Palkokasvit
Palkokasvit ovat kasveja, joiden hedelmä on palko. Tavallisimmin nimitystä käytetään hernekasvien heimoon kuuluvista ravinto- ja rehukasveista[1]
Ennen nimitystä palkokasvit käytettiin oletetusta kaksisirkkaisiin kuuluvasta lahkosta[2], jota joskus pidettiin myös alalahkona[3] ja joka jaettiin kolmeen heimoon: (Papilionaceae (hernekasvit), Mimosaceae ja Caesalpiniaceae.[2][3] Nykyisin näiden kaikkien katsotaan kuuluvan samaan hernekasvien heimoon, joka kuuluu lahkoon Fabales, ja aikaisemman käsityksen mukaiset suppeammat heimot nykyisin alaheimoiksi Faboideae (tai Lotoideae)[2], Mimosoideae ja Caesalpinioideae.
Pavut on kypsennettävä huolellisesti ennen nauttimista, jolloin niiden sisältämät myrkylliset aineet tuhotuvat[4].
Viljellyt palkokasvit
muokkaaViljellyt palkokasvit muistuttavat monessa suhteessa viljoja, ja tuleentuneiden kuivien siementen vuoksi viljeltyjä palkokasveja sanotaankin usein myös palkoviljoiksi.[5] Ne kuuluvat kaikki hernekasvien heimoon. Niitä on viljelty viljojen ohella maanviljelyksen alkuajoista saakka[5], ja lähes jokaisella alueella, jossa maanviljelys mahdollisesti on keksitty itsenäisesti, on viljelyskasvien valikoimaan alusta lähtien sisältynyt myös yksi tai useampi palkokasvi:[6] Lähi-idässä herne ja linssi[7][6], Intiassa hyasinttipapu sekä musta ja vihreä mungopapu,[6] Kiinassa soijapapu, adsukipapu ja mungopapu,[6] Länsi-Afrikassa pitkäpapu, Väli-Amerikassa tavallinen papu, arizonanpapu ja ruusupapu sekä Andeilla limanpapu ja maapähkinä.[6]
Palkokasvien tärkeä merkitys viljelyskasveina perustuu ennen kaikkea niiden edulliseen typpitalouteen. Niiden juurissa on Rhizobium-suvun bakteereita, jotka kykenevät sitomaan ilmasta typpeä ja valmistamaan siitä aminohappoja, joita isäntäkasvi kykenee käyttämään hyväkseen. Tämän vuoksi niiden viljelyksessä ei yleensä tarvita typpilannoitteita.[5] Samasta syystä niitä voidaan käyttää myös maanparannukseen kyntämällä niiden vihreä kasvusto maan alle tai viljelemällä niitä vuoroviljelyssä viljojen kanssa[5]
Palkokasveja viljellään sekä ihmisravinnoksi että rehuksi. Niistä käytetään hyväksi tavallisesti niiden siemenet, joistakin lajeista myös palot. Niiden siemenissä on runsaasti proteiinia varastoituneena sirkkalehtiin, jotka täyttävät melkein koko siemenen.[5] Ne ovatkin vanhastaan olleet eläinkunnan tuotteiden ohella ihmiskunnan tärkeimpiä proteiinin lähteitä, ja nykyisinkin niillä on tässä suhteessa suuri merkitys varsinkin niissä maissa, joissa eläinravintoa ei ole riittävästi käytettävissä tai joissa (erityisesti Intiassa) uskonnolliset syyt rajoittavat eläinravinnon käyttöä.[5] Huomattava merkitys on myös sillä seikalla, että palkokasvien proteiini sisältää runsaasti välttämättömiin aminohappoihin kuuluvaa lysiiniä, jota viljatuotteissa on niukasti, vaikka niissäkin on kohtalaisesti proteiinia.[5]
Joidenkin palkokasvien kuten soijapavun ja maapähkinän siemenissä on runsaasti myös öljyä. Soijapapu, joka on palkokasveista taloudellisesti tärkein, onkin nykyisin samalla myös maailman tärkein öljykasvi.[8]
Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2016 kansainväliseksi palkokasvien vuodeksi.[9]
Tärkeimpien palkokasvien tuotanto
muokkaaTärkeimpien palkokasvien sato koko maailmassa keskimäärin vuosina 1993–1995[10]
| Kasvi | Tieteellinen nimi | Sato (miljoonia tonneja) | Viljelyala (miljoonia hehtaareja) | Tärkeimmät tuotantoalueet |
|---|---|---|---|---|
| Soijapapu | Glycine max | 125,7 | 62,0 | Yhdysvallat, Brasilia, Kiina, Argentiina[11] |
| Maapähkinä | Arachis hypogaea | 33,7 | 32,1 | Kiina, Intia, Yhdysvallat, monet Afrikan ja Aasian maat[12] |
| Papu | Phaseolus[13] | 17,4 | 26,5 | Intia, Brasilia, Kiina, Meksiko, Yhdysvallat; vihreitä papuja tuottavat eniten Kiina, Turkki ja monet Euroopan maat |
| Herne | Pisum sativum | 13,8 | 7,9 | Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina, Kanada, Yhdysvallat[14] |
| Kahviherne (kikherne) | Cicer arietinum | 7,3 | 10,4 | Intia[15] |
| Härkäpapu | Vicia faba | 3,7 | 2,9 | Kiina, Egypti, Etiopia[16] |
| Linssi | Lens culinaris | 2,8 | 2,4 | Välimeren maat, Intia, Kanada[17] |
Muita palkokasveja
muokkaaEdellä lueteltujen lisäksi ainakin paikallisesti merkittäviä, ihmisravinnoksikin viljeltyjä palkokasveja ovat lehmänpapu (Vigna unguiculata), mungopapu (Vicia radiata) ja adsukipapu (Vicia angularis)[18] sekä trooppiset kyyhkyherne (Cajanus cajan), siipipapu eli goanpapu (Psophocarpus tetragonolobus), hyasinttipapu (Dolichos lablab) ja Canavalia ensiformis.[19] Rehuksi viljellään laajalti myös muun muassa apiloita (Trifolium), lupiineja (Lupinus) ja mailasta (Medicago).[20]
Kulutus
muokkaaEtelä-Aasiassa syödään keskimäärin yli 90 grammaa kypsiä palkokasveja päivässä henkeä kohti, mikä on selvästi enemmän kuin muissa maanosissa. Afrikassa, Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa, Etelä-ja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa niitä syödään alle 30 grammaa päivässä.[21] Japanilaiset nauttivat keskimäärin 60 grammaa palkokasveja päivässä[22].
Suomessa syödään 13 grammaa palkokasveja päivässä[23].
Suositukset
muokkaaValtion ravitsemusneuvottelukunta kehottaa ihmisiä syömään desilitran palkokasveja päivässä.[24]
Ravintoarvot
muokkaaPalkokasvit sisältävät merkittävästi folaattia[24]. Valkeissa pavuissa on myös runsaasti kaliumia[25].
Pavut ja herneet sisältävät lisäksi runsaasti rautaa[26][27]. Rauta esiintyy niissä kuitenkin eläinkunnan tuotteiden rautaa huonommin imeytyvänä nonhemirautana (Fe3+). Pavut sisältävät lisäksi runsaasti raudan imeytymistä heikentävää fytaattia.[28] Elimistö kykeneekin hyödyntämään vain noin 2 promillea papujen sisältämästä raudasta[29].
Terveysvaikutukset
muokkaaMyönteiset
muokkaaPalkokasvit sisältävät merkittävästi liukoista ravintokuitua, jonka saanti edistää hyödyllisten suolistomikrobien kasvua. Palkokasvien kuitu monipuolistaa tehokkaasti suolistomikrobistoa, koska se poikkeaa rakenteeltaan muiden kasvikunnan tuotteiden sisältämistä kuiduista.[24]
Perunan, riisin, makaronin tai leivän korvaaminen kuivaherneillä, linsseillä tai pavuilla vähentää myös hiukan aterianjälkeistä verensokerin nousua[30].
Kielteiset
muokkaaPalkokasvit sisältävät runsaasti nikkeliä, jota kolmannes suomalaisista sai yli EFSA:n määrittämän siedettävän päiväsaannin enimmäisarvon vuonna 2012[31].
Palkokasveissa esiintyvät lektiinit häiritsevät lisäksi proteiinien käsittelyä ruoansulatuksessa[32].
Lähteet
muokkaa- ↑ Kielitoimiston sanakirja, 2. osa (L–P), s. 434, hakusana Palkokasvi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Gummerus, 2006. ISBN 952-5446-22-0
- ↑ a b c Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3049, art. Palkokasvit. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0
- ↑ a b Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L–R), s. 191. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 0-09106-5.
- ↑ Pavut Ruokavirasto. Arkistoitu 30.11.2020. Viitattu 16.9.2020.
- ↑ a b c d e f g Arne Rousi: ”Palkokasvit - typpispesialistit”, Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 116–117. WSOY, 1997. 951-0-21295-4
- ↑ a b c d e Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs : ihmisen yhteiskuntien kohtalot, s. 133–137. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9
- ↑ Rousi, s. 120, 123
- ↑ Rousi, s. 142
- ↑ YK antoi pavuille ja herneille nimikkovuoden. Maaseudun tulevaisuus, 12.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Rousi, s. 123, 145
- ↑ Rousi, s. 144
- ↑ Rousi, s. 149
- ↑ Rousi, s. 123, 128; Pavuiksi on tässä laskettu kaikki Phaseolus-suvun viljellyt lajit, joista tärkein on tarhapapu, Phaseolus vulgaris
- ↑ Rousi, s. 122
- ↑ Rousi, s. 128
- ↑ Rousi, s. 126
- ↑ Rousi, s. 125
- ↑ Rousi, s. 133–134
- ↑ Rousi, s. 134–135
- ↑ Rousi, s. 119
- ↑ Diet, cardiovascular disease, and mortality in 80 countries academic.oup.com. Viitattu 28.9.2023.
- ↑ Mizuka Higashiguchi, Toshiyuki Onoda, Tanvir Chowdhury Turin, Kiyomi Sakata: Calcium Intake and Associated Factors in a General Japanese Population: Baseline Data of NIPPON DATA80/90 and the National Nutrition Survey. Journal of Epidemiology, 5.5.2010, 20. vsk, nro Suppl 3, s. S549–S556. PubMed:20351477 doi:10.2188/jea.JE20090224 ISSN 0917-5040 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ 17.5.2023 Politiikkasuositus: Kotimaiset palkokasvit edistävät kestävää ruokajärjestelmää. https://www.luke.fi/fi/uutiset/politiikkasuositus-kotimaiset-palkokasvit-edistavat-kestavaa-ruokajarjestelmaa-0
- ↑ a b c Susanna Rokka, Juha Heikkilä, Jarkko Hellström, Eila Järvenpää, Minna Kahala, Marjo Keskitalo: Palkokasvit elintarvikkeena : Opas palkokasvien elintarvikekäytöstä. Luonnonvarakeskus, Luke, 2018. ISBN 978-952-326-543-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2020).
- ↑ Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
- ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
- ↑ Dietary Determinants of and Possible Solutions to Iron Deficiency for Young Women Living in Industrialized Countries: A Review. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4179187/
- ↑ Sabrina Feitosa, Ralf Greiner, Ann-Katrin Meinhardt, Alexandra Müller, Deusdélia T. Almeida, Clemens Posten: Effect of Traditional Household Processes on Iron, Zinc and Copper Bioaccessibility in Black Bean (Phaseolus vulgaris L.). Foods, 31.7.2018, 7. vsk, nro 8, s. 123. PubMed:30065167 doi:10.3390/foods7080123 ISSN 2304-8158 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Pulse consumption improves indices of glycemic control in adults with and without type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis of acute and long-term randomized controlled trials. https://link.springer.com/article/10.1007/s00394-021-02685-y
- ↑ Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille. Ruokaviraston tutkimuksia 2020. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/riskiraportit/ruokaviraston_tutkimuksia_1_2020_finaali.pdf
- ↑ Fytokemikaalit (mm. karotenoidit, flavonoidit, kasvisterolit ja -stanolit) Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 12.3.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Palkokasvit Wikimedia Commonsissa
