Arne Wessberg
Aarne Yrjö Anders Wessberg[1] (s. 26. helmikuuta 1943 Vaasa)[2] on suomalainen toimittaja. Hän oli Yleisradion toimitusjohtaja 1994–2005 ja Euroopan yleisradiounionin (EBU) puheenjohtaja 2001–2006. Vuodesta 2012 lähtien hän on toiminut Digitan hallituksen puheenjohtajana.[3]
Arne Wessberg | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. helmikuuta 1943 Vaasa |
Muut tiedot | |
Yritys | Yleisradio |
Asema | Toimitusjohtaja (1994–2005) |
Hallitusjäsenyydet | Digitan hallituksen puheenjohtaja |
Wessberg aloitti uransa 1970-luvulla Yle TV2:n Ajankohtainen kakkonen -ohjelmassa taloustoimittajana. Oltuaan välillä erityisohjelmien tuottajana ja pankkitiedottajana hänet nimitettiin TV1:n johtajaksi 1980. Wessberg ajoi innokkaasti 1986 toimintansa aloittaneen Kolmoskanavan perustamista ja hän johti myös Kolmostelevision hallitusta.[4]
Vuonna 1990 Wessberg siirtyi Yle TV2:n johtajaksi. Hän oli pääjohtaja Reino Paasilinnan seuraaja 1994–2005 ja toimi Yleisradion korkeimpana johtajana 50 vuoden tauon jälkeen toimitusjohtajan nimikkeellä. Vuonna 2001 Wessberg valittiin Euroopan yleisradioliiton EBU:n puheenjohtajaksi. Wessbergin kausi EBU:n puheenjohtajana päättyi kolmen kauden jälkeen vuonna 2006.[5] Wessberg oli Nokia Oy:n hallituksen jäsen vuosina 2001–2006.[6]
Puoluetaustaltaan Wessberg on sosiaalidemokraatti.[4]
Lähteet
muokkaa- Pulliainen, Mikko: Uudistus – Digiin sittenkin kivuttomasti. Aamulehti. 29.2.2008. Arkistoitu 6.3.2008. Viitattu 29.2.2008.
Viitteet
muokkaa- ↑ Verokone – Wessberg Aarne Yrjö Anders HS. Arkistoitu 23.7.2018. Viitattu 23.7.2018.
- ↑ Kaira, Lauri: Hän: Arne Wessberg. Gramexpress, 2011, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 19.12.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Digita otti uuden ilmeen Markkinointi & Mainonta. 13.12.2012. Viitattu 8.2.2017.
- ↑ a b Arne Wessberg toimitusjohtajaksi Yle.fi. 8.9.2006 (päivitetty 21.11.2011). Viitattu 19.12.2015.
- ↑ Arne Wessberg jättää EBU:n puheenjohtajuuden MTV.fi. 7.7.2006. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 19.12.2015.
- ↑ Keijo Suila ehdolla Nokian hallitukseen Ilta-Sanomat. 26.1.2006. Viitattu 28.1.2022.
Pääjohtajat: | Hjalmar Woldemar Walldén (1944–1945) • Hella Wuolijoki (1945–1949) • Einar Sundström (1950–1964) • Eino S. Repo (1965–1969) • Erkki Raatikainen (1970–1979) • Sakari Kiuru (1980–1989) • Reino Paasilinna (1990–1994) |
---|---|
Toimitusjohtajat: | L. M. Viherjuuri (1926–1927) • Yrjö Koskelainen (1927) • Armas Deinert (1927) • Hjalmar Woldemar Walldén (1927–1944) • Arne Wessberg (1994–2005) • Mikael Jungner (2005–2010) • Lauri Kivinen (2010–2018) • Merja Ylä-Anttila (2018–) |