Nuolenpääkirjoitus

Nuolenpääkirjoitus eli kiilakirjoitus on sumerilaisten kehittämä kirjoitusjärjestelmä, jota käytettiin muinaisessa Mesopotamiassa. Nuolenpääkirjoitus koostuu erilaisina yhdistelminä esiintyvistä kiilan tai nuolenpään näköisistä merkeistä, jotka painettiin saveen erityisellä kolmisärmäisellä piirtopuikolla.

Nuolenpääkirjoitusta savitaulussa noin vuodelta 2360 eaa.

Nuolenpääkirjoitus kehittyi alun perin kuvakirjoituksesta tavukirjoitukseksi niin, että merkit säilyttivät alkuperäiset käsitearvonsa. Kirjoitus luotiin alun perin sumerin kieltä varten, mutta sittemmin babylonialaiset ja assyrialaiset sovelsivat sitä omaan kieleensä akkadiin. Myöhemmin myös indoeurooppalaista kieltä puhuneet heettiläiset ottivat nuolenpääkirjoituksen käyttöönsä.

Historia

Synty

Pääartikkeli: Nuolenpääkirjoituksen synty

Kishistä löydettyä kuvakirjoitusta, joka edelsi nuolenpääkirjoitusta.

Noin 8000 eaa. maanviljelyn synnyttyä alettiin käyttää savisia laskurahoja. Niillä laskettiin esimerkiksi tuotettua viljaa ja kauppatavaroita. Laskurahat pysyivät noin 4 000 vuotta lähes muuttumattomina. Noin 4500–3750 eaa. alettiin käyttää mutkikkaita laskurahoja, joihin oli piirrelty erilaisia kuvioita. Tämä lienee ollut yksi merkki alkavasta kaupungistumisesta ja uusien keksintöjen luomasta tuotevalikoiman kasvusta. Noin 3700–3500 eaa. laskurahoja suljettiin pallomaisiin savikuoriin. Noin 3500–3400 eaa. alettiin laskurahojen kuvia painaa pallomaisin kuoriin, pian myös piirtää. Pallomainen kuori litistyi savitauluksi. Sitten oivallettiin, että laskurahojen määrät voi merkitä numeroilla laskurahojen kuvien viereen. Niinpä noin 3400–3200 eaa. mennessä syntyivät kuvamerkit ja numerot, ns. puolipiktografinen kirjoitus. Äännekirjoitus kehittyi varhaisesta kuvakirjoituksesta Uruk IV -kaudella Urukissa 3200–3100 eaa. Noin 3000 eaa. Džemdet Nasr -kaudella kuvakirjoitus kursivoitui ja yksinkertaistui, ja kääntyi 90 astetta oikealle. Kirjoitus lienee kehittynyt syntyneiden suurkaupunkien ja valtion tarpeisiin. Oli tarpeen merkitä asioita muistiin, kun väestömäärä oli suuri. Vasta varhaisdynastisella kaudella noin 2700–2600 eaa. alettiin kirjoittaa varsinaista nuolenpääkirjoitusta, joka oli tavukirjoitusta.

Sumerissa

Täysin kiistattomasti sumerilaista tekstiä on löydetty varhaisdynastisen kauden alun paikkeilta noin vuosilta 2800–2700 eaa. peräisin olevista kirjoituksista. Sitä edeltäneen varhaisen Uruk-kauden alusta peräisin olevien tekstien kielestä ei voida sanoa varmasti olivatko ne sumeria, sillä tekstit ovat piktografisia eivätkä sisällä informaatiota kieliopista tai sanojen ääntämyksestä.

Sumerilaiset ottivat noin vuonna 2600 eaa. kirjoitusvälinekseen halkaistun kaislankorren. Kirjoitusmerkit paineltiin savelle sen terävällä kulmalla. Koska näin ei saatu aikaan kaaria, kirjoitusmerkit muuttuivat kaarevista abstraktimmiksi. Sanavälejä ei merkitty. Kirjoitussuunnaksi vakiintui vasemmalta oikealle, minkä seurauksena kirjoitusmerkit käännettiin kyljelleen.

Varhaisdynastisella kaudella kirjoitus levisi kirjanpidollisista tehtävistä myös esimerkiksi kuninkaiden suorittamien urotekojen ikuistamiseen. Se synnytti tarpeen uusille kirjoitusmerkeille, joilla voitiin kuvailla abstraktejakin tapahtumia. Uusia kirjoitusmerkkejä muodostettiin viidellä erilaisella tavalla. Ensinnäkin saatettiin keksiä kokonaan uusi kirjoitusmerkki. Toinen tapa oli muokata jotakin jo olemassa olevaa kirjoitusmerkkiä esimerkiksi täydentämällä sitä tiheällä viivoituksella tai lisäämällä sen sisään tai ympärille muita merkkejä. Kolmas tapa oli luoda yhdysmerkkejä useasta merkistä. Tällöin saatettiin käyttää semanttisia tai foneettisia komplementteja, joilla viitattiin sanan merkitykseen tai ääntämykseen. Neljäs tapa oli sisällyttää uusi käsite johonkin jo olemassa olevaan merkkiin. Esimerkiksi ’sanaa’ tai ’puhumista’ tarkoittavaksi merkiksi otettiin suuta kuvaava merkki. Viides tapa muodostaa uusia merkkejä oli reebus-periaatteen hyödyntäminen, jossa uutta käsitettä kuvattiin samalla tavalla ääntyvällä merkillä, vaikka ne merkitsivätkin eri asiaa.

Kun tekstit olivat nyt aiempaa monimutkaisempia kirjalliselta sisällöltään, tarvittiin myös merkkejä kuvaamaan erilaisia kieliopillisia merkitysosasia. Tämä oli erityisen tärkeää sumerin kohdalla, sillä se on morfologisesti kompleksinen kieli. Kieliopillisia elementtejä kuvaavat merkit valikoitiin reebus-periaatteen mukaisesti samankaltaisesti ääntyvistä merkeistä. Tämän tuloksena oli logosyllabinen kirjoitusjärjestelmä, jossa sanavartaloa kuvattiin logogrammilla ja taivutuspäätteitä syllabisilla merkeillä. Tiettyjä kieliopillisia tunnuksia merkittiin joissain tapauksissa aina samoilla merkeillä, vaikka ne eivät foneettisesti vastanneetkaan kyseisen ajanjakson ääntämystä.

Muissa kielissä

Nuolenpääkirjoitusmerkit yksinkertaistuivat ajan myötä. Ylimmällä rivillä kuvakirjoitusmerkkejä, toisella rivillä vanhoja babylonialaisia merkkejä, kolmannella rivillä assyrialaisia merkkejä, alinna uusbabylonialaisia merkkejä.

Akkadilaiset omaksuivat sumerin kirjoitusjärjestelmän akkadin kielen kirjoittamiseen noin vuonna 2350 eaa. He omaksuivat sumereilta oman kielensä äännejärjestelmän mukaiset merkit ja käyttivät pääasiassa vain tavumerkkejä, harvemmin sumerilaisia logogrammeja. Sen jälkeen nuolenpääkirjoitus levisi muihinkin Mesopotamiassa ja sen ympäristössä puhuttuihin kieliin, kuten heettiin, elamiin ja hurriin. Vuosisatojen kuluessa merkkien muoto vieraantui muinaisista kuvamerkeistä ja kirjoitusjärjestelmä muuttui yhä enemmän syllabiseksi. Logogrammien karsiuduttua pois merkkien määrä supistui tuhannesta noin kahteensataan.

Akkadin kieltä on helpompi lukea kuin sumeria, sillä akkadissa nuolenpäämerkeillä on keskimäärin huomattavasti vähemmän potentiaalisia tulkintoja kuin sumerissa. Esimerkiksi merkki 𒆪 (KU) luetaan akkadissa lähes aina ku, mutta sumerissa se voidaan lukea yli kymmenellä eri tavalla. Sumerilaisen tekstin tulkitseminen oikein vaatiikin huomattavasti osaamista muun muassa kieliopista ja sumerilaisen kirjallisuuden käsitteistä. Joskus tekstin monitulkintaisuutta ei mitenkään voi kokonaan eliminoida.

Katoaminen

Sumerilaista kehityslinjaa oleva nuolenpääkirjoitus hiipui noin vuoteen 300 eaa. mennessä. Kokonaan se katosi viimeistään vuonna 200 jaa. korvautuen aramealaisella kirjoituksella.

Ratkaiseminen

Länsimaissa nuolenpääkirjoitukseen tutustuttiin vasta kun espanjalainen Garcia de Silva Figueroa löysi Persepoliin rauniot vuonna 1618. Aluksi arkeologit pitivät merkkejä vain koristeina. Tanskalainen Carsten Niebuhr alkoi vuonna 1770 selvittelemään nuolenpääkirjoitusta ja kokosi merkeistä luettelon. Saksalainen Georg Grotefend päätteli 1800-luvun alussa nuolenpääkirjoituksen olevan aakkoskirjoitusta ja löysi kirjoituksista tunnettujen kuninkaiden nimiä. Seuraavina vuosikymmeninä muut tutkijat laajensivat sanaluetteloja ja havaitsivat kyseessä olevan tavukirjoituksen.

Vuonna 1847 englantilainen Henry Rawlinson löysi Länsi-Iranista Behistunin kalliokirjoituksen, jossa sama teksti oli kirjoitettu kolmella eri kielellä ja kahdella kirjoitusjärjestelmällä, mukaan lukien akkadilainen nuolenpääkirjoitus. Tämän perusteella Rawlinson ja Edward Hincks pystyivät ratkaisemaan akkadilaisen nuolenpääkirjoituksen. Sumerin kieli opittiin tulkitsemaan nuolenpääkirjoituksista 40 vuotta myöhemmin.

Nuolenpääkirjoituksen ratkaisemisen myötä aiemmin täysin tuntematonta muinaista mesopotamialaista kirjallisuutta voitiin nyt lukea. Monen muun tekstin ohella löydettiin Gilgamesh-eepos, ja monelle raamatulliselle tekstille kuten paratiisikertomukselle ja vedenpaisumuskertomukselle löydettiin mesopotamialainen alkuperä.

Translitterointi

Kohdekielestä riippumatta nuolenpääkirjoituksen translitterointiin on vakiintunut melko yhtenäinen systeemi. Nuolenpäämerkkien nimet – joita ei tule sekoittaa äänneasuun – kirjoitetaan isoin kirjaimin. Translitteraatiossa merkkien nimiä käytetään, kun merkin kontekstiin sopivaa äänneasua ja tarkkaa merkitystä ei tunneta (1); tai merkillä ilmaistaan sumerilaista logogrammia (2). Jos sanan kirjoitusasu on erikoinen, tai poikkeaa sen ääntöasusta, kirjoitetaan merkkien nimet sulkuihin lukuasun perään; yleensä vähintään yksi merkeistä edustaa foneettista komplementtia, jolla viitataan sanan ääntöasuun (3).

(1)	sum. lugal-DUR2 ’lugal-DUR2’ (erisnimi, jonka lukuasusta ei ole varmuutta)
(2)	akk. LUGAL šu-me-ri-im ù ak-ka-di-im ’sumerilaisten ja akkadilaisten kuningas’ (LUGAL edustaa logogrammia KUNINGAS, tässä kontekstissa se on akkadiksi luettava ’šar’)
(3a)	sum. énsi(PA.TE.SI) lagaš(ŠIR.BUR.LA)ki ’Lagašin hallitsija’ (SI ja LA foneettisia komplementteja)
(3b)	sum. ddumu-zi-abzu(ZU.AB) ’Dumu-zi-abzu’ (jumalan nimi) vaihtoehtoinen (harvinaisempi) translitterointiasu: ddumu-zi-ab:zu (jossa kaksoispiste ilmaisee käänteistä merkkijärjestystä).

Alaindekseillä ja aksenttimerkeillä viitataan kirjoitusmerkkiin. Näin voidaan kertoa, mitä merkkiä kirjoituksessa on käytetty tietyn tavun tai sanan kirjoittamiseen. Täten indeksit rajoittavat mahdollisten homonyymien määrää, ja estävät väärintulkintoja. Indeksittömänä ka-diĝir-ra^ki ’Babylon’ voitaisiin tulkita joko ’jumalan portti’, ’jumalan suu’, ’jumalan maito’, ’jumalan kettu’ jne., mutta käyttämällä indeksiä ₂ voidaan välittömästi osoittaa, että kyseessä on kirjoitusmerkki KA₂, jonka kyseinen lukuasu tarkoittaa porttia ’ka₂’.

Usein akuuttiaksenttia käytetään alaindeksin ₂, ja gravisaksenttia alaindeksin ₃ sijasta. Melko vakiintunut käytäntö kuitenkin on, että aksentteja käytetään lukuasujen- ja indeksejä merkkien nimien yhteydessä (kolme on suurin indeksi, joka voidaan merkitä aksentein).

ääntö(liki)asu	merkitys	kirjoitusmerkin nimi
ka	’suu’	KA
ká / ka2	’portti’	KA2
kà / ka3	’maito’ (harv.)	GA
ka4	?	SILA3
ka5	’kettu’ (ka’a)	LUL

Determinatiivit, eli määritteet merkitään translitteraatioon yläindeksoituina – transkriptioon niitä ei merkitä, eikä niitä tekstiä luettaessa äännetä. Determinatiivien tehtävänä oli vähentää tarvittavien logogrammien määrää. Esimerkiksi logogrammilla APIN (auran kuva), voidaan eri determinatiivein ilmaista monia aihepiiriin liittyviä asioita.

kirjoitusasu	ääntö(liki)asu	merkitys
APIN	uru4	’kylvää’
ĝešAPIN	apin	’aura’
lúAPIN	engar	’maanviljelijä’

Sumeria ja heettiä translitteroitaessa determinatiivit merkitään niiden sumerilaisessa asussa. Akkadin, babylonian ja assyrian kanssa käytetään usein niiden akkadilaisia variantteja. Yleisiä determinatiiveja ovat muun muassa

kirjoitusmerkki	determinatiivi	käyttökonteksti	esimerkki
AN	sum. d, akk. ilu	jumalten nimet	dinanna ’Inanna’
URU	sum. iri, akk. alu	kaupungit	alumí-im-pi ’Memphis’ (sume. harvinainen)
NI.UD	sum. na4, akk. abnu	kivet ja mineraalit	na4esi ’dioriitti’
GIŠ	sum. ĝiš, akk. işu	puuesineet	ĝešgu-za ’valtaistuin; tuoli’
KI	sum. ki, akk. ki	paikat, maat, kaupungit	babilim(KA2.DIĜIR.RAki ’Babylon’
ĤU	sum. mušen, akk. işşuru	linnut	danzumušen ’Anzu’

Monet nuolenpäämerkit koostuvat useammasta kuin yhdestä merkistä. Osa merkeistä, kuten A (VESI) ovat suhteellisen produktiivisia ja sisältyvät moniin tarkoitteeltaan nestemäisiin merkkeihin. Pisteellä erotetaan peräkkäin olevat merkit, A.AN = VESI.TAIVAS > šeg ’sade’. Merkki } kertoo, että sitä seuraava merkki on edeltävän merkin sisällä, esimerkiksi GA₂}AN mm. ama ’äiti’. Gunua, eli "viivoitusta", merkitään symbolein @g: SAG@g = KA. Plus-merkillä voidaan ilmaista kahta tiiviisti toisiinsa liittynyttä merkkiä GAL+LÚ = LUGAL (SUURI+MIES = KUNINGAS).

Alkuperäisen tekstin laadun- ja siinä mahdollisesti olevien kirjoitusvirheiden kuvaamiseen on olemassa melko yhtenäiset merkintätavat.

X	kirjoitusmerkki on rikkoutunut, eikä luettavissa.
!	alkuperäinen kirjoitusmerkki on ulkoasultaan virheellinen, mutta korjattu translitteraatiossa.
?	merkki on kyseenalainen.
[]	alkuperäinen teksti on rikkoutunut, mutta arvattavissa. Esimerkiksi [nib]ruki ’[Nip]pur’
[X]	puuttuva merkki.
[...]	monta puuttuvaa merkkiä, esimerkiksi taulusta lohjenneen kulman takia. Esimerkiksi [...]-ni-ir ’[...]-lleen ’
/\	osittain vaurioitunut teksti (myös ns. puolihakasulkeita käytetään).
<>	translitteraatiossa lisätty kirjurin virheellisesti pois jättämä merkki(jono).
«»	kirjurin virheellisesti lisäämä merkki(jono).

Lähteet

• Sahala, Aleksi: Johdatus sumerin kieleen. Suomen Itämainen Seura, 2017. ISBN 978-951-9380-91-9
• Volk, Konrad: A Sumerian reader, Biblical Institute Press, 1999
• ETCSL, Electronic Text Corpus of Sumerian Literature: http://etcsl.orinst.ox.ac.uk/ (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nuolenpääkirjoitus Wikimedia Commonsissa

• ”Nuolenpäistä aakkosiin” , Kansalliskirjaston verkkonäyttely