Suomen evankelis-luterilainen kirkko

jäsenmäärältään suurin Suomessa toimiva uskonnollinen yhdyskunta

Suomen evankelis-luterilainen kirkko (ruots. Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland) on evankelis-luterilaista kristinuskon haaraa tunnustava kirkkokunta Suomessa. Kirkkoon kuuluu 63,5 prosenttia suomalaisista.[2] Noin 3,6 miljoonalla jäsenellään kirkko on Suomen suurin kirkkokunta, kolmanneksi suurin luterilainen kirkkokunta Euroopassa Ruotsin ja Tanskan kirkkojen jälkeen sekä maailman kuudenneksi suurin luterilainen kirkkokunta.[3][4]

Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland
Suuntautuminen protestantismi
Teologia luterilaisuus
Hallinto episkopaalisuus
Johtaja Turun arkkipiispa Tapio Luoma
Yhteistyötahoja Suomen ekumeeninen neuvosto
Kirkkojen maailmanneuvosto
Luterilainen maailmanliitto
Porvoon kirkkoyhteisö
Toiminta-alue Suomi
Perustaja keisari Aleksanteri I
Perustettu 1809 (Porvoon valtiopäivät)
Irtautunut Ruotsin kirkosta
Kirkosta irtautuneet Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko
Suomen vapaa evankelis-luterilainen seurakuntaliitto
Hiippakuntia 9
Seurakuntia 354 (2023)[1]
Jäseniä 3 625 007 (64,0 %) (2023)[2]
Kotisivu www.evl.fi
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon logo.

Kirkon teologia ja uskontunnustus perustuu Augsburgin tunnustukseen sekä muihin luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin.[5] Kirkko on jaettu yhdeksään hiippakuntaan, jotka jakautuvat edelleen seurakuntiin. Kirkon keskushallinto sijaitsee Helsingissä ja arkkipiispan istuin Turussa.[6] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon primus inter pares on Turun ja Suomen arkkipiispa – nykyisin Tapio Luoma.[7]

Kirkolla on julkisoikeudellinen asema. Kirkon asemasta on säädetty kirkkolaissa, jonka muutokset valmistelee kirkolliskokous.[8] Tilastokeskus käyttää evankelis-luterilaisesta kirkosta valtionkirkko-määritelmää.[9] Kirkon jäsenet maksavat asuinkuntansa seurakunnalle kirkollisveroa.[4][10]

Luterilaisen kirkon seurakuntaelämän keskiössä ovat jumalanpalvelukset, joka rytmittyvät kirkkovuoden mukaan.[11] Kirkon yhteisöllisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa kasvatustyö, diakonia, kirkollisten hautausmaiden ylläpito ja kansainvälinen apu.[4]

Oppi ja tunnustus

muokkaa

Kirkon mukaan sen nimi tarkoittaa ”luterilaisella tavalla evankelisten ryhmää Suomessa”.[12] Kirkko on saanut nimensä saksalaisen reformaattori Martti Lutherin ja evankeliumin mukaan. Kirkon näkemyksen mukaan nimi viittaa reformaation eli uskonpuhdistuksen perintöön.[13]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon usko perustuu Raamattuun. Kirkon oppi perustuu kolmeen uskontunnustukseen sekä luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Luterilaisen uskon käsitykset on tiivistetty katekismukseen. Jumalanpalveluksessa käytettäviä kirjoja ovat Raamattu, kirkkokäsikirja ja virsikirja.[14] Kirkon hallinto perustuu episkopaalisuuteen ja noudattaa apostolista seuraantoa.[15] Kirkko on jäsen Luterilaisen maailmanliitossa.[16]

Evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttaa joukko herätysliikkeitä, joiden oppi voi erota kirkossa tehtyjen päätösten kanssa. Monet herätysliikkeiden jäsenet ovat uskonnollisesti aktiivisempia ja heidän katsomuksensa voi erota muista kirkon jäsenistä. Kirkon paikallisseurakuntien ja herätysliikkeiden suhde on toiminut pääsääntöisesti hyvin. Seurakuntien henkilöstöön on kuulunut paljon herätysliiketaustaisia ihmisiä. Vuonna 2010 yli 40 prosenttia kirkon työntekijöistä oli mukana jossakin herätysliikkeessä.[17]

Raamattu

muokkaa

Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan Raamattu on pyhien kirjoitusten kokoelma, jonka teksteissä kuullaan Jumalan puhuttelua. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kaikkea kirkon opetusta on arvioitava Raamatun mukaan. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan Raamatussa on sekä jumalallinen että inhimillinen puoli. Kirkko korostaa erityisesti rakkauden kaksoiskäskyn merkitystä Vanhan ja Uuden testamentin tiivistäjänä.[18] Kirkon näkemyksen mukaan Raamattua on pyrittävä lukemaan ja tulkitsemaan Kristus-keskeisesti, sillä Jumalan varsinainen ilmoitus on Jeesus Kristus. Kirkon käsityksen mukaan kaikki Vanhan testamentin käskyt eivät ole tulkinnallisesti samanarvoisia Jeesuksen Kristuksen kaste- ja lähetyskäskyn kanssa.[19]

Uskontunnustukset ja sakramentit

muokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko käyttää kolmea ekumeenista uskontunnustusta:[20]

Evankelis-luterilaisessa kirkossa on kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. Kirkon mukaan sakramenttien välityksellä Jumala antaa ihmiselle synnit anteeksi ja avaa yhteyden Kristukseen. Yhdessä Raamatun sanan avulla sakramentit synnyttävät ja vahvistavat ihmisen uskoa.[22] Keskeisenä pidetään Kristuksen ristinkuolemaa, ylösnousemusta ja näistä kertovaa evankeliumia ja sakramentteja.

Kirkollisia toimituksia ovat kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, kodin siunaaminen, rippi ja hautaan siunaaminen. Myös virkaan vihkimiset, tehtävään siunaamiset ja muut vihkimiset sekä rukoushetket ovat kirkollisia toimituksia.[23]

Tunnustuskirjat

muokkaa

Luterilainen tunnustus muotoutui Saksassa vuosien 1530–1580 välisenä aikana. Ruotsin kirkon, eli myöhemmin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, tunnustuspohjaksi muotoutui muista Pohjoismaista poiketen koko Yksimielisyyden kirja eli vuonna 1580 hyväksytty evankelis-luterilaisten tunnustuskirjojen kokonaisuus. Tunnustuskirjojen asema on vahvistettu kirkkolaissa. Kirkon näkemyksen mukaan tunnustuskirjat määrittelevät identiteetin ja perusvakaumuksen sekä ohjaavat kirkon julistusta, uskonkäsitystä, oppia ja toimintaa. Kirkkolain mukaan toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava kirkon tunnustuksen mukaisia.[24]

Evankelis-luterilaisessa kirkossa käytettävät sisältävät Yksimielisyyden kirjan mukaisesti seuraavat kirjat. Lisäksi kirkossa noudatetaan Uppsalan kokouksen päätöksiä (1593).[24]

Historia

muokkaa

Katolinen hiippakunta

muokkaa
 
Turun tuomiokirkko on Suomen luterilaisen kirkon pääkirkko.

Nykyisen Suomen alueella on ollut sekä itäisiä että läntisiä kristillisiä vaikutteita jo ennen 1000-lukua. 1000-luvun alussa kristillinen hautaustapa alkoi yleistyä ainakin Satakunnassa, Vakka-Suomessa ja Ahvenanmaalla. 1100-luvulla Ruotsin kuningaskunnan vaikutus Suomen alueella vahvistui. Nykyisen eteläisen Suomen silloinen maanviljelyväestön asuinseutu tuli Ruotsin vaikutuspiirin alaisuuteen. Tällä alueella myös kristillinen kirkko vähitellen järjestäytyi 1100-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Perimätiedon mukaan Suomen ensimmäinen piispa oli nimeltään Henrik, joka tuli Suomeen Ruotsin kuninkaan ristiretkien aikana. Piispa Henrikin historiallisuus on kyseenalainen. Suomeen vakiintui katolisen kirkon alainen hiippakunta ja seurakunnallinen toiminta.

Ruotsin valtionkirkko

muokkaa

Kuningas Kustaa Vaasa ja Saksan Wittenbergissä opiskelleet teologit toteuttivat 1500-luvulla Suomessa uskonpuhdistuksen. Lopullinen ero katolisesta kirkosta tapahtui Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527, jossa määrättiin myös, että suuri osa kirkon omaisuudesta piti luovuttaa kuninkaalle. Västeråsin ordinanti korosti pappien ja maallikkojen yhdenvertaisuutta lain edessä ja rajoitti kirkollista tuomio-oikeutta. Päätettiin, että ”Jumalan sanaa on puhtaana saarnattava valtakunnassa”.[25] Valtiopäivien jälkeen kuninkaalle siirrettiin vielä muun muassa oikeus valita piispat. Vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä tehtiin ero maallisen ja hengellisen vallan välille. Vuoden 1686 kirkkolain myötä kaikki valtakunnan asukkaat sidottiin luterilaiseen tunnustukseen, kirkon itsenäisyys lakkautettiin kokonaan ja kirkosta muodostettiin valtion laitos.[26]

 
Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta.

Reformaation alussa kirkkoa johti uudistusmielinen katolinen Martin Skytte. Myöhemmin varsinaisen reformaation hahmoksi tuli kuitenkin Mikael Agricola. Agricola loi Suomeen kirjakielen ja käänsi uskonnollisia kirjoja suomen kielelle. Hän loi myös kansankieliset jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset. Agricola toimi Turussa piispana ja rehtorina. Hänen työtään jatkoivat Paavali Juusten ja Jaakko Finno. Ruotsissa toteutettu reformaatio oli varsin maltillinen, minkä johdosta kirkko muun muassa säilyi järjestysmuodoltaan piispallisena. Vuonna 1554 Suomi jaettiin kahteen hiippakuntaan, Turun ja Viipurin hiippakuntaan. Niiden oli huolehdittava suomenkielisten kirjojen ja oppimateriaalin hankkimisesta kirkollista alkeisopetusta ja jumalanpalveluksia varten.[27] Niin sanotun puhdasoppisuuden aikana valtio ja kirkko toimivat läheisessä yhteistyössä. Tämän johdosta kirkon piispoiksi valittiin ruotsalaisia.

Lukutaidon ja Katekismuksen opetus alkoi 1600-luvulla. Ensimmäinen suomenkielinen Raamattu painettiin vuonna 1642. Vähä-katekismuksen pääkappaleiden ulkoaosaaminen oli ehtona ehtoolliselle ja avioliittoon pääsylle. Tuolloin pidettiin myös kinkereitä.

Puhdasoppisuuden ajan yhtenäinen kirkko alkoi 1700-luvulla murentua. Saksasta saapui uusia uskonnollisia virtauksia, kuten pietismi, joka korosti yksilöllistä uskonelämää.

Itsenäinen valtionkirkko

muokkaa

1800-luku oli suomalaisten herätysliikkeiden aikaa. Savoon ja Pohjanmaalle syntyi herännäisyys. Karjalaan ja Satakuntaan syntyi rukoilevaisuus. Varsinais-Suomeen syntyi evankelisuus, ja lisäksi Ruotsin Lapista saapui lestadiolaisuus. Herätysliikkeitä ja maallikkotoimintaa vastaan säädetty konventikkeliplakaatti lakkautettiin vuonna 1869, ja herätysliikkeet saivat vapauden toimia kirkossa.

 
Helsingin tuomiokirkko, 1852.

Kirkon asema pysyi suurelta osin ennallaan sen jälkeenkin, kun Suomi vuonna 1809 oli liitetty autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Suomen kirkko erosi samalla hallinnollisesti Ruotsin kirkosta, mutta vuoden 1686 kirkkolaki pysyi voimassa. Venäjän keisari toimi nyt Ruotsin kuninkaan sijaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päämiehenä ja käytti valtaansa viranomaisten välityksellä siitä huolimatta, että kuului itse toiseen, ortodoksiseen kirkkokuntaan.[26] Turun piispa sai vuonna 1817 arkkipiispan arvon.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja kuntien hallinto erotettiin toisistaan vuonna 1865, kunnallishallinnon uudistuksen myötä. Vuonna 1869 säädettiin uusi kirkkolaki, joka takasi kirkon laajan itsehallinnon.[26] Kirkkolain säätämisjärjestys säädettiin sellaiseksi, että kirkolliskokouksella oli yksinoikeus ehdottaa kirkkolain muuttamista. Valtiopäivillä ja keisarilla oli valta hyväksyä tai hylätä ehdotus, mutta ei muuttaa ehdotusta. Muutoksen jälkeen kirkolla oli oma valtiosta itsenäinen hallinto ja päätöksentekoelin.

Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki, mikä antoi oikeuden erota kirkosta siviilirekisteriin. Vuonna 1923 kirkon hiippakuntahallinnossa tehtiin kielellinen jako, jonka myötä perustettiin uusi ruotsinkielinen hiippakunta.[28]

Toisen maailmansodan jälkeen

muokkaa

Sotien jälkeen kirkossa vaikutti niin kutsutun asevelipapiston kirkollisen uudistaminen, joka sisälsi uusien työmuotojen viriämistä sekä hengellistä herätystä.[29] Sotien jälkeen Suomen kirkko liittyi Luterilaiseen maailmanliittoon ja sai kansainvälistä apua erityisesti Ruotsin, Tanskan ja Yhdysvaltojen luterilaisilta kirkoilta sekä Sveitsin evankeliselta kirkkoliitolta. Avustustoiminta johti nykymuotoisen Kirkon Ulkomaanavun perustamiseen. Muun muassa lukuisat Pohjois- ja Itä-Suomen kirkot ovat esimerkki kirkkojenvälisestä avustustyöstä.[30][31]

 
Lakeuden Risti Seinäjoella. Alvar Aalto 1960.

Sotien jälkeen kirkon sosiaaliset tehtävät, erityisesti diakoniatoiminta, laajenivat ja seurakunnat ottivat palvelukseensa uusia toimihenkilöitä. Yhteisvastuukeräyksen avulla kirkko sai vuosittain huomattavan rahamäärän käytettäväksi avustuskohteisiin. Vaatimukset sosiaalisesta vastuusta heijastuivat myös kirkon oppiin ja synnyttivät ajoittain oppiriitoja.[32] 1960-luvun vaihteessa kirkolliseen kehitykseen vaikuttivat muun muassa kirkollisveron kannon liittäminen ennakkoperintään sekä lehtorin viran avaaminen naisille vuonna 1963.[33] 1970-luvulla evankelioimisliike voimistui ja uudenaikainen hengellinen nuorisomusiikki syntyi.[34][35] Leirimuotoisen rippikoulun suosio kasvoi edelleen 1980-luvulla. Ikäluokasta jopa yli 92 prosenttia kävi rippikoulun.[36] Kirkon ulkomaantyö kasvoi. Keskeisiä työalueita on ollut Afrikassa tehty katastrofi- ja pakolaisapu.[31] Vuonna 1992 otettiin käyttöön uusi raamatunkäännös.[37]

Papin virka avattiin naisille vuonna 1988. Naispappeuden sallivan päätöksen jälkeen monet herätysliikkeet kirkon piirissä pitäytyivät kirkon aiempaan käytäntöön, eivätkä kutsuneet järjestämiinsä tilaisuuksiin opetus- tai puhujatehtäviin taikka jumalanpalvelusta toimittamaan naispuolisia pappeja. Myös osa seurakuntapapistosta vastusti naispappeutta. Pappisliiton hallitus hyväksyi vuonna 1987 niin sanotut ajo-ohjeet, joiden mukaan papinviran haltijalla oli oikeus väistyä jumalanpalvelusyhteistyöstä, mikäli hän ei katsonut voivansa toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä toisten kanssa.[38]

Kirkko vastusti vuonna 2014 eduskunnassa hyväksyttyä uutta avioliittolakia, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot.[39] Luterilainen kirkko ei alkanut vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, koska se olisi ollut ristiriidassa perinteisen kirkon käsityksen kanssa.[40]

Herätysliikkeet

muokkaa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttaa herätysliikkeitä, joilla on erilaisia käsityksiä siitä mikä on luterilaisuutta. Ne toimivat kirkon sisällä ja kirkko hyväksyy ne omine opillisine painotuksineen. Kirkon sisällä toimivat vanhat, 1700–1800-luvuilla syntyneet herätysliikkeet ovat evankelisuus, herännäisyys eli körttiläisyys, lestadiolaisuus sekä rukoilevaisuus. Uudempi kirkon sisäinen liike on viidesläisyys, joka on oikeastaan yläkäsite samanhenkisille järjestöille. Niihin kuuluvat Suomen Raamattuopisto, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura[41]. Ominaista herätysliikkeille ovat omat hengelliset tapahtumat kuten seurat, raamattupiirit ja kesäisin järjestettävät suuret hengelliset juhlat. Myös vahva yhteisöllisyys on tunnusomaista herätysliikkeille.

Kirkon sisällä toimii myös muita omia painotuksia omaavia liikkeitä kuten karismaattinen Hengen uudistus kirkossamme, Luther-säätiö ja Paavalin synodi.

Yleiskirkolliset suhteet

muokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkko. Jäsenkirkot tunnustavat keskenään niin sanotun ehtoollisyhteyden ja pappisviran.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko liittyy Nikean uskontunnustuksen yhteisen uskon perintöön. Kirkko osallistuu ekumeeniseen eli yleiskirkolliseen liikkeeseen, joka etsii kirkkojen välistä yhteyttä. Kirkko osallistuu useiden yhteistyöjärjestöjen toimintaan, esimerkiksi Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa, Euroopan kirkkojen konferenssissa sekä Global Christian Forumissa.[42] Kirkko on myös Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen.

Ekumeenisen liikkeen ja 1960-luvulla käynnistyneiden teologisten dialogien myötä luterilaisuus on saavuttanut yksimielisyyden katolisen kirkon, reformoidun maailmanyhteisön ja anglikaanisen kirkon kanssa vanhurskauttamisopista ja pelastuskäsityksestä, minkä myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt.[43] Katolisen ja evankelis-luterilaisen kirkon välillä on edelleen erilaisia näkemyksiä sakramenttien luonteesta ja pappisvirasta. Kirkko on sopinut kirkollisesta yhteydestä anglikaanien ja metodistien kanssa. Anglikaanien kanssa kirkon yhteistyö perustuu Porvoon yhteiseen julkilausumaan, joka hyväksyttiin vuonna 1996.[42]

Luterilaisten, baptistien ja helluntailaisten välillä on ollut historiallisesti oppieroja liittyen kastekäsitykseen ja Pyhän Hengen toimintaan. Oppituomioiden ei ole kuitenkaan 1990-luvulla enää katsottu soveltuvan sellaisenaan kirkkokuntien välisiin suhteisiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on käynyt neuvotteluja Suomen helluntaiherätyksen kanssa 1980-luvulta lähtien. Kirkolla on jatkuva keskusteluyhteys helluntailiikkeen sekä vapaiden suuntien kanssa.[43] Kirkko on käynyt oppineuvotteluja myös Suomen ortodoksisen kirkon kanssa.[42]

Kirkon virat

muokkaa
 
Messu Männistön kirkossa.

Kirkollisesta virasta puhuttaessa erotetaan kaksi termiä: papin virka ja pappisvirka. Pappisvirka tarkoittaa kirkollista virkaa (velvollisuuksien ja oikeuksien kokonaisuutta), joka annetaan pappisvihkimyksessä. Vastaavia kirkollisia virkoja ovat piispan- ja diakoninvirka. Papinvirka on puolestaan työoikeustekninen termi. lähde?

Piispanvirkoja on kussakin hiippakunnassa yksi, paitsi Turun arkkihiippakunnassa, jossa on piispan lisäksi arkkipiispa. Arkkipiispa ei ole piispojen johtaja, vaan piispa, jolla on tavallista pienempi jurisdiktioalue (pieni osa Turun hiippakuntaa), jotta hän voi keskittyä kokonaiskirkkoa koskevien tehtävien hoitoon.[44]

Kirkon papinvirkoja ovat kirkkoherra, kappalainen ja seurakuntapastori. Tuomiorovasti on tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra ja lääninrovasti rovastikunnan johtava kirkkoherra. Virkavuosiltaan tai muulla tavoin ansioitunut pappi voi saada rovastin arvonimen. Papinviran saadakseen henkilöllä täytyy olla pappisvirka eli hänet tulee vihkiä papiksi. Kerran vihitty on aina pappi, ellei hän itse luovu pappeudestaan tai tule erotetuksi pappisvirasta. Pastori (lat. paimen) on seurakuntapastorin kunnioittava nimitys. lähde?

Kirkon hengellisen työn virkoja ovat lisäksi lehtori, diakoni, nuorisotyönohjaaja, lapsityönohjaaja ja kanttori. Muita kirkon työntekijöitä ovat suntio eli seurakuntamestari ja lastenohjaaja. Seurakuntien hallinnossa ja kirkon keskushallinnossa toimii henkilöstöä erilaisten hallinnollisten virkanimikkeiden mukaisissa viroissa. lähde?

Hallinto

muokkaa

Episkopaalisuus

muokkaa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnosta säädetään kirkkolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnolliset perusyksiköt ovat seurakunta ja hiippakunta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on episkopaalinen eli piispallinen kirkko. Piispan apuna toimii hiippakunnallinen toimielin nimeltään tuomiokapituli. Piispa ja tuomiokapituli päättävät papeiksi vihittävät henkilöt ja valvovat seurakuntien ja pappien toimintaa. Kirkon edustukselliset luottamuselimet toimivat rinnakkain piispajohtoisen hallintorakenteen kanssa. lähde?

Hiippakunnat

muokkaa
 
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunnat.
Hiippakunta Istuin Tuomiokirkko Perustettu Nykyinen piispa
Turun arkkihiippakunta Turku Turun tuomiokirkko 1276 Tapio Luoma (Turun ja Suomen arkkipiispa)
Mari Leppänen (Piispa)
Tampereen hiippakunta Tampere Tampereen tuomiokirkko 1554 Matti Repo
Oulun hiippakunta Oulu Oulun tuomiokirkko 1851 Jukka Keskitalo
Mikkelin hiippakunta Mikkeli Mikkelin tuomiokirkko 1897 Mari Parkkinen
Porvoon hiippakunta Porvoo Porvoon tuomiokirkko 1923 Bo-Göran Åstrand
Kuopion hiippakunta Kuopio Kuopion tuomiokirkko 1939 Jari Jolkkonen
Lapuan hiippakunta Lapua Lapuan tuomiokirkko 1956 Matti Salomäki
Helsingin hiippakunta Helsinki Helsingin tuomiokirkko 1959 Teemu Laajasalo
Espoon hiippakunta Espoo Espoon tuomiokirkko 2004 Kaisamari Hintikka

Hiippakunnan toimielimiä ovat tuomiokapituli ja hiippakuntavaltuusto.

Tuomiokapituli on hiippakunnan yleisviranomainen. Tuomiokapituli on seitsenjäseninen toimielin, jonka jäseniä ovat piispa, tuomiorovasti, maallikkojäsen, kaksi pappisasessoria, lakimiesasessori ja hiippakuntadekaani. Piispa on tuomiokapitulin puheenjohtaja. Tuomiorovastina toimii kunkin hiippakunnan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra. Lakimiesasessori johtaa hallintoa ja hiippakuntadekaani toiminnallista työtä. Tuomiokapituliksi kutsutaan yleisesti myös hiippakunnan virastoa, jossa toimii toistakymmentä päätoimista viranhaltijaa. lähde?

Hiippakunnan talouden ja toiminnan yleisten linjojen ylintä päätösvaltaa käyttää hiippakuntavaltuusto. Hiippakuntavaltuuston jäseniä ovat neljätoista maallikkoa ja seitsemän pappia. Maallikkojäsenten vaalissa äänivaltaisia ovat valtuustojen ja kirkkoneuvostojen jäsenet, pappisjäsenten vaalissa papit. lähde?

Hiippakunnan seurakunnat on jaettu rovastikuntiin. Rovastikunnassa piispan ja tuomiokapitulin apuna toimii lääninrovasti. lähde?

Seurakunnat

muokkaa
 
Lapuan tuomiokirkko.

Seurakuntaelämä on järjestetty seurakunnissa, jota johtaa pappina kirkkoherra. Kaikki seurakunnat kuuluvat johonkin hiippakuntaan. Seurakunnan raja määritellään maantieteellisesti. Tietyllä alueella asuvat kirkon jäsenet kuuluvat alueensa seurakuntaan, eikä jäsen voi valita seurakuntaansa paitsi siinä tapauksessa, että samalla alueella on kaksi erikielistä seurakuntaa. Kirkkolaissa säädetään, että seurakuntajaon tulee noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan tai saman seurakuntayhtymän alueella. Tämä johtuu verotusteknisistä syistä. Mikäli saman kunnan alueella on monta seurakuntaa, niiden on muodostettava seurakuntayhtymä. Seurakunnan alueella voi olla myös kirkkolain ja -järjestyksen mukaisia kappeliseurakuntia tai seurakuntapiirejä. lähde?

Seurakunnan päätösvaltaa käyttää neljäksi vuodeksi kerrallaan vaaleilla valittu kirkkovaltuusto. Seurakunnan työtä johtaa kirkkovaltuuston valitsema kirkkoneuvosto, joka valitaan kahden vuoden toimikaudeksi. Kirkkoherra on kirkkoneuvoston puheenjohtaja. lähde?

Seurakuntayhtymässä olevat seurakunnat ovat yhteistaloudessa. Seurakuntayhtymää johtavat yhteinen kirkkovaltuusto sekä yhteinen kirkkoneuvosto. Seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa on vain yksi toimielin, seurakuntaneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Tuomiokapituli nimittää jonkun seurakuntayhtymään kuuluvan seurakunnan kirkkoherroista yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi. Koska kirkossa on ruotsinkielisiä seurakuntia varten oma hiippakunta, Porvoon hiippakunta, kuuluvat ruotsinkieliset ja enemmistöltään ruotsinkieliset kaksikieliset seurakunnat Porvoon hiippakuntaan. Mikäli seurakuntayhtymässä on seurakuntia kahdesta eri hiippakunnasta, kuuluu seurakuntayhtymä siihen hiippakuntaan, johon seurakuntien jäsenten enemmistö kuuluu. lähde?

Kirkolliskokous ja kirkkohallitus

muokkaa

Kirkon kolmannen perusyksikön muodostaa kirkolliskokous. Kirkolliskokouksessa kirkon edustajien rungon muodostavat 64 maallikkoa, 32 pappia sekä piispat. Lisäksi kirkolliskokousedustajia ovat saamelaiskäräjien valitsema edustaja, kenttäpiispa ja valtioneuvoston nimeämä edustaja. Kirkolliskokous säätää kirkkolain ja hyväksyy kirkkojärjestyksen. Esitys kirkkolaiksi ja kirkkojärjestykseksi on hyväksyttävä kolmen neljäsosan enemmistöllä tullakseen voimaan. Lain voimaantulo vaatii lisäksi eduskunnan hyväksymisen. Kirkolliskokous valitsee kirkkohallituksen sekä kirkkohallituksen johtavat viranhaltijat, kirkkoneuvokset. lähde?

Kirkkohallitus valmistelee asioita kirkolliskokoukselle sekä johtaa kirkon yhteistä taloutta. Kirkon keskushallinnon talous on järjestetty kirkon keskusrahaston kautta, jonka hallituksena toimii kirkkohallitus. Kirkon keskusrahasto kantaa seurakunnilta keskusrahastomaksua sekä eläkemaksuja. lähde?

Talous

muokkaa

Kirkollisvero ja valtionrahoitus

muokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on 2010-luvulla kerännyt seurakuntien jäseniltä vuosittain noin 900 miljoonan euron kirkollisverotulot.[45] Keskimääräinen kirkollisveroprosentti on tuolla ajanjaksolla ollut noin 1,4 %.[46] Kirkollisvero kerätään valtion- ja kunnallisveron yhteydessä. Kirkko korvaa Verohallinnolle valtiolle verojen keräämisestä aiheutuvat kulut.[47]

Kirkon saama osuus valtion yhteisöverotuotosta poistettiin vuoden 2016 alussa, jolloin tuli voimaan laki valtionrahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin (430/2015). Valtionrahoituksen suuruus on laissa mainittu 114 miljoonaa euroa, joka kasvaa kuluttajahintaindeksin mukaan.

Seurakuntien toimintakulut olivat noin miljardi euroa vuonna 2013.[48] Kaksi kolmasosaa toimintakuluista oli henkilöstökuluja.[48] Diakonia-avustusten osuus toimintakuluista oli noin 0,8 %, lähetystyökulujen osuus noin 1,8 %.[48]

Yhteiskunnalliset tehtävät

muokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko huolehtii useista yhteiskunnallisista tehtävistä osana toimintaansa. Laissa määritettyjä tehtäviä ovat hautaustoimi, väestörekisterin ylläpitoon liittyvät tehtävät sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Lakisääteisiä tehtäviä varten Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa kirkolle valtionrahoitusta. Lisäksi kirkon sosiaaliset palvelut, kuten diakonia sekä lapsi- ja nuorisotyö täydentävät muun yhteiskunnan palveluita.[49]

Evankelisluterilaisella kirkolla on Suomen ortodoksisen kirkon ohella vielä nykyisinkin erityisasema, johon kuuluu oma laki (kirkkolaki), julkisoikeudellinen asema ja oikeus kerätä kirkollisveroa kirkkoon kuuluvilta jäseniltään. Valtio myös rahoittaa luterilaisten hautausmaiden ja vanhojen rakennusten ylläpitoa.[50]

Kirkon yhteiskunnalliset kannanotot

muokkaa

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen itsenäisyyden aikana aktiivisesti ottanut kantaa yhteiskunnallis-eettiseen keskusteluun ja lainsäädäntöön.

Perhe ja seksuaalisuus

muokkaa

Kirkko vastusti elokuussa 1985 voimaan astunutta uutta nimilakia, joka mahdollisti naisen säilyttää sukunimensä solmiessaan avioliiton.[51] Kirkon edustajan mukaan kristillisen katsomuksen ja avioliittoetiikan kannalta olisi ongelmallista, jos aviottomat lapset ja avioliitossa syntyneet lapset eivät millään tavoin erottuisi toisistaan.[51]

Kirkko toimitti elokuussa 2005 oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle kannanoton hedelmöityshoitolain valmisteluun.[52] Kirkko kannatti hedelmöityshoitojen rajaamista vain avioliitossa eläville heteropareille, eikä sallisi sitä yksin eläville naisille tai naispareille.[53] Eduskunnan hyväksymä laki ei asettanut parisuhdevaatimusta hedelmöityshoitojen edellytyksenä.

Kirkkohallitus antoi oikeusministeriölle vuonna 2009 lausunnon avopuolisoiden yhteistalouden eli avoliiton purkamista koskevan lain valmistelutyöhön. Kirkon mukaan yhteiskunnan tulisi tukea toimillaan ensisijaisesti avioliittoja, eikä avoliittoa tulisi pitää avioliittoon verrattavana yhteiselämän muotona eikä yhteiskunnan tulisi tukea sitä.[54]

Kirkko vastustaa sijaissynnytyksen laillistamista.[55]

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt

muokkaa

Kirkko vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista 1971 ja sairausluokituksesta 1981.[56] Se kannatti vuonna 1971 uuteen seksuaalirikoslainsäädäntöön lisättyä niin sanottua kehotuspykälää (kehottaminen samaa sukupuolta olevien haureuteen).[57]

Kirkko vastusti vuonna 2001 eduskunnan hyväksymää uutta parisuhdelakia, joka mahdollisti samaa sukupuolta olevien parien suhteiden rekisteröinnin.[58] Eduskunnan hyväksyttyä lain piispat antoivat syksyllä 2001 lausunnon, jonka mukaan sekä yhteiskunnassa että kirkossa on tuettava miehen ja naisen välistä avioliittoa.[58]

Kirkko vastusti vuonna 2014 eduskunnassa hyväksyttyä uutta avioliittolakia, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot.[39][40] Oikeudestaan vihkiä avioliittoon luterilainen kirkko ei kuitenkaan halunnut luopua.[59]

Emeritus arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi 2014 anteeksi sitä miten kirkko on kohdellut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.[60]

Muut kannanotot

muokkaa

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen totesi vuonna 2012 kirkon vastustavan eutanasian laillistamista.[61][62]

Kirkko vastusti vuonna 2015 eduskunnan hyväksymää kauppojen aukioloaikojen vapautusta, jonka myötä kaupat saivat itse päättää aukioloajoistaan.[63][64]

Kirkon jäsenet

muokkaa

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vuoden 2023 lopussa 63,5 prosenttia suomalaisista.[2] Vuonna 2023 50,7 prosenttia lapsista sai kristillisen kasteen.[65] Nuorison parissa yleinen kristillinen riitti on rippikoulun käyminen; vuonna 2023 sen kävi 73,3 % 14–15-vuotiaiden ikäluokasta.[65]

Lähes koko Suomen väestö kuului aiemmin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkon jäsenten osuus on kuitenkin vuosikymmenten saatossa laskenut. Etenkin 2000-luvulla kirkosta eronneiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.[66] Suomalaisten uskonnollisuutta tutkittaessa on huomattu, että moni kirkon jäsen ei usko ja elä niin kuin kirkko opettaa.[67] Kristinuskon jumalan olemassaoloon uskoi vuonna 2019 Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyssä 25 prosenttia suomalaisista.[68] Alle 29-vuotiaista kristinuskon jumalaan uskoi 15 prosenttia.[69]

Vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan tärkeimpiä kirkkoon kuulumisen syitä olivat kirkolliset toimitukset (kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen) sekä se, että kirkko ylläpitää hautausmaita. Muita tärkeitä syitä olivat mahdollisuus toimia kummina ja se, että kirkko ylläpitää kirkollisten juhlapyhien kristillistä perinnettä ja opettaa ”oikeita elämänarvoja” lapsille ja nuorille. Myös kirkon työtä vanhusten ja vammaisten auttamiseksi pidettiin perusteena.[70]

Tilastotietoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä 1920–2023[71][72][73][74]
Vuosi Luterilaisia väestöstä[75] Syntyneistä kastettu Vihkimisistä kirkollisia[76]
1920 98,1 %
1930 96,4 %
1940 95,9 %
1950 95,0 %
1960 92,4 % 95 %[77] 92 %[77]
1970 92,4 % noin 95 %[77] noin 90 %[77]
1980 90,3 % 91,8 % 86,5 %
1990 87,8 % 90,5 % 82,0 %
2000 85,1 % 88,7 % 79,9 %
2010 78,2 % 79,3 % 55,5 %
2020 67,6 %[78]
2023 63,5 %[2] 50,7 %[65] 41 %[79]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Laukkonen, Ilmari: Vaasa aikansa kuvastimena II. 1903–1978. Vaasa: Vaasa Oy:n kirjapaino, 1981. ISBN 951-660-065-4.
  • Likander Taimi, Elomaa Virpi & Nurmi Jari: Suurkirkon seurakunta ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 1956-1998. Helsinki: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, 2001. ISBN 952-91-4124-6.

Viitteet

muokkaa
  1. Seurakuntaliitokset 2016. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 17.2.2016. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Kirkon jäsenmäärä 2023 25.1.2024. Vapaa-ajattelijain liitto. Viitattu 27.1.2024.
  3. Member churches Luterilainen maailmanliitto. Viitattu 13.1.2022. (englanniksi)
  4. a b c Suomen evankelis-luterilainen kirkko Uskonnot Suomessa. 19.1.2007. Viitattu 14.1.2022.
  5. Kirkkojärjestys 8.11.1991/1055 v. 1993 § 1 Finlex. Arkistoitu 10.9.2022. Viitattu 14.1.2022.
  6. Hiippakunnat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 13.1.2022. Viitattu 13.1.2022.
  7. Piispat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.1.2022.
  8. Valtionkirkko ja kansankirkko Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 13.1.2022. Viitattu 13.1.2022.
  9. Valtionkirkko Tilastokeskus, käsitteet ja määritelmät. Viitattu 26.8.2016.
  10. Kirkollisvero Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.1.2022.
  11. Tietoa evankeliumikirjasta Kirkkovuosikalenteri. Viitattu 14.1.2022.
  12. Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? Kotus – Suomen kielen lautakunnan suositus 13.5.2016. Viitattu 26.8.2016.
  13. Lausunto Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osastolle ja suomen kielen lautakunnalle Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 26.6.2022. Viitattu 4.5.2022.
  14. Kirkon oppi ja kirjat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  15. Sanasto: Apostolinen suksessio Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 13.1.2022. Viitattu 14.1.2022.
  16. The Lutheran World Federation – 2013 Membership Figures. Lutheran World. (PDF) (englanniksi)
  17. Halonen, Kaisa: Liikkeessä Kirkko ja kaupunki. 1.6.2011. Viitattu 5.5.2022.
  18. Raamattu Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  19. Raamatuntulkinta Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 4.5.2022. Viitattu 4.5.2022.
  20. Uskontunnustukset Suomen evankelis-luterilainen kirkko. 4.5.2022.
  21. a b c Kolme vanhan kirkon tunnustusta Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  22. Kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  23. Kasuaalitoimitukset Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.6.2022. Viitattu 5.5.2022.
  24. a b Tunnustuskirjojen kokonaisuus ja asema Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  25. Luterilainen kirkko Ruotsin vallan aikana (1500-1700) Etälukio. Opetushallitus. Arkistoitu 14.11.2013. Viitattu 24.6.2009.
  26. a b c Antila, Jaakko Olavi: Kirkon organisaation muotoutuminen (PDF) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 28.10.2015. [vanhentunut linkki]
  27. Engman, Max: Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen, s. 23. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34880-2.
  28. Likander & Elomaa & Nurmi 2001, s. 9-10.
  29. Likander & Elomaa & Nurmi 2001, s. 11.
  30. Historia Kirkon ulkomaanapu. Viitattu 5.2.2022.
  31. a b Murtorinne, Eino: Kirkon ulkomaanavun kehityslinjoja 12.6.1997. Kirkon ulkomaanapu. Arkistoitu 12.7.1997. Viitattu 5.2.2022.
  32. Laukkonen 1978, s. 195.
  33. Likander & Elomaa & Nurmi 2001, s. 37, 49.
  34. Likander & Elomaa & Nurmi 2001, s. 65.
  35. Kirkolliskokouksen arkistoluettelo 1974–2016 (PDF) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.1.2022.
  36. Seppälä, Olli: Elääkö kirkko yhä 80-lukua? Kotimaa. 18.7.2015. Viitattu 13.12.2021.
  37. Likander & Elomaa & Nurmi 2001, s. 121.
  38. Piispainkokous 6 § kappeli.evl.fi. 14.2.2006. Arkistoitu 2.11.2012. Viitattu 8.1.2017.
  39. a b Seurakuntalainen – Lakivaliokunta kuuli kirkkohallituksen kansliapäällikköä.
  40. a b Toivonen, Terhi: Piispat eivät löytäneet yksimielisyyttä, voiko homopareja vihkiä kirkossa Yle uutiset. 6.8.2020. Viitattu 21.10.2021.
  41. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Uskonnot.fi.
  42. a b c Kärkkäinen, Pekka: Luterilaiset ja muut tunnustuskunnat Teologia.fi. 15.9.2017. Viitattu 4.5.2022.
  43. a b Tunnustus ja ekumenia Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 4.5.2022.
  44. Arkkipiispa – Aamenesta öylättiin – kirkon ja uskon sanasto www.evl2.fi. Arkistoitu 5.8.2016. Viitattu 16.7.2016.
  45. Koskinen, Sebastian: Seurakuntien yhteisövero-osuus poistui – jatkossa rahoitus suoraan valtiolta hs.fi. 6.7.2016. Arkistoitu 27.8.2016. Viitattu 27.8.2016.
  46. Keskeiset tuloveroperusteet (Arkistoitu – Internet Archive) Veronmaksajain Keskusliitto ry.
  47. Verot ja muut tulot evl.fi. Arkistoitu 16.9.2013. Viitattu 27.8.2016.
  48. a b c Menot evl.fi. Arkistoitu 19.6.2016. Viitattu 27.8.2016.
  49. Kirkon muut yhteiskunnalliset tehtävät Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 5.5.2022.
  50. Verot ja muut tulot (Arkistoitu – Internet Archive) evl.fi
  51. a b Yle – Uuden sukunimilain pelättiin uhkaavan perheiden yhtenäisyyttä.
  52. Evl.fi sanasto – Hedelmöityshoidot
  53. Vantaan Lauri / 23.8.2005 – Kirkkohallitus rajaisi hedelmöityshoidot heteropareille (Arkistoitu – Internet Archive).
  54. Oikeusministeriön LAUSUNTOJA JA SELVITYKSIÄ 2009:6 – Yhteistalouden purkaminen avoliiton päättyessä: Lausuntotiivistelmä (Arkistoitu – Internet Archive).
  55. Valomerkki – Kysyn vaan: Miksi kirkko vastustaa sijaissynnytyksiä? (Arkistoitu – Internet Archive)
  56. Arkkipiispa.fi – Avioliittokeskustelu koskee luterilaista identiteettiä (Arkistoitu – Internet Archive)
  57. HAKALA, ANU – Rikollisen raskas leima. Homoseksuaalisuuden dekriminalisointi ja siitä käyty keskustelu 1960–1970-lukujen taitteessa.
  58. a b Parisuhdelain seuraukset kirkossa. Piispainkokouksen selvitys Kirkolliskokoukselle[vanhentunut linkki].
  59. Puhakka, Sirpa: Jumalan myllyt jauhavat hitaasti – kirkolle seksuaalivähemmistöt ovat yhäkin kivi kengässä 13.4.2021. Kansan uutiset. Viitattu 25.10.2021.
  60. http://yle.fi/uutiset/3-9367483
  61. Suomen Kuvalehti – Seppo Häkkinen: Kirkko ei voi hyväksyä eutanasiaa: Sairaan surmaaminen olisi ihmisyyden haaksirikko.
  62. Keskitalo, Jukka: Valinnanvapaus ei koske kuolemaa. Suomen Kuvalehti 29.11.2016.
  63. Kaupan aukiolojen vapauttaminen harmittaa kirkkoa. Verkkouutiset.
  64. Hallituksen esitys HE 88/2015 vp.
  65. a b c Kirkkoon kuuluvuus 2023. Kirkontilastot.fi
  66. Anttila, Miikka E.: Mihin Suomi enää uskoo? Hämeen sanomat. 18.11.2020. Arkistoitu . Viitattu 25.10.2021.
  67. Pajunen, Ilpo: Suomalaisten uskonnollisuus muuttuu kovaa vauhtia Yle uutiset. 1.7.2016. Viitattu 16.7.2016.
  68. Haikala, Topias: Tutkijan mukaan 2010-luku oli käännekohta: usko Jumalaan romahti, ja kristinusko alkoi näyttää nuorten silmissä vieraalta Kirkko ja kaupunki. 29.10.2020. Viitattu 22.10.2021.
  69. Kiilakoski, Tomi (toim.): Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja nro 76. Helsinki: Nuorisotutkimusseura: Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2024. ISBN 978-952-372-061-9.
  70. Kirkko muutosten keskellä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000–2003, luku III. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2004.
  71. Suomen väkiluku joulukuun 31. päivänä 1920 (seurakuntakirjojen mukaan): 2 Suomen virallinen tilasto 6 : 56 ; 2. Tilastollinen päätoimisto, Helsinki 1923. s. 32. Luterilaiset 1860–1920.
  72. Tilastollinen päätoimisto: Suomen virallinen tilasto: Suomen väestö joulukuun 31 p:nä 1940 (seurakuntakirjojen ja siviilirekisterin mukaan) : 1 : Väkiluku ja kielisuhteet, ryhmitys sukupuolen, iän, siviilisäädyn, uskontokunnan ja syntymäpaikan mukaan ynnä poissaolevan väestön jaoitus olinpaikan mukaan, s. 41. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1945. SVT VI : 98 : 1. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.2.2015). Luterilaiset 1940, 1950
  73. Liitetaulukko 2. Väestö uskontokunnan mukaan ja osuus väestöstä 1950–2013 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu], 2013. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 12.2.2015.
  74. Kirkon tilastollinen vuosikirja 2005, s. 22. Väestönmuutokset vuosina 1970–2005. Helsinki: Suomen evankelis-luterilainen kirkko: Kirkkohallitus, 2006. ISSN 1458-1388. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.2.2015). Kastetut, vihityt 1970–2000 & 2005.
  75. Suomen virallisen tilaston mukaan
  76. Osuus avioliittoon vihkimisistä, joissa vähintään toinen puoliso kuului ev.lut. kirkkoon.
  77. a b c d Häkkinen, Seppo: Ihanne ja todellisuus. Jäsenyyteen sitoutuminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle, s. 177–178. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2010. ISBN 978-951-693-297-5. Kastettujen ja vihittyjen prosenttiosuudet 1960 annettu numeroin, vuoden 1970 osuudet kaaviosta.
  78. Seurakuntien jäsentilasto - vuosiyhteenveto 2020. Kirkontilastot.fi.
  79. Solmittujen avioliittojen määrä jatkoi laskuaan vuonna 2023 28.5.2024. Tilastokeskus. Viitattu 15.6.2024.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Heinimäki, Jaakko & Jolkkonen, Jari: Luterilaisuuden ABC. Synkkä ja harmaa sanakirja. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5290-3.
  • Heininen, Simo & Heikkilä, Markku: Suomen kirkkohistoria. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1839-5.
  • Komulainen, Jyri & Vähäkangas, Mika (toim.): Luterilaisen Suomen loppu? Kirkko ja monet uskonnot. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5579-9.
  • Kurronen, Era & Aspegrén, Jorma (toim.): Seurakunnan luottamushenkilön perustieto. Julkaisija: Kirkkopalvelut, Kristillinen opintokeskus. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-868-9.

Aiheesta muualla

muokkaa