Alttari

uskonnollisissa seremonioissa käytettävä pöytä tai koroke
Tämä artikkeli käsittelee uskonnollisen seremonian koroketta. Alttari on myös tähdistö

Alttari on pöytä tai koroke, jota käytetään uskonnollisissa seremonioissa. Yleensä alttari on keskeisessä asemassa ja sitä pidetään pyhänä.

Kalevan kirkon alttari ja alttariveistos "Särkynyt ruoko"
Shintolainen kamidana-kotialttari.

Alttari eri uskonnoissaMuokkaa

Alttari liittyy Vanhassa testamentissa Mooseksen lain määräämään polttouhrikäytäntöön.

Kristillinen alttariMuokkaa

Kristinuskossa alttari on ollut alun perin pöytä, jonka ympärille seurakunta on kokoontunut nauttimaan ehtoollista. Alttari on kirkkorakennksen visuaalinen, toiminnallinen ja sisällöllinen keskus. Sillä on kaksi lähtökohtaaː Se on ymmärretty pöydäksi, jonka äärellä Kristus vietti opetuslastemsa kanssa ehtoollista ensimmäistä kertaa. Alttari voidaan ymmärtää myös Kristuksen hautana.[1] Toisaalta kirkon alkuaikoina ehtoollista vietettiin marttyyrien haudoilla.

Ensimmäiset kivialttarit ovat lähtöisin traditiosta, jonka mukaan kristityt kokoontuivat marttyyrien haudoille, koska niiden kautta uskottiin oltavan erityisessä yhteydessä taivaaseen, jonne veritodistajat olivat päässeet. Vanhoissa kirkkokunnissa, etenkin katolisessa ja ortodoksisissa kirkoissa marttyyrien tai muiden pyhien ihmisten pyhäinjäännöksiä eli reliikkejä voidaan edelleenkin sijoittaa alttariin.

Alttareita on siis kahta tyyppiä: marttyyriajoilta periytyviä kiinteitä kivialttareita, joita tavataan usein suurissa kirkoissa ja katedraaleissa, sekä puisia, ruokapöytäsymboliikkaa edustavia alttareita. Vanhan kirkollisen tradition mukaan alttari sijoitetaan tavallisesti kirkkorakennuksen itäosaan.[2]

Läntisesä kirkossa tuli keskiajalla tavaksi rankentaa kirkkoihin pääalttarin ohella sivualttareja, joiden äärellä voitiin viettää pävittäin erityyppisiä messuja. Reformaation seurauksena syntyneissä kirkoissa on yleensä vain yksi alttari. Keskiajalla kirkon pääalttari alettiin sijoittaa kirkon kuorin perälle, kirkon itäseinään, jolloin alttarin ja seurakunnan välinen etäisyys kasvoi.[1]

Nykyisin alttari pyritään sijoittamaan irti kirkon takaseinästä niin, että pappi voi johtaa messun ehtoollisosaa kasvot seurakuntaan päin. Tällainen keskusalttari, pöytäalttari on varhaisten vuosisatojen käytäntö, ja se oli myös reformaattori Martin Lutherin suosima tapa. Keskusalttari korostaa ehtoollista ja sitä, että ehtoollisen viettäminen on seurakunnan yhteinen tapahtuma.[1]

 
Alttari, Hyvän Paimenen kirkko, Länsi-Pakila, Helsinki Kuvassa alttarin vasemmalla puolella on apupöytä, kredenssi

Kirkon alttari on materiaaliltaan ja koristelultaan usein näyttävä, etenkin vanhemmissa kirkoissa. Alttarin yläpuolella alttariseinässä oli yleensä alttaritaulu tai alttarikaappi. Nykyään alttarpöytä on usein yksinkertainen pöytä, jota koristaa alttariliinat, elävät kynttilät sekä krusifiksi tai risti. Alttarilla on usein myös kukkia, mutta toiminnallisuuden takia kukat voidaan sijoittaa maljakoihin alttarin vieteen kuorin lattialle.[1] Alttarilla käytetään tavallisesti leikkokukkia, jotka juurestaan irti leikattuina kaunistavat alttaria ja antavat siinä elämänsä. Siten ne muistuttavat uhrista ja elämän hauraudesta.[3]

 
Espoon tuomiokirkko, jonka alttari ympärillä on poissiirrettävä alttarikaide
 
Saksalaisen Syltin St.Raphaelin kirkon alttari, ambo, jonka takana sedile

Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa on alttari perineisesti ympäröinyt alttarikehä, alttarikaide, jota käytetään ehtoollisen jaossa, kun ehtoollinen jaetaan polvistuneena. Alttarikaiteen on nähty usein eristävän alttarin jonkinlaiseksi "kaikkein pyhimmäksi". Alttarikehän ja usein sen puoliympyrän muoto on selitetty joskus vertauskuvallisesti, mutta sille ei ole perusteita,vaan alttarikaide on puhtaasti tekninen väline.[1] Nykyään useissa uusissa kirkoissa se on helposti siirrettävistä paloista valmistettu tai sitä ei ole ollenkaan. Alttarikaide on käytössä lähinnä vain Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa, esimerkiksi Keski-Euroopan kirkoissa niitä ei ole.

Ortodoksisessa kirkossa alttari on sijoitettu kirkossa ikonostaasin taakse erilliseen alttarihuoneeseen ja alttariin on myös usein sijoitettu reliikki eli pyhäinjäännös. Altaripöytä on keskellä alttarihuonetta oleva vapaasti seisova pöytä. Pienemmissä rukoushuoneissa alttari on huoneen itäpäädyssä.[2]

Alttari muissa uskonnoissaMuokkaa

Hindut sijoittavat alttarille pyhiä esineitä ja/tai uhrilahjoja.

Buddhalaisella alttarilla on aina Buddhan kuva ja yleensä joitakin uhrilahjoja, kuten kukka, kupillinen vettä, palava kynttilä tai suitsuke.

Saamelaiset alttarit ovat erityisessä paikassa maastossa olevia isoja kiviä, joilla on tasainen, laakea yläpinta. Alttari on myös saatettu koota useammasta kivestä siten, että laakea, laattamainen kivi on laitettu ylimmäksi muiden kivien varaan. Alttareihin on jätetty uhreja. Myös suomalaisilla ja muinaisilla skandinaavisten kielten puhujilla uskotaan olleen tällaisia alttareita.

KotialttariMuokkaa

Alttari voi sijaita myös kodin nurkassa, seinän vieressä tai esimerkiksi kirjahyllyssä. Nurkassa olevaa kotialttaria kutsutaan myös pyhänurkaksi.lähde?

Ortodokseilla kotialttariin kuuluu ikoni, luterilaisilla risti.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Veijo Koivula: Alfa ja Omega Kristilliset symbolit, merkit ja tunnukset, s. 60-61. Väylä, 2011. ISBN 978-952-5823-36-3.
  2. a b Alttari evl.fi. Viitattu 4.9.2020.
  3. Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 67. Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Kirkkohallitus, Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.