Kulosaari

Helsingin 42. kaupunginosa

Kulosaari (ruots. Brändö) on saari, entinen kunta ja nykyinen Helsingin 42. kaupunginosa Kaakkois-Helsingissä, Helsingin suurpiiri 6:ssa. Saari sijaitsee Herttoniemen ja Sörnäisten välissä, ja sen molemmilta puolilta johtavat salmet Vanhankaupunginlahdelta Kruunuvuorenselälle. Alue tunnetaan vanhana huvilakaupunginosana, joskin saarella on 1960-luvulta lähtien ollut myös jonkin verran kerrostaloasutusta. Vanhat huvila-alueet sijaitsevat pääasiassa saaren eteläisillä ja itäisillä ranta-alueilla, kerrostalo­alue taas saaren keskiosassa, joka 1960-luvulle saakka oli pysynyt rakentamattomana.

Kulosaari
Brändö
Kulosaari aerial.jpg
Kaupungin kartta, jossa Kulosaari korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Kulosaari korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Kaakkoinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 42
Pinta-ala 1,81 km² 
Väkiluku 3 977[1] (1.12.2019)
Postinumero(t) 00570
Lähialueet Herttoniemenranta, Länsi-Herttoniemi, Mustikkamaa-Korkeasaari, Kalasatama, Tullisaari
Kulosaari
Brändö Nl.[2]
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Helsinki
Kulosaaren.kunta.kartta.svg

sijainti

Lääni Uudenmaan lääni
Maakunta Uudenmaan maakunta
Kihlakunta Helsingin kihlakunta
Kuntanumero 294
Hallinnollinen keskus Kulosaari
Perustettu 1922 Helsingin maalaiskunnasta
Liitetty 1946
– liitoskunnat Helsinki
Haaga
Huopalahti
Oulunkylä
Helsingin mlk (osittain)
Kulosaari
– syntynyt kunta Helsinki
Pinta-ala  km²  [3]
(1.1.1945)
– maa 1,21 km²
Väkiluku 1 010
(1943)

Kaupunginosaan kuuluu myös Kivinokan niemi Kulosaaren saaren pohjoispuolella.[4] Helsingin hallinnollisessa jaottelussa tunnetaan myös Kulosaaren peruspiiri, joka kattaa Kulosaaren osa-alueen lisäksi Mustikkamaa-Korkeasaaren osa-alueen.

Asukkaita Kulosaaressa oli miltei 4 000 vuoden 2019 lopussa.[1] ja osa-alueen pinta-ala on 1,81 km². Kulosaaren asukkaiden keski-ikä on kaupungin kolmanneksi korkein, asukkaista 20,6 % on yli 64-vuotiaita.[5]

HistoriaMuokkaa

Varhainen historiaMuokkaa

Nykyisen kaupunginosan nimenä Kulosaari on melko nuori; sen ruotsinkielinen kirjoitusasu Brändö on ollut käytössä vuodesta 1808. Vielä 1700-luvulla saari oli nimeltään Stuguön tai Stugulandet siellä sijainneen, eräälle kalastajalle kuuluneen torpan mukaan. Saari on vanhastaan kuulunut Kulosaaren kartanon maihin, ja nimi Kulosaari on siirretty siltä mantereen puoleiselta niemeltä, jolla kartano sijaitsee. Kartano on entisinä aikoina ollut saaressa, joka juuri on ollut alkuperäinen Kulosaari.[6]

ArkkitehtuuriMuokkaa

AB Brändö Villastad – Kulosaari -yhtiö perustettiin Helsingin kaupungin ulkopuolelle vuonna 1907 tarkoituksenaan muodostaa asumattomalle Kulosaaren saarelle uudenaikainen huvilakaupunki. Alueen asemakaavan laati yhtiön toimeksiannosta Lars Sonck. Kulosaaressa sijaitseva Vapaamuurarien kallio oli Sonckin ensimmäisessä suunnitelmassa sommitelman avulla yhteydessä saaren ehkä merkillisimpään luonnonmuodostelmaan, saaren eteläosassa sijaitsevaan laguunimaiseen sisälahteen (Gloet). Alueen asemakaavassa on myös Vapaamuurarinkuja.

Yhteiskunnallinen historiaMuokkaa

 
Kulosaaren kunta vuoden 1929 kartassa.

Kulosaaressa oli 1918 yksi jääkäriliikkeen radioasemista sisällissodan aikana.[7]

Kulosaari kuului Helsingin maalaiskuntaan vuoteen 1922 asti, jolloin muodostettiin Kulosaari-niminen kunta, jonka virallinen nimi oli Brändön huvilakaupunki[8]. Kunta oli kaksikielinen ja sen enemmistökielenä oli ruotsin kieli[8]. Nimestään huolimatta se oli kuntamuodoltaan maalaiskunta. Kunta ehti olla toimia runsaat kaksikymmentä vuotta, kunnes se liitettiin osaksi laajenevaa Helsinkiä vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa.

 
Heraldikko Tapani Talarin vuonna 2017 suunnittelema Kulosaaren kunnan epävirallinen perinnevaakuna.[9]

Vuosina 1910–1951 Kulosaareen liikennöi raitiotielinja. Linjalla ei ollut numeroa, vaan sen tunnuksena käytettiin alkujaan kirjainta B (Brändö), myöhemmin KB.[10] Raitiovaunut kuljetettiin saareen höyrylautalla vuoden 1919 joulukuuhun saakka, jolloin ensimmäinen Kulosaaren silta avattiin liikenteelle. Nykyinen silta valmistui sen paikalle vuonna 1957.

K. J. Ståhlbergin ja hänen vaimonsa kyyditys lokakuussa 1930 alkoi Kulosaaresta, mistä heidät siepattiin 14. lokakuuta ja kyyditettiin Joensuuhun. Tapahtumat etenivät esimerkiksi nykyisellä Armas Lindgrenin tiellä (silloin Södra Strandvägen).

Ulkomaiden lähetystötMuokkaa

Kulosaareen alkoi sijoittua ulkomaiden lähetystöjä 1950-luvulta alkaen. Suurin osa näistä oli sosialististen maiden lähetystöjä, jotka päätyivät Kulosaareen kun Neuvostoliitto jakoi välirauhansopimuksen nojalla takavarikoidun Saksan kansalaisten omaisuuden mukana haltuunsa päätyneitä huvilatontteja liittolaismailleen. Jo vuonna 1955 asettuivat Kiinan kansantasavallan suurlähetystö Vanhalle Kelkkamäelle entiseen pankkiiri Emil Schybergsonin huvilaan ja Puolan suurlähetystö Kulosaaren eteläkärkeen – molemmat toimivat tänäkin päivänä samoissa paikoissa. Myöhemmin Kulosaareen siirtyivät muun muassa Unkarin, Tšekkoslovakian, Jugoslavian ja Pohjois-Korean suurlähetystöt sekä Itä-Saksan suurlähetystö, joista viimeksi mainitun rakennus on nykyään Ukrainan suurlähetystön käytössä. Vuonna 1980 Lars Sonckin tielle valmistunut Irakin suurlähetystö herätti aikanaan erityisen paljon huomiota poikkeavan itämaisen arkkitehtuurinsa ansiosta. 1980-luvulla Kulosaareen muuttivat vielä Iranin ja Kolumbian suurlähetystöt sekä 1990-luvulla Slovakian, Liettuan ja Romanian suurlähetystöt. Saarella on aina asunut myös paljon eri maiden diplomaatteja muissa huviloissa. Arviolta Kulosaaressa asuu noin tuhat diplomaattia.[11]

Asutus ja ympäristöMuokkaa

 
Kulosaaren Domus, Kulosaarentien varrelle vuosina 1915–1916 rakennettu asuin- ja liikerakennus, joka oli 1960-luvun alkuun saakka Kulosaaren ainoa asuinkerrostalo.

Pääosa Kulosaaren asunnoista rakennettiin 1960-luvulla, sen jälkeen valmistuneita rakennuksista on vajaa viidennes ja 1960-lukua vanhempia kymmenesosa. Alueen asuntojen koko vaihtelee yksiöstä huomattavasti isompiin huoneistoihin.

Kulosaaressa on muun muassa suomen- ja ruotsinkieliset ala-asteet sekä kaksi lukiota: suomen- ja englanninkielinen Kulosaaren yhteiskoulu (myös yläaste) ja ruotsinkielinen Brändö gymnasium.

Kulosaaressa sijaitsee myös Kulosaaren tukikoti, joka on tarkoitettu asunnottomille naisille ja miehille, jotka eivät kykene omatoimiseen ja itsenäiseen asumiseen. Henkilökuntaa tukikodissa on paikalla ympäri vuorokauden ja sosiaalityöntekijä käy tukikodilla säännöllisesti viikoittain. Tukikodin toiminnan tarkoituksena on saada asukkaiden arkielämä hallintaan, jonka jälkeen asukkaat kykenisivät omatoimiseen sekä itsenäisempään asumiseen.[12]

Kulosaareen valmistui vuoden 1917 syksyllä Rantahotelli, jonka on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Hotellitoiminta on sittemmin lakannut ja nykyisin rakennuksessa toimii Wihuri Oy:n pääkonttori, Wihurin linna.

Entisen rantahotellin välittömässä läheisyydessä on Kulosaaren tunnetuin ravintola, Kulosaaren Casino. Casino on suosittu paikka diplomaattitapaamisille, sillä Kulosaaressa toimii usean valtion suurlähetystöjä, muun muassa Puolan, Venezuelan, Kiinan, Ukrainan, Iranin, Madagaskarin ja Irakin. Osasyynä suosioon on myös ravintolan sijainti pienellä saarella, jota turvallisuuspalveluiden on helppo vartioida uhkien varalta.kenen mukaan?

Kulosaaren hautausmaa sijaitsee pienessä Leposaaressa Kulosaaren pohjoispuolella. Kulosaareen kuuluvaan Kivinokkaan sijoittuu muun muassa Kulosaaren kartano, Herttoniemen siirtolapuutarha ja Kivinokan kesämaja-alue.

KatunimistöMuokkaa

Vuonna 1959 joukko Kulosaaren kaduista nimettiin entisten tasavallan presidenttien mukaan: Ståhlbergintie, Relanderinaukio, Svinhufvudintie, Kyösti Kallion tie, Risto Rytin tie ja Marsalkantie (keskustassa sijaitseva Heikinkatu oli nimetty Mannerheimintieksi jo vuonna 1942).[13] Kulosaaren huvilayhdyskunnan perustajista ovat oman nimikkokatunsa saaneet arkkitehdit Bertel Jung, Karl Lindahl ja Lars Sonck sekä pankinjohtaja Emil Schybergson, tunnetuista asukkaista kuoronjohtaja Heikki Klemetti ja taidemaalari Wilho Sjöström.[14]

LiikenneyhteydetMuokkaa

Saaren pohjoisosan halki kulkevat Itäväylä ja metrorata; Kulosaaren metroasema on yksi vuonna 1982 avatuista ensimmäisistä asemista. Kulosaaresta pääsee siltaa pitkin viereiseen Mustikkamaan saareen, josta puolestaan on yhteys Korkeasaareen ja kevyen liikenteen yhteys Kalasatamaan.

LähteetMuokkaa

  1. a b Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2019/2020 ja väestönmuutokset vuonna 2019 (s. 66) Helsingin kaupunki (hel.fi). 2020. Viitattu 2.9.2021.
  2. Täsmennys oli mukana (lyhenne sanoista Nylands län), koska Ahvenanmaalla on myös Brändö-niminen kunta
  3. Suomen tilastollinen vuosikirja 1944–1945 (PDF) (sivu 14) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 26.4.2016.
  4. Aluejaot: Kaupunginosat Helsingin karttapalvelu. Viitattu 3.9.2021.
  5. http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/15_02_23_Hki_alueittain2014_verkko.pdf
  6. Terho, Olavi ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 17. Helsingin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki, 1970.
  7. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1811956?page=30
  8. a b Jaakko Forsman ja toimituskunta: Iso Tietosanakirja VII, s. 235. Helsinki: Otava, 1934.
  9. Nya vapen för gamla kommuner Kommuntorget.fi. 1.6.2017. Viitattu 31.5.2021.
  10. http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/linjasto/linjat3.htm
  11. Ihamuotila, Elina: ”Lähetystöjen Kulosaari”, Kulosaari – koti ja kaupunginosa, s. 334–337. Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö, Helsinki 2002.
  12. http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaalinen-tuki-ja-toimeentulo/asunnottomien-tuet-ja-palvelut/tukikodit/#kulosaari
  13. Olavi Terho (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 199–200. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970.
  14. Helsingin kadunnimet, s. 197–200.
  15. Linja 500 reittiopas.hsl.fi. Helsingin seudun liikenne. Viitattu 3.9.2021.
  16. Linja 510 reittiopas.hsl.fi. Helsingin seudun liikenne. Viitattu 3.9.2021.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kolbe, Laura: Kulosaari: unelma paremmasta tulevaisuudesta. (Väitöskirja.) Keuruu 1988. ISBN 952-90016-1-4
  • Räsänen, M.: Kulosaaren raitiotie. Hämeenlinna 2007. ISBN 978-952-473-849-1.
  • Räsänen, Matti (toim). Kulosaari-Brändö – Huvilakiinteistöt ja niiden omistajat. Helsinki, 2004. ISBN 952-91-5662-6

Aiheesta muuallaMuokkaa