Yleisradion hallintoneuvosto

Yleisradion hallintoneuvosto on Yleisradion korkein päättävä elin, jonka 21 jäsentä valitsee eduskunta.[1] Lisäksi yhtiön henkilöstöllä on hallintoneuvostossa kaksi edustajaa, joilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.[1] Kaikki varsinaiset jäsenet ovat kansanedustajia.[2]

Hallintoneuvoston jäseniksi on valittava tiedettä, taidetta, sivistystyötä ja elinkeino- ja talouselämää tuntevia sekä eri yhteiskunta- ja kieliryhmiä edustavia henkilöitä.

Hallintoneuvosto valitsee ja erottaa Yleisradion hallituksen, päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation huomattavaa muuttamista, valvoo sitä, että julkisen ohjelmatoiminnan tehtävät tulevat suoritetuiksi sekä laatii ennakkoarvion uusista palveluista ja toiminnoista. Hallintoneuvosto päättää myös yhtiön strategiasta sekä talouden ja toiminnan suuntaviivoista.[3]

Jäsenet

muokkaa

Eduskuntavaalien 2023 jälkeiset uudet Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet valittiin 28. kesäkuuta 2023[4] lukuun ottamatta Arja Juvosta, joka valittiin Timo Vornasen tilalle 24. toukokuuta 2024[5].

Kansanedustaja Nimitetty alkaen Eduskuntaryhmä Vaalipiiri
Sinuhe Wallinheimo, puheenjohtaja 28. kesäkuuta 2023 Kansallinen Kokoomus Keski-Suomen vaalipiiri
Jari Ronkainen, varapuheenjohtaja 9. kesäkuuta 2015 Perussuomalaiset Hämeen vaalipiiri
Pauli Aalto-Setälä 28. kesäkuuta 2023 Kansallinen Kokoomus Varsinais-Suomen vaalipiiri
Li Andersson 28. kesäkuuta 2023 Vasemmistoliitto Varsinais-Suomen vaalipiiri
Elisa Gebhard 28. kesäkuuta 2023 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Helsingin vaalipiiri
Maria Guzenina 18. kesäkuuta 2019 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Uudenmaan vaalipiiri
Petri Honkonen 28. kesäkuuta 2023 Suomen Keskusta Keski-Suomen vaalipiiri
Teemu Keskisarja 28. kesäkuuta 2023 Perussuomalaiset Uudenmaan vaalipiiri
Pihla Keto-Huovinen 28. kesäkuuta 2023 Kansallinen Kokoomus Uudenmaan vaalipiiri
Marko Kilpi 28. kesäkuuta 2023 Kansallinen Kokoomus Savo-Karjalan vaalipiiri
Johan Kvarnström 21. syyskuuta 2021 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Uudenmaan vaalipiiri
Suna Kymäläinen 9. kesäkuuta 2015 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Hanna-Leena Mattila 28. kesäkuuta 2023 Suomen Keskusta Oulun vaalipiiri
Maria Ohisalo 28. kesäkuuta 2023 Vihreä liitto Helsingin vaalipiiri
Mikko Ollikainen 21. syyskuuta 2021 Suomen ruotsalainen kansanpuolue Vaasan vaalipiiri
Susanne Päivärinta 28. kesäkuuta 2023 Kansallinen Kokoomus Uudenmaan vaalipiiri
Päivi Räsänen 19. kesäkuuta 2019 Suomen Kristillisdemokraatit Hämeen vaalipiiri
Jaana Strandman 28. kesäkuuta 2023 Perussuomalaiset Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Joakim Vigelius 28. kesäkuuta 2023 Perussuomalaiset Pirkanmaan vaalipiiri
Pia Viitanen 28. kesäkuuta 2023 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Pirkanmaan vaalipiiri
Arja Juvonen 24. toukokuuta 2024 Perussuomalaiset Uudenmaan vaalipiiri

Yleisradion henkilöstön edustajat:

  • Tapio Räihä
  • Jukka Kuusinen

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa