Wikipedia

Vallankumous

mullistava vallansiirto yhteiskunnassa
Tämä artikkeli käsittelee poliittista käsitettä. Vallankumous on myös Kari Peitsamon ja Ankkulin albumi.

Vallankumous on poliittisena käsitteenä syvällinen mullistus, dramaattinen vallansiirto, jossa yhteiskunta syrjäyttää hallituksensa ja instituutionsa. Vallankumouksiin liittyy usein mielenosoituksia, väkivaltaa ja jopa vallanpitäjien teloituksia. Vallankumouksen seurauksena entinen hallintatapa ja elämäntapa korvautuvat uusilla, ja omaisuus ja työ jaetaan uudelleen. Vallankumouksen taustalla on usein tarve päästä eroon itsevaltiaasta tai korruptoituneesta hallinnosta.[1]

Bastiljin valtaus aloitti Ranskan suuren vallankumouksen 1789.

Syyt Muokkaa

Vallankumouksen voi laukaista moni yhteiskunnallinen, poliittinen tai aatteellinen tekijä, kuten:[2]

  • aineellisten olojen heikkeneminen, kuten taloudellinen alamäki, elintason äkillinen lasku, raskas verotus, kuivuus, nälänhätä tai epidemiat
  • tunne epäoikeudenmukaisuudesta, joka syntyy sorrosta tai äärimmäisestä köyhyydestä
  • hävitty sota, joka vie hallituksen uskottavuuden
  • vieras hallinto, joka on tukahduttava tai tehoton
  • hallitsijan samastuminen epäsuosittuun ulkomaiseen liittolaiseen
  • hallituksen pyrkimys tukahduttaa mielipiteet, etenkin uskonnolliset
  • uusien ajatusten nousu.

Edellytykset Muokkaa

Onnistuakseen vallankumous vaatii monien tutkijoiden mukaan viiden ehdon samanaikaisen toteutumisen:[3]

  1. Suuri osa maaseudun tai kaupunkien väestöstä tulee tyytymättömäksi, ja maassa syntyy laajoja protesteja ja kapinoita valtion käskyvaltaa vastaan.
  2. Eliitin piiriin muodostuu toisinajattelijoiden ryhmiä, ja osa eliitistä kääntyy hallitusta vastaan.
  3. Syntyy kaikki suuret kansanluokat lävistäviä vahvoja motiiveja, jotka yhdistävät suurimman osan kansaa vallankumouksen taakse. Näistä motiiveista yleisimpiä ovat nationalismi, viha diktatorista hallintoa kohtaan, tai kolonialistista hallintoa vastustava kansallinen vapautusliike.[4]
  4. Vakava poliittinen kriisi halvaannuttaa valtion hallinnolliset ja pakottavat kyvyt. Kriisin voi aiheuttaa esimerkiksi tappio sodassa, lama, luonnonkatastrofi tai muiden maiden antaman tuen lakkaaminen. Halvaantunut valtio ei sitten kykene vastustamaan vallankumousta.
  5. Muiden maiden hallitukset eivät lähde tarpeeksi voimallisesti estämään vallankumouksen kehittymistä ja toteutumista.

Seuraukset Muokkaa

Vaikka vallankumouksellisten tavoitteena onkin yleensä vähentää sortoa ja riistoa sekä perustaa parempi ja inhimillisempi yhteiskunta, moni historiassa toteutunut vallankumous on heti tai vähän ajan kuluttua vain korvannut yhdenlaisen sorron toisenlaisella sorrolla tai diktatuurilla. Tällaisiksi tapauksiksi historioitsijat ovat nähneet esimerkiksi Englannin vallankumouksen 1640, Ranskan suuren vallankumouksen 1789, Ranskan vallankumouksen 1830, Saksan vallankumouksen 1848, Venäjän lokakuun vallankumouksen 1917, Kiinan vallankumouksen 1949, Kuuban vallankumouksen 1959, Iranin islamilaisen vallankumouksen 1979 ja Nicaraguan vallankumouksen 1979. Tutkijoiden mukaan ilmiö johtuu paljolti siitä, että vallankumousta usein seuraa vallan kaapanneiden ryhmien välinen valtataistelu, sekä vaikeudet saada maa hallintaan, palauttaa järjestys ja rakentaa yhteiskunta uusiksi. Vallankumousjohtajiksi valikoituvat lisäksi usein kaikkein dogmaattisimmat ja fanaattisimmat henkilöt, jotka alkavat vallan saatuaan tukahduttaa oppositiota vallankumouksellisten liittoumassa.[5]

Kommunismista vapautumisen vallankumoukset Itä-Euroopassa 1990-luvun taitteessa johtivat muodollisten demokratioiden perustamiseen. Näiden vasta vapautuneiden entisten kommunistimaiden nuorten demokratioiden taso kuitenkin vaihteli Tšekin ja Slovakian korkeasta demokratian tasosta esimerkiksi Valko-Venäjän ja Romanian vähemmän demokraattiseen.[6]

Vallankumouksia ja vallankumousyrityksiä Muokkaa

Tapahtuma Aika Maa
Englannin talonpoikaiskapina 1381 Englannin kuningaskunta
Englannin vallankumous 1642–1653 Englannin kuningaskunta
Mainio vallankumous 1688–1689 Englannin kuningaskunta
Amerikan vallankumous 1775–1783 Yhdysvallat
Ranskan suuri vallankumous 1789–1799 Ranskan kuningaskunta / Ranskan ensimmäinen tasavalta
Haitin vallankumous 1791–1804 Saint-Domingue
Heinäkuun vallankumous 1830 Ranskan kuningaskunta (Heinäkuun monarkia)
Helmikuun vallankumous 1848 Ranskan kuningaskunta (Heinäkuun monarkia) / Ranskan toinen tasavalta
Euroopan hullun vuoden vallankumoukset 1848 Saksan liitto, Italian kuningaskunta, Itävalta-Unkari
Pariisin kommuuni 1871 Ranskan kolmas tasavalta
Vuoden 1905 vallankumous 1905 Venäjän keisarikunta
Xinhai-vallankumous 1911 Qing-dynastia
Helmikuun vallankumous 1917 Venäjän keisarikunta
Lokakuun vallankumous 1917 Venäjän tasavalta
Suomen työväen vallankumous 1918 Suomi
Saksan vallankumous 1918–1919 Saksan keisarikunta / Weimarin tasavalta
Unkarin neuvostotasavalta 1919 Unkarin demokraattinen tasavalta
Meksikon vallankumous 1910–1920 Meksiko
Espanjan sisällissota 1936–1939 Espanjan toinen tasavalta
Kiinan kommunistinen vallankumous 1949 Kiinan tasavalta
Unkarin kansannousu 1956 Unkarin kansantasavalta
Kuuban vallankumous 1959 Kuuba
Kulttuurivallankumous 1966–1976 Kiina
Neilikkavallankumous 1974 Portugali
Iranin vallankumous 1979 Iran (Pahlavin dynastia)
Nicaraguan vallankumous 1979 Nicaragua
Filippiinien vallankumous 1986 Filippiinit
Samettivallankumoukset 1989 Unkarin kansantasavalta, Puolan kansantasavalta, Tšekkoslovakia
Romanian vallankumous 1989 Romanian sosialistinen tasavalta
Laulava vallankumous 1987–1991 Latvian SNT, Liettuan SNT, Viron SNT
Ruusuvallankumous 2003 Georgia
Oranssi vallankumous 2004–2005 Ukraina
Tulppaanivallankumous 2005 Kirgisia
Arabikevät:
 Tunisian vallankumous
 Egyptin vallankumous 2011
 Libyan sisällissota		 2011 Tunisia, Egypti, Libya
Kiovan vallankumous 2014 Ukraina

Vallankumouksellisia Muokkaa

Vallankumousjohtajiksi lasketaan usein henkilöt, jotka joko konkreettisesti tai välikäsiä hyväksi käyttäen johtivat vallankumouksen onnistuneesti loppuun. Monet vallankumousjohtajat ovat saaneet lopulta vallan itsevaltaisesti itselleen, ja näin ollen heistä on tullut maansa diktaattoreita. Myös useissa maissa, joissa vallankumouksen jälkeen ollaan siirrytty demokraattisempaan järjestelmään, on vallankumouksen johtajilla erityinen virka valtion hallinnossa. Osa vallankumousjohtajista on epäonnistunut, kuollut tai lähtenyt maanpakoon.

Katso myös Muokkaa

Vallankumouksiksi kutsuttuja suuria rauhanomaisia muutoksia Muokkaa

Lähteet Muokkaa

  • Almond, Mark: Vallankumous: 500 vuotta taistelua muutoksen puolesta. (Revolution: 500 years of struggle for change, 1996.) Suomennos: Kaarina Turtia. 1. painos 1999. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15990-9.
  • DeFronzo, James: Revolutions and Revolutionary Movements. Westview Press, 2007. ISBN 9780813343549.
  • Sanderson, Stephen K.: Revolutions: A Worldwide Introduction to Social and Political Contention. Routledge, 2016. ISBN 978-1-59451-704-4.

Viitteet Muokkaa

  1. ↑ Almond 1999, s. 9–10.
  2. ↑ Almond 1999, s. 13–15.
  3. ↑ DeFronzo 2007, s. 10–11.
  4. ↑ DeFronzo 2007, s. 15.
  5. ↑ Sanderson 2016, s. 139–149.
  6. ↑ Sanderson 2016, s. 156–158.

Aiheesta muualla Muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vallankumous.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vallankumous&oldid=21254847”