Skandinaaviset kielet

germaanisten kielten ryhmä

Skandinaaviset kielet eli pohjoisgermaaniset kielet ovat indoeurooppalaisen kielikunnan germaaniseen haaraan kuuluvia kieliä. Skandinaavisia kieliä ovat fääri, islanti, norja, ruotsi ja tanska.[1] Norni, jota puhuttiin aikaisemmin Skotlannin rannikolla ja saaristoissa, on kuollut. Omaksi kielekseen voidaan erottaa myös Pohjois-Ruotsissa puhuttava älvdalska ja gutniska sekä sen jo sammunut muoto muinaisgutniska. Pohjoismaisia kieliä tutkiva kielitieteen ala on nordistiikka eli pohjoismainen filologia.

Alueet, joilla skandinaavisia kieliä pääasiallisesti puhutaan.
Pohjoisen pronssikauden kulttuurin levinneisyys n. 1200 eaa.

Germaanit elivät alun perin eteläisessä Skandinaviassa. Indo­eurooppalaisesta kantakielestä erottui vähitellen vuoteen 700 eaa. mennessä kanta­germaaninen kieli, josta skandinavian kielet ja muut germaaniset kielet erkanivat ensimmäisellä vuosituhannella ajanlaskun alun jälkeen[2].

Kieli syntyi yhtenäisen pohjoisen pronssikauden kulttuurin (arviolta 1700–600 eaa.) keskuudessa. Noin vuodesta 850 eaa. alkaen ilmasto viileni ja osa kansasta siirtyi nykyisten Saksan ja Alankomaiden alueelle. Näin germaaniheimot saivat alkunsa ja tästä syystä saksa ja hollanti ovat ruotsia osaavan osittain ymmärrettävissä. Skandinaviaan jääneistä germaaneista polveutuvat Skandinavian nykyiset asukkaat.

Lähteet

muokkaa
  1. Ruotsin kielen historia - yleiskatsaus web.archive.org. 2.10.2017. Arkistoitu 2.10.2017. Viitattu 22.9.2022.
  2. Janne Saarikivi: Onko uralilaisen etnohistorian tutkimuksessa tapahtunut käänne? Monitieteisyys ja uudet teoriat itämerensuomalaisten kielten synnystä Valter Langin Homo Fennicuksen valossa. Multilingual Facilitation, 2021, s. 289. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

muokkaa