Appelsiini (hedelmä)
Appelsiini (< ruots. Apelsin < saks. Apfelsine, ’kiinanomena’[1]) on appelsiinin (Citrus sinensis) hedelmä. Kasvitieteessä appelsiinin hedelmä määritellään marjaksi, koska se on pehmeäkuorinen, mehevä hedelmä.
Appelsiini on pyöreä, ja muiden sitrushedelmien tavoin se on jakautunut useampaan lohkoon. Kypsät appelsiinit ovat hyviä C-vitamiinin lähteitä.
Appelsiinit ovat yleensä oransseja. Appelsiini onkin joissain kielissä antanut nimensä oranssille värille. Värin nimi tulee alun perin ranskan sanasta orange, joka merkitsee sekä appelsiinia että sen oranssia väriä.[2] Muutamat lajikkeet ovat kuitenkin sisältä punaisia, ja niitä sanotaan veriappelsiineiksi.
Käyttö
muokkaaYleensä appelsiinin paksu kuori poistetaan ennen syömistä ja hedelmästä syödään vain hedelmäliha, mutta kuorta voidaan prosessoinnin jälkeen käyttää esimerkiksi eläinten ruokana.[3] Appelsiinista voidaan myös puristaa mehua.
Appelsiinin kuorta ei yleensä syödä, vaikka kuoressa itsessään ei ole mitään ihmiselle myrkyllistä. Appelsiiniin käytettyä kasvinsuojeluainetta ei myöskään ole ihmisen kokonaissaannin kannalta mitenkään merkityksellisiä tai haitallisia määriä. Appelsiinin voi turvallisesti syödä kokonaan, sekä hedelmän että kuoren, kunhan pesee mahdolliset kasvinsuojeluainejäämät pois.[4][5] Kuoren ohutta oranssia osaa useimmiten käytetäänkin esimerkiksi mausteena ruoanlaitossa.[6]
Historia
muokkaaAppelsiini on kotoisin Kiinasta ja Intiasta, joissa sitä kasvatettiin jo 2 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Eurooppaan appelsiini tuli 1400-luvulla portugalilaisten merenkävijöiden mukana. Appelsiinit yleistyivät Euroopassa nopeasti, ja jo sadan vuoden kuluessa ne olivat Euroopassa hyvin suosittuja.[7]
Ravintoarvot
muokkaaAppelsiini[8] | Mansikka[9] | Herne[10] | Porkkana[11] | Ruisleipä[12] | |
---|---|---|---|---|---|
Proteiineja | 0,6 g | 0,5 g | 5,1 g | 0,6 g | 6,7 g |
Rasvaa | 0,3 g | 0,2 g | 1 g | 0,2 g | 1,4 g |
Hiilihydraatteja | 40,7 g | 8,4 g | 9,4 g | 5,6 g | 43,4 g |
B1-vitamiinia | ? | ? | 0,35 mg | 0,07 mg | ? |
B2-vitamiinia | ? | ? | 0,18 mg | 0,07 mg | ? |
C-vitamiinia | 51 mg | 60 mg | 20 mg | 6,5 mg | 0 mg |
Rautaa | 3,7 mg | 2,0 mg | 0,2 mg | 0,5 mg | 0,5 mg |
Appelsiini sisältää huomattavasti enemmän C-vitamiinia kuin esimerkiksi porkkana.
Tuotanto
muokkaaAppelsiineja vietiin vuonna 2005 eri maista yhteensä 5,55 miljoonaa tonnia. Suurimmat viejät olivat Etelä-Afrikka ja Espanja. Muita merkittäviä appelsiiniviejiä ovat Yhdysvallat, Egypti, Marokko, Kreikka, Turkki[13] ja Israel.
Appelsiininvientimaat eroavat kuitenkin appelsiinintuotantomaista:
Appelsiinien tuotanto 2021 (miljoonaa tonnia)[14] | ||
---|---|---|
1 | Brasilia | 16,2 |
2 | Intia | 10,3 |
3 | Kiina | 7,6 |
4 | Meksiko | 4,6 |
5 | Yhdysvallat | 4,0 |
6 | Espanja | 3,6 |
7 | Egypti | 3,0 |
8 | Indonesia | 2,5 |
9 | Iran | 2,1 |
10 | Italia | 1,8 |
11 | Turkki | 1,7 |
12 | Pakistan | 1,6 |
13 | Etelä-Afrikka | 1,6 |
14 | Vietnam | 1,6 |
15 | Muut | 13,4 |
Yhteensä | 75,6 |
Lähteet
muokkaa- ↑ Liisa Tikkanen: Gourmet: Jokapäiväinen appelsiini – mutta mistä tulee sen nimi? Suomen Kuvalehti. 28.1.2012. Viitattu 13.8.2021.
- ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. (Hakusana oranssi) WSOY, 2004.
- ↑ Rudge de Moraes Barros, Helena: Antioxidant capacity and mineral content of pulp and peel from commercial cultivars of citrus from Brazil sciencedirect.com. Viitattu 20.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Voit syödä ihan kaikki hedelmät kuorineen - uskomattomia terveyshyötyjä! www.iltalehti.fi. Viitattu 17.2.2024.
- ↑ Courtney Giardina: Is It Safe To Eat Orange Peels? Mashed. 3.9.2019. Viitattu 17.2.2024. (englanti)
- ↑ Älä heitä appelsiinin kuoria pois - näin saat kaiken hyödyn irti sitruksista www.iltalehti.fi. Viitattu 17.2.2024.
- ↑ Mistä tunnistat hyvän appelsiinin? espanja.com. 19.04.2019. Viitattu 20.5.2023.
- ↑ Appelsiini (kuorittu) Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 3.11.2015.
- ↑ Mansikka Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 3.11.2015.
- ↑ Herne Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 1.4.2008. Viitattu 3.11.2015.
- ↑ Porkkana Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 16.8.2008. Viitattu 3.11.2015.
- ↑ Ruisleipä Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 21.7.2015. Viitattu 3.11.2015.
- ↑ Trade pattern (Orange) Virtual University of Agriculture trade
- ↑ Production of oranges 2021 fao.org. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Elintarvikkeiden koostumustietopankki: Appelsiini, kuorittu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Elintarvikkeiden koostumustietopankki: Appelsiini, punnittu kuorineen (Arkistoitu – Internet Archive)