: The Literature of Ancient Sumer. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926311-6 (englanniksi)
• Crawford, Harriet E. W.: Sumer and the Sumerians. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0-521-82596-2
• Darvill, Timothy: The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. (3. laitos. Sähkökirja.) Oxford: Oxford University Press, 2021. ISBN 978-0-19-184278-8 (englanniksi)
• Lawson, Russell M.: Science in the ancient world, s. 150–151. ABC-CLIO, 2004. ISBN 978-185-109-534-6
• Leick, Gwendolyn: Mesopotamia. The Invention of the City. London, England: Penguin Books, 2001. ISBN 978-0-14-192711-4 Google-kirjat Viitattu 19.5.2025. (englanniksi)
• Sahala, Aleksi: Johdatus sumerin kieleen. Helsinki: Suomen itämainen seura, 2020. ISBN 978-951-9380-91-9
• Svärd, Saana & Töyräänvuori, Joanna (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho. Helsinki: Gaudeamus, 2022. ISBN 978-952-345-171-1
• Encyclopædia Britannica 1768–2025. Encyclopædia Britannica, Inc.. (englanniksi)
• World History Encyclopedia 2009–2025. World History Foundation. (englanniksi)