Wikipedia

Herne

Viljelyskasvi
Tämä artikkeli käsittelee kasvia. Täsmennyssivulla on lueteltu muita merkityksiä.

Herne eli satoherne (Lathyrus oleraceus) on herne­kasvien heimoon kuuluva iki­vanha viljelyskasvi. Sitä viljellään sekä ihmis­ravinnoksi että rehuksi. Siitä käytetään ravinnoksi yleensä siemenet, mutta joidenkin hernelajikkeiden palotkin ovat syötäviä.

Herne
Doperwtplanten kreuk Kelvedon Wonder.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Kladi: Aitokaksisirkkaisten ydinryhmä
Kladi: Rosidit Rosidae
Kladi: Fabidit Fabidae
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Alaheimo: Faboideae
Tribus: Fabeae[1]
Suku: Nätkelmät Lathyrus
Laji: oleraceus
Kaksiosainen nimi

Lathyrus oleraceus
Lam.[2]

Synonyymit
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Herne Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Herne Commonsissa

Erilaisia herneitäMuokkaa

Herneestä on olemassa monia muunnoksia, jotka vakiintuneesti jaetaan kahteen pää­ryhmään, tarha­herneisiin (Pisum sativum var. sativum) ja pelto­­herneisiin (Pisum sativum var. arvense)[3]. Pelto­herneen kukat ovat punaisenkirjavat ja pienehköt, siemenet tuleentuneina ruskehtavat tai harmaat. Tarha­herneen kukat ovat valkoiset, siemenet vihreät tai keltaiset. Nykyään nämä vanhat nimitykset eivät kuitenkaan enää täysin vastaa käyttö­muotoa, sillä esi­merkiksi Suomessa viljellään lähes yksin­omaan tarha­­hernettä sekä puutarha- että peltokasvina.[4].

Tarhaherneitä on edelleen monia tyyppejä, kuten silpo­-, silpo­ydin-, taitto­- ja sokeri­herne.[5]

Silpo- ja silpoydinherneiden palossa on niin sitkeä kalvo, ettei sitä voi syödä[4]. Sokeri- ja taittoherneen palko on murea. Taittoherneen mehukas palko on parhaimmillaan siementen ollessa litteitä ja keskenkasvuisia.[6]

 
Palkoja ja siemeniä

Monet hernelajikkeet eroavat toisistaan selvästi myös lehtiensä osalta. Alkuperäisin on lehti, jonka tyvessä on kaksi korvaketta, sitten pareittain lehdyköitä ja kärjessä kärhet, joiden avulla kasvi voi ottaa tukea jostakin. Monilla lajikkeilla, joita sanotaan puolilehdettömiksi, ovat kuitenkin lehdykät muuttuneet kärhiksi, ja joiltakin, lehdettömillä lajikkeilla myös korvakkeet ovat surkastuneet. Kärhissäkin on lehtivihreää, joten ne pystyvät yhteyttämään.[4]

Vaikka herneen kukat ovat varsin näyttäviä, vain harvat hyönteiset voivat pölyttää niitä, ja herne on lähes täysin itsepölytteinen kasvi. Tästä syystä sen toisistaan selvästi poikkeavat tyypit ovat varsin pysyviä. Monet herneen näkyvät ominaisuudet johtuvat vain yhdestä geenistä, minkä ansioista Gregor Mendelin onnistui selvittää perinnöllisyyden perusasiat jo 1800-luvulla juuri herneillä tekemillään kokeilla.[4]

Herneen vihreä siemen muuttuu tuleentuessa vaaleankellertäväksi, jolloin sen maku muuttuu hyvin miedoksi. Tuleentuneita herneitä käytetään lihankorvikkeiden valmistukseen ja myös hernekeittoon.

Herneistä valmistetaan muun muassa hernekeittoa. Silpo­ydin­herneitä käytetään enimmäkseen tuleentumattomina, ja niitä viljellään runsaasti pakaste­herneiksi.

Hernerouhe on valmistettu kuorituista, kuivatuista herneistä.[7] Hernerouheessa on 21 prosenttia proteiinia. Liotettua hernerouhetta käytetään monenlaisten ruokien lisänä.[8]

Tärkeimmät tuotantoalueetMuokkaa

Hernettä viljellään etupäässä pohjoisen pallonpuoliskon subtrooppisella ja lauhkealla vyöhykkeellä. Kuivien herneiden tärkeimmät tuottajamaat ovat Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina ja Kanada, vihreitä herneitä viljellään varsinkin Yhdysvalloissa ja laajalti Euroopassa. Suomessa hernettä viljellään pääasiassa linjan Pori-Tampere-Kotka lounaispuolella.[4]

ViljelyhistoriaMuokkaa

Herne kuuluu palkoviljoihin papujen ohella. Kasvi on peräisin Lähi-idästä, jossa hernettä on syöty tiettävästi 7500 eaa. Vanhimmista löydöistä on kuitenkin vaikea päätellä, onko kyseessä viljelty vai villi herne.[4] Platinan mukaan herne on vähemmän haitallinen kuin härkäpapu. Väite johtuu ilmeisesti siitä, että herneessä on vähemmän sitä kasvinsyöjiltä puolustavia haitta-aineita kuin härkäpavussa ja näin ollen sen esikäsittely ruuaksi valmistettaessa on lyhyempi kuin härkäpavun.

Arkeologit ovat kaivauksissa löytäneet merkkejä siitä, että hernettä olisi kasvatettu jo esihistoriallisena aikana Suomessa[9]. Suomessa viljeltiin ja syötiin aikaisemmin ruskeankirjavaa hernettä, jota sittemmin on nimitetty rehuherneeksi (Pisum sativum var. arvense). Sen maku on nykyisiin ruokaherneisiin verrattuna varsin kitkerä.

Tuholaiset ja niiden torjuntaMuokkaa

Herneenviljelyssä tuholaisista on suurta haittaa ja Suomen oloissa hernekääriäisen (Cydia nigricana) toukat tuhoavat osan sadosta, jollei torjunta-aineita käytetä. Muita herneen tuholaisia ovat herneripsiäinen (Kakothrips pisivorus), hernekirva (Acyrthosiphon pisum), hernepiilokas (Bruchus pisorum) ja hernekärsäkkäät (Sitona). Luomuviljelyssä tuhoja voidaan vähentää esimerkiksi seosviljelyllä ja alueellisella viljelykierrolla.[10]

RavintoarvotMuokkaa

Herne sisältää erityisen paljon B₁-vitamiinia eli tiamiinia[11]. Siinä on myös jonkin verran C-vitamiinia. Herneen proteiinipitoisuus vaihtelee välillä 6–10[4] ja hiilihydraattipitoisuus välillä 10-16[12][13]. Rasvaa herneissä on alle prosentin[12].

Oheisessa taulukossa on vertailtu porkkanan,[14] herneen,[15] appelsiinin,[16] ruisleivän[17] ja mansikan ravintoarvoja.[18]

Ravintoarvoja per 100 g
  Porkkana Herne Appelsiini Ruisleipä Mansikka
Proteiineja 0,6 g 5,1 g 0,6 g 6,7 g 0,5 g
Rasvaa 0,2 g 1g 0,3 g 1,4 g 0,2 g
Hiilihydraatteja 5,6 g 9,4 g 40,7 g 43,4 g 8,4 g
B1-vitamiinia 0,07 mg 0,35 mg ? ? ?
B2-vitamiinia 0,07 mg 0,18 mg ? ? ?
C-vitamiinia 6,5 mg 20 mg 51 mg 0 mg 60 mg
Rautaa 0,5 mg 0,2 mg 3,7 mg 0,5 mg 2,0 mg

LähteetMuokkaa

  1. ↑ Stevens, P. F.: Fabaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 22.2.2022. (englanniksi)
  2. ↑ Lathyrus oleraceus Lam. Plants of the World Online. Viitattu 22.2.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Savela, Markku: Pisum Lepidoptera and other life forms. Viitattu 12.8.2010.
  4. ↑ a b c d e f g Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 120-123. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
  5. ↑ Herne - Sokeriherne Puutarha.net. Suorakanava Oy.
  6. ↑ Herne on kasvimaan kesäherkku – poimi vinkit herneen kasvatukseen, hoitoon ja lajikkeisiin www.meillakotona.fi. 28.5.2016. Viitattu 7.11.2020.
  7. ↑ http://www.arolanluomu.fi/palkokasvit-ja-viljat/hernerouhe (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ http://www.iltasanomat.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000680233.html
  9. ↑ Kiltilä, 2020. Trineksapakki-etyyli rehuherneen kasvunsääteenä., Lähteessä ei tarkkaa ajoitusta. Viitattu 7.5.2020.
  10. ↑ Huusela-Veistola, Erja & Jauhiainen, Lauri: Herneen viljelyn laajeneminen lisää hernekääriäisriskiä. Maataloustieteen Päivät 2006. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.8.2010).
  11. ↑ Tiamiinia, eniten. Fineli elintarvikehaku fineli.fi. Viitattu 6.10.2021.
  12. ↑ a b Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 30.10.2022.
  13. ↑ Malline:MetaTags.title www.nutritionix.com. Viitattu 30.10.2022. (englanniksi)
  14. ↑ Porkkana Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 16.8.2008. Viitattu 6.6.2009.
  15. ↑ Herne Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 1.4.2008. Viitattu 6.6.2009.
  16. ↑ Fineli: Appelsiini kuorittu (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Fineli: Ruisleipä (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ Fineli: Mansikka (Arkistoitu – Internet Archive)

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Suomalaiset hyötypuutarhakasvit
Juurekset
Kaalit
Kurkkukasvit
Mausteet
Mukulakasvit
Palkokasvit
Sipulit
Muut kasvikset
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Herne&oldid=21344144”