Ambo, (lukupulpetti) on kirkossa oleva kaluste, jonka ääressä luetaan Raamattua ja rukouksia ja puhutaan seurakunnalle. Ne voivat olla joko kiinteitä tai siirrettäviä[1].

Stavbyn kirkon ambo, Ruotsi

Ambo tulee kreikan sanasta anabainein, astua ylös. Se on nykyään yksinkertainen lukupulpetti tai lukupöytä, jonka ääressä luetaan jumalanpalveluksen lukukappaleet Raamatusta. Ambo tai ambot sijaitsevart kirkon kuorissa alttarin ja kirkkosalin välissä.[2] Ambo muiistuttaa kokoustiloissa tai juhlasaleissa olevia puhujakorokkeita.

Hampurin Lutherkirchen ambo

Ambon käyttö jumalanpalveluksissa on saanut alkunsa kirkon alkuaikoina ja sen ääreltä luettiin raamantuntekstit ja pidettiin saarna. Myöhäiskeskiajalla sen korvasi osin saarnastuoli, joka kehittyi lähinnä kiertävien kerjäläismunkkien saarnatoimintaa varten ja muodostui vähitellen normaaliksi kirkon kalusteeksi kaikissa lännen kirkoissa.[3]

Nykyään ambo tullut uudelleen käyttöön niin katolisessa, anglikaanisessa kuin luterilaisissa kirkoissa. Suomessa ne alkoivat tulla käyttöön 1960-luvulta alkaen.[1] Lännen kirkon perinteessä tunnetaan käytäntö, jossa epistolaa ja evankeliumia varten on oma ambo. Jos kirkossa on kaksi amboa Vanhan testamentin ja Uuden testamentin lukukappaleet sekä esirukoukset luetaan lukupulpetista, joka on kuorissa seurakunnasta katsoen oikealla (ns. epistola-ambo). Evankeliumi luetaan ja saarna pidetään toisesta lukupulpetista, joka on kuorissa seurakunnasta katsoen vasemmalla (ns. evankeliumiambo) ellei saarnaa pidetä saarnastuolista.[4] Ambon käyttö korostaa myös sanan ja sakramentin yhteenkuuluvuutta.[5] Siten ambon käyttö on vähentänyt saarnastuoin käyttöä. Samalla se luo läheisyyttä jumalanpalvelusta johtavan papin ja seurakunnan välillä.[6] Nykyään on melko yleistä, että messun aloitus, sanaosa ja päätös johdetaan ambon ääreltä. Sanajumalanpalvelus ja rukoushetket voidaan johtaa kokonaan ambon ääreltä.

Lukupulpetit ovat tulleet käyttöön samaan aikaan, kun seurakunnan jäsenille uskottiin tehtäviä lukea raamatuntekstejä jumalanpalveluksessa sekä osallistua yhteisen esirukouksen toteuttamiseen.[2]

Lukupulpetteja on ollut Suomessa jo keskiajalla rakennetuissa kirkoissa, kuten Turun tuomiokirkossa. Hautausmaalla käytetty saarnatuoli saattoi muistuttaa lukupulpettia.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Tuija Tuhkanen: Turun tuomiokirkon tuhoutuneet saarnatuolit, viitattu 29.5.2019
  2. a b Ambo evl.fi. Viitattu 4.9.2020.
  3. Heikki Kotila: Liturgian lähteillä Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan, s. 82. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19103-5.
  4. Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 66. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.
  5. Heikki Kotila: Liturgian lähteillä Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan., s. 141. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19103-5.
  6. Carl-Henrik Martling: Tjänst i heligt rum Handbok för kyrkvärdar, s. 43. (ruotsiksi). Verbum förlag AB, Stockholm, 1990. ISBN 91-526-1646-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.