Elinkeinoelämän valtuuskunta

suomalainen ajatuspaja

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA[2]) on 1974 perustettu ja vuoden 1975 alussa toimintansa aloittanut järjestö. Sen toiminta-ajatus on toimia suomalaisen elinkeinoelämän edistäjänä ja talouspoliittisena ajatushautomona. EVA on nykyään ensisijaisesti teollisuuden näkökulman esiintuojalähde?. EVA tekee tiivistä yhteistyötä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n kanssa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta
EVA logo full.jpg
Perustettu 1974
Toimiala ajatuspaja
Päämaja Helsinki
Johtaja Emilia Kullas[1]
Toimitusjohtaja Aki Kangasharju[1]
Hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund [1]
Aiheesta muualla
www.eva.fi

EVA:n johtaja on Emilia Kullas ja toimitusjohtaja on Aki Kangasharju. Hallituksen puheenjohtajana toimii Carl Haglund. Hallituksen muut jäsenet ovat Timo Ahopelto, Satu Huber,Kari Jordan, Johanna Lamminen, Timo Lappalainen, Paul Lillrank, Pekka Lundmark, Veli-Matti Mattila, Marjo Miettinen ja Björn Wahlroos[1]

HistoriaMuokkaa

Elinkeinoelämän valtuuskunta perustettiin, kun suomalaiset yritysjohtajat pitivät 1970-luvun alussa suomalaista ilmapiiriä teollisuudelle vihamielisenä. Aloitteen EVA:n perustamisesta teki joulukuussa 1973 Suomen Pankin johtokunnan jäsen, Suomen Työnantajain Keskusliiton entinen toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki. EVA:n perustajajäsenet olivat Suomen Teollisuusliitto, Suomen Metsäteollisuuden Keskusliitto ja Teollisuudenharjoittajain Liitto, jotka yhdistyivät vuonna 1975 Teollisuuden Keskusliitoksi, sekä Liiketyönantajain Keskusliitto, Pellervo-Seura, Suomen Pankkiyhdistys ja Suomen Työnantajain Keskusliitto. Lehdistötiedote EVA:n perustamisesta julkistettiin 21. toukokuuta 1974. EVA:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Päiviö Hetemäki sekä varapuheenjohtajiksi Yhdyspankin pääjohtaja Mika Tiivola ja Wärtsilä Oy:n pääjohtaja Tankmar Horn.[3]

EVA:n tarkoituksena oli pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan niin, että ilmapiiri saataisiin muuttumaan ja talouselämän toimintaedellytykset turvattaisiin. EVA:n ensimmäinen toimitusjohtaja oli Max Jakobson, joka ryhtyi tehtävään vuoden 1975 alussa toimittuaan sitä ennen muun muassa Suomen YK-suurlähettiläänä ja Tukholman-suurlähettiläänä.

EVA:n hallituksen jäsen, Huhtamäki-yhtymän pääjohtaja Erkki Partanen määritteli EVA:n toiminnan päämäärän toukokuussa 1975: "EVA:n tehtävä on huolehtia, että tässä maassa on sama yhteiskuntajärjestelmä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin." Presidentti Urho Kekkonen ei koskaan ottanut julkisesti kantaa EVA:an eikä sen toimintaan.[4] EVA vakuutti julkisuudessa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja pysyttelevänsä sivussa päivänpolitiikasta, mutta todellisuudessa sillä oli alkuvuosinaan vahvasti sosialististen puolueiden eli SDP:n ja SKDL:n vastainen agenda. Vuoden 1975 eduskuntavaalien alla EVA pyrki myötävaikuttamaan siihen, että eduskuntaan ei tulisi vasemmistoenemmistöä. Se muun muassa rahoitti salaa porvarillisia vaaliliittoja ja hyödynsi yhteyksiään sanomalehdistöön. Strategiaan kuului harkittu julkisuudenhallinta: jos vasemmistopoliitikot syyttivät EVA:a vaaleihin vaikuttamisesta, väitteet kiistettiin ja niiden esittäjiä syytettiin ajojahdista tai vainoharhaisuudesta.[5] SDP:n kanssa pyrittiin sittemmin myös yhteistyöhön.[6]

Jakobsonin johtajakaudella EVA puolusti läntistä markkinatalousmallia Neuvostoliiton tarjoaman suunnitelmatalouden mallia vastaan. Pyrkiessään hankkimaan tietoa Neuvostoliiton talousjärjestelmästä EVA käytti hyväkseen alan asiantuntemuksen ulkomailla saaneen Tauno Tiusasen perustaman konsulttitoimiston apua. Teollisuuden Keskusliitto ja Suomen Työnantajain Keskusliitto kuitenkin kielsivät EVA:a mainitsemasta niiden edustajien osallistumista läntisen ja itäisen talousjärjestelmän vertailututkimukseen pelätessään häiriöitä monille yrityksille keskeisessä idänkaupassa.lähde? EVA julkaisi tutkimuksen vuonna 1976 kirjana Talouden tosiasiat.lähde? Toisaalta EVA:n sisällä vallitsi 1970-luvun lopulta alkaen käsitys, että konkreettisin uhka suomalaiselle markkinataloudelle ei tullut idästä vaan lännestä, sosiaalidemokraattien hallitsemasta Ruotsista. Varsinkin pääministeri Olof Palmen vasemmistolaisen politiikan ja yritysten omistussuhteisiin vaikuttaneiden palkansaajarahastojen perustamisen pelättiin innoittavan Suomen päättäjiä.[5]

EVA rahoitti 1970-luvulla oikeistolaista poliittista vaikuttamista harjoittaneita Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiötä ja Vapaan koulutuksen tukisäätiötä (VKTS).[7] Se oli myös yksi vuonna 1975 perustetun Helsingin kaapelitelevision taustavoimista.[8]

Valtaosa riippumattomista sanomalehdistä suhtautui EVA:n perustamiseen vähätellen ja kuittasi asian ylimalkaisella uutisoinnilla. Taistolainen lehti Tiedonantaja luonnehti EVA:a "kaikkivoivaksi hirviöksi, joka juo köyhälistön verta".[9] Kielteistä suhtautumista EVA:an ilmeni myös toisella suunnalla; Helsingin Sanomat ja Sanoma Oy:n voimahahmo Aatos Erkko halveksivat sitä avoimesti. Jukka Tarkan mukaan Erkkoa harmitti erityisesti EVA:n tuki Uudelle Suomelle, jota hän piti tekohengityksenä konkurssikypsälle lehdelle. EVA piti Uutta Suomea tärkeänä markkinatalouden puolustajana aikana, jolloin länsimaisia arvoja vastaan suuntautui voimakas yhteiskunnallinen kritiikki. Helsingin Sanomat puolestaan oli koko historiansa ajan pitänyt Uutta Suomea ideologisena vastustajanaan, vaikka lehdet olivat itäisen ja läntisen yhteiskuntajärjestelmän välisessä taistelussa barrikadin samalla puolella.[10] Lisäksi Helsingin Sanomissa vaikutti tuolloin Sakari Määttäsen ympärille ryhmittynyt toimittajajoukko, jonka asenne Max Jakobsonia kohtaan oli Tarkan mukaan avoimen pahantahtoinen.[11]

EVA otti 1980-luvun alkupuolella käyttöön käsitteen "kolmas tasavalta", joka kuvasi toisaalta Suomen poliittisen kulttuurin muutosta vuoden 1982 presidentinvaalien ja vuoden 1983 eduskuntavaalien myötä, toisaalta samaan aikaan tapahtunutta suomalaisen yhteiskunnan rakenteen muuttumista maatalous- ja teollisuusyhteiskunnasta tieto- ja palveluyhteiskunnaksi.

Vuonna 1984 Jakobsonin jäädessä eläkkeelle hänen seuraajakseen valittiin kansleri Kauko Sipponen. Sipposen aikakaudella kansainvälisten kysymysten ja turvallisuuspolitiikan rinnalle tuotiin korostetusti valtiosääntö, omistusoikeus, julkishallinto ja väestökehitys. Myös EY-jäsenyyteen valmistautuminen kuului Sipposen ajan teemoihin. Asenne- ja arvotutkimuksista tuli EVA:n tavaramerkki.

Vuoden 1990 syyskuussa EVA:n toimitusjohtajaksi valittiin pankinjohtaja Jaakko Iloniemi. Jos Jakobsonin kausi oli ollut ideologisen kamppailun ja markkinatalouden puolustamisen aikaa ja Sipposen aikana Suomi oli avautunut ja kokenut rakennemuutoksen, niin Iloniemen kaudella edessä oli kansainvälistyminen, erityisesti eurooppalaistuminen. Hänen kauteensa osui myös Suomea rajusti ravistellut 1990-luvun lama.

EVA uudelle vuosituhannelleMuokkaa

Iloniemen siirtyessä eläkkeelle 1999 EVAn toiminta ajettiin minimiin.

Vuoden 2001 syyskuun terrori-iskut New Yorkin World Trade Centeriin saivat elinkeinoelämän päättäjät kuitenkin taas valpastumaan. Vuoden 2002 elokuussa EVAn johtajaksi valittiin tohtori Risto E. J. Penttilä.

Nykyään EVA:n tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä, selvittää ja arvioida yrityksille ja yhteiskunnalle tärkeitä kehityssuuntia. Suomen rooli kansainvälisessä toimintaympäristössä ja suomalaisten hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kehittäminen ovat EVA:n toiminnassa keskeisiä kysymyksiä. EVA julkaisee raportteja ja analyyseja sekä toimii verkostona ja keskustelun herättäjänä muun muassa järjestämällä EVA Forum -keskustelutilaisuuksia. EVAn johtajana on 1.8.2010 alkaen toiminut Matti Apunen Penttilän siirryttyä Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaksi.

EVA kommentoi vuonna 2016 Panaman tietovuotoa sanomalla, että siitä syntynyt keskustelu on liioitellut veroparatiiseihin liittyviä ongelmia. Järjestön mukaan voimakkaampi puuttuminen aggressiiviseen verosuunnitteluun ei toisi suurta lisäystä verotuloihin ja laillinen verosuunnittelu on jokaisen oikeus.[12]

EVA:n johtajat[13]Muokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d EVA Yhteystiedot Elinkeinoelämän Valtuuskunta. Viitattu 28.6.2020.
  2. Lyhenneluettelo, Kotus
  3. Max Jakobson: Vallanvaihto: havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92, s. 123. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12288-6.
  4. Jakobson 1992, s. 126–127.
  5. a b Ville Okkonen: ”Elinkeinoelämän yhteiskunnallinen aktivismi politiikan muutoksen taustavoimana 1970-luvulta 1980-luvulle”, Historiallinen aikakauskirja 3/2013, s. 293–301, 305.
  6. Jukka Tarkka: ”Eva ja demarit”, Historiallinen aikakauskirja 4/2013, s. 488.
  7. Ville Okkonen: ”EVA patosi sosiaalireformismia”, Historiallinen aikakauskirja 1/2014, s. 92–93.
  8. HTV:n historiaa Elävä muisti, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 27.1.2020.
  9. Jukka Tarkka: Max Jakobson – kylmän sodan diplomaatti, s. 259. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-23697-9.
  10. Max Jakobson: Vallanvaihto, s. 163.
  11. Tarkka, 2010, s. 292.
  12. Valtiovarainministeriö ärähti elinkeinoelämän veroparatiisiraportista – “Lukujamme siteerattu väärin” Yle Uutiset. Viitattu 10.5.2016.
  13. EVA 40 vuotta EVA:n historia. Elinkeinoelämän Valtuuskunta. Viitattu 25.6.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa