Messu
Messu (lat. missa) tarkoittaa useissa kristillisissä kirkkokunnissa ehtoollisjumalanpalvelusta. Messulla voidaan myös tarkoittaa messua varten sävellettyä musiikkia vakiintuneine osineen.
Messu jumalanpalveluksena Muokkaa
Kirkollisena toimituksena messu vanhimpana aikana tarkoitti seurakunnan jumalanpalvelusta kokonaisuudessaan. Se jakaantui kahteen pääosaan: katekumeenien messu, jonka tärkeimpänä osana oli raamatunluku, saarna ja seurakunnan yhteinen rukous, sekä uskovain messu, jonka pääkohtana oli ehtoollisen vietto. Sittemmin jäi messun nimi jälkimmäisen nimitykseksi, kun edellinen joutui vain sen johdannoksi.
Messu eri kirkkokunnissa Muokkaa
Katolisessa kirkossa muodostavat messun erityisemmässä mielessä rukoukset, jotka kuuluvat ehtoollisliturgiaan (lukea messu). Messu tapahtuu juhlallisesti soiton ja kuorolaulun yhteydessä (korkea messu) tai vähemmän juhlallisesti niinkin, että pappi kuulumattomasti lukee sen (hiljainen messu). Messua vietetään mahdollisuuksien mukaan joka päivä. Messu voi olla erityisen juhlallinen, mikäli sitä vietään avioliittoon vihkimisessä (morsiusmessu), erityisen juhlan kunniaksi tai hautauksen yhteydessä tai ylimalkaan kuolemantapauksen johdosta (sielunmessu). Katolinen kirkko säätelee tarkasti, koska messu on pätevä. Latinan kieli oli katolisen kirkon messun ainoa liturginen kieli vuosisatojen ajan, kunnes 1960-luvun alkupuolella Vatikaanin toinen kirkolliskokous salli myös kansankielen käytön osissa messua[1].
Ortodoksisen kirkon liturgia sisältää samat keskeiset osat kuin katolinen messu. Ortodoksisessa kirkossa katsotaan ehtoollisjumalanpalveluksen olevan yhteisöllinen jumalanpalvelus, joten pappi ei saa toimittaa liturgiaa yksin.
Protestanttisissa kirkoissa jumalanpalvelus seuraa pitkälti jakamattoman kirkon perintöä, eli se sisältää samat perusosat kuin katolinen messu ja ortodoksinen liturgia. Välillä sana messu tarkoitti sitä osaa liturgiasta, jonka pappi yksin tai vuorotellen seurakunnan kanssa esitti veisaten. Suomalaisesta kirkkokäsikirjasta sana messu poistettiin 1800-luvulla liian katolisena, mutta se palasi käyttöön vuoden 2001 kirkkokäsikirjassa, jossa evankelis-luterilainen kirkko on alkanut jälleen käyttää ehtoollisjumalanpalveluksista nimeä messu. Samalla jumalanpalvelusten kaavaan otettiin takaisin siitä lähinnä 1800-luvulla pois pudotettuja osia, ja näin palattiin taas lähemmäksi läntisen kirkon keskiaikaista perintöä. Tavanomaisen messun ohella saatetaan Suomen evankelis-luterilaissa kirkossa toisinaan toimittaa myös erityismessuja, jotka eroavat normaalista messusta usein lähinnä musiikkinsa puolesta. Erityismessuista kuuluisin on Tuomasmessu.[2]
Katolisen messun osat Muokkaa
Katolinen messu koostuu osista, jotka pysyvät samoina kirkkovuoden ajasta huolimatta (Missa Ordinarium) ja jotka on nimetty niiden tekstien ensimmäisten sanojen mukaan sekä osista, jotka vaihtelevat päivittäin (Missa Proprium) ja jotka on nimetty niiden tehtävän mukaan.
| Missa Proprium | Missa Ordinarium | |
|---|---|---|
| Laulettavat messun osat on esitetty kursiivilla. | ||
| Johdanto | Introitus | |
| Kyrie | ||
| Gloria | ||
| Sanan liturgia | Epistola | |
| Graduale | ||
| Halleluja tai Tractus | ||
| Sequentia | ||
| Evankeliumi | ||
| Saarna (valinnainen) | ||
| Credo | ||
| Eukaristia | Offertorium | |
| Rukouksia | ||
| Eukaristinen rukous | ||
| Sanctus | ||
| Canon | ||
| Isä Meidän-rukous | ||
| Agnus Dei | ||
| Communion | ||
| ehtoollisen jälkeiset rukoukset | ||
| Ite, missa est | ||
Messu musiikkina Muokkaa
Musiikillisen messun musiikillinen käsittely saa luonnollisen perustuksensa messuun kuuluvien laulujen laadusta ja keskinäisestä suhteesta. Tavallisimmin ovat säveltäjät liittäneet ainoastaan messun pysyväiset ordinarium missae -laulut yhteiseksi sävellyssarjaksi, jättäen vaihtelevat eli de tempore -laulut satunnaisen seurakunnallisen käytännön varaan. Musiikkiterminä "messu" tarkoittaakin yleensä liturgian ordinariumteksteihin perustuvaa sävellystä, joka käsittää edellä mainitut osat: Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus ja Agnus Dei.
Ensimmäiset tämänkaltaiset messusarjat sävellettiin 1400-luvulla (Dufay) käyttämällä samaa johtoaihetta kaikissa sarjan osissa. Sen jälkeen ovat messuja säveltäneet enimmät kaikkien aikojen suuret mestarit (esimerkiksi Palestrina, Bach, Beethoven). Tällaisia sävellyksiä esitetään usein ulkopuolella jumalanpalvelusta, konserttitilaisuuksissa ym. Erikoislajina ovat ns. hautaus- eli sielunmessut, Requiem.
Jos messuun ei kuulu kaikkia vakio-osia, on kysymyksessä missa brevis eli lyhyt messu. Missa Brevis on esimerkiksi Palestrinan teoskatalogissa. Antonio Vivaldi on säveltänyt kolmekin Gloria-teosta, joista kaksi on säilynyt, molemat D-duurissa (RV 588 ja RV 589, n. 1715). Tällaiset messut ovat olleet suosittuja erityisesti protestanttisissa maissa. Pitkät osat, varsinkin Credo on usein jätetty pois. Taidemessujen ohella on läpi aikojen säilynyt myös yksinkertainen seurakunnallinen messu, jonka nykyiset sävelmät pääasiallisesti juontuvat keskiajan gregoriaanisesta laulusta.
Suomen evankelis-luterlaisen kirkon messu Muokkaa
Messussa on kiinteitä osia, jotka toistuvat jokaisessa messussa, sekä vaihtuvia osia, joiden teksti määräytyy kirkkovuoden ja pyhäpäivän mukaan.
Johtanto-osaan kuuluvat alkuvirsi, alkusiunaus ja johdantosanat, yhteinen rippi (synnintunnustus). Herra-armahda laulu (Kyrie-hymni), kunnia ja kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle (Gloria ja Laudamus) sekä päivän rukous. Siihen voi liittyä myös päivän psalmi. Sanaosassa on kolme lukukappaletta Raamatusta: Vanhasta testamentista, Uuden testamentin lukukappale (epistola) ja evankeliumi. Siihen kuuluvat myös saarna, uskontunnustus (Credo) sekä yhteinen esirukous. Osaan kuuluu myös ainakin yksi virsi (päivän virsi, graduale).
Ehtoollisosaan kuuluvat uhrivirsi (offertorium), ehtoollisrukous ja Pyhä-hymni (sanctus), Herran rukous (Isä meidän), rauhantervehdys (pax), Jumalan Karitsa -hymni (Agnus Dei), ehtoollisen jakaminen ja kiitosrukous. Messun päätösosaan kuuluvat ylistys (joko virsi tai osa nimeltä benedicamus), siunaus ja lähettäminen sekä päätösmusiikki, joka voi olla virsi tai muuta musiikkia.[3]
Katso myös Muokkaa
Messuun liittyviä käsitteitä Muokkaa
Messuteoksia Muokkaa
- Giovanni Pierluigi da Palestrina: Missa Papae Marcelli (n. 1562)
- Johann Sebastian Bachin h-molli-messu (1724–1749)
- Ludwig van Beethovenin Missa solemnis (1823) ja C-duuri -messu (1807)
- W. A. Mozartin c-molli-messu (1782–1783)
- David Axelrod: Mass in f-minor (1967)
- Ariel Ramírez: Misa Criolla (1964)
- Mikis Theodorakis: Missa Greca (1982-1983), kreikaksi Theia Leitourgia (Jumalallinen liturgia, kyseessä ei ole läntinen messuteksti vaan ortodoksinen liturgia)
- Timo Ruottinen: Missa Popularis (1969)
Lähteet Muokkaa
- ↑ Sini Kuvaja: Pyhä puhe Kumppani 5/2003. 2003. Maailman Kuvalehti. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 10.12.2014.
- ↑ Messuja jokaiseen musiikkimakuun Kirkko & Kaupunki. 2006. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014.
- ↑ Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 17.3.2021.
Kirjallisuutta Muokkaa
- Koivula, Veijo: Kirkonmenot. Rovaniemi: Väylä, 2013 (1. laitos 2003). ISBN 978-952-5823-49-3.
Aiheesta muualla Muokkaa
- Pyhä messu suomeksi Katolinen.fi (suomeksi)
- Pyhä messu latinaksi Katolinen.fi (latinaksi)
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messu Kirkkokasikirja.fi (suomeksi)