Monoteismi

Monoteismi eli yksijumalaisuus on uskoa yhteen persoonalliseen Jumalaan.

Abrahamilaiset uskonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam näkevät itsensä monoteistisina uskontoina. Myös zarathustralaisuus on ollut tärkeä monoteistinen uskonto, ja sen uskotaan vaikuttaneen länsimaiseen yksijumalaisuuteen. Lisäksi hindulaisuudessa palvotaan yhtä Jumalaa, joka voi olla Vishnu, Shiva tai Devi, joskin hänet tunnetaan monella nimellä. Sikhiläisyys on hindulaisuuttakin selkeämmin intialainen yksijumalainen uskonto.

Syntyhistoria

Monoteismi muotoutui Lähi-idässä Jahvea palvoneiden israeliittien parissa, vaikka sitä olikin esiintynyt jo faarao Akhenatenin Egyptissä. Egyptologi Jan Assmannin mukaan siirtyminen polyteismistä eli monijumalaisuudesta monoteismiin on yksi ihmiskunnan historian suurimmista vallankumouksista. Israeliittien eli myöhempien juutalaisten uskonto oli aluksi henoteistinen tai monolatrinen, sillä he palvoivat Jahvea mutta tunnustivat muidenkin kansojen omat jumalat. Jotkut israeliitit olivat polyteisteja, jotka palvoivat Jahven lisäksi esimerkiksi Baalia. Israeliitit tekivät Raamatun mukaan kuitenkin liiton Jahven kanssa, ja sen jälkeen monet juutalaiset profeetat haastoivat monijumalaisuuden. Lopulta Jahve alettiin nähdä ei vain israeliittien vaan koko maailman ainoana Jumalana.

Wilhelm Schmidtin teorian mukaan monoteismi on ihmisen jumalkäsityksen alkuperäinen muoto, josta monijumalaisuus on vain rappeutuma. Vaikka tätä teoriaa ei pysytäkään todentamaan oikeaksi, luonnonkansoilla tiedetään usein olleen käsitys ylijumalasta, joka loi maailman ja joka määräilee muita jumalia ja valvoo ihmisen moraalia.

Piirteitä

Monoteismi eroaa polyteismistä siinä, että monoteismin mukaan koko maailmankaikkeudella on yksi alkuperä, yksi laki, ja yksi merkityksen keskus. Jumala on maailmankaikkeuden luoja. Maailma loppuu, kun Jumalan suunnitelma on toteutettu, ja viimeisen tuomion jälkeen alkaa paratiisi. Maailman luomisen ja loppumisen välissä Jumala muokkaa historiaa ottamalla osaa maailman tapahtumiin – hän ilmestyy ihmisille, tekee ihmeitä, lähettää profeettoja, ohjaa pyhimyksiä ja sanelee pyhiä tekstejä. Samalla Jumala kuitenkin sallii ihmisille oman tahdon. Ihmisen odotetaan vastaavan Jumalalle oman uskonsa kautta.

Monoteismin mukaan kaikesta maailmassa määrää ylimmän älyn persoonallinen tahto, minkä monet ihmiset kokevat lohdullisena. Monoteismissa ihmisellä voi olla läheinen henkilökohtainen suhde Jumalaan, jota hän voi rukoilla ja palvella. Useimmissa monoteistisissa uskonnoissa Jumala on maskuliininen, ja häneen viitataan kielessä samoilla sanoilla kuin mieheen.

Muotoja

Monoteismin muotoja ovat esimerkiksi:

• Teismi — viittaa yleensä uskomukseen henkilöityneestä jumalasta, jolla on oma havaittava persoonallisuutensa.
• Deismi — yksijumalaisuuden muoto, joka uskoo yhden Jumalan olemassaoloon ja päätyy tähän tulokseen järjen kautta mutta hylkää kaikki uskonnolliset ilmestykset, kuten Raamatun tai Koraanin.
• Panteismi — pitää kaikkeutta Jumalana. Ymmärrystavasta riippuen tämä voi tarkoittaa ateismia, deismiä tai teismiä.
• Panenteismi — teismin muoto, joka uskoo kaikkeuden olevan osa Jumalaa mutta ei koko Jumala.

Suhde polyteismiin

Suurin osa monoteisteista on sitä mieltä, että jo määritelmältään monoteismi on yhteensopimaton polyteismin kanssa. Raja monoteismin ja polyteismin välillä ei usein ole yhtä selkeä kuin ensikatsomalta vaikuttaa.

Esimerkiksi monoteistisen islamin kansanomaisissa muodoissa profeetta Muhammadille annetaan usein huomattavan korkea asema. Toisaalta vaikkapa muinaisessa assyrialaisessa uskonnossa monet jumalat voidaan nähdä vain yhden jumalan eri ilmentyminä.

Kirjallisuutta

• Armstrong, Karen: Jumalan historia: 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. ((A history of God: The 4000-year quest of Judaism, Christianity and Islam, 1993.) Suomentanut Markku Päkkilä) Jyväskylä: Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7027-5

Aiheesta muualla

• Yksi Jumala! Monoteismin menestystarina -radiosarja Ylellä^{[vanhentunut linkki]}