Aino (Kalevalan hahmo)

Kalevalan henkilö

Aino on Kalevalan henkilö, Joukahaisen sisar. Hänet mainitaan Kalevalan kolmannessa, neljännessä ja viidennessä runossa.[1] Kalevalan pohjana toimineissa kansanrunoissa Aino ei kuitenkaan esiinny, vaan Lönnrot on koostanut hahmon useista eri runoaiheista. Kalevalassa Joukahainen lupaa Ainon vaimoksi Väinämöiselle. Aino kuitenkin hukuttautuu, koska ei tahdo "turvaksi tutisevalle, / suojaksi sopenkululle".

Akseli Gallen-Kallelan triptyykkimaalaus Aino-taru (1891). Keskimmäisessä kuvassa Väinämöinen on onkinut hukuttautuneen ja kalaksi muuttuneen Ainon, joka pakenee veteen, ja paetessaan näyttäytyy vielä kerran Ainona.

Aino KalevalassaMuokkaa

Kolmas runo kertoo, kuinka yltiöpäinen Joukahainen häviää kilpalaulannan vanhaa ja viisasta Väinämöistä vastaan ja joutuu loihdituksi suohon. Suosta päästäkseen Joukahainen lupaa sisarensa Väinämöiselle vaimoksi. Tämän kuultuaan Joukahaisen ja Ainon äiti ihastuu ikihyviksi saadessaan sukuun suuren sulhon. Aino kuitenkin kauhistuu kuullessaan joutuvansa vanhan miehen vaimoksi ja hukuttautuu neljännessä runossa. Viidennessä runossa Väinämöinen yrittää kalastaa Ainoa, mutta saa saaliikseen vain erikoisen kalan. Hän yrittää paloitella kalan ruoakseen, mutta se hyppääkin veteen ja kertoo olleensa Aino.[1]

Tarinan opetuksena Väinämöinen itse kieltää jälkipolvia tavoittelemasta nuorta puolisoa tai menemästä nuorena naimisiin.

Aino kansanrunoudessaMuokkaa

Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot koosti Ainon hahmon ainakin kolmesta eri henkilöstä, ja on mahdollista, ettei Aino-nimeä esiintynyt ennen kirjoitettua Kalevalaa. Kalevalaisissa kansanrunoissa on laulettu ”aino siskosta” ja ”aino tyttösestä”, joilla saatetaan viitata perheen ainoaan siskoon ja tyttölapseen. Oletetaan, että Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot on tehnyt Ainosta nimen kirjoittamalla ainoaa tarkoittavan adjektiivin aino isolla alkukirjaimella.[2] Lönnrot koosti Kalevalan kolmannen, neljännen ja viidennen runon pääasiassa kolmesta eeppisestä (kertovasta) runosta sekä niihin liitetyistä lyyrisistä valitusrunoista. Kaikissa kolmessa kansanrunossa esiintyy ikivanha "itkien kotiin"-teema, jota tavataan myös virolaisessa kansanrunoudessa.

Kilpalaulannan AinoMuokkaa

Kuten Kalevalan kolmannessa runossa, myös kansanrunoissa Joukahainen lupaa sisarensa vaimoksi Väinämöiselle. Kansanrunoissa ei kuitenkaan mainita sisaren nimeä, vaan puhutaan ainoasta sisaresta. Kotiinsa päästyään Joukahainen kertoo itkien tapahtuneesta:

»Sitä itken sen igäni
sekä puolen polviani
kun annoin ainavon sisären
turjuksella lurjuksella
tuolla vanhal Väinämöisel
lusikoita pesemähän
astioita korjailemahan.[3]»

Tähän äiti vastaa:

»Eläpä itke poigaseni
sitäi vuotin sen igäni
sekä puolen polviani
sukuhuni suurda miestä
vävykseni Väinämöistä
vävykseni Väinämöistä.[4]»

Kilpalaulannan runo päättyy tavallisesti tähän; eräissä toisinnoissa kohtaus on Kalevalan tavoin liitetty Väinämöisen ampumiseen.

Hirttäytynyt neitoMuokkaa

Kalevalan neljäs runo pohjautuu Hirttäytyneen neidon runoon, jossa "Anni tytti, aino neiti" kerää saunavastoja metsästä ja kohtaa kosijan, jota kutsutaan nimellä "Osmonen" tai "Kalevainen". Tässäkin aino viittaa ainoaan ja Anni on henkilön nimi. Kosija sanoo:

»Kasvo, neito, minussa mielin,
Älä muissa nuorissoissa,
Nuorisossa kaunihissa,
Kasvos kaioisa somissa,
Veny verka vaattehissa.»

Tyttö lähtee itkien kotiinsa. Muille perheenjäsenille hän kertoo itkun syyksi korujensa hukkaamisen; vasta äidilleen hän paljastaa todellisen tapahtuman. Äiti kieltää Annia itkemästä ja neuvoo häntä hakemaan uudet vaatteet aitassa olevasta vaatearkusta. Anni löytää arkusta "kuusi kultavyötä, / kaheksan kapalovyötä", joihin hän hirttäytyy. Tämän Ainon kohtalo on siis erilainen kuin Kalevalan Ainon, joka hukuttautuu. Kalevalassa runoon on yhdistetty aihe Eläimet sanansaattajina, joka kansanrunoissa liittyy yleisemmin virolaisperäiseen Suka mereen-runoon. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa äiti alkaa itkeä kuultuaan tyttärensä kuolemasta. Kyynelistä muodostuu jokia, puita ja kolme tytölle kukkuvaa käkeä.[2][5]

Vellamon neidon ongintaMuokkaa

Kalevalan viides runo pohjautuu kansanrunoon nimeltä Vellamon neidon onginta. Runossa päähenkilö, tavallisesti Väinämöinen tai Lemminkäinen, saa onkiessaan erikoisen kalan ja aikoo pilkkoa sen ruoakseen. Tällöin kala hyppää mereen ja sanoo:

»Oi sie huima Väinämöine,
Kuin et tuntenut pitää
Ahin laista ainoata.
En minä sinulla tullutkana,
Lohi viiplon viilläksesi,
Kala parstin pannaksesi,
Lohin leikkaellaksesi;
Tulinpa minä sinulle
Ikuseksi puolisoksi,
Siasi levittäjäksi,
Petaajaksi päänalases,
Sin' et tuntenu pitää.[6]»

Tässäkään tapauksessa neidon nimeä ei kerrota, vaan puhutaan Ahdin ainoasta lapsesta eli jonkinlaisesta merenneidosta. Tämän jälkeen Väinämöinen lähtee itkien kotiinsa ja kertoo tapahtuneesta äidilleen. Runo päättyy tavallisesti tähän tai jatkuu Kultaneidon taonnalla tai Kilpakosinnalla; Kalevalassa Väinämöisen äiti vielä haudattunakin neuvoo poikaansa lähtemään Pohjolaan. Runoa edeltää usein Ison hauen runo; eräässä toisinnossa runo on sekoittunut Väinämöisen kieltoihin.[7]

Aino kulttuurissaMuokkaa

Kalevalan Aino-neidosta on tehty useita maalauksia, joista luultavasti kuuluisin on Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru vuodelta 1891. Kuuluisa on myös Johannes Takasen Ainoa esittävä marmoriveistos Aino, merelle katsova.

Suomalainen metalliyhtye Amorphis on tehnyt Ainosta kolme kappaletta: ”Drowned Maid” albumilla Tales from the Thousand Lakes (1994) sekä ”Mermaid” ja ”On a Stranded Shore” albumilla The Beginning of Times (2011).

GalleriaMuokkaa

LähteetMuokkaa