Jukka Tiensuu

suomalainen säveltäjä, pianisti, cembalisti ja kapellimestari

Jukka Santeri Tiensuu (s. 30. elokuuta 1948 Helsinki) on suomalainen säveltäjä, pianisti, cembalisti ja kapellimestari.[1]

UraMuokkaa

Tiensuu on opiskellut muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja Juilliard Schoolissa. Sibelius-Akatemiassa hän suoritti vuonna 1972 pianodiplomin Merete Söderhjelmin ja sävellysdiplomin Paavo Heinisen johdolla. Hän opiskeli cembalonsoittoa Saksan Freiburgissa, jossa hän suoritti diplomin vuonna 1976.[2]

Tiensuun Umori sai vuoden 2004 Teosto-palkinnon, jonka suuruus on 20 000 euroa. Vuonna 2012 hän sai säveltaiteen valtionpalkinnon ja vuonna 2020 Sibelius-palkinnon.[3] Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat Alma (1995–1998), Tokko (1987) ja Puro (1989).

Tiensuun teoksia ovat kantaesittäneet muun muassa Annikka Konttori-Gustafsson ja Matti Rantanen.

Tiensuu toimi vuosina 1979–1983 Helsinki Biennalen taiteellisena johtajana, ja hän perusti Viitasaarelle Musiikin aika -kesäakatemian ja toimi taiteellisena johtajana vuodet 1981–1987.

Tiensuun puoliso on säveltäjä Anneli Arho.

SävellyksiäMuokkaa

OrkesteriteoksiaMuokkaa

  • Largo jousiorkesterille (1971)
  • Threnos (1973)
  • MXPZL (1977)
  • Lume (1991)
  • Halo (1994)
  • Vento klarinettiorkesterille (1995)
  • Alma I: Himo (1995)
  • Alma II: Lumo (1996)
  • Alma III: Soma (1998)
  • Mood (1999)
  • Koi (2000)
  • Umori big bandille (2004)
  • Vie (2007)
  • False Memories I–III (2008)
  • Ikisyyt kamariorkesterille (2008)
  • Sulci jousiorkesterille (2011)
  • Ihmix kiinalaiselle orkesterille (2015)
  • Sinfoniaviis (2017)
  • Innuo barokkiorkesterille (2017)

Konsertoivia teoksiaMuokkaa

  • M vahvistetulle cembalolle ja kamariorkesterille (1980)
  • Puro klarinetille ja orkesterille (1989)
  • Plus V harmonikalle ja jousiorkesterille (1994)
  • Mind pianolle ja orkesterille (2000)
  • Spiriti harmonikalle ja orkesterille (2000–2005)
  • Aim kitaralle ja orkesterille (2005)
  • Missa klarinetille ja orkesterille (2007)
  • Hou viululle ja kamariorkesterille (2012)
  • Hehkuu shengille ja kamariyhtyeelle (2014)
  • Oire sellolle ja orkesterille (2014)
  • Anomal Dances neljäsosasävelaskelharmonikalle ja orkesterille (2015)
  • Teoton shengille ja orkesterille (2015)
  • Tarinaoopperabaletti sähkösellolle ja yhtyeelle (2016)
  • Suuna pasuunalle ja orkesterille (2017)
  • Appo nokkahuilulle ja orkesterille (2017)

KamarimusiikkiaMuokkaa

  • Concerto da camera sellolle ja puhallinkvartetille (1972)
  • Ouverture huilulle ja cembalolle (1972)
  • Aspro klarinetille, pasuunalle, sellolle ja pianolle (1975)
  • Lyric Trio mezzosopraanolle, huilulle ja pianolle (1975)
  • Rubato mille tahansa kokoonpanolle (1975)
  • Solo pianolle ja elektroniikalle (1976)
  • Sinistro harmonikalle ja kitaralle (1977)
  • Yang kamariyhtyeelle (1978–1979)
  • Le Tombeau de Beethoven oboelle, sellolle, pianolle ja elektroniikalle (1980)
  • Passage kamariyhtyeelle ja elektroniikalle (1980)
  • /L pianolle nelikätisesti (1981)
  • P=Pinocchio? sopraanolle, kamariyhtyeelle ja elektroniikalle (1982)
  • Tango lunaire huilulle, klarinetille, viululle, sellolle ja koskettimille (1985)
  • , mutta kolmelle harmonikalle (1985/1987)
  • Arsenic and Old Lace viritetylle cembalolle ja jousikvartetille (1990)
  • Le Tombeau de Mozart klarinetille, viululle ja pianolle (1990)
  • Plus I klarinetille ja harmonikalle (1992)
  • Plus II klarinetille ja sellolle (1992)
  • Plus III sellolle ja harmonikalle (1992)
  • Plus IV klarinetille, sellolle ja harmonikalle (1992)
  • Musica ambigua barokkiyhtyeille (1996-1998|98)
  • Aion kahdelle harmonikalle (1996)
  • Beat klarinetille, sellolle ja pianolle (1997)
  • nemo kamariyhtyeelle ja elektroniikalle (1997)
  • Ember neljäsosasävelaskelhuilulle ja sekstetille (2000)
  • Tri kolmelle pianolle (2001)
  • Tiet / Lots barokkisoittimille (2003)
  • Ote sellolle ja kontrabassolle (2006)
  • Tanzikone nokkahuilulle, pasuunalle ja sellolle (2006)
  • Rack jousikvartetille (2008)
  • Nous klarinetille, jousitriolle ja pianolle (2010)
  • Egregore kanteleelle, kitaralle, harmonikalle ja pianolle (2011)
  • Kvagmaa viritetylle jousioktetille (2011)
  • Armotta viululle, sellolle ja kitaralle (2012)
  • Kalaasi huilulle, klarinetille, pasuunalle ja kontrabassolle (2012)

SoolosoitinmusiikkiaMuokkaa

  • Four Etudes huilulle (1974)
  • preLUDI, LUDI, postLUDI kitaralle (1974)
  • Prélude non-mesuré pianolle (1976)
  • Aufschwung harmonikalle (1977)
  • Narcissus oboelle ja nauhalle (1979)
  • Prélude mesuré cembalolle (1983)
  • Fantango kosketinsoittimelle (1984)
  • Manaus kanteleelle (1988)
  • Grround pianolle (1990)
  • oddjob jousisoittimelle ja nauhalle (1995)
  • Drang kitaralle (1998)
  • Asteletsa fagotille (1999)
  • Etudes cembalolle (2000–2001)
  • Zolo harmonikalle (2002)
  • Blood viola da gamballe (2003)
  • Balzo sellolle (2005)
  • Erz harmonikalle (2006–2007)
  • Bleu-El kontrabassolle (2013)
  • Egeiro pianolle vasemmalle kädelle (2013)

VokaalimusiikkiaMuokkaa

  • Tanka laululle ja kamariorkesterille (1973), teksti Saigyo; myöhemmissä vokaaliteoksissa ei varsinaista tekstiä)
  • Tokko mieskuorolle ja ääninauhalle (1987)
  • Padrigal mieskuorolle (1997)
  • Mora tenorille ja barokkiorkesterille (2012)
  • Voice Verser sopraanolle ja kamariorkesterille (2012)

Elektronista musiikkiaMuokkaa

  • Prologi (1993)
  • Epilogi (1993)
  • Logos 1 (1993)
  • Logos 2 (1993)
  • Sound of Life (radiofonia) (1993)
  • Ai (1994)
  • Juhlakellot (1997)
  • Vis viva (1999)

LähteetMuokkaa

  1. Jukka Tiensuu Discography at Discogs Discogs.com. Viitattu 12.7.2013. (englanniksi)
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 438. Helsinki: Otava, 1997.
  3. Tiikkaja, Samuli: Maailman suurimpiin kuuluvan musiikkipalkinnon saanut säveltäjä Jukka Tiensuu panostaa teosten laatuun, ei itsensä brändäykseen. Helsingin Sanomat 9.10.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.