Avaa päävalikko
Tuula Rosenqvist vuonna 1964.

Tuula Rosenqvist (ent. Ignatius, o.s. Usva; 13. huhtikuuta 19337. helmikuuta 2011 Espoo[1] oli Yle TV1:n ja Yle TV2:n kuuluttaja. Hän menestyi Telvis-äänestyksissä, ja hänet valittiin vuosina 1967 ja 1973[1] television parhaaksi naispuoliseksi esiintyjäksi.[2] Jo 10-vuotiaana koulutyttönä hän tuli tunnetuksi Orvo Saarikiven elokuvasta Suomisen taiteilijat, joka oli kolmas Suomisen perhe -elokuva. Siinä Usva esitti Pipsa Suomisen luokkatoveria. 15-vuotiaana hän näytteli nimiroolin Edvin Laineen elokuvassa Prinsessa Ruusunen vuodelta 1949. Ennen vuonna 1959 alkanutta televisiouraansa hän toimi muun muassa matkatoimistovirkailijana, myymäläemäntänä ja mannekiinina.[3] Myöhemmin hän toimi myös juontajana ja muotinäytösten vetäjänä. Erotessaan Yleisradiosta vuonna 1974 hän oli TV2:n pääkuuluttaja.[1]

Sisällysluettelo

YksityiselämäMuokkaa

Rosenqvist oli avioliitossa ekonomi Panu Ignatiuksen kanssa, ja heillä on kaksi poikaa. Toisen aviomiehensä Jan Rosenqvistin kanssa hän asui pitkään Ranskassa ja muutti takaisin Suomeen vuonna 2010 jäätyään leskeksi.[1] Hän kuoli 77-vuotiaana Jorvin sairaalassa Espoossa 7. helmikuuta 2011[4].

Hänen poikansa on Sanoma-konsernin taloudesta ja hallinnosta vastaava johtaja Kim Ignatius.[5]

FilmografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Marjatta Möttölä: Prinsessa Ruususesta tuli televisiokasvo. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 12.2.2011, s. C 11. Artikkelin verkkoversio Viitattu 19.2.2011. (Archive.org)
  2. Yle, Luettu 22.3.2018
  3. Urpo Virkkunen (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Otava, 1970.
  4. Tv-kuuluttaja Tuula Rosenqvist kuoli Iltalehti.fi. 9.2.2011. Viitattu 9.2.2011.
  5. Sanoma-konsernin johtoryhmä sanoma.com. 15.2.2011. Viitattu 19.2.2011.
  6. Disneyn Musiikkisadut Suomessa KenNetti. Viitattu 9.2.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa