Sedile
Sedile (sediili, lat. ’istuin’, ’tuoli’, ’penkki’) on kirkon kuorissa oleva papin tuoli, josta jumalanpalvelus voidaan johtaa.[1]
Aikaisemmin sedile oli käytössä ennen kaikkea katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa messua johtavan piispan tai papin ja avustajien istuimena.[2] Vanhoissa, keskiaikaisissa kirkkorakennuksissa ne ovat voineet olla kiinteitä kuorin seinään liittyviä kivisiä istuimia, "sedile-komeroita", jotka olivat kuorin seinässä olevia syvennyksiä. Suomessa tällaisia sedile-komeroita on säilynyt vain kirkkojen asehuoneissa.[3]
Nykyään sedile on myös käytössä joissakin luterilaisissa kirkoissa. Sedilen istuimen edessä voi olla myös siirrettävä, matala ambo, johon voi liittyä myös polvistumispalli, jolloin messun selebrantti voi pitää tarvittavat kirjat ambolla ja voi johtaa messun tai muun jumalanpalveluksen, esimerkiksi rukoushetken istuen.[4] Kuitenkin messun saarna pidetään kirkon varsinaisen ambon ääreltä tai saarnastuolista sekä ehtoollisosa johdetaan alttarin ääreltä.
Perinteisesti sedileen on kuulunut kolme istuinta, selebrantille, diakonille tai avustavalle papille ja messupalvelijalle. Nykyään sedilen ympärille voidaan tarvittaessa sijoittaa useampiakin istuimia messussa tai jumalanpalveluksessa toimivia varten.
Katso myös muokkaa
- Leviittatuoli, jossa on historiallista tietoa sedilesta.
Lähteet muokkaa
- ↑ Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 133. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. ISBN 978-951-789-300-8.
- ↑ Seppo A. Teinonen: Teologian sanakirja, s. 242. Kirjaneliö, Helsinki, 1975. ISBN 951-600-333-8.
- ↑ Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla, s. 112. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-15123-6.
- ↑ Sven-Erik Brodd & Gunnar Weman: Liturgi i Svenska kyrkan I ord och bild från då och nu (ruots), s. 148. Artos bokförlag, 2020. ISBN 978-91-7777-101-2. (ruotsiksi)