Messu
Messu (lat. missa) tarkoittaa useissa kristillisissä kirkkokunnissa ehtoollisjumalanpalvelusta. Messulla voidaan myös tarkoittaa messua varten sävellettyä musiikkia vakiintuneine osineen.
Messu jumalanpalveluksenaMuokkaa
Kirkollisena toimituksena messu vanhimpana aikana tarkoitti seurakunnan jumalanpalvelusta kokonaisuudessaan. Se jakaantui kahteen pääosaan: katekumeenien messu, jonka tärkeimpänä osana oli raamatunluku, saarna ja seurakunnan yhteinen rukous, sekä uskovain messu, jonka pääkohtana oli ehtoollisen vietto. Sittemmin jäi messun nimi jälkimmäisen nimitykseksi, kun edellinen joutui vain sen johdannoksi.
Messu eri kirkkokunnissaMuokkaa
Katolisessa kirkossa muodostavat messun erityisemmässä mielessä rukoukset, jotka kuuluvat ehtoollisliturgiaan (lukea messu). Messu tapahtuu juhlallisesti soiton ja kuorolaulun yhteydessä (korkea messu) tai vähemmän juhlallisesti niinkin, että pappi kuulumattomasti lukee sen (hiljainen messu). Messua vietetään mahdollisuuksien mukaan joka päivä. Messu voi olla erityisen juhlallinen, mikäli sitä vietään avioliittoon vihkimisessä (morsiusmessu), erityisen juhlan kunniaksi tai hautauksen yhteydessä tai ylimalkaan kuolemantapauksen johdosta (sielunmessu). Katolinen kirkko säätelee tarkasti, koska messu on pätevä. Latinan kieli oli katolisen kirkon messun ainoa liturginen kieli vuosisatojen ajan, kunnes 1960-luvun alkupuolella Vatikaanin toinen kirkolliskokous salli myös kansankielen käytön osissa messua[1].
Ortodoksisen kirkon liturgia sisältää samat keskeiset osat kuin katolinen messu. Ortodoksisessa kirkossa katsotaan ehtoollisjumalanpalveluksen olevan yhteisöllinen jumalanpalvelus, joten pappi ei saa toimittaa liturgiaa yksin.
Protestanttisissa kirkoissa jumalanpalvelus seuraa pitkälti jakamattoman kirkon perintöä, eli se sisältää samat perusosat kuin katolinen messu ja ortodoksinen liturgia. Välillä sana messu tarkoitti sitä osaa liturgiasta, jonka pappi yksin tai vuorotellen seurakunnan kanssa esitti veisaten. Suomalaisesta kirkkokäsikirjasta sana messu poistettiin 1800-luvulla liian katolisena, mutta se palasi käyttöön vuoden 2001 kirkkokäsikirjassa, jossa evankelis-luterilainen kirkko on alkanut jälleen käyttää ehtoollisjumalanpalveluksista nimeä messu. Samalla jumalanpalvelusten kaavaan otettiin takaisin siitä lähinnä 1800-luvulla pois pudotettuja osia, ja näin palattiin taas lähemmäksi läntisen kirkon keskiaikaista perintöä. Tavanomaisen messun ohella saatetaan Suomen evankelis-luterilaissa kirkossa toisinaan toimittaa myös erityismessuja, jotka eroavat normaalista messusta usein lähinnä musiikkinsa puolesta. Erityismessuista kuuluisin on Tuomasmessu.[2]
Katolisen messun osatMuokkaa
Katolinen messu koostuu osista, jotka pysyvät samoina kirkkovuoden ajasta huolimatta (Missa Ordinarium) ja jotka on nimetty niiden tekstien ensimmäisten sanojen mukaan sekä osista, jotka vaihtelevat päivittäin (Missa Proprium) ja jotka on nimetty niiden tehtävän mukaan.
| Missa Proprium | Missa Ordinarium | |
|---|---|---|
| Laulettavat messun osat on esitetty kursiivilla. | ||
| Johdanto | Introitus | |
| Kyrie | ||
| Gloria | ||
| Sanan liturgia | Epistola | |
| Graduale | ||
| Halleluja tai Tractus | ||
| Sequentia | ||
| Evankeliumi | ||
| Saarna (valinnainen) | ||
| Credo | ||
| Eukaristia | Offertorium | |
| Rukouksia | ||
| Eukaristinen rukous | ||
| Sanctus | ||
| Canon | ||
| Isä Meidän-rukous | ||
| Agnus Dei | ||
| Communion | ||
| ehtoollisen jälkeiset rukoukset | ||
| Ite, missa est | ||
Messu musiikkinaMuokkaa
Musiikillisen messun musiikillinen käsittely saa luonnollisen perustuksensa messuun kuuluvien laulujen laadusta ja keskinäisestä suhteesta. Tavallisimmin ovat säveltäjät liittäneet ainoastaan messun pysyväiset ordinarium missae -laulut yhteiseksi sävellyssarjaksi, jättäen vaihtelevat eli de tempore -laulut satunnaisen seurakunnallisen käytännön varaan. Musiikkiterminä "messu" tarkoittaakin yleensä liturgian ordinariumteksteihin perustuvaa sävellystä, joka käsittää edellä mainitut osat: Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus ja Agnus Dei.
Ensimmäiset tämänkaltaiset messusarjat sävellettiin 1400-luvulla (Dufay) käyttämällä samaa johtoaihetta kaikissa sarjan osissa. Sen jälkeen ovat messuja säveltäneet enimmät kaikkien aikojen suuret mestarit (esimerkiksi Palestrina, Bach, Beethoven). Tällaisia sävellyksiä esitetään usein ulkopuolella jumalanpalvelusta, konserttitilaisuuksissa ym. Erikoislajina ovat ns. hautaus- eli sielunmessut, Requiem.
Jos messuun ei kuulu kaikkia vakio-osia, on kysymyksessä missa brevis eli lyhyt messu. Missa Brevis on esimerkiksi Palestrinan teoskatalogissa. Antonio Vivaldi on säveltänyt kolmekin Gloria-teosta, joitsa kaksi on säilynyt, molemat D-duurissa (RV 588 ja RV 589, n. 1715). Tällaiset messut ovat olleet suosittuja erityisesti protestanttisissa maissa. Pitkät osat, varsinkin Credo on usein jätetty pois. Taidemessujen ohella on läpi aikojen säilynyt myös yksinkertainen seurakunnallinen messu, jonka nykyiset sävelmät pääasiallisesti juontuvat keskiajan gregoriaanisesta laulusta.
Katso myösMuokkaa
Messuun liittyviä käsitteitäMuokkaa
MessuteoksiaMuokkaa
- Giovanni Pierluigi da Palestrina: Missa Papae Marcelli (n. 1562)
- Johann Sebastian Bachin h-molli-messu (1724–1749)
- Ludwig van Beethovenin Missa solemnis (1823) ja C-duuri -messu (1807)
- W. A. Mozartin c-molli-messu (1782–1783)
- David Axelrod: Mass in f-minor (1967)
- Ariel Ramírez: Misa Criolla (1964)
- Mikis Theodorakis: Missa Greca (1982-1983), kreikaksi Theia Leitourgia (Jumalallinen liturgia, kyseesä ei ole läntinen messuteksti vaan ortodoksinen liturgia)
- Timo Ruottinen: Missa Popularis (1969)
LähteetMuokkaa
- ↑ Sini Kuvaja: Pyhä puhe Kumppani 5/2003. 2003. Maailman Kuvalehti. Viitattu 10.12.2014.
- ↑ Messuja jokaiseen musiikkimakuun Kirkko & Kaupunki. 2006. Viitattu 13.7.2014.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Koivula, Veijo: Kirkonmenot. Rovaniemi: Väylä, 2013 (1. laitos 2003). ISBN 978-952-5823-49-3.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Pyhä messu suomeksi Katolinen.fi (suomeksi)
- Pyhä messu latinaksi Katolinen.fi (latinaksi)
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messu Kirkkokasikirja.fi (suomeksi)