Yleisradio

suomalainen yleisradioyhtiö
Tämä artikkeli kertoo Yleisradio Oy:stä. Yleisradiotoiminnasta on erillinen artikkeli.

Yleisradio Oy (ruots. Rundradion Ab, lyhyesti Yle) on Suomen valtion omistama valtakunnallinen mediayhtiö, joka harjoittaa yleisradiotoimintaa.[4] 99,98 prosenttia Yleisradiosta on valtion omistuksessa, muita osakkeenomistajia ovat muun muassa eräät media-alan yritykset. Yleisradion rahoitus muodostuu vuodesta 2013 alkaen yleisradioveron tuotoista.[5][6]

Yleisradio Oy
Ylen logo.svg
Tunnuslause Oivalla jotain uutta
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 9. syyskuuta 1926 (94 vuotta sitten)
Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila[1]
Puheenjohtaja Matti Apunen[2]
Kotipaikka Helsinki
Toimiala viestintä
Liikevaihto Nousua 470,9 milj. (2016)[3]
Liikevoitto Laskua -2,9 miljoonaa euroa (2016)[3]
Tilikauden tulos Laskua -2,9 miljoonaa euroa (2016)[3]
Henkilöstö 2 951 (vakituiset)
Omistaja Suomen valtio (99,98 %)
Kotisivu yle.fi

Yleisradiolla on kolme televisiokanavaa, kuusi radiokanavaa, teksti-TV, suoratoistopalvelu Yle Areena, mobiilisovellus sekä internetpalvelut yle.fi-sivustolla.[7]

Yleisradion suurimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingin Pasilassa ja Tampereen Ristimäessä Mediapoliksessa. Sen rakennuksia Pasilan alueella ovat muun muassa pääsisäänkäyntinä toimiva Mediatalo, Studiotalo, Luova talo ja Pasilan linkkitorni. Aluetoimituksia 25 paikkakunnalla: suomenkielisiä toimituksia on 18, ruotsinkielisiä 8 ja yksi saamenkielinen toimitus Inarissa.[8][9]

Yleisradiotoiminnan historiaa SuomessaMuokkaa

Radioamatöörit, radioyhdistykset ja radiopataljoonaMuokkaa

Ennen O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio perustamiskokousta ja ennen perustamiskokouksen päätösten perusteella osakeyhtiöksi rekisteröitymistä patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisterissä, Suomessa yleisradiotoimintaa harjoittivat yksityiset yhdistykset ja Suomen puolustusvoimien radiopataljoona Santahaminassa. Helsingissä radioamatöörit perustivat Radiola-nimisen yleisradioaseman.

Radiopataljoona lähetti yleisradiolähetyksen huhtikuussa 1923 entiseltä Venäjän keisarikunnan Itämeren laivaston upseerikasinolle, nykyiselle Katajanokan kasinolle.[10] Kesällä 1923 Tampereella aloitti Arvi Hauvosen ylläpitämä Tampereen Radio 10 W:lla, jatkoi syksyllä 25 W:lla ja sai vuonna 1924 jo 250 W:n lähetysmahdollisuudet keväällä. Vuonna 1924 aloittaneet Lahden Radioharrastajat saivat tapaninpäivänä vuonna 1926 aikaan Lahden kaupungin ensimmäisen yleisradiolähetyksen Rautatienkadun ja Harjukadun kulmasta kolmannesta kerroksesta asuintaloa.

 
Yleisradion Pasilan-toimipisteen entisenä pääsisäänkäyntinä toimi Iso Paja. Taustalla 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni.
 
Yleisradion pääsisäänkäynti Mediatalo (entinen Radiotalo) Helsingin Pasilassa. Rakennuskompleksin suunnitteli arkkitehti Kurt Simberg.
 
Ylen televisiolähetysten valvomo.
 
Ylen uutisstudio vuosina 2007–2013

Yleisradion alkutaivalMuokkaa

O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926.[11] Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa Unioninkatu 20:ssä sijainneesta studiosta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilla laitteistoilla, ja tätä päivää pidetään Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vasta vuonna 1928 sen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa.[11] Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle lähetyksiä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Yleisradion toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab. Nimi Yleisradio napattiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä.[12]

Vanhojen ja vuokrattujen tilojen käydessä riittämättömiksi Yleisradion ja Posti- ja lennätinhallituksen asettama toimikunta esitti vuoden 1933 alussa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, että radiotaloksi ostettaisiin Helsingin Säästöpankin talo osoitteessa Fabianinkatu 15. Kaupat talosta tehtiin huhtikuussa 1933, ja talon omistajaksi tuli Posti- ja lennätinhallitus. Vuonna 1934 käyttöön otettuun taloon sijoittuivat Posti- ja lennätinhallituksen yleisradio-osasto ja lupakonttori sekä Yleisradion toimisto- ja studiotilat.[13] Samaan kortteliin Unioninkadun puolelle valmistui keväällä 1952 vanhaan toimitaloon liitetty uusi liiketalo, josta Yleisradio sai kauan kaipaamiaan lisätiloja.[14] Sodan aikana Yleisradio jatkoi toimintaansa ja keskittyi erityisesti kotirintaman mielialan ylläpitoon. Se teki lähetyksiä myös rintamilta ja avusti maanpuolustusta muun muassa mahdollistamalla ohjeiden lähettämisen kaukopartioille suositun lastenohjelman, Markus-sedän lastentunnin, terveisiin kätkettynä. Talvisodan aikana Lahden radioasema kärsi vaurioita pommituksissa. Sodan jälkeen Yleisradio kielsi useiden neuvostovastaisina pidettyjen levyjen soittamisen.

ULA-lähetyksetMuokkaa

Ultralyhyiden aaltojen lähetykset alkoivat Suomessa melko pian Saksan jälkeen 1950-luvun alussa ja laajenivat nopeasti 1950-luvun lopulle tultaessa.

1960-luvun alussa radion ULA-verkko peitti maan Lappia lukuun ottamatta. Koko maa oli ULA-verkon piirissä vuonna 1965[15], ja samalla rakennettiin toista ULA-verkkoa. Vuonna 1965 myös Lapissa alkoi toimia rinnakkainen ULA-verkko. Etelä- ja länsirannikolle oli valmistunut ruotsinkielisille ohjelmalle oma verkkonsa. Tämän jälkeen koko maassa kuului pääosin omaa ohjelmaa lähettävät Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma sekä rannikoilla ruotsinkielinen ohjelma. Sävelradio-lähetysten aloitus vuonna 1963 lisäsi ohjelman määrää tuntuvasti. Stereofoniset lähetykset alkoivat vuonna 1967. Järjestely valtakunnallisten kanavien osalta säilyi tällaisena vuoteen 1985 asti, jolloin kaksi suomenkielistä kanavaa eriytettiin täysin toisistaan. Jonkin verran lähetettiin myös maakunnallisia ohjelmia, mutta varsinaisesti paikalliset ohjelmat aloitettiin vuonna 1975, kun paikallisohjelma Ylen aikainen ja vastaava ruotsinkielinen Radio Mellannyland aloittivat pääkaupunkiseudulla.

Televisiolähetysten syntyMuokkaa

24. toukokuuta 1955 Teknillisen korkeakoulun (TKK) Radioinsinööriseuran Televisiokerho toteutti ensimmäisen langattoman suomalaisen TV-lähetyksen TKK:n sähkölaboratoriosta Helsingin Albertinkadulta. Lähetystä vastaanotettiin eri puolille pääkaupunkiseutua sijoitetuilla 13 vastaanottimella.[16] TV-lähetysten alkaessa Yleisradio oli juuri laittanut pystyyn ultralyhyiden aaltojen (ULA) radiotoiminnan Suomessa ja yhtiön rahoitus ja kiinnostus oli keskittynyt vain radioon. Vuonna 1957 Yleisradio kuitenkin aloitti ensimmäiset testilähetykset, ja vakinaiset televisiolähetykset alkoivat 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.[17] Vuonna 1959 rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin, ja sitä kautta saatiin yhteydet myös Eurovisioon. Vuonna 1961 rakennettiin linkkiyhteys Porkkalanniemelle, jolloin saatiin yhteys Intervisioon.

Yleisradion uutistoiminnan alkutahteja todistettiin ensimmäisten televisiouutisten myötä syyskuun 1. päivänä 1959, jolloin ruudussa nähtiin viiden minuutin mittainen Suomen Tietotoimiston (STT) sähkelähetys. Tuolloin televisio oli pikemmin erikoisuus kuin todellinen joukkotiedotusväline. Televisiouutisten aloittaessa oli televisiolupia Suomessa vasta vajaat 30 000, eikä televisio näkynyt lainkaan Pohjois- tai Itä-Suomessa.[18]

Television suosio maassa kasvoi nopeasti, ja vuonna 1964 Yle osti ja sulautti itseensä Tesvision ja tamperelaisen Tamvision. Aluksi keskusteltiin toisen kanavan lopettamisestakin, mutta lopulta päädyttiin kahteen kanavaan, jotka saivat nimekseen TV-ohjelma 1 ja TV-ohjelma 2. 1970-luvun alussa nimiksi vaihtuivat nykyiset TV1 ja TV2. Vuonna 1969 Yleisradio aloitti tv-ohjelmien lähettämisen värillisinä, mutta tekniikan kalleuden vuoksi käytännössä kaikki ohjelmat näkyivät värillisinä vasta 1970-luvun lopulla. Vappuna 1977 väriin siirtyi Tv-uutiset sekä TV-nytt.

Yleisradion pääkonttori KesäkadullaMuokkaa

Vuonna 1968 Yleisradion pääkonttori siirtyi käytössä kuluneesta ja jo palovaaralliseksikin todetusta Fabianinkadun talosta Meilahteen osoitteeseen Kesäkatu 2 valmistuneeseen uuteen toimitaloon. 1970-luvun alussa alettiin suunnitella Yleisradion tuotantoteknisten toimintojen siirtämistä Pasilaan rakennettaviin uusiin tiloihin. Rakennustyöt alkoivat kesällä 1976, ja ensimmäiset valmistuneet tilat saatiin käyttöön alkuvuonna 1979. Radion lähetystoiminta alkoi Pasilasta 7. marraskuuta 1979, ja viimeiset Yleisradion toiminnot siirtyivät vanhoista Fabianinkadun tiloista Pasilaan vuoden 1981 aikana. Ison Pajan valmistuttua vuonna 1993 myös Yleisradion pääkonttori muutti Kesäkadulta Pasilaan.[19]

Äänilevystö, kansallinen äänitearkistoMuokkaa

Yleisradioon perustettiin vuonna 1935 äänilevystö, jonka tarkoituksena oli hankkia ja arkistoida äänilevyjä radion musiikkiohjelmia varten. Käytäntönä oli pitkään, että sellaisia levyjä, joiden ei katsottu sopivan radiossa esitettäviksi, ei ostettu lainkaan. 1960-luvulla äänilevystö siirtyi holhoavasta asenteesta kohti musiikkiin objektiivisesti suhtautuvan kansallisen äänitearkiston roolia, ja kokoelmia alettiin kartuttaa määrätietoisesti hankkimalla myös ennen Yleisradion perustamista tehtyjä äänitteitä. Vuosittaiset levyjen ja muiden äänitteiden hankintamäärät nousivat useisiin tuhansiin kappaleisiin.[20]

Äänilevystö erotettiin vuonna 1990 Yleisradion musiikkiosaston alaisuudesta itsenäiseksi osastoksi, joka oli osa koko radiotoimialan yhteisiä toimintoja. Vuonna 1995 levystössä oli lähes puoli miljoonaa levyä tai nauhaa. 1990-luvulla kokoelma kasvoi vuosittain noin 7 000 nimikkeellä. Äänilevystön keskeiset osat olivat kattava kokoelma klassista musiikkia, suuri valikoima kansainvälistä kevyttä musiikkia sekä miltei kaikki kotimaiset äänilevyt vuodesta 1901 alkaen. Levystöön on talletettu myös kaikki Lauantain toivotut levyt -ohjelmaan tulleet toivekirjeet ja -kortit vuodesta 1935 alkaen.[21]

MusiikkisensuuriMuokkaa

1970-lukua leimasi myös politisoituminen. Jo aiemmin Yleisradio oli kieltänyt tiettyjen äänilevyjen soittoa, mutta 1950-luvulla levy joutui soittokieltoon lähinnä teknisistä syistä kuten epäpuhtaan äänen vuoksi. 1960-luvulla tilanne muuttui ja levyjä joutui soittokieltoon myös moraalisista ja poliittisista syistä. Syitä saattoivat olla esimerkiksi kaksimielisyydet, uskonnollisten tunteiden loukkaaminen, päihteiden ihannointi, vammaisten pilkkaaminen ja kansallislaulujen väärinkäyttö. Vuosikymmenen puolivälissä joutuivat soittokieltoon muun muassa useat Irwin Goodmanin ja Juha ”Watt” Vainion levyt. Speden ja Simon Keltainen jäänsärkijä oli soittokiellossa jäänmurtajalakkojen aikana kohdan ”Värssy Wällärille, pojat!” ansiosta.[22] Varsinaisista soittokielloista luovuttiin vuonna 1972; tiettävästi viimeinen varsinaisella kieltolistalla ollut levy oli Serge Gainsbourgin ja Jane Birkinin duetto Je t’aime – moi non plus. Eräitä levyjä saatettiin silti edelleen ”jäädyttää”, mikä merkitsi että niiden käyttö oli sallittu ainoastaan erityisestä syystä ja vakavassa asiayhteydessä: esimerkiksi Tuomari Nurmion kappale Kurja matkamies maan oli vuonna 1979 tällä tavoin jäädytetty, ja sen soittaminen kevyessä äänilevykonsertissa aiheutti julkista närkästystä. Nykyisin vastuu levyjen soittamisesta on päälliköillä ja toimittajilla.[23]

Ylellä oli monopoli radiokanavissa vuoteen 1985 asti, jolloin paikallisradiokanaville alettiin myöntää lupia.[24] Monopoli purettiin vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin.lähde?

UlkomaanlähetyksetMuokkaa

Ulkomaille suunnatut lähetykset ovat Ylellä oma erityistoimintonsa. Lähetykset lyhyillä aalloilla muualle Eurooppaan ja toisiin maanosiin alkoivat pienellä teholla 1938 ja laajemmin uuden lähettimen valmistuttua Poriin vuonna 1948. Sotavuosina lähetettiin suomen ja ruotsin ohella etenkin venäjäksi, jatkosodan aikana viidellä muullakin kielellä. Sodan jälkeen jäivät käyttöön kotimaisten kielten ohella englanti ja ranska.

Lyhytaaltolähetysten asema Yleisradiossa vaihteli ja etenkin vuodet 1958–1967 olivat alennustilan aikaa. Toiminta alkoi elpyä 1970-luvun alussa ja vuonna 1987 aloitti uusi valtion tuella rakennettu ulkomaanlähetysasema Porissa. Tätä ennen ohjelmistoon oli palautettu englannin oheen ranska ja saksa. Venäjä aloitettiin uudelleen syksyllä 1990.

Ulkomaanlähetyksistä käytettiin 1970-luvulta nimitystä Radio Finland, joka sittemmin rekisteröitiin yhtiön aputoiminimeksi. Helsingissä aloitti 1978 Radio Finlandin vieraskielisiä ohjelmia välittänyt ULA-taajuus. Vuonna 1991 sillä alettiin releoida myös ulkomaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia eri kielillä. Aseman nimeksi tuli YLE Capital FM ja vuonna 2005 nimeksi muutettiin YLE Mondo. Vuonna 1993 Radio Finlandin puitteissa aloitettiin radion jakelu satelliittiteitse, aluksi yhteistyössä Deutsche Wellen kanssa. Vuoteen 1997 mennessä satelliittijakelu kattoi koko maapallon Etelä-Amerikkaa ja joitakin Atlantin ja Tyynenmeren osia lukuun ottamatta.

Kotimaankielinen ulkomaanlähetystoiminta laajeni 1990-luvulla. Yleisradio markkinoi sitä aktiivisesti edullisena tapana saada uutisia Suomesta. Vuonna 2002 Yleisradio päätti lopettaa vieraskieliset lähetykset venäjää lukuun ottamatta. Koko lyhytaaltotoiminta lopetettiin vuoden 2006 päättyessä. Ulkomaanlähetysten keski- ja lyhytaaltojakelu päättyi vuonna 2007 Helsingin keskiaaltolähetintä lukuun ottamatta.[25][26] Radion jakelu satelliiteilla Euroopan ulkopuolelle lopetettiin vuoden 2012 alussa, jolloin Yle poistui satelliiteista AsiaSat2 ja Intelsat Americas. Myös Euroopassa radion saatavuutta satelliiteista supistettiin ja jakelutieksi jäi vain radiopalvelu TV Finlandia lähettävän Thor 5:n yhteydessä.[27]

Vuosituhannen taiteMuokkaa

Vuonna 1994 voimaan astuneen lain mukaan yhtiön nimi muutettiin Yleisradio Oy:ksi, ruotsiksi Rundradion Ab. Edellisen vuoden alussa tehty television kanavauudistus oli siirtänyt kaupallisen ohjelmiston omalle kanavalleen ja jättänyt TV1:n ja TV2:n pelkästään Ylen käyttöön. Digitalisoitumisen myötä Yle perusti useita uusia tv-ja radiokanavia. Suomen ensimmäinen digitaalinen radiokanava YLE Peili aloitti toimintansa vuonna 1998. Seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja Radio Aino. Kanavauudistuksen jälkeen vuonna 2003 radiokanavat olivat YLE Radio 1, YleX, YLE Radio Suomi ja YleQ. YleQ lakkautettiin vuonna 2006 ja sen tilalle tuli Yle Puhe. Yleisradion nykyiset digitaaliset televisiokanavat ovat 4. elokuuta 2008 alkaen Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem. Entisiä kanavia ovat YLE24, YLE Extra ja YLE TV1+. YLE TV1+ -kanava lähetti Yle TV1:n ohjelmaa vanhalla tekstitystekniikalla eli kuvaan poltetulla tekstityksellä, mutta nämä lähetykset lopetettiin 4. elokuuta 2008. 1. elokuuta 2005 alkoi myös Ylen tv-kanavien satelliittijakelu yhteistyössä Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Ulkomaille suunnattu television satelliittijakelu koostekanava TV Finland oli alkanut toimia Euroopassa 1998.

Kotisivunsa Yleisradio avasi muiden valtamedioiden tapaan 1990-luvun puolivälissä. Todellinen sisältöjen vieminen verkkoon on alkanut 2000-luvulla. Yle Elävä arkisto avautui syyskuussa 2006. Yle Areena avautui kesällä 2007 ja toi nettiin tv- ja radio-ohjelmia myöhemmin katsottavaksi. Yleisradion kaikki televisiokanavat, TV1, TV2, Teema sekä Fem, ovat olleet katseltavissa suorana Yle Areenassa 22. huhtikuuta 2013 alkaen. Tekijänoikeudellisista syistä osaa kanavien ohjelmista voi katsella Yle Areenassa ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella.[28] Yhtiön kaikkien radiokanavien kuuntelu Yle Areenan kautta oli mahdollista jo aiemmin.[29]

Vuonna 2007 Yle perusti oman uutistoimiston, Yle Uutiset, jolloin se luopui STT:n palveluista.[18] Yle Uutiset muodostettiin vanhasta YLE24-yksiköstä. Yle palasi STT:n asiakkaaksi vuonna 2017. Sopimus oli aluksi voimassa vuoden 2017 loppuun asti.[30] Samana vuonna Yle päätti jatkaa STT:n asiakkaana.[31]

Yleisradion kanavat ja palvelutMuokkaa

Yleisradio Oy tarjoaa digitaalisesti maanpäällisessä verkossa sekä alueellisia että valtakunnallisia julkisen palvelun televisio- ja radiokanavia. Maanpäällisen verkon omistaa Ylen entinen tytäryhtiö Digita Oy.

TelevisioMuokkaa

Kanavan
nro.
Logo Nimi Slogan Perustettu Ohjelmasisältö Katsojaosuus
(2019)[32]
1   Yle TV1 1.1.1958 Uutiset, asia- ja ajankohtaisohjelmat, draamasarjat 28,4 %
2   Yle TV2 Yllätä itsesi 7.3.1965 Viihdeohjelmat, urheilu, lasten ja nuorten ohjelmat 11,9 %
5   Yle Teema & Fem 24.4.2017 Ruotsinkielinen ja pohjoismainen ohjelmasisältö / Kulttuuriohjelmat 3,2 %

Lisäksi television puolella toimivat:

RadioMuokkaa

ULA-
verkko[33]
Logo Nimi Slogan Perustettu Ohjelmasisältö Kuuntelijaosuus
(marras–tammikuu 2019–2020)[34]
I   Yle Radio 1 Yksi on hyvää seuraa 1.6.1990
1926 (Yleisohjelma)
Uutiset, historia- ja tiedesarjat, kulttuuri, uskonto, radiodraama, klassinen musiikki, jazz, kansanmusiikki 9 %
II   YleX Kuuluu sulle 13.1.2003
1963 (Rinnakkaisohjelma)
Uusi musiikki, populaarikulttuuri 3 %
III   Yle Radio Suomi Aina suorana, aina läsnä 1.6.1990 Uutiset, iskelmämusiikki, maakunnalliset radiot 32 %
IV   Yle X3M Kanalen som vågar 1.10.1997 Ruotsinkieliset nuorten ohjelmat, uusi musiikki, populaarikulttuuri <1 %
V   Yle Vega 1.10.1997
1963 (Ruotsinkielinen verkko)
Ruotsinkieliset asiaohjelmat, maakunnalliset radiot, ruotsinkielinen musiikki 3 %
VI   Yle Sámi Radio marraskuu 1991 Saamenkielinen ohjelmasisältö
VII   Yle Mondo 1978 Sisältöä eurooppalaisilla kielillä
VIII   Yle Puhe Maailma paranee puhumalla 6.4.2006 Uutiset, ajankohtaisohjelmat, puheohjelmat, urheilu 2 %
  Yle Klassinen 30.4.1999 Klassista musiikkia vuorokauden ympäri (Digitaalinen kanava)

Lisäksi radion puolella toimivat:

PalvelutMuokkaa

Mobiilisovellukset

Entiset radiokanavatMuokkaa

  • 1926–1963 Suomen ainoa radiokanava
  • 1963–1985 Yleisohjelma, Rinnakkaisohjelma
  • 1963–1990 ruotsinkielinen ohjelma/verkko[15]
  • 1939–2006 lyhytaaltolähetykset, vuodesta 1972 Radio Finland
  • 1985–1990 1-verkko (Yleisohjelman jatkaja), 2-verkko (Rinnakkaisohjelman jatkaja)
  • 1990–1997 Riksradion, Regionalradion (ruotsinkielisen verkon jatkajat)[35]
  • 1990–2003 Radiomafia (2-verkon jatkaja nuorten aikuisten populaarikulttuurin osalta)
  • 1997–2005 FSR Mixkanalen (suomenkielisillä alueilla kuulunut koostekanava, joka lähetti Vegan ohjelmaa tämän valtakunnallisen lähetyksen aikana sekä Extremin ohjelmaa Vegan aluelähetysten aikana)
  • 1999–2003 Radio Aino
  • 1999–2006 FSR+
  • 2003–2006 YleQ
  • Elävän arkiston nettiradio

Entiset televisiokanavatMuokkaa

Entiset palvelutMuokkaa

  • A-tuubi
  • Kulttuurikunto
  • Yle Lapset (sulautui muihin palveluihin, esim. Yle Areenaan)
  • Olotila
  • Aivonarikka
  • YLE Arkki
  • Tehosto
  • Supertekstitelevisio (lakkautettiin teknisen vian katkaistua lähetyksen)

Kritiikki ja keskusteluMuokkaa

Yksityinen media on arvostellut voimakkaasti Ylen toimenkuvan laajentumista ja sen ilmaiseksi jakamia sisältöjä. Huhtikuussa 2009 Viestinnän Keskusliitto ja Sanomalehtien liitto olivat Ylen tietojen mukaan lähettäneet jäsenilleen paimenkirjeen, jolla oli tarkoitus yhtenäistää kaupallisen median suhtautumista Yleen. Paimenkirjeen mukaan Yle vääristää mediakilpailua ja uhkaa maakunta- ja paikallislehtien sekä Suomen tietotoimiston asemaa. Kaupalliset toimijat pyrkivät vaikuttamaan kansanedustajiin, Ylen johtoon, media-alan avainhenkilöihin, suureen yleisöön ja julkiseen mielipiteeseen.[36] Suomen tietotoimisto tuki Euroopan komissiolle kyselyn, voiko Yle jakaa ilmaiseksi uutisia julkaistavaksi esim. kauppakeskuksissa ja lentoasemilla näyttötauluilla.[37] Kilpailijoiden kritiikin kohteeksi nousi myös Lintilän työryhmän ehdottama mediamaksu, joka korvaisi televisiomaksun.[38][39]

Syyskuussa 2009 Iltalehti moitti että Yleisradio kuluttaa ”surutta rahaa Tangomarkkinoihin, saippuasarjaan ja jättimäiseen henkilökuntaan. – – Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. – – Peräti 15 prosenttia tv-kanavien kustannuksista palaa ruotsinkieliseen Yle Fem -kanavaan, vaikka sen katsojaluvut rämpivät pohjalukemissa. – – Ylen miljoonia palaa lähivuosina roppakaupalla myös surullisenkuuluisaan Musiikkitaloon.”[40]

Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen arveli lokakuussa 2009, että Yle-keskustelun ylilyönnit johtuvat internetin synnyttämästä lehdistön liiketoimintakriisistä. Jääskeläisen mielestä lehtiyhtiöt eivät enää saa verkkopalveluitaan kannattavasti maksullisiksi, vaikka Yle lakkaisi olemasta. Ylen rahoitusta Jääskeläinen puolusti muistuttamalla lehdistön tilausmaksujen nollaverokannasta arvonlisäverotuksessa. Vaikka tilausmaksut ovat verottomia, lehdet saavat valtiolta palautuksina ostojensa arvonlisäverot.[41]

Jörn Donner kritisoi Suomen kuvalehden kolumnissaan Ylessä on tarpeellista kaikki paitsi FST vuonna 2012 että Yleisradion säästökuurit ovat kohdistuneet aina vääriin kohteisiin eikä oikeisiin. Donnerin mukaan Ylen säätökuurit ovat kohdistuneet pääasiassa ihmisiin eikä yhtiön rakenteisiin kuten esim. Tampereen Ristimäessä sijaitsevan Yleisradion studion ylläpitoon joka on vain Donnerin mukaan aluepoliittinen symboli.[42]

Median riippumattomuusMuokkaa

Ex-päätoimittaja Jaakko Tapanisen selvityksen mukaan nykykehitys voi johtaa Ylen ylivertaiseen hallintaan, jolloin vallassa oleva poliittinen ryhmittymä voisi estää oppositiota saamasta ääntään kuuluviin. Vastaavasti Puolassa tuore konservatiivihallitus vaihtoi Puolan yleisradion johdon.[43]

Marraskuussa 2016 nousi kohu, kun Ylen johto, eli käytännössä päätoimittaja Atte Jääskeläinen, päätti rajoittaa uutisointia ja ohjelmia, joita toimittajat tekivät koskien pääministeri Juha Sipilän mahdollista esteellisyyttä Terrafame-rahoituspäätöksessä sekä Sipilän tuohtunutta reagointia kriittiseen journalismiin. Ylen Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai varoituksen, koska aikoi käsitellä asiaa ohjelmassaan.[44] Jääskeläisen mukaan asiaa oli käsitelty aivan tarpeettoman laajasti sen mittasuhteisiin nähden[45]. Oikeusasiamies[46] tutki pääministeri Sipilän mahdollisen esteellisyyden Terrafame-päätöksessä ja totesi, ettei pääministeri ollut asiassa esteellinen. Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin mukaan Ylessä on erityisesti Sipilän hallituskaudella sensuroitu juttuja, ja toimittajille on annettu varoituksia[47]. Mitä missä milloin –tietokirjan mukaan Jääskeläisen selitykset eivät hälventäneet epäilyjä, että Yle oli taipunut Sipilän edessä poliittisesta painostuksesta. Epäilyt levisivät ulkomaille asti ja horjuttivat Suomen mainetta sananvapauden mallimaana.[48] Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien päälliköt julkaisivat avoimen kirjeen, jossa he antoivat varauksettoman tukensa Atte Jääskeläiselle.[49]

Helmikuussa 2017 Ylen toimittaja Susanne Päivärinta irtisanoutui Ylestä vedoten Atte Jääskeläisen johtamistyyliin ja ottaen kantaa ns. "Sipilä"-gateen. Irtisanoutumiskirjeessään Päivärinta kritisoi Jääskeläisen johtamista ja sanoi Jääskeläisen sensuroineen toimittajia.[50]

Toukokuussa 2017 Atte Jääskeläinen jätti tehtävänsä Ylessä.[51] Journalistien ammattilehti Journalisti julkaisi Jääskeläisen eron jälkeen laajan artikkelin Ylestä. Artikkelissa useat toimittajat sanoivat, etteivät tunnista työpaikkaansa kielteisestä julkisuudesta syntyneestä kuvasta. Tv-uutisten tuottaja Ilmari Kontio arvioi, että julkista keskustelua hallitsivat erityisesti Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti, joiden yksipuolisen kirjoittelun takia Jääskeläisestä tuli rasite Ylelle. Samassa yhteydessä Journalisti julkaisi Ylen oikeustoimittajan Päivi Happosen kirjeen, jossa hän kirjoitti, että (Ylen) "toimituksessa on suuri määrä ihmisiä, jotka ovat pettyneitä Jääskeläisen lähdöstä. Moni ihmettelee varmaan loppuelämänsä, miten yhdestä Terrafame-jutusta alkanut erimielisyys saattoi paisua lopulta valtavaksi ajojahdiksi, jota mikään eikä kukaan kyennyt pysäyttämään."[52]

Ylen jättänyt päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi eronsa syistä heinäkuussa 2018 Demari-lehden haastattelussa. Jääskeläisen mukaan syy hänen eroonsa ei ollut poliittinen painostus vaan työrauhan säilyttäminen toimituksessa pitkällisen mediakohun jälkeen. Hänen mukaansa painetta tuli muualta mediasta ja jonkin verran myös toimituksen sisältä.[53]

Vuonna 2019 Ylen tasapuolisuudesta kirvosi keskustelua, kun Suomen Keskustaa edustava Liisa Hyssälä totesi ettei Jälkiviisaat-ohjelmassa ole koskaan ollut keskustalaista jäsentä. Henry Laasanen kommentoi että yhdeksästä vakiojäsenestä neljä on kovan luokan feministejä.[54]

Yleisradiovero ja resurssit verrattuna muihin medioihinMuokkaa

Keskisuomalaisen mukaan Yleisradioveron korkea taso on valtiollisen tiedotuksen voitto vapaasta lehdistöstä ja Yle on poliitikkojen tiedotusväline, joka palkitsee näitä runsaalla näkyvyydellä symbioottisesti. Osa rahoista pitäisi Ylen sijaan käyttää sanomalehtien kuljetustukiin.[55][56]

Kalevan mukaan ministeriön asettaman kansanedustajatyöryhmän[57] linjaus (2016) vahvistaa (kansanedustaja)hallintoneuvoston otetta ja säilyttää Ylen puolen miljardin euron tuki muiden viestinten rahoituksen supistuessa tarkoittaa, että poliitikot ottaisivat Ylen entistä tiukempaan otteeseen.[58][56]

Viestintäministerin työryhmän mukaan Ylen pyrkimys markkinajohtajuuteen ja maksimaaliseen yleisöön vaikeuttaa suuresti muun median toimintaa.[43]

Vuonna 2015 Sanoma Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin arvosteli Yle-veroa: hänestä vanha televisiomaksumalli oli reilumpi, koska siinä käyttäjät maksoivat.[59]

FST ja kieliriitaMuokkaa

Samassa Suomen Kuvalehden kolumnissa vuodelta 2012 Jörn Donnerin kritiikki kohdistui myös ruotsinkieliseen FST:hen, jonka osuus Ylen televisiokokonaiskustannuksista on 16 prosenttia, mutta sen katsojaosuus on vain 1,6 prosenttia.[42]

Ruotsinkielisten televisio-ohjelmien esittämisessä Donner kiinnitti siihen, että suurin osa niistä tulee suoraan Ruotsin televisiosta, jonka ohjelmia Yleisradio näytti FST5:n/Femin kautta vuosina 2011–2017.[42]

Donnerin mukaan itsenäisen ruotsinkielisen televisiokanavan Yle Femin rakentaminen oli haaskaamista, sillä todellisuudessa ruotsinkieliset katsojat, lähinnä Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, katsovat jotakin aivan muuta kuin FST:n ohjelmia. Tämänkin osoituksen perusteella, Donnerin mukaan, FST voidaan ihan hyvin itsenäisenä kanavana lopettaa kokonaan.[42]

Kaupallinen MTV3 on myös tuominnut yksityisen rahan käytön Ylen ohjelmien rahoitukseen. Arvostelu koski ruotsinkielisten säätiöiden varojen käyttöä Yle Femin aamuohjelman rahoitukseen. MTV3:n toimitusjohtajan mukaan Ylen pitää olla verovaroin rahoitettu, eikä se saa haalia yksityistä rahaa toimintaansa.[60]

Yhteistyö Niklas Herlinin Uuden Suomen kanssaMuokkaa

Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen närkästyi loppuvuodesta 2009 Yle Puheen ja Niklas Herlinin uusisuomi.fi-verkkolehden välisestä yhteistyöstä kolumnien toimittamisessa. Toimitusjohtaja Mikael Jungner vastasi siihen että Yle tekee kaupallista yhteistyötä myös Sanoma Oyj:n Startelin kanssa ja riippumattomat yhtiöt tuottavat viidenneksen televisio-ohjelmista.[61]

Slovenia ja Patrian kaupatMuokkaa

Slovenian vaalit hävinnyt pääministeri Janez Janša teki Yleisradiosta tutkintapyynnön Slovenian valtakunnansyyttäjälle vuoden 2008 loppupuolella[62] Yleisradion MOT-ohjelmassa annettiin kantajan mukaan kevein perustein ymmärtää, että Slovenian pääministeri olisi saanut lahjuksia Patria AMV -kaupoissa.[63] Myöhemmin, kesäkuussa 2013, Janša tuomittiin Sloveniassa vankilaan Patria-kauppoihin liittyvistä lahjuksista.[64]

Radiotalon suurtuotantosiiven purkuMuokkaa

 
Radiotalon suurtuotantosiipi suunniteltiin äänituotantoa varten. Siellä sijaitsivat muun muassa Suomen suurimmat musiikkistudiot sekä maan ainoat kuunnelmastudiot. Rakennus purettiin vuonna 2016.

Helmikuussa 2015 julkisuuteen tuli tieto, että Yleisradion johto suunnitteli Pasilan Radiotalossa sijaitsevien Suomen suurimpien ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden musiikkistudioiden sekä maan ainoiden kuunnelmastudioiden purkamista.[65] Tieto herätti ja kritiikkiä erityisesti kulttuurialalla.[66] Yleisradion johtoa syytettiin asiantuntemuksen puutteesta sekä siitä, että musiikki- ja äänialan ammattilaisia ei asiassa kuultu riittävästi.[67] Yleisradio tiedotti rakentavansa uuden kuunnelmastudion vanhaan televisiostudioon.[68] Kuunnelmatuotannolle tarkoitetut studiotilat vähenisivät merkittävästi ja Näyttelijäliitto ilmaisi huolensa Yleisradion hallitukselle ja hallintoneuvostolle osoittamassaan kannanotossa.[69] Sen sijaan tietoa uusista musiikkistudioista ei ole. Populaarimusiikkia on kaavailtu tehtäväksi vanhassa televisiostudiossa ulkotuotantoauton kanssa. Klassisen ja taidemusiikin tuotantotiloiksi oikean studion asemesta ehdotettiin kirkkoja sekä konsertti- ja harjoitussaleja pääkaupunkiseudulla.[70] Suurtuotantosiipi purettiin vuonna 2016. Syy siihen oli muun muassa se, että Helsingin kaupunki oli kaavoittanut alueen asuinrakentamiseen. Yle maksoi suurtuotantosiivestä sakkona kolminkertaista kiinteistöveroa.[71][72]

YhtiötunnuksetMuokkaa

Yhtiön ensimmäisenä logona (vuodesta 1940) oli Ami Hauhion suunnittelema ympyrä, jonka sisässä oli kaksi kuusta, radiomasto ja radioaaltoja kuvaava aaltoviiva sekä sana Radio. Logoa kutsuttiin ”Sananjalan kuuseksi”.[73][74]Vaikka Ylellä oli televisiotoimintaa jo 1950-luvulta, logossa oli maininta vain radiosta, mutta vuonna 1965 logoon lisättiin sen ajan television kuvaputkiruudun ääriviivat.[74] Television ruutuilmeessä tätä logoa ei käytetty.

Toukokuussa 1990 Yleisradio otti käyttöön Herbie Kastemaan suunnitteleman tunnuksen ”Renkaat”, jotka eri värisinä muodostivat sisäänsä ympyrän tai pallon, jonka alapuolella oli teksti YLE.[73][74] Tunnuksen pohjana Kastemaa käytti vuoden 1965 tunnusta. Renkaat kuvastivat uutisia, urheilua, musiikkia, viihdettä ja draamaa. Tästä logosta tehtiin myös ruututunnus, jota esitettiin TV1:ssä ja TV2:ssa ennen aamun ensimmäistä ohjelmaa ja illan viimeisen ohjelman jälkeen. Tunnus korvasi vanhan E. Rädyn suunnitteleman joutsentunnuksen vuodenvaihteessa 1991–1992. Tunnuksen musiikin sävelsi Jukka Tiensuu.[75] TV2:ssa tunnusta näytettiin 10. elokuuta 1997 ja TV1:ssä vuoteen 2000 asti.

Yleisradion logoksi tuli Markkinointi Viherjuuri -yhtiön suunnittelema ”Tolppa, YLE, tolppa” 1. lokakuuta 1999.[73][74] Logoa nähtiin 1. tammikuuta 2001 alkaen tuotantoplanssina ohjelmien lopussa, ja Ylen omatuotantoisissa ohjelmissa on mainittu myös ohjelman tuotantovuosi.

Yleisradion uudeksi logoksi tuli 5. maaliskuuta 2012 yhtiön graafikkotiimin suunnittelema ”Laatuleima”.[76] Yleisradion uuden fontin suunnitteli Saku Heinänen.

AikamerkkiMuokkaa

Alusta lähtien Yleisradio on lähettänyt myös aika­merkkejä. Aluksi aika­merkki annettiin triangelilla, vuodesta 1934 lähtien gongilla. Kesästä 1963 lähtien se koostui kuudesta piippauksesta ja gongin äänestä. Myöhemmin otettiin käyttöön viidestä lyhyestä ja yhdestä pitkästä piippauksesta koostunut aika­merkki, joka on edelleen käytössä.[77]

Yleisradion alku­aikoina aika­merkki annettiin vain kaksi kertaa päivässä, myöhemmin aina ennen radiouutisia. Vuonna 1978 se alettiin antaa joka tasa­tunti sekä lisäksi uutisten edellä kello 11.30, 12.30 ja 17.30, ei kuitenkaan esimerkiksi kesken radioitavan jumalan­palveluksen tai sinfonia­konsertin.[77]

HallintoMuokkaa

Yleisradio on julkisen palvelun yleisradioyhtiö, jonka osakkeista ja äänivallasta on aina oltava vähintään 70 prosenttia valtion omistuksessa. Yleisradion toiminnasta on säädetty lailla.[78]

Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja tulee tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti.

Yleisradioon liittyvä lainsäädäntö valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

HallintoneuvostoMuokkaa

HallitusMuokkaa

Pääartikkeli: Ylen hallitus

JohtoryhmäMuokkaa

Pääartikkeli: Ylen johtoryhmä

JohtajatMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Merja Ylä-Anttila on Yleisradion uusi toimitusjohtaja Yle Uutiset. 17.4.2018. Viitattu 20.10.2020.
  2. Ylen hallitus yle.fi. Yleisradio. Viitattu 27.2.2021.
  3. a b c Yleisradion tilinpäätös 2016 Yleisradio.
  4. Yle lyhyesti Yle. Viitattu 9.10.2013.
  5. Ylen rahoitus Yle. Viitattu 9.10.2013.
  6. Ylen talous Yle. Viitattu 8.6.2018.
  7. Yle pähkinänkuoressa Yle. Viitattu 8.6.2018.
  8. Yhteystiedot Yle. Viitattu 2.5.2017.
  9. Yle pähkinänkuoressa Yle.
  10. http://itsenaisyys100.fi/helsingin-venalaiset-varuskuntarakennukset-1917-ja-suomalainen-varuskunta-1918/
  11. a b Ylen vuosikymmenet Yle. Viitattu 9.10.2013.
  12. Sinko, Säteisheitin vai Yle? yle.fi. Viitattu 26.1.2017.
  13. Kari Ilmonen: Tekniikka kaiken perusta: Yleisradion historia 3, s. 48. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0715-1.
  14. Ilmonen 1996, s. 84.
  15. a b ULA-radiota markkinoidaan Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle.
  16. Tekniikan tiedotuslehti 3/2005 [vanhentunut linkki]
  17. Ylen historia Yle. Viitattu 7.10.2013.
  18. a b Uutiset ajassaan – Ylen televisiouutisten historiaa Yle Uutiset. 17.8.2009. Viitattu 1.11.2014.
  19. Ilmonen 1996, s. 131.
  20. Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 2 (1949–1996), s. 236. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  21. Salokangas 1996, s. 236–237.
  22. Marjamäki, Tuomas: Spede, nimittäin, s. 161. Docendo, 2017. ISBN 978-952-291-405-7.
  23. Kielletyt levyt (20.11.1972) Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle. Viitattu 26.9.2007.
  24. Suomi kautta aikojen, s. 548. ISBN 951-1-14925-3
  25. Hemmilä, Pertti (kok): Ylen Radio Finlandin lakkauttaminen (pdf) Kirjallinen kysymys 915/2006 vp. 17.11.2006. Eduskunta. Viitattu 7.10.2013.
  26. Yle decided to close SW http://www.ulkomaanmedia.net/engl1.shtml
  27. Yle ulkomailla
  28. Mällinen, Janne: Ylen tv-kanavat nettijakeluun Yle Uutiset. 22.4.2013. Yleisradio. Viitattu 22.4.2013.
  29. Yle pamauttaa: Kaikki tv-kanavat nyt suorana Areenasta Uusisuomi.fi. 22.4.2013. Uusi Suomi. Viitattu 22.4.2013.
  30. Pesonen, Mikko: Yle palaa STT:n asiakkaaksi – toistaiseksi vain väliaikaisesti yle.fi. 8.3.2017. Viitattu 21.2.2021.
  31. Virkkunen, Jussi: Yle jatkaa Suomen Tietotoimiston asiakkaana yle.fi. 2.10.2017. Viitattu 21.2.2021.
  32. Vuosittaiset kanavien katseluosuudet ja viikkotavoittavuudet ikäryhmittäin, vuosi 2019 Finnpanel. Viitattu 7.2.2020.
  33. ULA-lähetysten kuuluvuusalueet – Yleisradion ohjelmat Digita. Viitattu 7.5.2019.
  34. Kanavaosuudet (%) ikäryhmittäin. Marraskuu 2019 - tammikuu 2020 Finnpanel. Viitattu 2.3.2020.
  35. Yleisradion maakuntaradioiden uutiskriteerit Pro gradu, Kaisa Kirves
  36. Yleisradion vastainen lobbaus kiihtyy, Yle uutiset 2.4.2009
  37. Laatikainen 28.3.2009 Paljon turhaa sanomalehtien ja Yleisradion sanasodassa - Hyvä Yleisradio on maakuntien ehdoton etu - Sosiaalisuus mittaa kansakunnan sivistyksen Yle Uutiset. 9.6.2009. Viitattu 1.11.2014.
  38. Kilpailijat arvostelevat Ylelle kaavailtua mediamaksua Yle. Viitattu 28.4.2012.
  39. Mikael Jungner vastaa syytöksiin: Hölynpölyä Suomen Kuvalehti. 21.5.2009. Viitattu 28.4.2012.
  40. Mihin valuvat Ylen rahat? Iltalehti 4.10.2009
  41. http://www.marmai.fi/uutiset/article338740.ece?s=u&wtm=marmai-20102009
  42. a b c d Ylessä on tarpeellista kaikki paitsi FST Mielipide Puheenvuoro Jörn Donner. Suomen Kuvalehti. Viitattu 24.8.2014.
  43. a b Sisäpiirilähteet HS:lle: Hallitus haluaa karsia Yleisradion tehtäviä ja leikata rahoitusta Helsingin Sanomat. 4.2.2016.
  44. Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen: Uutisten johto hyllytti Sipilä-jutut – Ruben Stiller sai varoituksen - Suomenkuvalehti.fi Suomenkuvalehti.fi. 30.11.2016. Viitattu 1.12.2016.
  45. Päätoimittajalta: Yle päättää journalismistaan itse, ja kantaa siitä myös vastuun Yle Uutiset. Viitattu 1.12.2016.
  46. Oikeusasiamies: Pääministeri ei ollut esteellinen Terrafame-asiassa - Ratkaisut ja tiedotteet - Oikeusasiamies oikeusasiamies.fi. Viitattu 10.1.2019.
  47. Eija Mansikkamäki: Pekka Ervasti: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 1.12.2016.
  48. Mitä missä milloin 2018, Otava, sivu 62
  49. Uutis- ja ajankohtaistoiminnan päälliköiden avoin kirje yle.fi. Viitattu 10.1.2019.
  50. Tällä kirjeellä Susanne Päivärinta ilmoitti erostaan Yleltä - lue sanasta sanaan iltalehti.fi. Viitattu 25.11.2018.
  51. Ylen uutistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä Yle. Viitattu 6.7.2017.
  52. Tuntematon työpaikka - Journalisti journalisti.fi. Viitattu 10.1.2019.
  53. Demokraatti demokraatti.fi.
  54. https://www.suomenuutiset.fi/onko-ylen-jalkiviisaat-tasapuolinen-ohjelma-keskustalaiset-aityivat-huutamaan-ettei-ohjelmassa-ole-koskaan-ole-ollut-puolueen-edustajaa-yle-puolustautui-erikoisella-tavalla/
  55. Satosen työryhmän raportti vahvistaa Ylen asemaa Keskisuomalainen. 19.06.2016.
  56. a b Poliitikot haluavat vahvan Yleisradion Helsingin Sanomat. 20.6.2016.
  57. http://www.hs.fi/politiikka/a1463461101844
  58. Yle jää edelleen jättiläiseksi Kaleva. 19.6.2016.
  59. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/herlin-kyseenalaistaa-yle-veron-1.93273
  60. Claramunt, Alberto: MTV3 tyrmää Ylen ruotsinkielisen aamuohjelman Verkkouutiset. 24.11.2009. Viitattu 1.11.2014.
  61. Ylen ja Sanoman ilmiriita, Uusisuomi.fi
  62. Patrian lahjusskandaalista syytteet Ylelle Uusi Suomi. Viitattu 2.12.2018.
  63. http://wap.iltasanomat.fi/news/?foo=bar&d=1007&category=kotimaa&id=1599301
  64. Ex-Slovenian PM Janez Jansa convicted of corruption 5.6.2013. BBC News. Viitattu 18.6.2013.
  65. Ylen musiikki- ja kuunnelmastudiot ovat jäämässä jyrän alle Helsingin Sanomat.
  66. Kolumni: Yleisradio tuhoamassa kulttuurituotantoaan Rondo. 4/2015.
  67. Ylen musiikki- tai radiodraamatuotanto ei lopu eikä vähene Avoin Yle -blogi.
  68. Yle yhtiönä yle.fi.
  69. Ylen kuunnelmatuotantoa ei saa vaarantaa Näyttelijäliitto. 31.3.2015. Näyttelijäliitto.
  70. Yle siirtää tuotantojaan purettavan studiotalon alta: "Aika näyttää, mikä tämän operaation hinta on" Helsingin Sanomat. 7.4.2015.
  71. Tero Ylioja: Neljä metriä naapuritaloon ja kuusimetrinen seinä kaadettavana? Purkutaloa ei rouhita miten sattuu yle.fi. 17.8.2016. Viitattu 16.1.2019.
  72. Markus Nordenstreng: Ylen maineikkaat studiot aiotaan purkaa Helsingin Sanomat. 25.2.2015. Viitattu 16.1.2019.
  73. a b c Uutta Yle-ilmettä! Avoin Yle, Yle-blogit, Yleisradio
  74. a b c d Yleisradion logot kautta aikojen Yleisradio
  75. Yleisradion joutsentunnus häviää televisiosta 21.12.1991. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 24.11.2017.
  76. Yle saa keväällä uuden ilmeen
  77. a b Yleisradion aikamerkki Yleisradio. Viitattu 18.8.2010.
  78. Laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993). Finlex: Ajantasainen lainsäädäntö. 22.12.1993. Oikeusministeriö – Edita Publishing Oy. Viitattu 17.1.2019.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Yleisradion historia. 1. osa 1926–1949 Eino Lyytinen:”Perustamisesta talvisotaan”, Timo Vihavainen: ”Sodan ja vaaran vuodet” Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
  • Kähkölä, Paavo & Hemánus, Pertti (toim.): Revon haamusta taivaskanaviin. Helsinki: Hanki ja jää, 1989. ISBN 951-8916-04-7.
  • Zilliacus, Ville: Kaksikielinen Yleisradiomme. Helsinki: Yleisradio, 1988
  • Velander, Paavo: Kidekoneesta väritelevisioon. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986
  • Yleisradio: Ohjelmatoiminnan säännöstö. Helsinki: Yle, 1992
  • Aula, Maria Kaisa: Poliitikkojen ja toimittajien suhteet murroksessa? Tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla. Helsinki: Yleisradio, 1991
  • Kiuru, Sakari: Puhetta tuulta vastaan: Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina. Helsinki: Yleisradio, 1990
  • Paukku, Eero: Yleisradio, julkinen palvelu ja sananvapaus. Helsinki: Liikenne- ja viestintäministeriö/Edita, 2004
  • Yle 50: ääniä ja kuvia: Ljud och bild. Helsinki: Yleisradio, 1976
  • Hellman, Heikki: Uustelevision aika?: yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa. Helsinki: Hanki ja jää, 1988
  • Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset 50 vuotta. (2009)
  • Pietilä, Veikko: Tv-uutisista, hyvää iltaa: Merkityksen ulottuvuudet televisiouutisjutuissa. Yleisradion julkaisusarja, tutkimus 4/1995. Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-9066-95-0.
  • Helimäki, Liisa Mirjam & Pavas, Petteri & Riuttu, Pentti (toim.): Yleisön puolesta: Puheenvuoroja mediakeskusteluun. Jyväskylä: PS-kustannus, 2004. ISBN 952-451-094-4.
  • Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5.
  • Mäntymäki, Eeva: Hyvinvointivaltio eetterissä: Yleisradion rakentuminen populaarien diskurssien kentillä. Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6657-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Salokangas, Raimo: Yleisradion historia. 2. osa, 1949–1996: Aikansa oloinen. Helsinki: Yle, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  • Wiio, Juhani: Television viisi vuosikymmentä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-939-5.
  • Suomi, Vilho: Suomen Yleisradio 1926-1951. [Helsinki]: Oy Yleisradio Ab, 1951.

Aiheesta muuallaMuokkaa