Matti Apunen

suomalainen toimittaja

Veli Matti Apunen (s. 20. elokuuta 1960 Kotka)[1] on suomalainen toimittaja ja poliittinen mielipidevaikuttaja, joka toimi Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana vuosina 2010–2019.[2] Tätä ennen hän oli päätoimittajana Aamulehdessä 1998–2010 ja Imagessa 1997–1998.[1] Hän aloitti 1. syyskuuta 2019 Tampereen yliopistossa työelämäprofessorina informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa[3]. Hän toimi jalkapallon Veikkausliigan puheenjohtajana vuosina 2017–2020.[4][5] Apunen aloitti Yleisradion hallituksen puheenjohtajana toukokuussa 2021.[6]

Matti Apunen Suomi-areena-tapahtumassa heinäkuussa 2009.

Elämä ja ura

muokkaa

Apunen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1979 ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1989 Tampereen yliopistosta.[1] Hänen isänsä oli politiikantutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Osmo Apunen[7].

Apunen aloitti toimittajan uransa Aamulehdessä. Hän oli lehden kulttuuritoimittaja vuosina 1985–1994,[1] jolloin hän seurasi etenkin elokuvia. Hänet palkittiin Kalle Kaiharin säätiön kulttuuripalkinnolla vuonna 1988.[8] Vuosina 1995–1996 Apunen oli Aamulehden kehityspäällikkö ja 1997–1998 Imagen päätoimittaja. Vuonna 1998 Apunen siirtyi Aamulehden päätoimittajaksi ja toimi vastaavana päätoimittajana vuosina 2000–2010.[1] Apunen on ollut myös Aamu-TV:n Jälkiviisaiden ja Ruben Stillerin juontaman televisio-ohjelma Pressiklubin journalistijäsen.

Apunen valittiin huhtikuussa 2010 Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajaksi. Hän aloitti tehtävässä elokuussa.[9] Hän jätti tehtävän helmikuun lopussa 2019[10]. Apunen on osallistunut useisiin Bilderberg-ryhmän kokouksiin vuosina 2011–2013.[11]

Apunen valittiin huhtikuussa 2017 Veikkausliigan puheenjohtajaksi. Hän seurasi tehtävässä Lasse Lehtistä.[12]

Apunen on kirjoittanut Evan johtajana kolumneja Helsingin Sanomiin noin kerran kuussa.[13] Hän on kirjoittanut ja kääntänyt myös useita kirjoja.

Näkemyksiä

muokkaa

Syyskuussa 2010 Apunen esitti, että Journalistiliiton tulisi selvittää toimittajien puoluekantoja.[14] Vuonna 2011 hän otti kantaa nimetöntä ja nimimerkillä kirjoittamista vastaan.[15]

Matti Apunen on kertonut olevansa klassinen liberaali.[16] Määritelmä perustuu ajatushautomo Liberassa toimivan Risto Harisalon ja Ensio Miettisen laajentamaan klassisen liberalismin määritelmään, jossa klassiseksi liberalismiksi on luettu myös poliittisen taloustieteen niin sanottu uusklassinen suuntaus. Apunen tunnetaan liike-elämän puolestapuhujana ja Björn Wahlroosin ja Jorma Ollilan kaltaisten talousvaikuttajien ajatusten levittäjänä.[17][18]

Kirjat

muokkaa

Kirjoittajana

muokkaa

Käännökset

muokkaa
  • Kieślowski, Krzysztof & Stok, Danusia: Kieślowski on Kieślowski. (Kieślowski on Kieślowski, 1993) Like Kustannus, 1994. ISBN 978-951-5-78170-3.
  • Bernard, Jami: Tarantino on Tarantino. (Quentin Tarantino. The man and his movies, 1995) Like Kustannus, 1995. ISBN 978-951-8-92925-6.
  • Rachman, Tom: Keskeneräiset. (The Imperfectionists) Paasilinna, 2011. ISBN 978-952-5856-33-0.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 54. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Matti Apunen jättää Evan - ”on säännöllisesti syytä luoda itsensä uudelleen” iltalehti.fi. Viitattu 3.12.2018.
  3. Matti Apunen on Tampereen yliopiston uusi työelämäprofessori Yle.fi, uutiset. 8.8.2019. Viitattu 8.8.2019.
  4. Matti Apunen on Veikkausliigan uusi puheenjohtaja veikkausliiga.com. 26.4.2017. Viitattu 19.10.2019.
  5. Kaarlo Kank­ku­nen Veik­kaus­lii­gan pu­heen­joh­ta­jak­si Lapin Kansa. 27.11.2020. Viitattu 25.1.2021.
  6. Matti Apunen Ylen hallituksen puheenjohtajaksi Yle Uutiset. 20.10.2020. Viitattu 20.10.2020.
  7. Pernu, Ilkka: Ärsyttävä Apunen. Journalisti, 16/2011, nro 16. Suomen Journalistiliitto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.8.2015.
  8. Kulttuuripalkinnot Kalle Kaiharin säätiö. Viitattu 19.8.2015.
  9. Aamulehden Apunen Evan johtoon 16.4.2010. Yle Uutiset. Viitattu 19.8.2015.
  10. Jussi Salokorpi: Evan johtaja vaihtuu – Matti Apunen jättää tehtävän helmikuussa Yle.fi, uutiset. 3.12.2018. Viitattu 3.12.2018.
  11. Bilderberg: Suomalaiset osanottajat 22.8.2013 (päivitetty 15.3.2014). Yle.fi, MOT. Viitattu 19.8.2015.
  12. Veikkausliigan uusi pj Matti Apunen: On pidettävä huolta otteluiden laadusta ja pelaajakehityksestä - Aamulehti Aamulehti. 26.4.2017. Viitattu 26.4.2017.
  13. Matti Apusen kolumnit HS.fi. Viitattu 19.8.2015.
  14. Pöppönen, Hannu: Apunen pyytää Journalistiliitolta apua toimittajien puoluekannan selvittämisessä (Arkistoitu sivu) Helsingin Sanomat. 11.10.2010. Viitattu 7.11.2010.
  15. Apunen, Matti: Tule mukaan paraatiin! HS.fi. 30.8.2011. Viitattu 19.8.2015.
  16. Harakka, Timo: Maailma Matti Apusen käsissä Talouselämä.fi. 4.10.2010. Viitattu 19.8.2015.
  17. Kartastenpää, Tero & Timonen, Jani: ”Rahavallan oma koira Matti Apunen”, Provo opas: Ärsyttämisen jalo taito. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40125-5. Google Books.
  18. Riku Rantala Apusen kirjoituksesta: Matti saa palkkaa siitä, että perustelee rikkaiden etuoikeuksia 9.9.2014. YleX. Viitattu 19.8.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa