Radio

radioaaltoja soveltava teknologia
(Ohjattu sivulta Radioasema)
Tämä artikkeli kertoo radiosta teknologiana. Radio on myös radiovastaanottimesta käytetty nimitys. Yleisradiotoiminnasta on oma artikkelinsa.

Radio on radioaaltoja soveltava teknologia. [1][2] Radio mahdollistaa informaation - kuten äänen, kuvan, videon, datan ja niin edelleen - välittämisen langattomasti. Radioaaltoja hyödynnetään myös tutkissa, lääketieteellisessä kuvantamisessa (radiologia, Ultraäänitutkimus), maaperän tutkimuksessa, itkuhälyttimissä, auton etälukituksessa - ja niin edelleen.

Radioaallot eivät tarvitse mitään väliainetta, vaan ne etenevät tyhjiössä, ilmassa ja monissa muissa väliaineissa, kuten puussa, lasissa ja betonissa. Eri väliaineet heikentävät radioaaltoja eri tavoin. Radioaallot ovat sähkömagneettisen spektrin radiotaajuusalueen sähkömagneettisia aaltoja. Radioaaltoja moduloimalla voidaan välittää informaatiota lähettimestä vastaanottimeen.

UNESCO:n julistamaa Maailman radiopäivää on vietetty 13. helmikuuta vuodesta 2012 lähtien[3].

Radiolähetyksen radiosignaalin ohittaessa vastaanottoantennin indusoituu siihen radioaallon energiaa; jännite, jolloin radiolähetyksen koodattu (moduloitu) sisältö voidaan purkaa (demoduloida) kyseistä tarkoitusta varten tehdyllä radiovastaanottimella. Vaikka sanaa radio käytetään tämän ilmiön kuvaamiseen, myös televisio, tutka, matkapuhelimet ja niin edelleen, käyttävät hyväkseen radioaaltoja ja tarvitsevat radiolähettimen ja vastaanottimen.

Äänen välittäminen radioaaltojen avulla

HistoriaMuokkaa

 
Minerva Minola vuodelta 1962.
 
Philips BX645U putkiradion koneisto vuodelta 1956.

Sähkömagneettisen säteilyn aaltoliikkeen teorian ja viestinnän mahdollisuuden esitti ensimmäisenä James Clerk Maxwell vuonna 1873. Heinrich Rudolf Hertz tutki vuosien 1886 ja 1888 välisenä aikana kokeellisesti Maxwellin teoriaa ja osoitti sen oikeaksi. Hertz ei kuitenkaan ymmärtänyt keksinnön potenttiaalia. Vuonna 1890 ranskalainen Edouard Branly rakensi ensimmäisen radioaaltoja vastaanottavan laitteen. Lodgen myöhemmin kohereeriksi nimeämä ilmaisin (radiovastaanotin) oli toinen suuri edistysaskel radioaaltojen soveltamisen kehityksessä.[4]

Radiota kutsuttiin aluksi langattomaksi lennättimeksi, koska sen kautta viestittiin aluksi sähköttämällä. Sen keksijästä on kiistelty useasti.[5]

  • Nathan B. Stubblefield on todistettavasti lähettänyt ihmisääntä langattomasti vuotta ennen Nikola Teslaa, vuonna 1892. Hänen käyttämänsä tekniikka ei ilmeisestikään toiminut sähkömagneettisen säteilyn radiotaajuuksilla vaan ilmeisesti induktiolla tai johtumalla maan kautta.
  • Vuonna 1893 serbialaissyntyinen Nikola Tesla teki St. Louisissa Missourissa ensimmäisen julkisen radiolähetysdemonstraation. Laite, jota hän käytti, sisälsi kaikki radion elementit, jotka olivat laitteissa ennen elektroniputken keksimistä.
  • Vuonna 1894 brittifyysikko Sir Oliver Lodge Oxfordin yliopistossa lähetti Hertziä käsittelevän luennon yhteydessä sanomia kahden huoneen välillä.
  • Venäläinen Aleksandr Popov esitteli myöhemmin parannetun version kohereerista. Popov teki radiolähetyskokeilujaan myös Suomessa vuosina 1899–1900. Tällöin tehtiin myös ensimmäinen meripelastuksen onnistunut avunpyyntö langattomalla lennättimellä[6]. Popov olikin ensimmäisiä, jotka kehittivät kohereerista käytännölliseen radiotoimintaan soveltuvia vastaanottimia.
  • Intialainen fyysikko Jagadish Chandra Bose esitteli radioaaltojen käyttöä Kalkutassa marraskuussa 1894, mutta hän ei ollut kiinnostunut patentoimaan keksintöään. Bosen kokeessa vuonna 1895 saatiin ruutia polttamalla aikaan mikroaaltoja, joiden vaikutuksesta saatiin kello soimaan.

Kansainvälinen tekniikan alan järjestö IEEE katsoo, että Aleksandr Popov osoitti ensimmäisenä radiotekniikan olemassaolon ja hyödyllisyyden. Tämä tapahtui 7. toukokuuta 1895 Venäjän fysiikan ja kemian seuran kokouksessa.[7]

Vuonna 1896 italialainen Guglielmo Marconi sai patentin radiolle Britanniassa (12039, Improvements in transmitting electrical impulses and signals and in apparatus there-for). Tätä pidetään usein maailman ensimmäisenä radiopatenttina. Seuraavana vuonna hän perusti maailman ensimmäisen radioaseman Isle of Wightin saarelle Englantiin. Samana vuonna Nikola Tesla patentoi Yhdysvalloissa eräitä radion varhaishistoriaan liittyviä keksintöjään, mutta vuonna 1904 Yhdysvaltain patenttitoimisto peruutti nämä patentit, mikä teki Marconista radion keksijän. Tämä johtui mahdollisesti Marconin amerikkalaisista taloudellisista tukijoista, joihin kuuluivat muun muassa Thomas Edison ja Andrew Carnegie. Jotkut uskovat, että tämä tehtiin, ettei Yhdysvaltain hallituksen tarvitsisi maksaa Teslalle rojalteja hänen patenttiensa käytöstä. Marconi teki suuren työn kaupallistaessaan langattoman lennättimen, minkä vuoksi hän useimmiten saa kunnian radion kehittämisestä.[8]

 
”Radionkuuntelua” vuodelta 1959.

Vuonna 1909 Marconi sai yhdessä Karl Ferdinand Braunin kanssa Nobelin fysiikanpalkinnon ”ansioista langattoman lennättimen kehittämisessä”. Kuitenkin vuonna 1943 Yhdysvaltojen korkein oikeus hyväksyi Teslan patentin numero 645576 (”System of Transmission of Electrical Energy”) pian tämän kuoleman jälkeen. Päätös perustui Teslan ennen Marconin patentin julkistamista tekemään työhön. Joidenkin mielestä oikeus teki päätöksensä taloudellisista syistä: Yhdysvaltojen hallituksen ei nyt tarvinnut maksaa korvauksia Marconi Companylle Marconin patentin käytöstä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Marconi avasi maailman ensimmäisen radiotehtaan (”wireless”) Chelmsfordiin Englantiin vuonna 1898 työllistäen 50 ihmistä.[9] Nikola Tesla aloitti 1900 oman Wardenclyffe Towerinsa suunnittelun ja torni valmistui noin 1903.

Seuraava tärkeä radion kehitykseen vaikuttanut keksintö oli elektroniputken keksiminen 1900-luvun alkupuolella. Puheen lähettämiseksi tarvittiin puolestaan mikrofoni, joka oli alun perin keksitty puhelinta varten.

Maailman ensimmäinen äänilähetys radiolla oli jouluaattona 1906, jolloin Reginald Fessenden lähetti viulunsoittoaan ja luki Raamatun säkeitä Brant Rockissa Massachusettsissa. Kaupallinen radiotoiminta alkoi 1920-luvulla, jolloin vastaanottimina käytettiin kidekoneita.

1900-luvulla radion kehitykseen vaikuttaneita tärkeitä keksintöjä olivat muun muassa transistori, amplitudimodulaatio (AM), taajuusmodulaatio (FM) ja SSB. Nykyisin 'radio-ohjelmia' voi kuunnella myös ilman radioaaltojen hyödyntämistä internetin välityksellä (internet-radio).

TekniikkaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Chaline, Eric: 50 konetta jotka muuttivat maailmaa. (Fifty Machines that Changed the Course of History, 2012.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Vantaa: Moreeni, 2013. ISBN 978-952-254-160-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Radio, Oxford Living Dictionaries Oxford University Press, 2019. Viitattu 2.10.2021.
  2. Definition of Radio pcmag.com. Viitattu 2.10.2021.
  3. Maailman radiopäivä Suomen YK-liitto. 13.2.2021. Viitattu 13.2.2021.
  4. Chaline 2012, s. 74–75.
  5. Chaline 2012, s. 75.
  6. Aarre Helanne: Popovin "kusot" Kotkassa 1899. Rannikon Puolustaja, lokakuu 1989, 32. vsk, nro 3, s. 8–9. Helsinki: Rannikkotykistökilta. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.11.2018. suomeksi
  7. ?. Tiede, 2013, nro 6, s. 6. Helsinki: Tieteen tiedotus ry. / Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 1457-9030.
  8. Chaline 2012, s. 75.
  9. Chaline 2012, s. 75.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kemppainen, Pentti: Ain soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-952-5524-86-4.
  • Porter, Jeffrey: Lost Sound : the Forgotten Art of Radio Storytelling. The University of North Carolina Press, 2016. ISBN 9781469627779.
  • Vilkko, Arto: Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit. Tampere: Tampereen yliopisto, 2010. ISBN 978-951-44-8294-6.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Radio.

Suomalaisia radiosivustojaMuokkaa

Internet-radioportaalejaMuokkaa