Avaa päävalikko

Rauta-aika

suomalainen televisiosarja vuodelta 1982

Rauta-aika on vuonna 1982 Yle TV2:lle valmistunut neliosainen draamasarja.

Rauta-aika
DVD:n kansikuva
DVD:n kansikuva
Tyyli Draama
Kestoaika 284 min[1]
Pääosissa Kalevi Kahra
Vesa-Matti Loiri
Sara Paavolainen
Kari Heiskanen
Alkuperämaa Suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 1982 –
Tuotanto
Tuottaja(t) Reima Kekäläinen
Ohjaaja(t) Kalle Holmberg
Käsikirjoittaja(t) Paavo Haavikko
Tuotantoyhtiö(t) Yleisradio
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kalevala-aiheisen Rauta-ajan päähenkilöt Väinö, Ilmari ja Lemminki hakevat itselleen naista, käyvät sotaa Pohjolan väen kanssa ja tilittävät lopussa suhdettaan elämään, rakkauteen ja kuolemaan.

Televiosiosarjan on ohjannut Kalle Holmberg ja käsikirjoittanut kirjailija Paavo Haavikko. Musiikin on säveltänyt Aulis Sallinen. Rauta-aika oli valmistuessaan suomalaisen televisiodraaman suurimpia hankkeita, sitä tehtiin neljä vuotta. Sarja sai vuonna 1982 Telvis-palkinnon ja Jussi-palkinnon parhaasta lavastuksesta, ja sen kolmas osa palkittiin vuonna 1983 Prix Italia -draamapalkinnolla.[2]. Rauta-aika on esitetty noin 20:ssä maassa; se on Ylen kautta aikojen parhaiten ulkomaille myynyt draamasarja.[3]

Rauta-aikaan suunniteltu Kullervon tarina osuus jäi kuvaamatta näyttelijälakon vuoksi.[4]

TekijätMuokkaa

PäähenkilötMuokkaa

Luettelossa roolihahmo sarjassa ja vastine Kalevalassa

  Kalevi Kahra   …  Väinö - Väinämöinen  
  Vesa-Matti Loiri   …  Ilmari - Ilmarinen  
  Sara Paavolainen   …  Aino - Aino  
  Kari Heiskanen   …  Jouko - Joukahainen  
  Mikko Niskanen   …  Tiera - Tiera  
  Eija Pokkinen   …  Joukon äiti  
  Pirkko-Liisa Tikka   …  Kultanainen  
  Tom Wentzel   …  Lemminki - Lemminkäinen  
  Kristiina Halkola   …  Pohjolan emäntä - Pohjolan emäntä eli Louhi  
  Lena Meriläinen   …  Pohjolan tytär - Pohjolan tytär  
  Esko Salminen   …  Pohjolan isäntä - Pohjolan isäntä  
  Soli Labbart   …  Lemmingin äiti - Lemminkäisen äiti  

LähteetMuokkaa

  1. Rauta-aika Elonetissä, viitattu 7.7.2019
  2. TV2 Teatterille palkitut ohjelmat, Yle Vintti. Viitattu 15.7.2017.
  3. Kalle Holmberg: Rauta-aika; YLE Q Kuvitettu kuvaputki 20 (DVD:n oheisdokumentti) (Rauta-aika). Suomi, 2008.
  4. Haavikko, Paavo: Muistelmat vuosilta 1931–1995, s. 341. Art House, 2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa