Simón Bolívar

venezuelalainen vallankumousjohtaja

Simón José Antonio de la Santísima Trinidad Bolívar (24. heinäkuuta 1783 Caracas, Uusi-Granada17. joulukuuta 1830 Santa Marta, Suur-Kolumbia) oli venezuelalaissyntyinen eteläamerikkalainen vallankumousjohtaja. Hän johti Bolivian, Kolumbian, Ecuadorin, Perun ja Venezuelan vapaustaisteluja Espanjan siirtomaavallasta 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.[1]

Simón Bolívar
Bolívarin muotokuva
Bolívarin muotokuva
Kolumbian presidentti
Varapresidentti Francisco de Paula Santander
Seuraaja Domingo Caicedo
Bolivian presidentti
Seuraaja Antonio José de Sucre
Perun presidentti
Edeltäjä José Bernardo de Tagle
Seuraaja Andrés de Santa Cruz
Henkilötiedot
Syntynyt24. heinäkuuta 1783
Flag of Spain (1785–1873, 1875–1931).svg Caracas, Uusi-Granada, Venezuela
Kuollut17. joulukuuta 1830
Flag of the Gran Colombia.svg Santa Marta, Suur-Kolumbia
Puoliso María Teresa Rodríguez del Toro y Alaysa
Tiedot
Uskonto roomalaiskatolisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Bolívar oli Suur-Kolumbian (Kolumbia, Ecuador ja Venezuela) presidentti ja diktaattori 1819–1830, Bolivian presidentti 1825 ja Perun diktaattori 1823–1826.[2]

ElämäkertaMuokkaa

Bolívar syntyi varakkaaseen valkoiseen kreoliperheeseen Caracasissa vuonna 1783. Hänen isänsä kuoli kolme vuotta myöhemmin ja äitinsä kuusi vuotta sen jälkeen. Bolívar varttui enonsa perheessä ja peri aikanaan vanhempiensa laajat maat, tilat, karjan ja kuparikaivokset. Yksityisopettajaltaan Bolívar oppi eurooppalaisen valistuksen ideat.[1]

Bolivar matkusti Espanjaan 16-vuotiaana kolmeksi vuodeksi jatkamaan opintojaan. Hän vietti aikaa Espanjan hovissa ja meni naimisiin venezuelalaissyntyisen aristokraattiperheen tyttären María Teresa Rodríguezin kanssa. Vaimo kuoli vain muutaman vuoden kuluttua, eikä Bolívar mennyt koskaan uusiin naimisiin.[1]

Käytyään välillä kotimaassaan Bolívar palasi Eurooppaan toiselle vierailulle. Pariisissa hän perehtyi valistuskirjailijoiden teoksiin ja liittyi vapaamuurareihin. Jatkettuaan Ranskasta Italiaan Bolívar ilmoitti aikovansa vapauttaa kotimaansa Espanjan vallasta.[1]

Palattuaan jälleen Etelä-Amerikkaan Bolívar nousi vallankumousliikkeen johtajaksi ja sen sotajoukkojen komentajaksi. Hänen huonosti koulutetut ja varustetut joukkonsa menestyivät espanjalaisia vastaan käyttämällä hyväkseen Andien vuoriston antamaa suojaa, sekä sen ansiosta, että Bolívar osasi delegoida komennusvastuuta päteville komentajille ja houkutella joukkoihin uusia sotilaita. Hänellä oli myös kyky yhdistää Venezuelan ja Kolumbian eri yhteiskuntaluokat ja etniset ryhmät yhteiseen taisteluun.[1]

Bolívarin joukot valloittivat vuonna 1813 Caracasin, ja Bolívarista tuli Venezuelan toisen tasavallan diktaattori. Seurasi sisällissota, ja vuonna 1814 Bolívar joutui vetäytymään kärsittyään tappion espanjalaisille.[2] Vuosien 1810–1818 aikana Bolívarin joukot kärsivät paljon tappioita, mikä pakotti Bolívarin pakenemaan väliaikaisesti Etelä-Amerikasta. Maanpakonsa aikana hän keräsi varoja, varusteita ja miehiä sekä haki liittolaisia muista valtioista, kuten Haitista.[1]

Bolívarin kyky rakentaa vahva armeija ja hänen José de San Martínilta saamansa tuki ratkaisivat kaikki vapaussodat lopulta Bolívarin eduksi.[1] Bolívar valloitti Uuteen-Granadan pääkaupungin Bogotán vuonna 1819 vain 2 500 miehen armeijalla, ja hänestä tehtiin uuden Suur-Kolumbian presidentti ja sotilasdiktaattori. Venezuelan Bolívar vapautti Espanjalta vuonna 1821 ja Ecuadorin vuonna 1822. Seuraavaksi Bolívar vapautti Perun, joulukuussa 1824. Viimeisenä uutena valtiona syntyi Bolívarin mukaan nimetty Bolivia, jonka Bolívar vapautti Perun varakuningaskunnasta huhtikuussa 1825.[1]

Uusien valtioiden itsenäistymisten jälkeen Bolívar halusi varmistaa sen, että ne onnistuisivat muuntumaan siirtomaista kansakunniksi. Hän kirjoitti paljon poliittista kirjallisuutta ja laati Bolivian perustuslain. Bolívar ei uskonut, että Etelä-Amerikka olisi vielä valmis demokratiaan, joten hän kannatti siirtymäkautta, jonka aikana kansalaiset koulutettaisiin demokraattisiksi. Hän hyväksyi vain rajoitetun äänioikeuden ja kannatti epäsuoria vaaleja ja perinnöllisiin paikkoihin perustuvaa senaattia. Bolivian perustuslakiin Bolívar kirjoitti presidentille oikeuden elinikäiseen valtakauteen ja oikeuteen valita seuraajansa. Suur-Kolumbia (nykyiset Venezuela, Kolumbia ja Ecuador) ei suostunut ottamaan Bolivian perustuslakia omaksi perustuslaikseen, joten Bolívar alkoi hallita maata diktaattorina.[1]

Bolívar ei uskonut uusien valtioiden pystyvän puolustautumaan Euroopasta mahdollisesti tulevaa hyökkäystä vastaan yksin, joten hän yritti perustaa ”hispaano-amerikkalaisten” maiden puolustusliiton miehitystä estämään. Panamassa järjestetty kongressi jäi kuitenkin vajaaksi, eikä liittoa syntynyt.[1]

Bolívar joutui jättämään Kolumbian presidentinvirkansa sen jälkeen, kun paljastui, että hänen hallituksena oli suunnitellut Bolívarin seuraajaksi Euroopasta valittua monarkkia. Vaikka Bolívar ei itse tiennytkään suunnitelmasta, hän erosi vuonna 1830.[1]

Bolívar oli kärsinyt tuberkuloosista, ja hän kuoli Kolumbiassa joulukuussa 1830.[1]

JälkimaineMuokkaa

 
Simón Bolívarin rintakuva Torontossa Kanadassa.

Bolívaria pidetään nykyisin sankarina laajalti koko Etelä-Amerikassa. Hänen patsaitaan löytyy ympäri maailmaa, myös Washingtonista ja Helsingistä.[3] Sekä Venezuelan että Bolivian valuutat (Venezuelan bolivar ja Bolivian boliviano) on nimetty Bolívarin mukaan.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Wells, Allen (toim. Powell, John): ”Simón Bolívar”, Great Lives From History: the 19th Century, Volume 1, s. 267–271. Salem Press. ISBN 978-1-58765-293-6.
  2. a b Gerhard Straussmann Masur: Simón Bolívar Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.3.2022.
  3. Koistinen, Olavi: HS selvitti: Näin luotettava Wikipedia on (XLS) hs.fi. 30.11.2013. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 7.12.2013. ”Eipä myöskään mainita, että Bolívarin patsas löytyy Washingtonin lisäksi (!) myös Helsingistä, Unioninkatu 38 B, 2. krs. aula... (Olin itse 2007 paljastamassa patsasta HYn johdon ja tullin pääjohtajan kanssa).” Viitattu 18.3.2017.
  4. Simon Bolivar Day National Geographic Society. 8.7.2021. Viitattu 28.4.2022. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa