Wikipedia

Oulun tuomiokirkko

tuomiokirkko Oulussa

Oulun tuomiokirkko on Oulun hiippakunnan tuomiokirkko ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkko. Kirkon nykyinen ulkoasu on Carl Ludvig Engelin käsialaa vuodelta 1832. Kirkon kiviseinät ovat vuonna 1777 valmistuneesta kirkosta, joka tuhoutui puuosiltaan Oulun palossa 1822. Kirkon irtaimisto pelastettiin palolta.

Oulun tuomiokirkko
Sijainti Kirkkokatu 3a, Oulu
Koordinaatit 65°00′53″N, 025°28′33″E
Seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Rakentamisvuosi 1777
Suunnittelija Daniel Hagman (1777)
Carl Ludvig Engel (1832)
Materiaali kivi
Istumapaikkoja 1 540
Tyylisuunta Uusklassinen tyyli
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kivikirkko muokkaa

 
Vuonna 1777 valmistunut kivikirkko ennen vuoden 1822 Oulun paloa.

Tuomiokirkon paikalla on ollut puukirkko 1610-luvulta lähtien. Isonvihan ja yleensä ajan rapistama kirkko oli lopulta korjauskelvoton, suorastaan vaarallinen. Uutta kirkkoa alettiin hankkia 1750-luvulla, mutta rakentamista saatiin odottaa 1770-luvulle.

Muhoksen ja Oulunsalon miehet kokoontuivat vuonna 1750 pohtimaan uuden kirkon rakentamissuunnitelmia. Kirkkoherra Johan M. Junnelius ehdotti, että seurakunta tarvitsisi uuden ja tilavamman kirkon. Pormestari Mollin painotti puolestaan kivisen kirkkorakennuksen etuja. Kaikki paikalle saapuneet olivat sitä mieltä, että kaupunki tarvitsisi uuden kirkon[1]. Uuden kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1771. Kaupunkilaiset olisivat halunneet rakentaa kirkon puusta, koska kivikirkon katsottiin maksavan liikaa. Kuningas Aadolf Fredrik oli kuitenkin määrännyt vuonna 1763, että kirkko tulee rakentaa kivestä. Kirkon suunnitteli ja rakennustöitä johti sundsvallilainen rakennusmestari Daniel Hagman. Kirkko otettiin käyttöön joulupäivänä 1777. Valmistuessaan uusi kivikirkko oli Suomen toiseksi suurin kirkko Turun tuomiokirkon jälkeen. Kirkossa oli istumapaikkoja 1 500 kuulijalle. Uusi kirkko nimettiin kuningas Kustaa III:n puolison mukaan Sofia Magdalenan kirkoksi.[2]

Vaikka kirkko otettiinkin käyttöön vuonna 1777, rakennus säilyi keskeneräisenä pitkään. Esimerkiksi suunnitellut holvaukset tehtiin rakennusmestari Jacob Rijfin johdolla vasta vuosina 1794–1797. Suurin osa esineistöstä siirtyi vanhasta puukirkosta, mutta uuttakin esineistöä saatiin lahjoituksena. Alttaritaulun Kristus ristillä oli maalannut rakennusmestari Henrik Wacklin ja vaikkei sitä pidetty kovin onnistuneena työnä maalaus oli kirkon alttaritauluna vuoteen 1860 asti.[3]

Kirkko tuhoutui Oulun palossa keväällä 1822. Vain kiviseinät jäivät pystyyn.[4] Kaikki irtaimisto kirkonkelloja lukuun ottamatta saatiin pelastettua. Kirkonvartija ja lukkari ehtivät irrottaa jopa kirkon valaisimina toimineet kynttiläkruunut.[5] Myös Knubbin vuonna 1728 rakentama kellotapuli paloi.

Palon aiheuttamien taloudellisten ja muiden ongelmien vuoksi kirkon uudelleen rakentaminen ei heti palon jälkeen ollut mahdollista, ja siksi kirkon raunioiden viereen rakennettiin pienehkö väliaikainen puukirkko. Tuo väliaikainen kirkko valmistui jo marraskuussa 1822 eli puolisen vuotta tulipalon jälkeen. Rakennus sijaitsi Kirkkokadun ja Linnankadun kulmauksessa siten, että se osittain ulottui nykyiselle katualueelle Kirkkokadun puolella. Maaherran luvalla väliaikainen kirkko sai toimia varastona uuden kirkon tornin valmistumisen jälkeenkin aina siihen asti kun kellotorni saatiin valmiiksi, vaikka maistraatti olikin määrännyt väliaikaisen rakennuksen purettavaksi uuden kirkon käyttöönoton jälkeen.[6]

Engelin kirkko muokkaa

 
Alttari ja Robert Wilhelm Ekmanin maalaama alttaritaulu vuodelta 1859.
 
Urkufasadi on vuodelta 1842.

Kirkon uudelleenrakentamispiirustukset tilattiin Yleisten rakennusten intendentinkonttorista vuonna 1826. Intendentti Carl Ludvig Engelin piirustukset valmistuivat maaliskuussa 1827. Vaikka kirkon ulkomuoto muuttuikin huomattavasti, piirustukset hyväksyttiin sekä senaatissa että Oulun seurakunnassa.[7] Runkona toimivat alkuperäiset Sofia Magdalenan kirkon kiviseinät; uutta olivat keskuskupoli, katto ja kellotorni. Kirkon korjaustyöt valmistuivat vuonna 1832, ja kellotorni nousi harjakorkeuteensa vuonna 1845. Kellotornin korkeus katutasosta ristin huippuun on 56,5 metriä.[8]

Tuomiokirkon aseman kirkko sai vuonna 1900, kun piispanistuin siirrettiin Kuopiosta Ouluun – tosin hiippakunnan nimi vaihdettiin Kuopion hiippakunnasta Oulun hiippakunnaksi vasta vuonna 1923. Oulun tuomiokirkko on Oulun hiippakunnan, Suomen pohjoisimman ja pinta-alaltaan laajimman hiippakunnan tuomiokirkko.

Viimeisin laaja sisätilojen peruskorjaus tehtiin vuosina 1996–1997, jolloin kirkon kellariin rakennettiin krypta, jonne mahtuu noin 50 henkilöä. Tuomiokirkon kirkkotarha kunnostettiin, tapulin katto uusittiin ja tornin risti kullattiin uudelleen vuosina 2002–2003.[9]

Kirkko edustaa Engelille ominaista uusklassista tyyliä. Suorat linjat, vaaleat pinnat, marmoroinnit ja kultaukset luovat juhlavan ja arvokkaan tunnelman. Kirkossa on nykyisin runsas tuhat istumapaikkaa. Tuomiokirkko on nykyisinkin helposti tunnistettava maamerkki sekä olennainen osa Oulun kaupunkikuvaa ja suosittu turistikohde.

Esineistö muokkaa

Tuomiokirkon esineistössä ja taiteessa kohtaavat eri vuosisatojen kerrostumat. Monet esineistä on saatu lahjoituksina. 1600-luvulta nykypäivään on säilynyt ehtoollismalja ja kaksi hautakiveä. Vanhimmat messukasukat, kattokruunut ja lampetit ovat 1700-luvulta.

Kangasalan urkutehtaan rakentamat pääurut ovat vuodelta 1938. Niissä on 62 äänikertaa. Julkisivu on edellisestä, vuonna 1842 valmistuneesta soittimesta. Urkurakentamo Veikko Virtasen 18-äänikertaiset kuoriurut ovat vuodelta 1983. Vuonna 1999 tuomiokirkkoon hankittiin cembalo, jonka valmisti ruotsalainen Stig Lundmark.

Aikaisempi puukirkko muokkaa

Nykyisen kirkon paikalla on ollut kirkko 1610-luvun alkupuolelta lähtien. Ensimmäinen kirkko oli hirsinen tukipilarikirkko. Kirkosta ei ole säilynyt muita piirustuksia kuin maanmittari Gustav Ulstadiuksen vuoden 1705 kaupungin kartassa oleva pieni piirros. Vanhan kirkon seinämaalaukset oli tehnyt vaasalainen kirkkomaalari Kristian Wilbrandt vuosina 1639 ja 1658. Urut kirkkoon rakennettiin vuosina 1650–1652. Seinämaalausten lisäksi kirkossa oli muitakin maalauksia, joista tärkein ja ainoa nykypäiviin asti säilynyt on Cornelius Arendtzin maalaama Johannes Messeniuksen muotokuva. Messenius lahjoitti kuvan kirkolle vuonna 1634.[10] Taulu on edelleen tuomiokirkossa sakastin oven vieressä.

Isonvihan aikana vanha kirkko rapistui niin, ettei sitä enää myöhemminkään pystytty korjaamaan. Vuonna 1750 kirkon huonon kunnon totesi muun muassa Turun piispa Johan Browallius. Vaikka huonokuntoinen kirkko oli jopa hengenvaarallinen, uuden kirkon rakentamiseen ei päästy ennen kuin yli 20 vuoden kuluttua.[11]

Kellotapulit muokkaa

Kirkon kellot oli sijoitettu kellotapuliin, joka sijaitsi kirkkotarhassa lähellä kirkkoa. Tapuli lienee rakennettu samoihin aikoihin kirkon kanssa. Tyyliltään tapuli oli tolppatapuli. Tapulin ensimmäinen kello oli ruotsalaiselta sotapäälliköltä Jakob De la Gardielta ostettu 850 kiloa painanut kello. Kello oli sotasaalista Novgorodista, jossa se oli valettu vuonna 1175.[12] Vanha tapuli purettiin vuonna 1728 ja uusikaupunkilainen rakennusmestari Johan Knubb rakensi samana vuonna uuden tapulin, joka ulkomuodoltaan muistutti muiden Pohjanmaan kaupunkien kellotapuleita. Vuonna 1777 valmistuneeseen kivikirkkoon ei koskaan rakennettu siihen suunniteltua kellotornia, joten Knubbin rakentama kellotapuli palveli aina Oulun paloon asti.[13]

Sankarihaudat muokkaa

Kirkkopuistossa sijaitsee Suomen sisällissodan sankarihauta-alue. Alueen suunnitteli arkkitehti Hilding Ekelund. Sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Pro patria mortui paljastettiin 29. syyskuuta 1922. Graniittisen muistokiven reliefin teki kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen.[14]

Lähteet muokkaa

  • Oulun tuomiokirkko Oulun ev.-lut. seurakunnat. Viitattu 28.2.2022.
  • Palola, Ari-Pekka: Kirkko keskellä kaupunkia. Oulun kirkkohistoria vuoteen 1870. Hämeenlinna: Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä, 2000. ISBN 952-91-2755-3.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Oulun Tuomiokirkon historia Ouka (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Palola 2000, s. 107.
  3. ↑ Palola 2000, ss. 107–112.
  4. ↑ Palola 2000, s. 180.
  5. ↑ Palola 2000, s. 190.
  6. ↑ Palola 2000, ss. 180–186.
  7. ↑ Palola 2000, ss. 180–181.
  8. ↑ Ala-Nikula, Sanna: Piippuvanhuksen korjaus vihdoin vauhdissa. Kaleva, 29.7.2008, nro 205, s. 5. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356.
  9. ↑ Oulun tuomiokirkolla juhlavuosi Kaleva. 13.11.2002. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 16.6.2007.
  10. ↑ Palola 2000, ss. 46–55.
  11. ↑ Palola 2000, ss. 102–103.
  12. ↑ Palola 2000, ss. 55–56.
  13. ↑ Palola 2000, s. 116.
  14. ↑ Vuonna 1918 kaatuneitten muistokivi, 1919–22 Oulun taidemuseo – julkiset ulkoveistokset. 11/2011. Oulun taidemuseo. Viitattu 3.7.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Oulun nähtävyydet
Puistot ja nähtävyydet
Museot
Rakennukset ja alueet
Patsaat ja veistokset
Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia
Tuomiokirkkoja

Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere

Katedraaleja

Uspenskin katedraali • Pyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali

Paikkamäärältään suuria

Kerimäki • Lapväärtti • Johanneksenkirkko • Nurmes • Keski-Porin kirkko • Heinävesi

Vanhoja puukirkkoja

Ulrika Eleonoran kirkko • Muhos • Petäjäveden vanha kirkko • Sammatti • Sodankylän vanha kirkko • Uudenkaupungin vanha kirkko • Vöyrin puukirkko

Vanhoja kivikirkkoja

Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Tyrvään Pyhän Olavin kirkko • Ulvila

Modernistisia

Kannonkoski • Lakeuden Risti • Nakkila • Rajamäki • Temppeliaukion kirkko • Varkauden pääkirkko

Luovutettujen alueiden kirkkoja

Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko • Kristuksen kirkastumisen katedraali • Viipurin tuomiokirkko • Viipurin vanha tuomiokirkko • Terijoen ortodoksinen kirkko

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oulun_tuomiokirkko&oldid=22306751”