Yleisradiotoiminta

elektronisen median välityksellä tapahtuvaa viestintää, jonka päätarkoitus on julkinen palvelu

Yleisradiotoiminta (engl. public broadcasting) on elektronisen median, kuten radion, television tai internetin, välityksellä tapahtuvaa viestintää, jonka päätarkoitus on julkinen palvelu.[1] Yleisradioyhtiöiden rahoitus tulee useimmiten joko suoraan valtiolta, vastaanottimista perityistä lupamaksuista, mainoksista tai edellä mainittujen yhdistelmistä.[2] Mallin yleisradiotoiminnalle loi brittiläinen BBC 1920-luvulla, ollen edelleen Britannian ja koko maailman hallitsevia radio-, televisio- ja uusmediakentän toimijoita.[1] Suomessa julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittaa vuonna 1926 perustettu Yleisradio Oy.[3]

HistoriaMuokkaa

 
Suomen ulkoasiainministeri Väinö Tanner kertomassa talvisodan päättymisestä Yleisradiossa vuonna 1940

Valtiollisten yleisradioyhtiöiden historia juontaa juurensa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin oivallettiin radion mahdollisuudet tukea Eurooppaan muodostuneiden uusien valtioiden kansallista itsetuntoakenen mukaan?.

1930-luvulla voimistuneet aatesuuntaukset myös hyödynsivät mahdollisuutta puhua ”kansalle suoraan” ilman välikäsiä (esimerkiksi sanomalehtien päätoimittajia ja kustantajia). Radiosta Euroopassa tuli vahvasti valtiollinen, kun taas Yhdysvalloissa kaupallinen radio kehittyi voimakkaasti. Valtiot pystyivät takaamaan lähetystekniikan rakentamisen radiotoiminnalle pienimuotoista kaupallista tai voittoa tavoittelematonta harrastustoimintaa paremmin.lähde?

Suomen ensimmäinen yleisradioasema aloitti insinööri Arvi Hauvosen johdolla toimintansa Tampereella 1.11.1923.[4][5]

Julkisen palvelun televisio- ja radioyhtiöitäMuokkaa

yhtiö valtio
Belteleradiokompanija (Белтелерадиокомпания)   Valko-Venäjä
British Broadcasting Corporation   Britannia
Bâlgarska Nationalna Televizija   Bulgaria
Vlaamse Radio- en Televisieomroep   Belgia (flaaminkielinen)
Radio télévision belge de la communauté française   Belgia (ranskankielinen)
Česká televize   Tšekki
Danmarks Radio   Tanska
Islamic Republic of Iran Broadcasting   Iran
Doordarshan   Intia
Ellinikí Radiofonía Tileórasi   Kreikka
Eesti Rahvusringhääling   Viro
France Télévisions   Ranska
Hrvatska radiotelevizija   Kroatia
Lietuvos nacionalinis radijas ir televizija   Liettua
Latvijas Televīzija   Latvia
Magyar Televízió / Magyar Rádió   Unkari
Makedonska radio televizija   Pohjois-Makedonia
Norsk Rikskringkasting   Norja
Natsionalna Telekompaniya Ukrayiny   Ukraina
Österreichischer Rundfunk   Itävalta
Canadian Broadcasting Corporation   Kanada
Telewizja Polska   Puola
Public Broadcasting Service/National Public Radio   Yhdysvallat
Nederlandse Publieke Omroep   Alankomaat
Rádio e Televisão de Portugal   Portugali
Ràdio i Televisió d'Andorra   Andorra
Radiotelevisione Italiana   Italia
Yleisvenäläinen valtion televisio- ja radioyhtiö   Venäjä
Radio Televisyen Malaysia   Malesia
Radio Televizija Crne Gore   Montenegro
Raidió Teilifís Éireann   Irlanti
Radio-televizija Srbije   Serbia
Radio Televizioni Shqiptar   Albania
Radiotelevizija Slovenija   Slovenia
Televisión Española   Espanja
South African Broadcasting Corporation   Etelä-Afrikka
Korean Central Television   Pohjois-Korea
Ríkisútvarpið   Islanti
Australian Broadcasting Corporation   Australia
Nippon hōsō kyōkai   Japani
SRG SSR   Sveitsi
Televisi Republik Indonesia   Indonesia
Mediacorp   Singapore
Rozhlas a televízia Slovenska   Slovakia
Sveriges Television / Sveriges Radio   Ruotsi
Televiziunea Română   Romania
Türkiye Radyo Televizyon Kurumu   Turkki
Yleisradio   Suomi
Zweites Deutsches Fernsehen   Saksa
Norddeutscher Rundfunk   Saksa
Thai PBS   Thaimaa


YleisradioaaltoalueitaMuokkaa

lähde?

Pitkät aallotMuokkaa

Pitkiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten aaltoja 153 kHz:sta 271 kHz:iin. Kansainvälisen sopimuksen mukaan taajuusalue voisi olla 148,5 kHz - 283,5 kHz. Euroopassa pitkien ja keskipitkien aaltojen kanavien väli on 9 kHz, mutta Pohjois-Amerikassa toisella radioalueella se on 10 kHz. Tämä kanavaväliero on valittavissa monissa maailmanradioissa liukukytkimestä. Englanniksi ne ovat long waves, mistä seuraa niiden lyhenne LW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

Keskipitkät aallotMuokkaa

Keskipitkiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten aaltoja 531 kHz:sta 1611 kHz:iin. Englanniksi ne ovat medium waves, mistä seuraa niiden lyhenne MW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

522 531 540 549 558 567 576 585 594 603 612 621 630 639 648 657 666 675 684 621 702 711 720 729 666 747 756
774 783 792 801 810 819 828 837 846 855 864 871 882 891 900 909 918 927 936 945 954 963 972 981 990 999 1008
1017 1026 1035 1044 1053 1062 1071 1080 1089 1098 1107 1116 1125 1134 1143 1152 1161 1170 1179 1188 1197 1188 1197 1206 1215 1224 1233
1242 1251 1260 1269 1278 1287 1296 1305 1314 1323 1332 1341 1350 1359 1368 1377 1386 1395 1404 1413 1422 1431 1440 1449 1458 1467 1476
1485 1494 1503 1512 1521 1530 1539 1548 1557 1566 1575 1584 1953 1602 1611 1620 1629 1638 1647 1656 1665 1674 1683 1692 1701 1710 1719

Lyhyet aallotMuokkaa

Lyhyiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten aaltoja 2300 kHz:sta 26100 kHz:iin. Englanniksi ne ovat short waves, mistä seuraa niiden lyhenne SW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

Radiolähettämiseen ja vastaanottamiseen ne olivat lyhyitä aaltoja yleisradiotoiminnan alkuaikojen 1920-luvulla ja vielä 1930-luvullakin, jolloin niiden käyttämiseksi pitkien ja keskipitkien aaltojen ohella tehtiin paljon kokeita ja kehitystyötä.

Yleisradiolähetysten keskipitkät aallot ja lyhyet aallot alkoivat osaksi korvautua kotimaanyhteyksissä monissa maissa vain noin 50 km kantavilla ultralyhyillä aalloilla, joiden modulaatioina ei käytetty laajuusmodulaatiota, amplitudimodulaatiota, vaan taajuusmodulaatiota, frekvenssimodulaatiota.

TropiikkiaallotMuokkaa

Puhekieliessä ja vapaamuotoisessa kirjallisessa esityksessä kaikkein pisimpiä lyhyitä aaltoja kutsutaan tropiikkiaalloiksi, koska mm. eteläamerikkalaiset yleisradiolähetykset saattoivat ja saattavat kuulua niillä myös Eurooppaan saakka tropiikista.

Muut lyhyet aallotMuokkaa

Ultralyhyet aallotMuokkaa


Edellä lueteltuja taajuuksia käytetään yleisradiolähetyksiin. Yleisradiolähetyksiä on kuultavissa myös ns. taajuusalueiden ulkopuolisilla (out-of-band) taajuuksilla, jotka eivät ole kansainvälisten sopimusten piirissä. Tällaisia taajuuksia ovat mm. 7 100–7 200 kHz (taajuusväli varattu nykyään radioamatöörikäyttöön), 7 450–7 700 kHz jne. Teknisesti pitkiksi aalloiksi (engl. LW; long waves) luokitellaan 30–300 kHz aallot, keskipitkiksi aalloiksi (engl. MW; medium waves) luokitellaan 300 kHz – 3 MHz ja lyhyiksi aalloiksi (engl. SW; short waves) 3–30 MHz aallot. Erittäin suuren taajuuden hyvin lyhyet aallot (engl. very high frequency; VHF) sijaitsevat taajuuksilla 30–300 MHz, mihin sijoittuvat myös tavalliset ULA:lla kuultavat yleisradiolähetykset samoin kuin osa televisiolähetyksistä. Näin ollen yleisradiolähetyksissä yleensä käytettävät pitkät aallot 153–271 kHz sijoittuvat teknisen pitkäaaltoalueen 30–300 kHz sisään, kun taas noin 120 metrin pituiset lyhytaallot, 2 300–2 495 kHz ovat teknisesti keskiaaltoalueen 300 kHz – 3 MHz loppuosassa.

Kylmän sodan ajan (1949–1988) kestäneen radiohäirinnän vuoksi ULA-lähetykset jakautuivat Euroopassa kahdelle aaltoalueelle. Neuvostoliitto ja sen liittolaiset, pääasiassa Varsovan liitonn jäsenvaltiot jäivät 1920-luvulla perustettuun Euroopan yleisradioliittoon, OIRT:hen käyttäen FM-lähetyksissään 68,8 MHz – 74,0 MHz:iä. Neuvostoliittossa kuitenkin vastaava yleisradiolähetystaajuusalue oli 65,84 MHz - 74,00 MHz. Läntisimmissä entisistä neuvostotasavalloista, missä käytetään edelleen Neuvostoliitton aikaista yleisradiotaajuusaluetta 65,84 MHz - 74,00 MHz. Monilla Venäjän alueilla, tasavalloissa, seudulla ja liittovaltiokaupuneissa ei kyseistä taajuusaluetta juuri esiinny kuin ehkä valtionradion kanavilla yksi, mutta Ukrainassa taajuusalue on runsaassa käytössä myös kaupallisilla radioilla edelleen. Entisissä Varsovan liiton maissa, jotka ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita, ei tätä itäistä taajuusaluetta enää ole eikä entisissä Latvian, Liettuan ja Eestin neuvostotasavalloissa, mitkä itsenäistyttyään ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita.

Yhdysvaltain liittolaisten sekä joidenkin puolueettomien maiden Torquayssa Britannissa 12. helmikuuta 1950 perustaman EBU:n jäsenet käyttivät ULA-lähetyksiinsä 87,5–108 MHz. OIRT sulautui EBU:uun 1993.

Koska Länsi-Euroopassa nimitettiin aaltoaluetta 87,5–108 MHz frekvenssi- eli taajuusmodulointinsa vuoksi FM:ksi, kutsuttiin vastaavasti aaltoaluetta 66–74 MHz OIRT FM:ksi. Venäjällä OIRT FM:ää kutsutaan edelleen UKV:ksi. Vastaavasti Itä-Euroopassa, missä omaa ULA-aluetta kutsuttiin UKV:ksi (ultrakratkie volny eli ultralyhyet aallot), kutsuttiin Länsi-Euroopan FM:ää vastaavasti UKV 2:ksi tai ylä(taajuuksien)-UKV:ksi. UKV on käytössä vielä monissa entisissä OIRT-maissa, vaikka siirtyminen FM-taajuuksille alkoi niiden vapauduttua yleisradiokäyttöön. Vastaavanlainen eriyttäminen UHF-alueella ei toteutunut television osalta taajuusjaolla, vaan siten ettei Itä-Euroopassa käytetty saksalaista PAL-televisiostandardia vaan ranskalaista SECAMia, jottei värivastaanotto onnistuisi toiselta puolelta. Tämä ei kuitenkaan estänyt pelkän mustavalkoisen kuvan vastaanottamista. Suomessa OIRT FM:ää ei käytetä ULA-lähetyksiin, vaan Viestintävirasto on osoittanut aaltoalueelle siirtyvää maaradioliikennettä, mm. harrastus- ja työyhteyksiä sekä sotilaskäyttöön tarkoitettua radioliikennettä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Hendy, David: ”Introduction: Why Public Service Broadcasting?”, Public Service Broadcasting. Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-0-230-23895-4. (englanniksi)
  2. Funding of Public Service Media 2019 (Public Version) (pdf) (s. 10) joulukuu 2019. EBU. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi) (vaatii rekisteröitymisen)
  3. Yle pähkinänkuoressa Yle. 28.11.2014. Viitattu 16.6.2020.
  4. Suomen ensimmäisen yleisradioaseman muistolaatta 1954 Tampereen kaupunki. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 3.9.2020.
  5. Keskinen, Jouni: Liikkuminen 1918–40 – Tietoliikenne – Tampere Suomen radiotoiminnan urauurtajana Koskesta voimaa. Viitattu 3.9.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5.
  • Public Service Media in the Networked Society : RIPE@2017 / Nordicom. 
Göteborg : Nordicom, 2018. ISBN 978-91-87957-73-4. Open Access -linkki.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yleisradiotoiminta.