Yle TV2

Yleisradion omistama suomalainen televisiokanava

Yle TV2 (puhekielessä Kakkonen) on yksi Yleisradio Oy:n omistamista neljästä televisiokanavasta. Yle TV1:n tavoin TV2 on julkisen palvelun kanava, jolla ei esitetä mainoksia. Rahoitus tapahtuu verovaroin. TV2:n keskustoimitus sijaitsee Tampereen Ristimäessä Tohloppi-järven vieressä. Nykyisin se lähettää ohjelmaa noin 4 200 tuntia vuodessa, paljon urheilulähetyksiä jotka ovatkin kanavan katsotuinta antia[6]. Kanava työllistää noin 400 työntekijää. TV2:n kanavapäällikkönä on marraskuusta 2019 lähtien toiminut Sasha Ikonen.[7]

Yle TV2
Yle TV2n värillinen logo.webp
Lähetykset alkoivat 7. maaliskuuta 1965[1][2]
Omistaja Yleisradio
Kuvaformaatti 16:9 576i (SDTV)
16:9 1080i (HDTV)
Katsojaosuus Laskua 11,9 % (2019, Finnpanel)
Maa  Suomi
Näkyvyysalue 1965: 34 % väestöstä[3]
1970: 50 % väestöstä[4]
1981: 87 % väestöstä[5]
1986: 99,5 % väestöstä[4]
Pääkonttori Mediapolis, Ristimäki, Tampere
Korvasi kanavan Tesvisio, Tamvisio
Aiemmin TV-ohjelma 2
(1965–1971)
TV2
(1971–2001)
YLE TV2
(2001–2012)
Rinnakkaiskanava(t) Yle TV1 (HD)
Yle Teema & Fem (HD)
Kotisivu tv2.yle.fi
Saatavuus
Antenniverkko
Digita kanava 2
kanava 22 (HD)
Satelliitti
Canal Digital kanava 2 (HD)
Kaapeliverkko
Elisa kanava 2
kanava 22 (HD)
DNA kanava 2
kanava 22 (HD)
Telia kanava 2
kanava 22 (HD)
IPTV (ADSL)
Maxivision Viihde
Elisa

HistoriaaMuokkaa

Kakkoskanava eli TV-ohjelma 2 sai alkunsa Yleisradion vuonna 1964 ostamasta Tesvisiosta, joka ei kyennyt kilpailemaan Ylen Suomen Television kanssa katsojista eikä Mainostelevision kanssa mainostuloista, vaan oli ajautumassa vararikkoon. Muutamaa viikkoa myöhemmin Yle osti myös tamperelaisen Tamvision. Ylihintaisina pidetyt kaupat heikensivät Ylen taloutta pitkäksi aikaa eteenpäin.[8]. Suomi sai ensimmäisenä Pohjoismaissa toisen televisiokanavan, Ruotsissa SVT2 (silloinen TV2) aloitti vasta neljä vuotta myöhemmin, joulukuussa 1969. Norjassa ja Tanskassa säilyi vain yksi kanava vielä 1980–1990-luvun taitteeseen asti. TV2:n näkyvyysalue laajeni vähitellen ympäri Suomea, ja koko Suomen väestön kanava tavoitti vasta 1980-luvun loppupuolella[4].

1964–1975: Toiminta Tampereelle, johto kokoomukselleMuokkaa

TV 2:n ensimmäisenä päällikkönä toimi dosentti Helge Miettunen, joka kannatti kanavan toiminnan sijoittamista Helsinkiin. Aluepoliittisista syistä Yleisradion hallintoneuvosto päätyi kuitenkin Tampereeseen. Puoluepoliittisesti TV2 kuului aluksi kokoomuksen mandaattiin, jonka vaihtoehtoina kanavan johtoon olivat tv- ja radiopersoona Niilo Tarvajärvi sekä elokuvaohjaaja ja lavastaja Hannu Leminen, joka sitten valittiin. Kanavan toiminta tuotti kymmenen miljoonan markan tappiot vuosittain, jolloin Ylen pääjohtaja Eino S. Repo ehdotti vuonna 1967 molempien televisiokanavien tuotantoyksiköiden irrottamista kanavistaan niin, että ne tuottaisivat ohjelmia molemmille kanaville. Revon ehdotus hävisi Ylen johtokunnassa niukasti.[8] Kakkoskanavan tulevaisuus oli epäselvä vuoteen 1969 asti, jolloin lopettamisuhan jälkeen Ylen hallintoneuvosto lopulta päätti kanavan lähetysverkon laajentamisesta[9].

TV2:n aloittaessa vuonna 1965 kanava näkyi vain Etelä-Suomessa ja kattoi 34 prosenttia koko Suomen väestöstä[3]. Lahden lähetysasemalta TV2 alkoi näkyä 1966[10]. Jyväskylästä ja Sippolasta lähetykset käynnistyivät vuonna 1970[11], jolloin TV2 peitti noin puolet Suomen väestöstä. 1970-luvun mittaan TV2:n näkyvyysalue laajeni yhä pohjoisemmaksi. Syksyllä 1981 TV2 alkoi näkyä Taivalkosken uuden lähetysaseman kautta Taivalkoskella, Pudasjärven, Puolangan ja Suomussalmen kunnissa ja kattoi 87 prosenttia maasta. Vuoteen 1987 mennessä saatiin lähetysasemat vielä Rukatunturille, Poriin, Värtsilään, Ähtäriin, Tammisaareen, Tervolaan ja Ylläkselle, jolloin TV2 kattoi lähes koko Suomen väestön.[5] [4]

Vuoden 1969 alussa monia suosittuja ohjelmia siirrettiin kakkosverkosta koko Suomessa näkyneen television ykkösverkon ohjelmistoon kokonaan tai osittain. Näitä olivat sarjanäytelmät Heikki ja Kaija ja Kiurunkulma, keskusteluohjelma Lähimmäinen, lastenohjelma Tenavatuokio sekä asiaohjelma Liikennesolmu.[12]

TV2:n näkyvyysalueen laajenemisen myötä Hannu Leminen pyrki kehittämään kanavan alueellista uutistuotantoa yhdessä Oulun, Vaasan, Turun ja Jyväskylän aluetoimitusten kanssa, mutta laihoin tuloksin. Kakkosen oman kanavaprofiilin muodostumista hämärsivät 1970-luvulla myös maanantai-illan ruotsinkieliset lähetykset ja Mainos-TV:n ohjelmille vuokratut tiistain, torstain ja lauantain lähetysajat.[8]. 1970-luvun taitteessa kakkoskanavan maine perustui paljolti vahvan dokumenttitoimituksen filmille kuvattuun tuotantoon, joka keräsi palkintoja myös ulkomailta[9]. Lemisen toisen viisivuotiskauden lopulla valmistui Tampereen radio- ja televisiokeskus Tohloppi-järven eteläpuolelle.[13]. Se oli varustettu ajanmukaisin studiolaittein, joilla TV2 pääsi kunnolla hyödyntämään väritelevisiotekniikkaa Pasilaa ja TV1-kanavaa aikaisemmin[14].

1975–1989: Johto keskustalle, pikkusormi sensuurilleMuokkaa

Lemisen seuraajakisassa pääministeri Kalevi Sorsan sosialidemokraattinen ehdokas, kirjailija Pentti Holappa, hävisi keskustapuolueen Pertti Paloheimolle,[8] joka kuitenkin viihtyi tehtävässä vain vuoden verran saatuaan käyntiin paljon resursseja vieneen mutta epäonnistuneen ajankohtaismakasiinin Tasavallassa tapahtuu. Paloheimon seuraaja, keskustalainen entinen dokumenttiosaston päällikkö Eero Härkönen johti kanavaa sitten vuodesta 1976 vuoteen 1979.[15]

Eero Härkösen kauden merkittävimpiä ohjelmapanostuksia olivat monia uusintoja saanut Tankki täyteen (1978) sekä Matti Tapion vuosikymmenen alusta saakka suunnittelema dokumenttipohjainen draamasarja Sodan ja rauhan miehet (1978), jonka tuotantoa jarrutti ulkopoliittinen varovaisuus[16]. Härkönen koki paikkansa muistakin syistä niin tuuliseksi, että luopui päällikön tehtävästä 1979[17].

1970-luvulla TV2 vastasi noin 38 prosentista Ylen tv-lähetysajasta, TV1 62 prosentista. Kakkoskanavan ohjelmiston kotimaisuusaste oli ykköstä suurempi, joka vuosi noin 88 prosenttia, paitsi vuonna 1978 vain 82 prosenttia[14]. Kesällä 1978 TV2 oli kokonaan suljettuna 26.6.–30.7.1978 välisenä aikana. Sinä aikana TV2 vastasi TV1:n tiistai- ja torstai-illoista.[18] TV2 oli suljettu myös sitä ennen joka kesä vuosina 1965–1973, silloin TV2 lähetti TV1:ssä ohjelmaa kolmena iltana viikossa. Kesällä 1979 TV2:ssa ei ollut lähetystä maanantaisin, mutta muiden päivien osalta se oli koko kesän auki.[19]

Eero Härkösen seuraajaksi keskustan eduskuntaryhmä nimitti Paavo Väyrysen ehdotuksesta Pohjolan Sanomien päätoimittajan Tapio Siikalan, joka johti kakkoskanavaa 1979–1989. Siikala tuli tunnetuksi muun muassa lestadiolaisuutta, sotapappeja ja Yleisradiota itseään koskevien ohjelmien hyllyttäjänä ja sensuroijana niin, että syntyi perinteisen etanalorun ivamukaelma ”Siikala, Siikala, näytä sakses, onko huomenna show’ta”[20][21]. Suuri draamapanostus Rauta-aika voitti kansainvälisen Prix Italia -palkinnon 1983[22]. Siikala alkoi suunnata kanavan draamatuotantoa yksittäisohjelmista draamojen suuntaan, mikä oli alku kakkoskanavan kansanläheisten draamasarjojen tuotannolle[23]. Vuonna 1986 TV2 alkoi näkyä pohjoisinta Lappia myöden[4].

1990–: Kanavauudistuksesta jatkuviin uudistuksiinMuokkaa

Siikalan seuraajaksi tuli sosialidemokraattien Arne Wessberg,[24] joka veti kanavansa ykköskanavaa onnistuneemmin läpi suuren kanavauudistuksen 1990–1994[25] ja valittiin sitten Yleisradion toimitusjohtajaksi pääjohtaja Reino Paasilinnan jälkeen[26].

Vuoden 1993 kanavauudistus painotti kakkoskanavan ”maakunnallisuutta”: ohjelmatuotantoa siirrettiin Tohlopista Vaasaan (mm. jumalanpalveluksia), Jyväskylään (nuortenohjelma Lievä kuume), Kuopioon (perhevisailu Missä mennään?) ja Ouluun (lasten makasiiniohjelma Pikku posteljooni), ja koko Ylen tv-aluetoiminta tuli TV2:n vastuulle. Myös urheiluohjelmisto siirrettiin lähes kokonaan kakkoskanavalle TV1:n uutisvälähdyksiä lukuun ottamatta. Kanava alkoi panostaa enemmän myös kotimaiseen draamatuotantoon ja dokumentteihin.[27] Pari vuotta myöhemmin ykkös- ja kakkoskanavan eroa selkeytettiin tv-johtaja Heikki Lehmuston johdolla yhä enemmän niin, että TV2:n faktapainotteisuus alkoi vaihtua elokuviin, televisiosarjoihin sekä muihin viihde- ja harrastusohjelmiin[28].

TV2:n suosittuja viihdeohjelmia 1990-luvulla olivat Markus Kajon persoonalliset mietelmät, Timo Koivusalon parisuhdevisailu Tuttu Juttu Show ja sketsisarja Kummeli erilaisine sivutuotteineen.


2012–: Suosio laskee, urheilu lisääntyyMuokkaa

TV2:n kanavaprofiili uudistui jälleen vuoden 2012 alussa, pari kuukautta ennen Ylen ilmeuudistusta.[29] Kanava kertoi panostavansa jatkossa erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, kun aiemmin kanava oli tullut tunnetuksi keski-ikäisten ja sitä vanhempien kanavaksi. Esimerkiksi Kesäillan valssi ja Mansikkapaikka lopetettiin, Dokumenttiprojekti, Inhimillinen tekijä, Seitsemäs taivas ja Tangomarkkinoiden televisiolähetykset siirrettiin TV1:een, Sata-Häme Soi -festivaalin televisiointi päättyi sekä jo vuodesta 1961 järjestetyn perinteisen Suomen euroviisukarsinnan korvasi Uuden Musiikin Kilpailu.

Ensimmäinen Kakkosen uuden profiilin mukaan tehty draamasarja oli syksyllä 2012 esitetty Kimmo.[30] Myös realitypohjaiset ohjelmat kuten Teiniäidit ja Pohjois-Karjalaan palanneista perheistä kertova Paluumuuttajat kuvastavat kanavan uutta ohjelmistoa.[30] Vuonna 2015 kanavan profiilia nuorennettiin entisestään, kun Anne Flinkkilän ja Maarit Tastulan keskusteluohjelmat siirrettiin ykköskanavalle. Vuodesta 1969 näytetty ajankohtaisohjelma Ajankohtainen kakkonen loppui vuoden 2015 lopussa.

Sekä vuoden 2012 että 2015 TV2:n nuorennusleikkausten jälkeen Kakkosen katsojaluvut ja kanavan suosio laskivat merkittävästi. Kun vuonna 2010 kanavaa katseli noin viidennes suomalaisista, vuonna 2012 kanavan katseluosuus oli 13,2 prosenttia ja seuraavana vuonna 11,9 prosenttia[31] Vuoden 2017 katsojaosuus oli 11,3 %.[32] Uudistukset saivat paljon kritiikkiä katsojilta. Tammikuussa 2019 Yle siirsi TV2:n ainoan uutislähetyksen TV1-kanavalle, jolloin TV2:n lähes 54 vuoden taival uutislähetyksiä näyttävänä kanavana päättyi. Muutosta perusteltiin sillä, että kanavalla esitettävät urheilulähetykset siirsivät usein uutisten alkamisaikaa[33].

Yle TV2 HD aloitti toimintansa 28. tammikuuta 2014.[34]

Kaikkien muutosten jälkeen tapahtumaurheilulla ja lastenohjelmilla on vahvin osuus TV2:n ohjelmistossa. Urheilun osuus kanavalla lisääntyy entisestään Ylen hankittua ralliautoilun MM-sarjan esitysoikeudet kaudelle 2019[35].

Yöaikaan, kun muuta ohjelmaa ei tule, TV2:lla esitetään Uutisikkunaa.

TV2:n ohjelmiaMuokkaa

Suomessa tuotettujaMuokkaa

Ulkomaisia ohjelmiaMuokkaa

KuuluttajatMuokkaa

Ylen ilmeen uudistumisen myötä TV2 luopui kuuluttajista helmikuussa 2012 ja siirtyi voice-over -juontoihin, joissa kuuluu vain henkilön puheääni.[36][37] Viimeiset kaksi kuuluttajaa olivat Johanna Pirttilahti ja Tiia Hasa, joista Hasa on jatkanut voice over -juontajana. Aiemmin kuuluttajana ovat toimineet myös muun muassa Terhi Viianen, Sean Ricks, Manne Maalismaa, Piia Mikkola, Kirsti Lampila, Saara Karhu ja Riika Sillanpää (nyk. Rasilainen). 1970-luvun alussa kanavan pääkuuluttaja oli Tuula Rosenqvist.

Kanavan johtajatMuokkaa

Yle TV2:lla oli johtaja vuosina 1965–1994.

1. huhtikuuta 1994 organisaatiouudistuksessa aiemmin erilliset ohjelmayksiköt TV1 ja TV2 siirtyivät televisiotoimialan johtajan Heikki Lehmuston alaisuuteen, muut yksiköt olivat uutis- ja ajankohtaistoiminta sekä Teksti-TV. Kanavaa johti nyt ohjelmajohtaja. Vuonna 2007 nimike muutettiin kanavapäälliköksi, 2011 ohjelmapäälliköksi ja 2019 kanavapäälliköksi.

Yle TV2:n katsotuimmat TV-lähetykset vuonna 2020Muokkaa

Sija Ohjelma Päivämäärä Tavoittavuus Keskikatsojamäärä
1. Hiihdon maailmancup: Miesten 15 km 19.1.2020 933 000 786 000
2. Hiihdon maailmancup: Naisten viesti 1.3.2020 917 000 769 000
3. Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut: Naisten yhteislähtö 23.2.2020 914 000 768 000
4. Urheilugaala 2020 16.1.2020 1 347 000 766 000
5. Hiihdon maailmancup: Miesten viesti 1.3.2020 1 085 000 759 000
6. Lumiukko 24.12.2020 914 000 749 000
7. Ampumahiihdon maailmancup: Naisten takaa-ajokilpailu 19.1.2020 876 000 727 000
8. Jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailut 2020: pronssiottelu Ruotsi - Suomi 5.1.2020 1 473 000 720 000
9. Hiihdon maailmancup: Ski Tour, miesten 15 km 16.2.2020 863 000 716 000
10. Hiihdon maailmancup: Tour de Ski, miesten 15 km 1.1.2020 931 000 708 000

Lähde:[6]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Taavitsainen, Iikka: Television musiikkiohjelmat vuosina 1958–1972. Televisio määrällisenä musiikkisivistäjänä, s. 60. Pro gradu -työ. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.11.2011).
  2. Tesvision joutsenlaulu Yleisradio. Viitattu 23.11.2011.
  3. a b Viljakainen, Jarmo: Suomen radio- ja TV-toiminnan vaiheita 1900 – 2003 Viestintää ja politiikkaa -sivusto. Jarmo Viljakainen. Viitattu 5.9.2018.
  4. a b c d e Televisiolähetykset Suomessa alkoivat Tampereella ja Helsingissä. Mihin tahtiin Suomen Yleisradion tv-lähetykset alkoivat olla nähtävissä tavallisilla… Kysy.fi-palvelu, Kirjastot.fi. 21.11.2013. Viitattu 5.9.2018.
  5. a b Kakkoskanavan tulo kallistaa tv-lupia Pohjois-Suomessa. Helsingin Sanomat, 25.9.1981, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. a b Finnpanel - TV-mittaritutkimus finnpanel.fi. Viitattu 11.1.2021.
  7. Sasha Ikonen Yle TV2:n kanavapäälliköksi 11.10.2019. Yle. Viitattu 11.10.2019.
  8. a b c d Määttänen, Sakari: Kakkonen haluaa ykköseksi. Helsingin Sanomat, 21.9.1975, s. 22. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 2.4.2021.
  9. a b Silja Lanas Cavada: ”TV2:n ns. dokumentaristinen koulukunta 1965–1974. Uuden lajityypin uranuurtajat”, Television viisi vuosikymmentä, s. 228. Toim. Juhani Wiio. SKS, 2007. ISBN 978-951-746-939-5.
  10. Parviainen, Helena: [www.lahdenmuseot.fi/index.php/download_file/view/3308/ Radio- ja televisiohistorian alkuajan tapahtumia Suomessa] (PDF) 10.1.2007. Radio- ja tv-museo. Viitattu 5.9.2018.
  11. Kakkonen aloittaa syksyn henkisellä palvelulla. Helsingin Sanomat, 16.8.1970, s. 63. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  12. Tv-2:n suosituimmat sarjat ykkösverkkoon maanantaisin. Helsingin Sanomat, 18.12.1968, s. 39. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 17.11.2020.
  13. Ylen vuosikymmenet yle.fi. Viitattu 26.1.2017.
  14. a b Rönty, Markku: Talonpojan tappolinjalla : televisiosarja Rintamäkeläiset 1970-luvun maaseudun ja pienviljelijöiden elämänpiirin kuvaajana sekä aikansa poliittisen ilmaston heijastajana, s. 16, 18. Journalistiikan pro gradu. Jyväskylän yliopisto, 2000. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.4.2021).
  15. Lukkari, Esko: Hiljainen ammattimies johtaa nyt tv kakkosta. Helsingin Sanomat, 29.2.1976, s. 18. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 1.4.2021.
  16. Lehtimäki, Juhani: Toivottavasti minua ei ymmärretä väärin. Suomen Kuvalehti, 1979, nro 8, s. 52–55. Näköislehti (maksullinen) (PDF) Viitattu 2.4.2021.
  17. Muut lehdet. Helsingin Sanomat, 7.10.1979, s. 2. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 2.4.2021.
  18. Kesäviihteeksi 46 pitkää elokuvaa. Helsingin Sanomat, 27.5.1978, s. 35. HS Aikakone (maksullinen) Viitattu 23.11.2017.
  19. Kesäkausi toi ykköselle juontajat ja kakkoselle pimeän maanantain. Helsingin Sanomat, 11.6.1979, s. 39. HS Aikakone (maksullinen) Viitattu 16.1.2018.
  20. Sotapapit-dokumentti hyllylle TV2:ssa : Puolustusvoimat eväsi aineiston käyttöluvan. Helsingin Sanomat, 4.9.1981, s. 12. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 2.4.2021.
  21. Savola, Hannu: Tv-johtaja Tapio Siikala, journalistinen moraalinvartija. Suomen Kuvalehti, 1982, nro 42, s. 74. Näköislehti (maksullinen) (PDF) Viitattu 2.4.2021.
  22. Yleisradion vuosikirja 1983–1984, s. 46. Yleisradio, 1984. ISBN 951-43-0348-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.4.2021).
  23. Ruoho, Iiris: ”Sarjadraamaa kakkosella. 40 vuotta todellisuuden jäljillä”, Television viisi vuosikymmentä, s. 272. Toim. Juhani Wiio. SKS, 2007. ISBN 978-951-746-939-5.
  24. Ervasti, Pekka: Ylen sankiat prihat. Helsingin Sanomat, 7.1.1989, s. 7. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 2.4.2021.
  25. Möttölä, Marjatta: Tv-johtaja testaa oman kanavan jumppaohjelmatkin. (Wessbergin 50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 26.2.1993, s. 4. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 2.4.2021.
  26. Lindfors, Jukka: Arne Wessberg toimitusjohtajaksi Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 2.4.2021.
  27. Möttölä, Marjatta: TV2 tekee ohjelmia ympäri maata ja valikoiville katsojille. Helsingin Sanomat, 19.11.1992, s. 51. Näköislehti (maksullinen) Viitattu 1.2.2021.
  28. Hellman, Heikki ja Sauri, Tuomo: ”Kanavauudistus ja ohjelmatarjonnan rakenne”, julkaisussa Kanavat auki! Televisiotutkimuksen lukemisto/ toim. Anu Koivunen ja Veijo Hietala. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1997. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A: 61. ISSN 0788-7906. S. 244, 248.
  29. Näin Kakkonen uudistuu 9.1.2012. Yle TV2. Viitattu 9.10.2013.
  30. a b Meedioita, teiniäitejä ja tuhkimotarinoita 3.9.2012. Yle TV2. Viitattu 9.10.2013.
  31. Ylen TV2:n suosio on romahtanut muutamassa vuodessa Helsingin Sanomat. 23.1.2014. Viitattu 9.5.2018.
  32. Finnpanel - TV-mittaritutkimus web.archive.org. 9.5.2018. Viitattu 9.5.2018.
  33. Yle TV1 vahvistaa uutistarjontaansa yle.fi. Viitattu 4.12.2018.
  34. Afterdawn: Ylen televisiokanavien teräväpiirtotarkkuuteen siirtyminen alkaa 28. tammikuuta, afterdawn.fi 16.1.2014.
  35. MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella yle.fi. Viitattu 24.1.2019.
  36. TV2 poistaa kuuluttajat ruudusta 22.11.2011. Hämeen Sanomat. Viitattu 9.10.2013.
  37. Yhden ajan loppu: Kuuluttaja nähdään tänään TV2:lla viimeistä kertaa 15.2.2012. Aamulehti. Viitattu 9.10.2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa