Lehmän vuosi

suomalainen draamasarja

Lehmän vuosi on suomalainen draamasarja, jota esitettiin Yle TV2 -kanavalla tammikuusta 2006 alkaen. Sarja oli alun perin kuusiosainen, mutta suuren suosion ansiosta siihen kuvattiin kuusi uutta osaa, jotka esitettiin maaliskuusta 2008 lähtien.[1] Kolmannen tuotantokauden kuvaukset alkoivat elokuussa 2008 ja ne jatkuivat jouluun saakka. Kolmas tuotantokausi esitettiin 14. huhtikuuta – 19. toukokuuta 2010.

Lehmän vuosi
Sarjan logo jaksosta 14.
Sarjan logo jaksosta 14.
Tyyli Draama
Kestoaika 45 min
Pääosissa Lista näyttelijöistä
Alkuperämaa Suomi Suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 4. tammikuuta 2006 – 19. toukokuuta 2010
Tuotantokausia 3
Jaksoja 18
Tuotanto
Tuottaja(t) Ulla Kilpeläinen
Ohjaaja(t) Jukka Mäkinen (1–6)
Ilkka Vanne (7–12)
Jussi Niilekselä (13–18)
Käsikirjoittaja(t) Kirsti Manninen
Anne Nissinen
Tuotantoyhtiö(t) YLE Draama
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Sarjan päähenkilö on eläinlääkäri Hanna Takala, joka palaa sarjan alussa kotikuntaansa Haapavirralle. Sarjassa seurataan kyläläisten elämää.

Sarja on kuvattu Tampereen ympäristössä Hämeenkyrössä, Nokialla ja Vammalassa eli nykyisessä Sastamalassa. Kylät Karkku, Jumesniemi, Kutala ja Sarkola olivat keskeisiä kuvauspaikkoja.[2]

Jaksot muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi muokkaa

Jakso Nimi Ensiesitys 2. esitys 3. esitys
1. Vastakierre 4.1.2006 13.2.2008 16.2.2008
2. Musta hevonen 11.1.2006 20.2.2008 23.2.2008
3. Villisiat 18.1.2006 27.2.2008 30.2.2008
4. Veren perintö 25.1.2006 5.3.2008 8.3.2008
5. Vikapisto 1.2.2006 12.3.2008 15.3.2008
6. Korvamerkit 8.2.2006 19.3.2008 22.3.2008

Toinen tuotantokausi muokkaa

Jakso Nimi Ensiesitys 2. esitys 3. esitys
7. Viimeinen matka 26.3.2008 29.3.2008 3.3.2010
8. Hakuaika 2.4.2008 5.4.2008 10.3.2010
9. Yllätyslahjat 9.4.2008 12.4.2008 17.3.2010
10. Pitkä kierros 16.4.2008 19.4.2008 24.3.2010
11. Linnut 23.4.2008 26.4.2008 31.3.2010
12. Varsanjalka 30.4.2008 3.5.2008 7.4.2010

Kolmas tuotantokausi muokkaa

Jakso Nimi Ensiesitys 2. esitys
13. Susi lammasten vaatteissa 14.4.2010 18.4.2010
14. Mullin mallin 21.4.2010 25.4.2010
15. Kestävää kehitystä 28.4.2010 2.5.2010
16. Hirvi vai ei 5.5.2010 9.5.2010
17. Kaukainen ystävä 12.5.2010 16.5.2010
18. Hääyllätyksiä 19.5.2010 23.5.2010

Katsojaluvut muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi muokkaa

Sarjan katsotuin jakso on ollut ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso, jota katsoi 768 000 katsojaa.[3] Ensimmäistä tuotantokautta seurasi keskimäärin 675 000 katsojaa.

Toinen tuotantokausi muokkaa

Toisen tuotantokauden katsotuin jakso oli 16. huhtikuuta esitetty osa 10, jolla oli 695 000 katsojaa.[4] Kyseisellä viikolla Lehmän vuosi oli kolmanneksi katsotuin draamasarja Salattujen elämien ja Kotikatsomon jälkeen. Toista tuotantokautta katsoi keskimäärin 645 000 katsojaa.

Kolmas tuotantokausi muokkaa

Kolmannen tuotantokauden avausjakso keräsi keskimäärin 724 000 katsojaa ja oli samalla kanavansa viikon katsotuin ohjelma. Jakso oli myös sarjan katsotuin jakso sitten ensimmäisen kauden.

Näyttelijät muokkaa

  Sari Havas    Hanna Takala  
  Maria Aro    Sirkka Takala  
  Pauliina Hukkanen    Minna Takala  
  Niklas Häggblom    Markku Sutela  
  Minna Pirilä    Jaana Sutela  
  Laura Rämä    Sanna Sutela  
  Leo Mäkinen    Jani Sutela  
  Maija-Liisa Väänänen    Raili Sutela  
  Jukka Pääkkönen    Paavo Rintamäki  
  Ulla-Maija Siikavire    Kerttu Rintamäki  
  Ismo Apell    Lasse Sjöberg  
  Pentti Helin    Pertti Härkönen  
  Eero Junttila    Joonas Härkönen  
  Maija Junno    Leena Härkönen  
  Jari Leppänen    Valde Lindgren  
  Harri Ekonen    Taisto Lindgren  
  Esko Hukkanen    Kullervo Väkeväinen  
  Petri Lairikko    Väinö Väkeväinen  
  Aimo Räsänen    Seppo Väkeväinen  
  Ari Myllyselkä    Ahti Väkeväinen  
  Arja Nurminen    Paula Surakka  
  Marko Keskitalo    Petteri Surakka  
  Helena Rängman    Inga Surakka  
  Miska Hänninen    Ville  
  Kai Hyttinen    Jouko Puurtinen  
  Kari Väänänen    Kana-Jorma  
  Aliisa Pulkkinen    Aila  
  Maija-Liisa Majanlahti    Martta Huuska  
  Saana Hyvärinen    Päivi  
  Esa Latva-Äijö    Sami Savijoki  
  Virpi Starkman    Tiina  
  Auvo Vihro    lammasfarmari  
  Asko Sahlman    palomestari 

Lähteet muokkaa

  1. Lehmän vuosi. Yle TV2. Arkistoitu 20.6.2010. Viitattu 11.3.2021.
  2. Lehmän vuosi – Muistikuvaputki Yle Vintti. Viitattu 11.2.2021.
  3. TV-mittaritutkimuksen tuloksia – Yle TV2, Viikko 6/2006. Finnpanel. Arkistoitu 13.5.2008. Viitattu 11.3.2021.
  4. TV-mittaritutkimuksen tuloksia – Yle TV2, Viikko 16/2008. Finnpanel. Arkistoitu 13.5.2008. Viitattu 11.3.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.