Avaa päävalikko

Mikko Niskanen

suomalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja professori

Mikko Johannes Niskanen (31. tammikuuta 1929 Äänekoski25. marraskuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja professori. Hänen tunnetuimmat elokuvansa Pojat, Käpy selän alla ja Kahdeksan surmanluotia kuuluvat suomalaisen elokuvahistorian tärkeimpiin teoksiin. Hän voitti elokuvaohjauksistaan kaikkiaan kuusi Jussi-patsasta – enemmän kuin kukaan muu. Hän ohjasi kaikkiaan 14 pitkää elokuvaa.

Mikko Niskanen
Mikko Niskanen.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 31. tammikuuta 1929
Äänekoski
Kuollut 25. marraskuuta 1990 (61 vuotta)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja ja näyttelijä
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Pojat (1962)
Käpy selän alla (1966)
Kahdeksan surmanluotia (1972)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sukujuuret ja lapsuusMuokkaa

Mikko Niskasen sukujuuret ovat Keski-Suomessa Äänekoskella. Hänen vanhempansa Uuno Niskanen ja Lempi Niskanen (o.s. Argillander) olivat muuttaneet Äänekoskelle noin puolitoista vuotta ennen Mikon syntymää parempien ansioiden toivossa. Isä Uuno Niskanen oli ammatiltaan proomukärräri. Myöhemmin perhe muutti Konginkankaalle viljelemään maata.

Perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi lasta, näistä Mikko kolmantena. Mikon kerrotaan olleen puhelias ja vilkas lapsi, joka harrasti kepposia. Koska perheen äiti kulki ansiotyössä, osa lapsista lähetettiin kesäksi mummolaan Viitasaaren Keihärinkoskelle.

Näitä kesiä hän muisteli lämmöllä vuosikymmenienkin kuluttua. Maalaiselämä vaikutti Mikon kehitykseen ja maailmankuvan muodostumiseen.[1]

NuoruusMuokkaa

Mikko Niskanen lähti 13-vuotiaana ansiotyöhön. Hän työskenteli muun muassa uitossa ja metsätöissä ja osallistui Konginkankaan nuorisoseuran harrastustoimintaan. Pari vuotta myöhemmin hän siirtyi Jyväskylään opiskelemaan autonasentajaksi ja jatkoi teatteriharrastusta. Hän otti lausuntatunteja Terttu Pajunen-Kivikkäältä. Teatterikouluun Niskanen pääsi vuonna 1947, ja vähitellen hän pääsi mukaan myös elokuva-alalle.

Niskanen valmistui näyttelijäksi Teatterikoulusta vuonna 1950. Hän toimi näyttelijänä Jyväskylän ja Kuopion teatterissa sekä näyttelijäjärjestäjänä Suomen Filmiteollisuudessa vuosina 1954–1958. Elokuvaohjaajaksi hän opiskeli Moskovan elokuvakorkeakoulussa 1958–1961.

ElokuvauraMuokkaa

 
Vuoden 1964 Jussien voittajat. Kolmas vasemmalta Mikko Niskanen.

Niskanen näytteli 26-vuotiaana Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa Mielosta. Hän esiintyi Tuntemattoman lisäksi näyttelijänä muun muassa elokuvissa Tanssi yli hautojen (1950), Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957), Verta käsissämme (1958), Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä omissa elokuvissaan Lapualaismorsian (1967), Kahdeksan surmanluotia (1972), Pulakapina (1976), Syksyllä kaikki on toisin (1978), Ajolähtö (1982), Mona ja palavan rakkauden aika (1983), Elämän vonkamies (1986) ja Nuoruuteni savotat (1988).

Omissa ohjaustöissään Niskanen kuvasi maaseutua ja sen ihmisiä unohtumattomalla tavalla. Muutamat hänen elokuvistaan on kuvattu Konginkankaan ja Viitasaaren maisemissa. Niskanen rakensi kotimaisemiinsa Konginkankaalle myös ateljeekodin, Käpykolon.[2]

Niskanen kuoli syöpään 61-vuotiaana. Hänet on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.

Vuonna 1997 ilmestyi Gummerukselta Mikko Niskasesta kajaanilaisen toimittaja Eero Marttisen elämäkertateos Täyttä elämää – elokuvamies. Vuonna 1999 ilmestyi elokuvatutkija Sakari Toiviaiselta Niskasen elokuvauraa käsittelevä laaja teos Tuska ja hurmio: Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa.

Peter von Bagh on tehnyt Niskasesta dokumentin Mikko Niskanen – ohjaaja matkalla ihmiseksi.[3]

Vuonna 2012 Yle Teema esitti kaikki Mikko Niskasen ohjaamat pitkät elokuvat.[4]

YksityiselämäMuokkaa

Niskanen oli naimisissa kolmesti, ja kaikki avioliitot päättyivät eroon.

"Kun näen, että kamera käy, minulle ei ole enää muuta maailmassa olemassa kuin se maailma, mikä kulloinkin tulee tulkittavakseni. Perheasiat eivät enää jaksa mahtua tajuntani sisäpuolelle."[5]

Niskasen puolisot olivat Eila Mäkelä (1950–1954), Margareta Ivanova (1960–1967) ja Vuokko Österlund, o.s. Tuunainen (1974–1978).[6] Kolmas vaimo Vuokko Niskanen kirjoitti päiväkirjamerkintöjensä pohjalta muistelmateoksen Mieheni Mikko ja minä (Tammi 2001).[7]

FilmografiaMuokkaa

OhjauksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Argillander, Eino: ”Proomukärrärin pojasta professoriksi.” Viitasaaren Seutu 5.2.2009.
  2. MIKON MATKASSA VII: Käpykolo, unelma joka romuttui ÄKS. 11.2.2017. Viitattu 13.2.2017.
  3. Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi. Yleisradio.
  4. Mikko Niskanen keväällä 2012. Yleisradio.
  5. Niskanen, Mikko: Vaikea rooli. Kirjayhtymä, 1971.lähde tarkemmin?
  6. Fränti, Mikael: Mikko Niskanen, Kuka hän oli? Äänekoskelainen Pukkimäki-sivusto. Viitattu 17.8.2015.
  7. Mikko Niskanen - suomalaisen elokuvan merkkimies. Koulukino. Viitattu 17.8.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Marttinen, Eero: Täyttä elämää: Mikko Niskanen, elokuvamies. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5027-7.
  • Niskanen, Vuokko: Mieheni Mikko ja minä. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2227-1.
  • Toiviainen, Sakari: Tuska ja hurmio: Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. Suomen elokuva-arkiston julkaisuja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-124-0.
  • Steffansson, Marjo: Mikon Matkassa 2019. ISBN 978-952-94-1738-4

Aiheesta muuallaMuokkaa