Ohimennen

Ylen musiikkiaiheinen televisio-ohjelma

Ohimennen oli Yleisradion TV2:n vuosina 1965–1966 esittämä musiikkiaiheinen televisio-ohjelma, jota juonsivat Jyrki Hämäläinen ja Markku Veijalainen. Ohjelma sisälsi suomalaisten ja ulkomaisten musiikkivieraiden esityksiä, artistien haastatteluja ja sketsejä. Keskiviikkoillassa Nuorten tanssihetken vuorotellutta ohjelmaa esitettiin yleensä kahden viikon välein.[1] Ohimennen-ohjelman tuottajana toimi Jarmo Porola.[2]

Donovan valmistautumassa Ohimennen-ohjelman nauhoitukseen Paimiossa juhannuksena 1966. Hänen takanaan TV-ohjaaja Jarmo Porola, juontaja Markku Veijalainen ja laulaja Jukka Kuoppamäki.

Ajan kotimaisten artistien lisäksi Ohimennen-ohjelmassa esiintyivät kansainvälisistä nimistä muun muassa Sonny and Cher, Donovan, Herman’s Hermits ja Brian Poole & The Tremeloes. Ruotsalaisyhtyeistä ja artisteista esimerkiksi Tages, Hep Stars, The Shamrocks, The Shanes, Lenne and The Lee Kings ja Jerry Williams vierailivat ohjelmassa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Danny oli myös Ohimennen-ohjelman musiikkitähti Yleisradio. Viitattu 22.10.2020.
  2. 17.2. Teeman Elävä arkisto: Paluu 60-luvulle Yleisradio. Viitattu 22.10.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.