Uskonnonvapauslaki

suomalainen laki

Uskonnonvapauslaki säätää uskonnonvapaudesta Suomessa. Se tuli voimaan 1.1.1923, ja sen tilalle tuli 1.8.2003 voimaan uusi uskonnonvapauslaki.

Uskonnon harjoittamisesta perustuslaissa muokkaa

Uskonnonvapaudesta on säädetty perustuslakitasollakin. Vuoden 1919 hallitusmuodossa 8. ja 9. pykälä ilmaisivat yksilön uskonnonvapauden seuraavasti:

8 §. Suomen kansalaisella on oikeus julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata, niin myös sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, vapaus luopua siitä uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu, sekä vapaus liittyä toiseen uskontokuntaan.
9 §. Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet ovat riippumattomat siitä, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan hän kuuluu vai kuuluuko hän mihinkään sellaiseen yhdyskuntaan. Julkisiin virkoihin nähden ovat kuitenkin voimassa niistä säädetyt rajoitukset, kunnes lailla toisin säädetään.

Nykyisessä perustuslaissa asiasta säädetään näin:

11 §. Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Tarkemmat säännökset asiasta ovat uskonnonvapauslaissa.

Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki muokkaa

1.8.2003 tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki entisen, vuonna 1923 säädetyn tilalle. Eduskunta hyväksyi uuden lain 11.2.2003, ja tasavallan presidentti Tarja Halonen vahvisti sen 6.6.2003.[1]

Suomessa on noin 50 uskonnollista yhdyskuntaa. Uusi uskonnonvapauslaki mahdollistaa sen, että yhdyskunnat saavat päättää itse, voivatko niiden jäsenet kuulua samanaikaisesti muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Vanha uskonnonvapauslaki salli kerrallaan vain yhteen yhdyskuntaan kuuluminen. Yhdyskunnat saavat itse päättää, ketkä ne hyväksyvät jäsenikseen. Uusi laki mahdollistaa sen, että uskonnollisesta yhdyskunnasta voi erota kirjallisesti. Eroa ei tarvitse tehdä henkilökohtaisesti. Lakimuutos poisti eroamisprosessista harkinta-ajan.

Suomen evankelisluterilaisesta kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon oikeudellisesta asemasta ja hallinnosta on säädetty erikseen kirkkolainsäädännössä. Mitä uskonnonvapauslaissa on säädetty uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä ja siitä eroamisesta, koskee kuitenkin myös niitä.

Nykyisen lain mukaan lapsi ei kuulu automaattisesti samaan yhdyskuntaan vanhempiensa kanssa, vaan lapsen liittyminen yhdyskuntaan perustuu huoltajien erilliseen tahdonilmaisuun. Aiemmin lapsi seurasi äitiään, nyt näin ei enää automaattisesti tapahdu. Aikaisemmin poikkeuksena tähän oli mihinkään uskontokuntaan kuulumaton alle 1-vuotias, jonka äiti saattoi yksinkin liittää johonkin uskontokuntaan. Laki kuitenkin muuttui 1.3.2017, ja nykyään vaaditaan molempien vanhempien yksimielinen suostumus[2]. Kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää tai ilmoittaa eronneeksi vain hänen omalla kirjallisella suostumuksellaan. 15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajan kirjallisella suostumuksella liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kaikkien 12–17-vuotiaiden lasten liittyminen tai eroaminen uskonnollisesta yhdyskunnasta vaatii sekä huoltajien että lapsen suostumuksen. 18 vuotta täyttänyt saa päättää uskonnollisesta asemastaan itsenäisesti.

Peruskoululaisilla ja lukiolaisilla säilyy edelleen oikeus ja velvollisuus saada uskonnon opetusta. Jos lapsi ei osallistu enemmistön vakaumuksen mukaiseen opetukseen, hän voi saada oman vakaumuksensa mukaista opetusta, mikäli kyseistä uskontoa tahtoo opiskella vähintään kolmen ihmisen ryhmä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton peruskoululainen voi saada tahtonsa mukaista uskonnon opetusta, mikäli vanhemmat suostuvat siihen. Jos uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton on lukiolainen, hän saa itse päättää, mitä uskontoa opiskelee.

Uuden uskontokunnan perustamiseen vaaditaan edelleen vähintään 20 täysi-ikäistä ihmistä. Aiemmin perustamisilmoitukseen vaadittiin yhdyskuntajärjestys, uskontunnustus ja julkisen uskonnonharjoittamisen muoto. Yhdyskuntajärjestys vaaditaan vieläkin, ja se vastaa edelleen käytännössä rekisteröidyn yhdistyksen sääntöjä. Auki kirjoitettua uskontunnustusta ei kuitenkaan enää vaadita, eikä "julkisen uskonnonharjoittamisen muotoa". Laki määrää yleisesti, että toiminnan on pohjauduttava "uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin."

Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaat ovat edelleen yleisiä hautausmaita. Uudessa laissa asiaa tarkennetaan vielä niin, että hautaustoimien kulut ovat samansuuruiset kirkon jäsenille ja kirkkoon kuulumattomille. Kirkon yleisistä hautausmaista osa täytyy varata tunnustuksettomaksi alueeksi. Vainajan pyynnöstä on saatava hautapaikka tällaiselta alueelta. Tämä lain osa tuli voimaan vuoden 2007 alusta.

Lähteet muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Brotherus, K. R.: Valtio ja kirkko: Katsaus Suomen uskontolainsäädännön kehitykseen. Sivistys ja tiede 38. Porvoo: WSOY, 1923.

Aiheesta muualla muokkaa