Mesopotamialainen vaikutus Raamatussa

Mesopotamian muinaisusko vaikutti vahvasti Raamatun syntyyn ja erityisesti ensimmäisen Mooseksen kirjan 11 ensimmäisessä luvussa kerrottuihin alkuperämyytteihin. Muinaisen Lähi-idän uskonnot kehittyivät vuorovaikutuksessa ja hyödynsivät laajalle levinneitä yhteisiä sankarihahmoja ja tarina-aihelmia. Samalla uusia uskontoja syntyi toisten pohjalta.

Akkadinkielinen savitaulu, johon on kaiverrettu Gilgamesš-eepoksen tulvakertomus.

Sumerilaisen ja babylonialaisen kirjallisuuden vaikutus on suurta erityisesti Raamatun ensimmäisissä kertomuksissa. Tunnetuin paralleeli on vedenpaisumus: 1. Mooseksen kirjan kertomus Nooasta on jopa monissa yksityiskohdissa yhteneväinen Gilgameš-eepoksessa kuvatun tulvan kanssa. Muita samankaltaisia piirteitä ovat esimerkiksi maailman luominen alkukaaoksesta, kertomus jumalten paratiisista vailla sairautta tai kuolemaa sekä paimenen ja maanviljelijän välinen kiista, joka päättyy paimenen voittoon. Lisäksi Raamatussa mainittu Baabelin torni lienee viittaus Babylonin kaupungin korkeisiin temppelipyramideihin eli zikkurateihin. Babylonialaiset piirteet Tooran 11 ensimmäisessä luvussa ovat niin voimakkaita, että kyse on todennäköisesti suorasta vaikutuksesta. Vaikutteita omaksuttiin erityisesti pakkosiirtolaisuuden aikana 597 eaa. – 539 eaa.

Joitakin ehdotettuja paralleeleja ei nykyään pidetä uskottavina. Muinaiset juutalaiset ja kristilliset kirjailijat eivät myöskään kopioineet mesopotamialaista mytologiaa sellaisenaan, vaan hyödynsivät sen teemoja uusilla ja omaperäisillä tavoilla. Joissain tapauksissa kyse saattoi suoran vaikutuksen sijaan olla pikemminkin yhteisen kansanperinteen ja maailmankuvan hyödyntämisestä.

Babylonialaisen kirjallisuuden vaikutus

Lähi-idän yhteinen kulttuuriperintö

Muinaisen Lähi-idän uskonnot kehittyivät vuorovaikutuksessa ja lainasivat vaikutteita toisiltaan. Uusia uskontoja syntyikin toisten pohjalta. Myöhään syntynyt islam on tunnettu esimerkki monien vaikutteiden pohjalta syntyneestä uskonnosta. Myytit vastasivat erilaisiin ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin, kuten ihmisyyden luonteeseen, maailman syntyyn ja yliluonnollisten olentojen ominaisuuksiin. Juutalaiset kirjailijat eivät kuitenkaan kopioineet muiden uskontojen kertomuksia sellaisinaan, vaan hyödynsivät tunnettuja aihelmia uusilla ja omaperäisillä tavoilla.

Muinaisen Mesopotamian kirjallisuudesta on löydetty monia yhtäläisyyksiä Raamattuun, etenkin juutalaiseen Tanakhiin eli kristilliseen Vanhaan testamenttiin. Yksittäisten tapahtumien ja hahmojen ohella muinaisen Lähi-idän kulttuuriperintö näkyy ensimmäisen Mooseksen kirjan taustalla vaikuttavissa peruskäsityksissä maailman, ihmisen ja yhteiskunnan luonteesta. Vanhan testamentin syntyaikoina varsinkin Uus-Babylonian vaikutus juutalaisuuteen oli voimakasta. Kristillinen kolminaisuusoppi taas lienee peräisin Assyriasta. Juutalaisuus ja kristinusko ottivat vaikutteita myös Mesopotamian ulkopuolisista perinteistä, kuten muinaisesta Egyptistä. Hyvän ja pahan voimakas kaksijakoisuus lienee peräisin zarathustralaisuudesta.

Muinaisajan alkuperämyytit

Uus-Babylonian valtakunta hallitsi 500-luvun eaa. puolivälissä myös Juudaa ja Israelia.

Kaikkein voimakkainta babylonialainen vaikutus on 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1–11, jotka kuvaavat maailman luomista ja kaikkein varhaisinta historiaa. Tarinat ovat enimmäkseen alkuperämyyttejä, jotka kertovat siitä, kuinka jokin asia tapahtui ensimmäisen kerran. Muualla Raamatussa nämä tapahtumat mainitaan harvakseltaan. Esimerkiksi ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva mainitaan myöhemmin vain Aikakirjojen sukuluettelossa sekä eräissä Paavalin kirjeissä. Tämä viittaisi siihe, että niiden taustalla vaikuttava perinne olsi verrattain myöhäinen. Pentateukin kirjoittamisen ajankohtaa ei varmuudella tunneta, mutta monet tutkijat arvelevat, että Mooseksen kirjat olisivat saaneet lopullisen muotonsa Babylonin vankeuden (597 eaa. – 539 eaa.) aikana, jolloin niiden esikuvana olisivat olleet vanhat mesopotamialaiset tekstit. On kuitenkin epäselvää, miten juutalaiset olisivat päässeet käsiksi nuolenpääkirjoituksella laadittuihin arkistoihin tai oppineet lukemaan niitä. Siksi jotkut tutkijat ovat esittäneet vieläkin myöhäisempää ajankohtaa ja ajoittaneet Pentateukin hellenistiselle kaudelle. Lähteenä olisi toiminut kreikkalainen ja mesopotamialainen historiankirjoitus, kuten Berossoksen Babylonian historia (noin 279 eaa.).

Robert Kuglerin ja Patrick Hartinin (2009) mukaan ”Genesiksen lukujen 1–11 riippuvuus Mesopotamian myyttisestä perimätiedosta viittaa vahvasti siihen, että niiden tarinat syntyivät pakkosiirtolaisuuden aikana” ja sen vaikutuksesta. Uus-Babylonian valtakunta pyrki aktiivisesti levittämään mesopotamialaista mytologiaa kansalaistensa keskuuteen. Kuglerin ja Hartinin mukaan Tooran 11 ensimmäistä lukua voidaan tulkita Babylonian asukkaiden hyvin tuntemien ja arvostamien myyttien tietoisena hyödyntämisenä. Luvut antavat babylonialaisille myyteille uuden tulkinnan, joka todistaa Jahven olevan maailmankaikkeuden todellinen luoja ja valtias. Samalla 11 ensimmäistä lukua tarjoavat selityksen pakkosiirtolaisuudelle: ihmiset ovat langenneet syntiin eli pahuuteen aiemminkin, mistä on ollut seurauksena ankara rangaistus, mutta joka kerta Jumalan armo on lopulta voittanut. Tooran muinainen historia päättyy kertomukseen Babylonian asukkaiden hybriksestä ja Baabelin tornin sortumisesta. Sitä seuraa kertomus Aabrahamista, joka Jumalan siunaamana lähtee Mesopotamiasta ja saapuu luvattuun maahan.

Suositun mutta kiistanalaisen hypoteesin mukaan Tooran lähteenä olisi ollut neljä erillistä kirjaa: Jahvisti, Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomium. Mikäli hypoteesi hyväksytään todeksi, babylonialainen vaikutus on todennäköisesti peräisin Jahvistilta. Huomionarvoista on, että koko Tooran aineisto ei syntynyt mesopotamialaisesta vaikutuksesta, vaan teoksessa on suuret määrät pakkosiirtolaisuutta vanhempaa perimätietoa. Juutalaisuus ja Mesopotamian muinaisuskonto eroavat myös toisistaan monessa suhteessa. Selkeimmät erot ovat juutalaisuuden jyrkkä yksijumalaisuus sekä kielto tehdä Jumalasta kuvaa.

Tutkimuksen historiaa

Katso myös: Raamatullinen arkeologia

Leonard Woolley esittelee kaivauksissa löytynyttä sumerilaista lyyraa. Kuva vuodelta 1922.

Kirjoitustaito keksittiin muinaisessa Sumerissa nykyisen Irakin eteläosissa. Vuoteen 2000 eaa. mennessä sumerinkielellä oli kehittynyt rikas kaunokirjallinen perinne. Myöhemmin sen perintöä pitivät yllä Assyrian ja Babylonian valtakunnat. Muinaisen Kaksoisvirranmaan kielet kuolivat ajanlaskun ensimmäisiin vuosisatoihin mennessä, ja niitä opittiin lukemaan uudestaan vasta 1800-luvulla.

Mesopotamialaisia kirjoituksia alettiin johdonmukaisesti etsiä 1800-luvun lopulla. Raamattu oli tuolloin jo alkanut menettää arvovaltaansa, ja tieteen edistyessä sen kertomusten paikkansapitävyys kyseenalaistettiin. Kristillisen kulttuuripiirin alueella Raamatun uskottiin olevan maailman vanhin kirja, ja Mesopotamiassa tehtyjen kaivausten tavoitteena oli todistaa tämä oletus. Käytännössä kävi kuitenkin päinvastoin, ja mesopotamialaisen kirjallisuuden historia osoittautui huomattavasti oletettua vanhemmaksi ja rikkaammaksi. Vanhatestamentillisen ja babylonialaisen maailmankuvan samankaltaisuus huomattiin pian tämän jälkeen.

Eniten vaikutusta oli mesopotamialaisella kertomuksella vedenpaisumuksesta. Se löytyi Nibrusta jo 1893, mutta lojui Pennsylvanian yliopiston arkistoissa vuoteen 1912, jolloin saksalainen Arno Poebel käänsi sen. Tulvakertomus oli hyvin samankaltainen kuin Raamatun kertomus. Uskonnollisissa piireissä tämä tulkittiin todisteeksi tulvan historiallisuudesta, kun taas tiedepiireissä arvioitiin, että Raamattu oli saanut vaikutteita vanhemmasta kirjallisuudesta. Vuosina 1928–1929 Leonard Woolley osoitti, että Eufrat ja Tigris olivat tulvineet muinaisina aikoina useasti, ja tämä oli todennäköinen tulvakertomuksen esikuva.

Myös muusta Mesopotamian kirjallisuudesta löytyi teemoja, juonikuvioita ja symboleja, jotka olivat samoja kuin Raamatussa ja edelsivät niitä jopa vuosituhansilla. Tämä pakotti arvioimaan uudelleen Raamatun tekstuaalista historiaa ja sen historiakuvausten todenperäisyyttä.

Mahdollisia paralleeleja

Luominen

Enūma Eliš oli babylonialainen luomiskertomus, jonka määränä oli perustella Babylonin pääjumalan Mardukin valta muiden jumalten yli. Raamatun luomiskertomus sisältää Enuma Elišistä lainattuja tyylikeinoja ja teemoja. Ensimmäisen Mooseksen kirjan ohella myös Jobin kirjassa kuvaillaan muinaisen Lähi-idän kaikkeuskäsitystä. Sekin sisältää yhtäläisyyksiä Mesopotamian uskonnon maailmankuvaan.

Kumpikin luomiskertomus alkaa maininnalla tapahtumien muinaisuudesta. Raamatussa Jumala muokkaa sekasortoisesta ”syvyydestä” järjestyneen maailman. Samaan tapaan Marduk tuhoaa pahan kaaosta edustavan merihirviön Tiamatin. Kummassakin kertomuksessa päähenkilönä toimiva jumala erottaa toisistaan vedet, jotka asetetaan syvyyksiin maan alle sekä korkealle taivaanvahvuuden yläpuolelle. Vesien välissä on elinkelpoinen litteä maa, ja pilarien kannattelemaan taivaankanteen kiinnitetään planeetat ja tähdet. Sekä Raamattu että Enuma Eliš kuvaavat taivaankappaleiden syntyä ja niiden merkitystä ajanlaskulle.

Raamatussa Jumala luo maailman puheellaan. Tämä muistuttaa egyptiläistä kertomusta, jossa Ptah luo ”kielensä” voimalla.

Paratiisi

Vanha sumerilainen myytti Enki ja Ninhursag̃ mainitaan usein Raamatussa kuvatun paratiisin esikuvana. Kertomuksen alussa jumala Enki ja jumalatar Ninhursag̃ asuvat Dilmunin ihanassa puutarhassa. Myöhemmin Ninhursag̃ lähtee toimittamaan asioita ja jättää Enkin yksin paratiisiin. Enki on vaimolleen uskoton ja syö lisäksi hänen kallisarvoiset hedelmänsä, mistä raivostuneena Ninhursag̃ kiroaa Enkin. Myöhemmin Ninhursag̃ leppyy ja synnyttää kahdeksan hyväntahtoista jumalaa, jotka parantavat Enkin.

Eräs Ninhursag̃in lapsista on Ninti, ”Kylkiluun valtiatar”. Nintin nimi on sanaleikki: sumerin sana ti tarkoittaa sekä ”kylkiluuta” että ”tehdä eläväksi”. Raamattu säilyttää tämän assosiaation, vaikka sanaleikki ei toimi hepreaksi: Eeva muovataan Aadamin kylkiluusta, ja hänen nimensä tarkoittaa ”elämän antajaa”. Yhtäläisyyksiä on myös siinä, että Enkin ja Ningursag̃in onnellinen elämä päättyy, kun Ninhursag̃ poistuu elämän puun luota. Raamatullisen paratiisin käärme puolestaan muistuttaa Enuma Elišin vesijumala Abzua, jonka Marduk lyö.

Sekä raamatullinen Eeden että mesopotamialaisten Dilmun ovat paratiiseja, joissa sairaus ja kuolema ovat tuntemattomia. Molemmista tulee sittemmin kuolemattomuudella siunattujen asuinsija. Tarinat eroavat kuitenkin toisistaan siinä, että Dilmun on keskenään kilpailevien voimien näyttämö, kun taas Eeden-kertomus keskittyy tarinan moraaliseen opetukseen.

Eedenin puutarhan nimen uskottiin pitkään olevan peräisin akkadin kielen sanasta edinnu, joka palautuu sumerin sanaan edin, ”tasanko”, ”aro”, ”jokien välinen laidunmaa”. Nykyään moni tutkija pitää kuitenkin uskottavampana aramealaista etymologiaa. Sen mukaan Eeden palautuisi ”hedelmällistä”, ”runsasta” tai ”hyvin kasteltua” merkitsevään sanaan.

Ihmiset

Eräs sumerin kuningasluettelon kopioista.

Mesopotamialaisen perimätiedon mukaan jumalat loivat ihmiset sijaishallitsijoikseen. Vastaavasti Raamatussa todetaan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen ja luontoa hallitsemaan. Sekä Raamatussa että Atrahasis-eepoksessa ensimmäinen ihminen muovataan maan tomusta.

Sumerin kuningasluettelo mainitsee useita kulttuuriheeroksia. Samoin tekee raamatullinen Kainin sukuluettelo. Kuningasluettelossa mainitaan myös suuri tulva. Tulvaa edeltäneet ihmiset elivät hyvin vanhoiksi, mutta tulvan jälkeen tulleiden sukupolvien elinikä oli samaa suuruusluokkaa nykyihmisten kanssa. Samankaltainen ajatus esiintyy Raamatussa.

Suuri tulva

Vedenpaisumusmyytit olivat muinaisessa Lähi-idässä hyvin yleisiä. Mesopotamiasta tulvakertomuksia tunnetaan kolme: sumerilainen luomis- ja tulvakertomus (niin kutsuttu ”Eridu-Genesis”), varhaisbabylonialainen ja assyrialainen Atrahasis sekä Gilgameš-eepokseen kuuluva takauma, jossa kuvaillaan tulvaa.

Mesopotamialaisessa tulvakertomuksessa jumalat luovat ihmisen savesta ja määräävät heidät huolehtimaan maailmasta ja palvelemaan jumalia. Myöhemmin jumalat päättävät kuitenkin tuhota ihmiset. Viisas jumala Enki pitää tätä huonona ajatuksena ja paljastaa suunnitelman oikeudenmukaisena ja tottelevaisena miehenä tunnetulle Ziusudralle. Enkin käskystä Ziusudra rakentaa valtavan laivan, jonka avulla elämä selviytyy tulvasta. Palkkioksi jumalat myöntävät hänelle kuolemattomuuden. Myöhemmissä versioissa päähenkilön nimi on Atrahasis tai Utnapištim.

Raamatun ja mesopotamialaisen tulvakertomuksen yhtäläisyyksiä ovat esimerkiksi arkin rakentaminen ja varustaminen, arkin kelluminen nousevassa vedessä, kyyhkyn ja variksen vapauttaminen sekä ihmiskunnan selviytyminen yhden sankarin ja hänen perheensä ansiosta. Merkittävin poikkeus on, että Raamatussa Jumala tuhoaa ihmiset heidän syntiensä tähden, mutta mesopotamialaisessa kertomuksessa jumalat kyllästyvät ihmisten metelöintiin.

Paimen ja maanviljelijä

Raamatussa maanviljelijä Kain ja paimen Aabel kilvoittelevat Jumalan suosiosta. Jumala pitää enemmän Aabelin antamista uhreista, jolloin Kain murhaa veljensä. Asetelma toistuu sumerilaisessa kirjallisuudessa, jossa maanviljelijä ja paimen kilpailevat jumalan suosiosta. Raamatusta poiketen sumerilaisissa tarinoissa haastajana on kuitenkin paimen. Yhteistä on kateudesta seuraava konflikti ja jumalan lopullisen suosion kohdistuminen paimeneen.

Sumerilaisessa Inanna suosii maanviljelijää -kertomuksessa paimenjumala Dumuzi ja maanviljelijäjumala Enkimdu kilvoittelevat jumalatar Inannan rakkaudesta ja tarjoavat hänelle erilaisia lahjoja. Inannan veli Utu kehottaa valitsemaan Dumuzin, mutta Inanna pitää enemmän Enkimdusta. Dumuzi suuttuu ja korostaa omien lahjojensa paremmuutta. Enkimdu ei halua riidellä, ja katkelmallisena säilyneen tarinan lopussa Dumuzi ilmeisesti voittaa.

Selkeämpi rinnakkaisuus Kainin ja Aabelin tarinaan löytyy niin ikään sumerilaisesta tarinasta Emeš ja Enten. Tuulenjumala Enlil haluaa tuoda maailmaan onnea ja runsautta ja luo tätä tarkoitusta varten Emeš ja Enten -nimiset veljekset. Ensimmäisenä mainittu on maanviljelijä, jälkimmäisenä mainittu karjanhoitaja. Emeš saa itselleen kunnianimen ”jumalten viljelijä”, mikä tekee Entenin kateelliseksi. Veljesten välille syntyy väkivaltainen riita Enlilin suosiosta. Raamatullisesta tarinasta poiketen sumerilainen kertomus ei kuitenkaan pääty murhaan, vaan Emeš tunnustaa Entenin paremmuuden ja veljeksistä tulee jälleen ystävät.

Baabelin torni

Moderni piirros siitä, miltä Etemenanki mahdollisesti näytti.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksessa Babylonin asukkaat yrittävät rakentaa taivaaseen asti ulottuvan tornin, minkä Jumala estää sekoittamalla rakentajien kielen. Tarina ei suoraan perustu mesopotamialaiseen mytologiaan. Sen sijaan taustalla ovat zikkuratit – korkeat porrastetut tornit, joiden huipulla suoritettiin uskonnollisia seremonioita. Erään arvion mukaan Baabelin tornin esikuvana olisi ollut Babylonin kaupungin päätemppeli Etemenanki (”maan ja taivaan perustusten temppeli”), joka oli lähes sata metriä korkea savitiilestä rakennettu pyramidi. Baabelin tornin nimi on mahdollisesti peräisin kaupungin pohjoisosassa sijainneesta temppelistä, jonka nimi oli Bab-ilu eli ”Jumalan portti”. Tästä sai alkunsa hepreankielinen sanaleikki: Bavel eli Baabel, vrt. balal, ”sekoittaa”.

Samuel Noah Kramerin mukaan Babylonin tornin kertomus olisi riippuvainen sumerilaisesta Enmerkar ja Arattan herra -eepoksesta. Siinä kuvaillaan aikaa, jona kaikki ihmiset puhuivat samaa kieltä. Viisauden jumala Enki ”muuttaa puheen heidän suussaan” tuoden ”erilaisuuden puheeseen, joka siihen saakka oli ollut yhtä”. Enkin motivaatio jää epäselväksi, mutta Kramer arvioi, että taustalla oli hänen kateutensa Enliliä ja tämän yleismaailmallista valtaa kohtaan. Kramerin mukaan sekä Enmerkar-eepoksen että Raamatun kielensekaanuksen perussyynä oli kamppailu: Enmerkarissa jumalten välillä, Raamatussa jumalan ja ihmisen välillä. Tätä tulkintaa on kuitenkin kritisoitu, sillä myöhäisimmät kopiot sumerilaisesta kertomuksesta on tehty 1000-luvun eaa. ensimmäisellä puoliskolla. Babylonin vankeuden aikaan eläneet ihmiset eivät siksi välttämättä edes tunteneet Enmerkar-eepoksen tapahtumia. Eepoksen ja Raamatun tapahtumat eroavat lisäksi sikäli, että sumerilaisessa kertomuksessa kieliä syntyy uusia, kun taas Raamatussa Jumala ”sekoittaa” ihmisten puheen niin, että nämä eivät enää ymmärrä toisiaan. Enmerkar-eepos on niin epämääräinen, että tapahtumat ja niiden asianyhteys jäävät tulkinnanvaraisiksi. Myös Raamatun kertomuksen ydinsanomasta on esitetty monenlaisia näkemyksiä. Perinteisesti Baabelin torni on tulkittu kuvaukseksi ylpeydestä ja rangaistuksesta, ja näin teki myös Kramer. Tuoreempi raamatuntutkimus ei kuitenkaan ole asiasta yksimielinen.

Syntiinlankeemus

Mesopotamialaisen mytologian Adapa on hyvä ja viisas kalastaja, joka myrskyisenä päivänä kiroaa etelätuulen. Taivaanjumala Anu vihastuu tästä ja kutsuu Adapan taivaaseen perustelemaan tekonsa. Ovela jumala Enki antaa Adapalle ohjeita, joiden avulla tämä voi tehdä hyvän vaikutuksen Anuun. Anu tarjoaa Adapalle kuolemattomaksi tekevää ruokaa, mutta Enkin ohjeiden mukaisesti tämä kieltäytyy tarjoiluista. Tarinan lopussa Anu lähettää Adapan takaisin maan päälle mukanaan erilaisia siunauksia.

Tarinalla on joitakin samankaltaisuuksia Raamatun Aadamiin. Hahmojen nimet ovat verrattain samanlaiset, ja molemmat kuvataan eräänlaisiksi ihmisen arkkityypeiksi. Molemmat kutsutaan jumalan eteen tekemään selkoa rikoksistaan, ja kumpaakin koetellaan ruuan avulla. Aadam syö hedelmästä ja muuttuu kuolevaiseksi; Adapa puolestaan kieltäytyy ja menettää mahdollisuuden kuolemattomuuteen. Adapan ratkaisun merkitys ei tarkkaan käy myytistä ilmi. Mahdollisesti Enki huijasi häntä pidättääkseen kuolemattomuuden jumalilla. Toisen tulkinnan mukaan Adapa menetteli oikein, ja jumalten ruuan syöminen olisi tappanut tavallisen ihmisen. Kolmannen tulkinnan mukaan Enki yksinkertaisesti erehtyi.

Aadamista poiketen Adapa ei tee tietoista päätöstä vaan toimii saamiensa ohjeiden mukaan. Toisin kuin Aadam, Adapa ei ole syntyjään kuolematon. Adapa ei myöskään lankea syntiin, vaan jumalat ovat hänen toimintaansa tyytyväisiä. Todennäköisesti Aadam ja Adapa eivät suoraan ole muunnelmia samasta kertomuksesta, vaan molemmissa tarinoissa hyödynnetään ja tulkitaan samankaltaisia, muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinneitä arkkityyppisiä sankarihahmoja ja tarina-aihelmia.

Kriittisiä näkemyksiä

Kaikki mesopotamialaisen mytologian ja Raamatun paralleelit eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Tyypillistä on, että myytin löytymisen jälkeen paralleeleja ehdotetaan ensin laajalti ja niitä pidetään melko suorina ja yksiselitteisinä. Toisessa vaiheessa aihetta tarkastellaan kriittisemmin ja osa ehdotetuista paralleeleista kiistetään kokonaan. Kolmannessa vaiheessa paralleeleihin suhtaudutaan jälleen hyväksyvämmin, mutta samalla painotetaan, että muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinneitä teemoja hyödyntäneet juutalaiset ja kristilliset kirjoittajat tulkitsivat lähteitään vapaasti ja omiin tarkoituksiinsa.

Jotkut tutkijat ovat arvostelleet Mesopotamian kirjallisuuden tulkitsemista Raamatun valossa. Tällöin kristillisessä kulttuurissa kasvaneet tutkijat heijastavat muinaisiin teksteihin itselleen tuttuja elementtejä, joita aikalaiskonteksti ei tue.

Lähteet

• Andreasen, Niels-Erik: Adam and Adapa: Two Anthropological Characters. Andrews University Press, 1981. Viitattu 9.12.2020. (englanniksi) (PDF)
• Black, Jeremy & Cunningham, Graham & Robson, Eleanor & Zólyomi, Gábor: The Literature of Ancient Sumer. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926311-6. (englanniksi)
• Blenkinsopp, Joseph: Creation, Un-creation, Re-creation. A Discursive Commentary on Genesis 1–11. London: T&T Clark International, 2011. ISBN 978-0-576-59101-2. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Gmirkin, Russell: Berossus and Genesis, Manetho and Exodus. Hellenistic Histories and the Date of the Pentateuch. New York & London: T&T Clark, 2006. ISBN 978-0-567-13439-4. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Grossman, Maxine: ”Eden, Garden of”, The Oxford Dictionary of the Jewish Religion, s. 228–229. New York & Oxford: Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-973004-9. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Hiebert, Theodore: The Tower of Babel and the Origin of the World’s Cultures. Journal of Biblical Literature, Spring, 2007, 126. vsk, nro 1, s. 29–58. The Society of Biblical Literature. JSTOR. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
• Hämeen-Anttila, Jaakko (toim.): Uskontojen risteyksessä. Välimeren alueen uskontojen juurilla. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-833-8.
• Kramer, Samuel Noah: Sumerian Mythology. Täydennetty laitos, alkuperäinen vuodelta 1944. Philadelphia: University of Pennsylvania Press, 1961. Internet Sacred Text Archive (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Kramer, Samuel Noah: The ”Babel of Tongues”: A Sumerian Version. Journal of the American Oriental Society, March 1968, 88. vsk, nro 1, s. 108–111. American Oriental Society. JSTOR. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
• Kugler, Robert & Hartin, Patrick: An Introduction to the Bible. Grand Rapids, Michigan: Wm. B. Eerdmans, 2009. ISBN 978-0-8028-4636-5. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Siren, Christopher (toim.): Sumerian Mythology FAQ, VI. I’ve heard that there are a lot of Biblical parallels in Sumerian literature. What are they? Vuonna 2004 arkistoituun versioon viitattu 9.12.2020. (englanniksi)