Saippua on pintajännitystä alentava pesuaine, jota käytetään lähinnä ihmisen, mutta toisinaan myös pikkupyykin tms., pesemiseen. Länsimaissa synteettiset pesuaineet ovat syrjäyttäneet saippuapohjaiset pyykinpesuaineet.

Käsintehty palasaippua

Saippua on kemialliselta koostumukseltaan rasvahappojen natriumsuola, jota tehdään rasvoista tai öljyistä keittämällä niitä emästen (kuten natriumhydroksidin) kanssa 80–100 °C:n lämpötilassa. Valmistus tapahtuu siis saippuoitumisreaktion kautta. Vanhoina aikoina tarvittavana emäksenä käytettiin potaskaa, jota saatiin tuhkaamalla lehtipuita (Suomessa koivua) tai esimerkiksi saniaisten lehtiä.

Suopa on saippuan kaltaista, mutta se on koostumukseltaan rasvahappojen kaliumsuola. Markkinoilla on myös erituoksuisia hajusaippuoita.

HistoriaMuokkaa

Varhaisin säilynyt saippuanvalmistusohje on sumerilaisten 2 500 eaa. savitaululle kirjoittama.[1] Babylonista on löydetty jo ajalta 2800 eaa. oleva savitaulu, jossa kerrotaan, että saippuan valmistuksessa käytettiin eläinrasvaa ja tuhkaa. Ei silti tiedetä, mitä tällä saippualla pestiin.[2] Muinaiset egyptiläiset tunsivat saippuan. He käyttivät siihen myös miedompia kasvisöljyjä ja käyttivät sitä ihon pesemiseen.[2] Kreikkalaiset eivät tunteneet saippuaa. Kylvyssä käytettiin joko maasta saatua puhdistamatonta soodaa, puuntuhkasta valmistettua potaskaa (samaa kuin pyykinpesussa käytetty lipeä) tai tietynlaista savea.[3]

Roomalaiset ja kreikkalaiset hieroivat myös ihoonsa hiekkaa ja öljyä ja puhdistivat sen pois metallikaapimella (strigilis).[2][4] Roomalaiset käyttivät joihin tarkoituksiin myös saippuaa, ja Välimeren alueella olikin runsaasti saippuan raaka-aineita, kuten oliiviöljyä, barilla-pensasta (jonka tuhkaa saippuaan käytettiin) ja luonnonsoodaa.[5] Euroopassa tehtiin keskiajalla saippuaa eläinrasvasta ja koivuntuhkasta, mutta se oli ihonpuhdistukseen liian karkeaa. Eurooppaan tällaisen saippuan käyttö levisi noin 600 eaa. foinikialaisten mukana.[5] Turkkilaisten mahdollisesti oliiviöljyyn käyttöön perustuva saippua ei tullut Eurooppaan.

Islamin saavutuksia esittelevä näyttely "1001 Inventions" väittää, että vasta arabit yhdistivät keskenään kasviöljyn, lipeän (natriumhydroksidi) ja aromaattiset aineet, kuten timjamiöljyn,[6] mutta nähtävästi ainakin jo egyptiläiset olivat ehtineet tehdä sen aikaisemmin.[2]

Vielä 1500-luvulla saippua oli Euroopassa kallis ylhäisön tuote. Oliiviöljyyn pohjautuvaa saippuaa valmistettiin Marseillessa, Espanjassa ja Italiassa, ja sitä kutsuttiin Kastilian saippuaksi.[2] 1700-luvulla alkoi syntyä saippuan raaka-aineiden teollisen valmistuksen mahdollistavaa kemianteollisuutta. Ranskalainen kemisti Nicolas Leblanc kehitti soodan valmistusmenetelmän, joka oli käytössä sadan vuoden ajan, kunnes belgialainen Ernest Solvay kehitti tehokkaamman ammoniakkisoodamenetelmän. 1800-luvun alussa ranskalainen Michel Eugéne Chevreul kehitti merkittävästi rasvojen ja öljyjen tutkimusta ja osoitti glyserolin ja emäksien kytkennät saippuan valmistuksessa.[7] Vihdoin 1800-luvun lopulla saippuasta oli tullut yleisesti ihonhoitoon suositeltu massatuote, ja saatavilla oli lukemattomia erilaisia saippuoita.[8]

1920-luvulla hiusten pesuun tarkoitettua saippuaa alettiin kutsua shampooksi, ja 1940-luvulla shampoo alkoi kehittyä saippuasta poikkeavaksi. Toisen maailmansodan jälkeen alettiin kehittää synteettisiä tensidejä, jotka synnyttivät uudet synteettiset tekstiilipesuaineet. Vuonna 1955 tuli markkinoille kosteuttava palasaippua ja vuonna 1968 nestesaippua, jonka pesevinä ainesosina olivat synteettiset tensidit.[9]

ToimintaperiaateMuokkaa

 
Misellejä: H2O eli vettä, Fett eli rasvaa. Saippuamolekyylin toinen pää tunkeutuu rasvaiseen likaan ja toinen pää hakeutuu veteen.
 
Misellin rakenne, pallomaisen lipidimolekyylin poikkileikkaus: Misellin ulkokerros on hydrofiilinen eli vesihakuinen ja sisäosa taas lipofiilinen eli rasvahakuinen.

Saippuan perusidea on ollut vuosisatoja sama: sekoitetaan eläin- tai kasvirasvaa ja emästä, josta seuraa kemiallinen reaktio eli saponifikaatio. Pelkkä vesipesu ei riitä puhdistamaan esimerkiksi käsiä, koska lika sisältää paljon rasvahakuisia molekyylejä, jotka hylkivät vettä. Käsienpesussa saippuan teho perustuu sen molekyylimekanismiin: molekyylillä on kaksi päätä: rasvahakuinen eli lipofiilinen pää, joka kiinnittyy rasvaiseen likaan, ja vesihakuinen eli hydrofiilinen pää, jota pesuvesi ei voi hylkiä. Saippuan molekyylit muodostavat vedessä olevan misellin eli pallomaisen lipidimolekyylin: usean saippuamolekyylin rasvahakuinen pää tarrautuu rasvaiseen likaan ja näiden molekyylien vesihakuinen pää ympäröi rasvan vesikerroksella. Molekyylin molemmat päät ovat näin tyydyttyneitä, ne ovat eristäneet rasvaisen lian sisälleen. Misellit ja niiden kaappaamat rasvamolekyylit huuhtoutuvat pois, kun käsiä hangataan yhteen. Veden lämpötila ei vaikuta puhdistumiseen, käsien pesu saippualla on yhtä tehokasta oli vesi viileää tai lämmintä. Saippua ei tuhoa mikrobeja, mutta sen misellit ympäröivät taudinaiheuttajat ja ne vain huuhdellaan iholta pois.[10]

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Coutts, Cheryl & Warren, Ada: Hyvää oloa luonnosta: Tee itse saippuat, voiteet ja öljyt. (Natural bath & spa, 2004.) Suomennos: Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Multikustannus, 2005. ISBN 952-468-058-0.
  • Kuha, Saara: Käsin tehtyä saippuaa. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-412-7.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
  1. Nuotio, s. 46
  2. a b c d e Katherine Ashewnburg: Clean. An Unsanitised History of Washing, s. 32. Profile Books, 2007.
  3. Flaceliere, Robert: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa., s. 142. WSOY, 2004 (alkuteos 1959).
  4. Flaceliere, 2004 s. 104
  5. a b Nuotio, s. 46
  6. Paul Vallely: How Islamic inventors changed the world Independent. 11.3.2006.
  7. Albert B. Costa: Michel-Eugène Chevreul Encyclopaedia Britannica.
  8. Nuotio, s. 47
  9. Nuotio, s. 50
  10. Miten saippua puhdistaa? : näin molekyylien välinen toiminta auttaa puhdistamaan kätemme. Miten Se Toimii, 2017, nro 7, s. 90. Viipalemediat. ISSN 2489-2300.

Aiheesta muuallaMuokkaa