Rasva

orgaaninen yhdisteryhmä
Tämä artikkeli käsittelee rasvaa kemiallisena yhdisteenä. Eläinten rasvakudosta käsittelee artikkeli tali.
Rasva on glyserolin ja pitkäketjuisten rasvahappojen (R>C14) triesteri.

Rasva on yksi tärkeimmistä ravintoaineista hiilihydraattien ja proteiinien ohella. Triglyseridit eli varsinaiset rasvat ovat muodostuneet rasvahappojen eli pitkäketjuisten karboksyylihappojen esteröityessä glyserolin kanssa.[1] Niitä esiintyy luonnossa sekä kasvi- että eläinkunnassa. Kasveissa niitä on tavallisimmin siemenissä, eläimissä varsinkin ihon alla ja sisäelinten ympärillä. Eläinrasvat ovat yleensä huoneenlämmössä kiinteitä aineita, mutta useimmat kasvirasvat nesteitä, jolloin niitä tavallisimmin sanotaan kasviöljyiksi.[2] On kuitenkin olemassa myös kiinteitä kasvirasvoja, esimerkiksi kookosrasva.

Glyseroli on sama kaikissa rasvoissa, mutta rasvamolekyyleissä esiintyviä rasvahappoja on useita, ja niillä on eroa molekyylin pituudessa sekä tyydyttyneisyydessä.[1] Erilaisia rasvahappoja tunnetaan noin 100, joista 40 esiintyy yleisesti.[1] Palmitiinihappo (C16) ja steariinihappo (C18) ovat tyydyttyneistä rasvahapoista kaikkein yleisimmät. Yleisin kertatyydyttymätön rasvahappo on oleiinihappo, monityydyttymättömistä yleisin on linolihappo (molemmat C18). Rasvahapon hiiliketju on usein haaroittumaton ja koostuu parillisesta määrästä (12,14...,20) hiiliatomeja, joista yksi on karboksyyliryhmässä COOH[1]. Niinpä esimerkiksi steariinihapon kemiallinen kaava on C17H35COOH, tyydyttämättömissä rasvahapoissa vetyatomeja on kaksoissidosten vuoksi vähemmän. Mahdollisilla kaksoissidoksilla on useimmissa rasvahapoissa cis- tai Z-isomeria, transrasvoissa kuitenkin trans-isomeria.

Rasvat ovat vähemmän happipitoisia kuin hiilihydraatit, ja ne sisältävät noin kuusi kertaa niin paljon energiaa kuin vastaava massa glykogeenia.[1] Rasvan energiapitoisuus on noin 38 kilojoulea grammaa kohti. Eläimet, myös ihminen, käyttävätkin rasvaa energiavarastona, joksi myös ravinnon hiilihydraatit elimistössä muuttuvat. Jos niitä kertyy elimistöön huomattavasti normaalia enemmän, on kyseessä lihavuus.

Ravintorasvat sisältävät yleensä myös välttämättömiä rasvahappoja sekä rasvaliukoisia vitamiineja eli A-, D-, E- ja K-vitamiineja.

Rasvan eurofood-yksikkö on FAT ja mittayksikkö gramma.[3]

Kemialliset ominaisuudetMuokkaa

Rasva on lipidi, eli se liukenee huonosti veteen, mutta liukenee hyvin poolittomiin orgaanisiin liuottimiin. Tyydyttymättömien rasvojen sulamispisteet ovat tyydyttymättömien rasvahappojen tapaan alhaisempia kuin tyydyttyneiden.[1] Tämä on seurausta tyydyttymättömien rasvojen rasva-asyylien kaksoissidosten mutkista, jotka haittaavat triglyseridi-molekyylien pakkautumista kiteiksi.

Solujen rasvatMuokkaa

Solujen rasvat voidaan jakaa kolmeen luokkaan: fosfolipidit, glykolipidit ja kolesteroli. Fosfolipidit koostuvat yhdestä tai kahdesta rasvahappohännästä, glyserolirungosta ja fosforyloituneesta alkoholiketjusta. Glyserolirungon voi korvata myös monimutkaisempi alkoholi, sfingosiini. Fosfolipidit erotellaankin toisistaan alkoholisivuketjun mukaan. Glykolipidit, kuten nimi jo kertoo, on rasva joka sisältää sokerin. Glykolipideissä on rankana aina sfingosiini, johon on kiinnittynyt sokeri tai sokereita. Kolesteroli puolestaan on rasva, joka pohjautuu steroideihin, rakentuen neljästä hiilirenkaasta, jonka toisessa päässä on hydroksyyliryhmä ja toisessa rasvahappohäntä.

TerveysvaikutuksetMuokkaa

Vuonna 2017 julkaistiin maailmanlaajuinen Prospective Urban-Rural Epidemiology study (PURE), jossa oli yli 135 000 osanottajaa eri tulotasoa edustavista maista. Saadut tulokset suhteutettiin osanottajien koulutukseen, tulotasoon, tupakointiin, fyysiseen aktiivisuuteen, keskivartalolihavuuteen, diabetekseen sekä asumiseen maalla tai kaupungissa. Tuloksena oli, että sillä väestöviidenneksellä, joka sai ravinnosta eniten rasvaa, oli 23 prosenttia pienempi kuolleisuus kuin sillä viidenneksellä, joka sai vähiten rasvaa. Tyydyttyneen rasvan nauttiminen vähensi kuolleisuutta 14 prosenttia ja tyydyttymättömien rasvojen nauttiminen noin 20 prosenttia. Tyydyttymättömien rasvojen saannin osalta ei huomioitu kuitenkaan kasviöljyistä saatuja rasvoja, mikä saattoi vääristää tuloksia. Tutkimuksen tekijät suosittivat voimassa olevien ravitsemussuositusten muuttamista siltä osin kun niissä kehotetaan ottamaan alle 30 prosenttia ravinnon kaloreista rasvoista ja alle 10 prosenttia tyydyttyneestä rasvasta.[4]

Hyvin vähärasvainen maito ja liha nostavat suhteellisen paljon veren insuliinipitoisuutta[5][6], mikä saattaa edesauttaa insuliiniresistenssin syntyä[7].

Lisäksio on olemassa viitteitä siitä, että ruokavalio, jossa on yhdistyneenä sekä paljon rasvaa että paljon sokeria, heikentää oppimiskykyä ja lisää ruokahalua[8].


Rasvan kulutus ja tarveMuokkaa

Kehitysmaissa syödään vähiten rasvaa ja teollistuneissa maissa eniten. Esimerkiksi keskivertointialainen söi vuonna 2015 vain 10 grammaa rasvaa päivässä kun keskivertobelgialainen söi 95 grammaa. Seuraavalla sijalla olivat Saksa, Suomi, Hollanti ja Ruotsi.[9]

Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan aikuisilla ja yli 2-vuotiailla lapsilla kokonaisrasvan osuus energiansaannista tulisi olla 25–35 E%. Alle 2-vuotiailla suositus vaihtelee iän mukaan. Lisäksi eri rasvahapoilla kuten monityydyttymättömillä rasvahapoilla, cis-kertatyydyttämättömillä rasvahapoilla, transrasvahapoilla ja tyydyttyneillä rasvahapoilla on omia saantisuosituksiaan.[10] Suomalaiset saivat rasvaa vuoden 2007 Finravinto-tutkimuksen mukaan keskimäärin: naiset 58 g/vrk ja miehet 83 g/vrk eli energiasta naiset 31,2 E% ja miehet 33,1 E%. Kyseisessä tutkimuksessa saatu arvio rasvansaannista on kuitenkin lähes puolta pienempi kuin luonnonvarakeskuksen Ravintotaseessa tilastoitu ravintorasvan kulutusmäärä, joka oli 125 grammaa henkeä kohti[11].

Finnravinto-tutkimukseen osallistuneiden ilmoittama rasvansaanti vastaa kokonaismäärän osalta suosituksia, mutta laatu voisi olla parempikin. Suomalaiset saavat rasvan pääosin liharuoista, vilja- ja leivontatuotteista sekä ravintorasvoista. Maitovalmisteet (ml. juusto) ovat myös huomattava rasvan lähde.[12]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f John McMurry: Organic Chemistry, Seventh Edition. Brooks/Cole, 2008. ISBN 0-495-11258-5. (englanniksi)
  2. Glenn D. Considine: Van Nostrand's Encyclopedia of Chemistry 5th ed.. John Wiley & Sons, 2005. ISBN 0-471-61525-0. (englanniksi)
  3. Fineli – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Viitattu 8.12.2011
  4. Dehghan et al.: Associations of fats and carbohydrate intake with cardiovascular disease and mortality in 18 countries from five continents (PURE): A prospective cohort study. The Lancet 390(10107), 2017.
  5. Elin M. Östman, Helena GM Liljeberg Elmståhl, Inger ME Björck: Inconsistency between glycemic and insulinemic responses to regular and fermented milk products. The American Journal of Clinical Nutrition, 1.7.2001, nro 1, s. 96–100. doi:10.1093/ajcn/74.1.96. ISSN 0002-9165. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  6. Insulin Index - an overview | ScienceDirect Topics www.sciencedirect.com. Viitattu 28.3.2020. (englanniksi)
  7. Michael H. Shanik, Yuping Xu, Jan Škrha, Rachel Dankner, Yehiel Zick, Jesse Roth: Insulin Resistance and Hyperinsulinemia: Is hyperinsulinemia the cart or the horse?. Diabetes Care, 1.2.2008, nro Supplement 2, s. S262–S268. PubMed:18227495. doi:10.2337/dc08-s264. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio. en
  8. Ian Sample Science editor: Researchers find a western-style diet can impair brain function The Guardian. 19.2.2020. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
  9. Tilasto: Suomalaiset syövät kolmanneksi eniten rasvaa koko maailmassa Ilta Sanomat. 9.2.2015. Viitattu 10.4.2020.
  10. Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. 2005. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 10.10.2008.
  11. Ravintotase 2007. Luonnonvarakeskus.
  12. Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Viitattu 10.10.2008.

Aiheesta muuallaMuokkaa