Augsburgin tunnustus

Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana) on luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja. Augsburgin tunnustuksen laati Philipp Melanchthon, ja se annettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarille Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä 25. kesäkuuta 1530. Tunnustuksessa esiteltiin asiat, joista luterilaiset olivat samaa mieltä katolisten kanssa sekä ne asiat, joista oli kiistaa. Se on käytössä kaikilla luterilaisilla kirkoilla opin kuvauksena ja ohjeena.

Augsburgin valtiopäivät

Tausta

Tunnustuksen laatiminen sai alkunsa keisari Kaarle V:n päättäessä kutsua kokoon valtiopäivät. Tällöin Saksin vaaliruhtinas Juhana Horjumaton sai 11. maaliskuuta 1530 keisarilta kehotuksen kutsua valtiopäivät koolle Augsburgiin. Vaaliruhtinas lähetti kanslerinsa kehotuksesta Wittenbergin teologeille kirjelmän, jossa hän pyysi näitä laatimaan mietinnön uskontokysymyksestä. Vaaliruhtinas tahtoi näet tietää, kuinka pitkälle hän saattoi myöntyä katolilaisten vaatimuksiin luopumatta kuitenkaan evankelisesta uskonnäkemyksestä. Nämä teologit kokoontuivat Torgaussa, ja heidän työnsä tuloksena syntyivät maaliskuussa Torgaun artikkelit, jotka vaaliruhtinas otti mukaansa Augsburgiin.

Torgaun artikkelit muodostivat myöhemmin syntyneen Augsburgin tunnustuksen toisen osan perustan, kun taas ensimmäisen osan alkuasteen muodostivat niin sanotut Schwabach-Marburgin artikkelit. Aluksi aiottiin keisarille antaa Torgaun artikkelit, mutta niitä pidettiin toisaalta liian laajoina ja toisaalta riittämättöminä, sillä niissä ei selitetty kylliksi varsinaisia opinkysymyksiä. Philipp Melanchthon piti tärkeänä itse uskon sisällön selvittämistä, ja hän laati tunnustuksen sanamuodon Martti Lutherin itsensä ollessa Coburgissa. Tämä johtui siitä, etteivät vaaliruhtinas Juhana eivätkä Augsburgin kaupunki voineet taata Lutherin turvallisuutta, minkä vuoksi Lutherin oli tyydyttävä vilkkaaseen yhteydenpitoon kokoukseen osallistuvien kanssa Coburgista käsin. Melanchthon myös lähetti tunnustuksen Lutherin hyväksyttäväksi. Melanchthon pyrki olemaan ärsyttämättä vastapuolta, minkä vuoksi kirjassa oli myös laaja, erittäin kohtelias esipuhe keisarille.

Sisältö

Tunnustus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäisessä käsitellään luterilaisen opin pääkohdat, articuli fidei praecipui, johon kuuluvat artikkelit 1–21. Toinen osa, artikkelit 22–28, käsittelee katolisen kirkon erehdyksiä (articuli, in quibus recensentur abusus mutati). Ensimmäisen osan tavoitteena oli osoittaa, etteivät evankeliset ole kerettiläisiä vaan että he kannattavat alkuperäistä oikeaa katolista oppia. Toisen osan tarkoituksena on osoittaa, että koko kirkkojen välinen ristiriita on syntynyt evankelisten poistettua eräitä katolisten väärinkäytöksiä ja että keisarin olisi ymmärrettävä evankelisten asian oikeutus. Tunnustuksessa viitataan kirkon varhaisempaan käytäntöön, mutta sen pääpaino on kuitenkin siinä, että esitettyjä näkemyksiä pidetään raamatullisina.

21 artikkelia Wenceslas Hollarin kuvaamana.

Uskon ja opinkappaleet

Artikkeli	Otsikko	Tiivistelmä	Viite
I	Jumalasta	Uskotaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja hylätään kaikki muut tulkinnat Jumalan olemuksesta.
II	Perisynnistä	Opetetaan kaikkien Aadamin lankeemuksen jälkeen syntyneiden olevan luonnostaan syntisiä, eikä heillä voi luonnostaan olla jumalanpelkoa eikä todellista uskoa häneen. Ainoa keino päästä perisynnin aiheuttamasta tuomiosta on uudestisyntyminen kasteesta ja Pyhästä Hengestä. Ne, jotka eivät pidä perisyntiä syntinä, hylätään.
III	Jumalan Pojasta	Opetetaan Poika Jumalan tulleen ihmiseksi ja että Kristus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi uhri niin perisynnin kuin kaikkien muidenkin syntien tähden ja että hän sovittaisi Jumalan vihan.
IV	Vanhurskauttamisesta	Emme voi saada syntien anteeksiantoa emmekä vanhurskautta omilla teoillamme, vaan saamme syntien anteeksiannon ja vanhurskauden Jumalan edessä armosta Kristuksen tähden uskoessamme, että hän on kärsinyt puolestamme ja että hänen tähtensä meille lahjoitetaan syntien anteeksianto, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä.
V	Saarnavirasta	Opetetaan, että uskon saamiseksi Jumala on asettanut saarnaviran sekä antanut evankeliumin ja sakramentit, joiden välityksellä hän antaa Pyhän Hengen. Tämä puolestaan vaikuttaa uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumin, missä ja milloin tahtoo.
VI	Uudesta kuuliaisuudesta	Opetetaan uskon tuottavan hyviä tekoja, mutta näillä hyvillä teoilla ei ansaita pelastusta.
VII	Seurakunnasta	Opetetaan yhden, pyhän kristillisen seurakunnan olevan kaikkina aikoina. Tämä seurakunta on kaikkien uskovien yhteisö, jossa saarnataan evankeliumia puhtaasti ja jaetaan pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti. Sen sijaan yhteyteen ei vaadita sitä, että kaikkialla noudatettaisiin yhteneviä ihmisten asettamia seremonioita.
VIII	Mitä seurakunta on?	Vaikka seurakunta on ainoastaan kaikkien uskovien ja pyhien yhteisö, on tässä elämässä kuitenkin paljon vääriä kristittyjä ja teeskentelijöitä ja jopa julkisyntisiäkin hurskaiden joukossa. Kuitenkin sakramentit vaikuttavat, vaikka niitä jakavat papit eivät olisikaan hurskaita.
IX	Kasteesta	Opetetaan, että kaste on tarpeellinen pelastukseen ja että siinä tarjotaan Jumalan armo. Myös lapset on kastettava, että heidät kasteessa annettaisiin Jumalan haltuun ja että he tulisivat hänelle otollisiksi.
X	Pyhästä Ehtoollisesta	Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan.
XI	Ripistä	Opetetaan, että yksityinen synninpäästö on säilytettävä seurakunnissa eikä sitä tule hävittää, vaikkakin kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole tarpeen, sillä se on mahdotonta.
XII	Parannuksesta	Ne, jotka ovat kasteen jälkeen tehneet syntiä, saavat koska tahansa tehdä parannuksen, eikä seurakunta saa kieltää heiltä synninpäästöä. Parannus on synnin katumista ja tuskaa ja sen ohessa kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön, joka usko lohduttaa ja tyynnyttää sydämen. Tämän jälkeen tulee seurata sellaisen parannuksen, että luovutaan synneistä. Harhana tuomitaan sellainen käsitys, etteivät kerran hurskaiksi tulleet voisi langeta.
XIII	Sakramenttien käytöstä	Sakramentteja ei ole tarkoitettu ainoastaan kristittyjen ulkonaisiksi merkeiksi, vaan myös merkeiksi ja todistuksiksi Jumalan tahdosta meitä kohtaan herättämään ja vahvistamaan uskoamme. Sakramentit myös vaativat uskoa ja niitä käytetään oikein, kun ne otetaan uskoen vastaan ja niillä vahvistetaan uskoa.
XIV	Kirkollisesta hallinnosta	Kukaan ei saa seurakunnissa julkisesti opettaa, saarnata eikä jakaa sakramentteja, ellei häntä ole asianmukaisesti kutsuttu tehtävään.
XV	Kirkkojärjestyksistä	Sellaisia ihmisten säätämiä kirkkojärjestyksiä on noudatettava, joita voidaan synnittä noudattaa ja jotka edistävät seurakunnassa rauhaa ja hyvää järjestystä, kuten määrätyt pyhäpäivät ja juhlat. Näillä ei saa kuitenkaan raskauttaa omiatuntoja väittämällä niiden olevan autuuteen tarpeellisia. Kaikki sellaiset ihmisten määräykset ja perinnäissäännöt, joiden tarkoituksena on Jumalan sovittaminen ja armon ansaitseminen ovat evankeliumin ja Kristuksen uskomisen opin vastaisia.
XVI	Esivallasta ja maallisesta hallinnosta	'Kaikki hallitusvalta maailmassa ja järjestetty hallinto lakeineen on Jumalan luoma ja säätämä hyvä järjestys'. Kristitty voi syntiä tekemättä olla esivallan palveluksessa, jakaa oikeutta, taistella, ostaa ja myydä, omistaa, jne. Jos esivallan käskyä ei voi kuitenkaan täyttää tekemättä syntiä, on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmisiä.
XVII	Kristuksen tuomiolle tulosta	Opetetaan Jeesuksen tulevan viimeisenä päivänä tuomitsemaan ja herättämään kuolleet. Uskovat saavat iankaikkisen elämän ja ilon, kun taas jumalattomat tuomitaan helvettiin ja iankaikkiseen rangaistukseen. Oppi siitä, etteivät kadotukseen tuomitut saisi osakseen ikuista vaivaa ja tuskaa hylätään, samoin hylätään oppi ennen kuolleiden ylösnousemusta syntyvästä pyhien ja hurskaiden maanpäällisestä valtakunnasta, joka hävittää jumalattomat.
XVIII	Vapaasta tahdosta	Opetetaan, että ihmisellä on jossakin määrin vapaa tahto, sillä hän voi viettää ulkoisesti kunniallista elämää ja tehdä järjenmukaisia asioita koskevia valintoja. Kuitenkaan hän ei voi ilman Pyhän Hengen armoa, apua ja vaikutusta tulla Jumalalle otolliseksi eikä uskoa eikä myöskään poistaa synnynnäisiä pahoja himojaan.
XIX	Syntien syystä	Jumala on luonut koko luonnon ja pitää sen voimassa, mutta kieroutunut tahto aiheuttaa kuitenkin synnin kaikissa pahoissa ihmisissä ja Jumalan halveksijoissa.
XX	Uskosta ja hyvistä teoista	Kumotaan väite, että luterilaiset kieltäisivät tekemästä hyviä tekoja. Teot eivät voi sovittaa meitä Jumalan edessä eivätkä hankkia meille armoa, vaan tämä tapahtuu ainoastaan uskoen. Hyviä tekoja kyllä tulee ja täytyy tehdä, mutta niillä ei saa uskoa ansaittavan armoa, vaan niitä tehdään siksi, että Jumala tahtoo niitä tehtävän ja hänen ylistyksekseen. Koska Pyhä Henki annetaan uskon kautta, tulee sydänkin kykeneväksi tekemään hyviä tekoja.
XXI	Pyhien palveluksesta	Pyhiä tulee uskon vahvistamiseksi muistella, ei siten, että heitä huudettaisiin avuksi tai heiltä etsittäisiin apua, sillä Kristus on ainoa välimies, mutta heidän elämästään voidaan katsoa, kuinka he ovat saaneet osakseen armon ja ottaa heidän hyvät tekonsa esikuviksi itsellemme.

Riidanalaiset opinkappaleet, joissa muutetut väärinkäytöt luetellaan

Artikkeli	Otsikko	Tiivistelmä	Viite
XXII	Herran Ehtoollisen molemmista muodoista	On välttämätöntä antaa maallikoille ehtoollisessa sekä leipä että viini, ei pelkästään leipää.
XXIII	Pappien aviosäädystä	Sallitaan pappien avioliitot, koska jo kristillisen kirkon alkuvaiheissa papit ovat voineet olla naimisissa, sillä aviosääty on Jumalan säätämä ja vain harvoilla ihmisillä on pidättyvyyden lahja.
XXIV	Messusta	Toisin kuin väitetään, eivät luterilaiset ole poistaneet messua, vaan viettävät sitä hartaudella. Sen sijaan ei enää pidetä ostettuja messuja ja 'nurkkamessuja', vaan messua vietettäessä seurakunnan on oltava koolla, on hylätty opetus, jonka mukaan Kristus olisi kuolemallaan hyvittänyt vain perisynnin ja että messu olisi sovitusuhri muiden syntien edestä, sekä se käsitys, että ehtoollinen olisi asetettu uhriksi syntien edestä.
XXV	Ripistä	Ripittäytyminen on säilytetty, ja tapana on, ettei ehtoollista anneta niille, jotka eivät ole saaneet synninpäästöä. Synninpäästön sana on lohduttava, sillä Jumala puhuu sen kautta ja antaa siinä synnit anteeksi. Katsotaan, että aiemmat syntiluettelot, hyvitystyöt, aneet, toivioretket ynnä muut vain kiduttivat omiatuntoja, kun ei puhuttu ripin armollisesta puolesta. Opetetaan myös, ettei ketään voi pakottaa nimeämään syntejään, sillä kukaan ei näe eikä tunne kaikkia syntejään. Synninpäästöä ei saada vain nimetyistä synneistä vaan kaikista.
XXVI	Ruokien erottelusta	Hylätään opetus, jonka mukaan erilaiset paastot ja ruokien erottelut, jotka ovat ihmisten perinnäissääntöjä, olisi säädetty armon ansaitsemisen ja syntien hyvittämisen välineiksi. Tämä oppi himmentää Kristuksen armon ja opin uskosta, himmentää Jumalan käskyn sekä rasittaa suuresti omiatuntoja. Paasto ja ruumiilliset harjoitukset ovat hyödyllisiä hengelliselle elämälle, mutta niillä ei ansaita armoa eikä niitä ole sidottu määrättyihin päiviin ja ruokiin.
XXVII	Luostarilupauksista	Kritisoidaan voimakkaasti luostareissa tapahtuneita väärinkäytöksiä, joista osa on ollut myös paavin säädösten vastaisia. Luostarielämällä ei ansaita syntien anteeksiantoa eikä vanhurskauttamista. Kaikilla, jotka eivät ole soveliaita elämään naimattomina, on syy ja oikeus solmia avioliitto, koska luostarilupaus ei voi kumota Jumalan järjestystä eikä käskyä. Ihminen ei kykene elämään hengellisesti täydellistä elämää eikä Jumalaa kuulu palvella ihmisten tekemiä käskyjä noudattamalla vaan seuraamalla Jumalan omia käskyjä.
XXVIII	Piispojen vallasta	Piispoilla ei tule olla maallista valtaa, vaan maallinen ja hengellinen valta on erotettava toisistaan. Evankeliumin mukaisesti piispojen valta on Jumalan käsky ja määräys saarnata evankeliumia, antaa synnit anteeksi ja pidättää ne sekä jakaa ja hoitaa sakramentteja. Siellä, missä piispoilla on maallista hallitusvaltaa, se ei kuulu heille piispoina jumalallisen oikeuden perusteella vaan ainoastaan keisarillisen eli inhimillisen oikeuden nojalla, jolloin se on erillään heidän hengellisestä vallastaan, eikä hengellisissä toimissa tule käyttää maallista valtaa. Papit ja seurakunnat ovat velvollisia tottelemaan piispojansa, paitsi jos nämä opettavat tai määräävät evankeliumin vastaisesti, jolloin heitä ei saa totella. Piispoilla ei ole oikeutta säätää uusia seremonioita, ruokasäädöksiä, juhlapäiviä ja uusia kirkollisia arvoasteita, mikäli ne ovat Jumalan sanan vastaisia.

Allekirjoittajat

Tunnustuksen allekirjoitti seitsemän ruhtinasta: Saksin herttua ja vaaliruhtinas Juhana, Brandenburgin rajakreivi Yrjö, Lüneburgin herttua Ernst, Hessenin maakreivi Filip Jalomielinen, Saksin herttua Juhana Fredrik, Lüneburgin herttua Frans, Anhaltin ruhtinas Wolf(gang) ja kaksi valtakunnankaupunkia (Nürnberg ja Reutlingen).

Tunnustuksen esittäminen

Keisari oli valtiopäivien avajaispuheessa kehottanut kiisteleviä osapuolia esittämään omat kantansa. Katolilaiset eivät olisi halunneet suostua tähän, sillä he eivät halunneet keskustella julkisesti kerettiläisten kanssa. He yrittivät saada aikaan uskonnollisia asioita käsittelevän komitean. Evankeliset eivät kuitenkaan voineet suostua tähän, sillä komiteassa olisi ollut katolinen enemmistö. He vaativat sen sijaan tunnustuksensa julkista lukemista valtiopäivillä. Keisari suostui tähän, ja lukemispäiväksi määrättiin 24. kesäkuuta. Kiireellisten neuvottelujen ja ajan puutteen vuoksi lukeminen siirtyi kuitenkin 25. päivään. Tunnustusta paranneltiin viimeiseen asti. Lukeminen suoritettiin keisarin ja säätyjen edessä. Tunnustus oli kirjoitettu saksaksi ja latinaksi. Keisari olisi halunnut luettavan latinankielisen kappaleen, mutta vaaliruhtinas Johannsin vaadittua, että saksalaisella maaperällä olisi kuultava saksankielistä tekstiä, keisari suostui saksankielisen version lukemiseen. Lukemisen suoritti Saksin kansleri Christian Beyer, ja siihen kului kaksi tuntia. Tämän jälkeen molemmat kappaleet luovutettiin keisarille.

Jälkiseuraukset

Katolilaiset julkaisivat Augsburgin tunnustukselle vastineen, Paavillisen kumoamisen (Confutatio). Philipp Melanchthon laati tälle vastineen, joka tunnetaan nimellä Augsburgin tunnustuksen puolustus. Se esittää Augsburgin tunnustuksen, jonka puolustamiseksi se on kirjoitettu, laveammin ja enemmän teologisessa muodossa. Siinä on mainittu Confutation tekemät myönnytykset ja käsitellään perusteellisesti niitä kohtia, joita oli arvosteltu. Puolustus on myös tunnustusta jyrkkäsanaisempi. Keisari ei kuitenkaan suostunut ottamaan tätä vastaan. Puolustus julkaistiin 1531 ja käännettiin pian saksaksi.

Philipp Melanchthon laati vuonna 1540 Augsburgin tunnustuksesta muutetun version (confessio variata), joka eroaa muun muassa ehtoollisteologian osalta vuoden 1530 versiosta. Alkuperäiset syyt muutoksiin olivat katolilaisiin liittyvien erojen selventäminen, mutta erityisesti muutokset ehtoollisartikkelissa lähentelivät reformoitujen kantoja. Vuonna 1580 Yksimielisyyden kirjaan hyväksyttiin nimenomaisesti ensimmäisen painoksen muuttumaton teksti eli Confessio Augustana invariata.

Augsburgin tunnustuksen saamaan arvonantoon vaikutti myös sen saama poliittinen asema. Erityisen merkityksellistä oli se, että vuoden 1555 Augsburgin uskonrauhassa annetut myönnytykset protestanteille koskivat nimenomaisesti Augsburgin tunnustukseen liittyneitä. Kyseinen vakuutus toistettiin Westfalenin rauhassa 1648.

Vuonna 1930 vietetyssä Augsburgin tunnustuksen 400-vuotisjuhlassa painotettiin voimakkaasti tunnustuksen luonnetta luterilaisen kirkon erityistunnustuksena, joka erottaa sen katolisesta kirkosta. Pääpaino oli kirkkoja erottavien tekijöiden esille nostamisessa yhdistävien tekijöiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Vuonna 1980 vietetyssä 450-vuotisjuhlassa Etelä-Saksassa oli huomattavasti ekumeenisempi luonne, sillä siellä oli luterilaisten puhujien rinnalla puhujana katolinen kardinaali sekä ortodoksien ja eri protestanttisten ryhmien edustajia. Tällöin haluttiin korostaa Augsburgin tunnustuksen kirkkoja yhdistävää luonnetta. Tämä oli osin seurausta tunnustukseen kohdistuneesta laajasta teologisesta tutkimuksesta, jossa löydettiin uudelleen tunnustukselle ominainen pyrkimys rakentaa kirkon ekumeenisten kirkolliskokousten ja tärkeimpien kirkkoisien opetuksen pohjalle. Juhlavuonna ilmestyneessä luterilaisten ja katolisten teologien yhteisessä Augsburgin tunnustuksen selityksessä Confessio Augustana. Bekenntnis des einen Glaubens (Augsburgin tunnustus. Yhden uskon tunnustus) todetaan tunnustuksen enemmän yhdistävän kuin erottavan katolista ja luterilaista kirkkoa. Erityisesti Jumalaa ja Kristusta koskevien artiklojen katsotaan osoittavan, ettei tuolloin tapahtunut kirkon jakautuminen ulottunut sen juuriin saakka. Tämä kaikki edisti katolisen ja luterilaisen kirkon välistä ekumeenista keskustelua, vaikkakaan osan toivoma katolisen kirkon hyväksyntä Augsburgin tunnustuksen opilliselle osalle, artikloille 1–21, ei toteutunutkaan.

Merkitys nykyisin

Luterilainen maailmanliitto edellyttää jäsenkirkoiltaan Raamatun hyväksymistä ainoana opin ja elämän lähteenä, minkä lisäksi se näkee kolme ekumeenista uskontunnustusta sekä Tunnustuskirjat, erityisesti muuttamattoman Augsburgin tunnustuksen sekä Lutherin Vähän katekismuksen puhtaina Raamatun opin selityksinä. Toinen luterilainen kattojärjestö, Kansainvälinen luterilainen neuvosto, puolestaan tunnustuspohjassaan sitoutuu ehdottomasti Raamattuun inspiroituna ja erehtymättömänä Jumalan sanana sekä Tunnustuskirjoihin sen oikeana ja luotettavana selityksenä, nostamatta Augsburgin tunnustusta tai muutakaan yksittäistä kirjaa mitenkään erityisasemaan. Kolmas luterilaisten kirkkojen kattojärjestö, Tunnustuksellinen evankelis-luterilainen konferenssi ilmoittaa tunnustuksensa pohjaksi paitsi sana-inspiroidun ja erehtymättömän Raamatun, myös vuoden 1580 Yksimielisyyden kirjaan kootut Tunnustuskirjat, ei sikäli kuin, vaan koska ne opettavat opin Raamatun mukaisesti. Hekään eivät nosta mitään Tunnustuskirjoista merkityksessä muitten yläpuolelle.

Taiteessa

Felix Mendelssohn Bartholdy sävelsi viidennen sinfoniansa Augsburgin tunnustuksen vuonna 1830 pidetyn 300-vuotisjuhlan kunniaksi. Sinfonia tosin esitettiin vasta kahden vuoden kuluttua siitä.

Katso myös

• Uskonpuhdistus
• Vastauskonpuhdistus
• Schmalkaldenin sota

Lähteet

• Augsburgin tunnustus. Suomentanut Castrén, Olavi. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1961.
• Kalliala, Kaarlo (toim.): Augsburgin tunnustus. Suomentanut Kansanaho, Erkki ym.. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1980. ISSN 0356-9349 ISBN 951-9111-28-X Kansalliskirjasto (viitattu 31.7.2022).
• Kiviranta, Simo (toim.): Luterilainen usko tänään. Augsburgin tunnustuksen selityksiä. Helsinki: SLEY-kirjat, 1981. ISBN 951-617-488-4
• Sariola, Yrjö: Tunnustuksessa pysyen. Pohdintoja Augsburgin tunnustuksen äärellä. Helsinki: Kirjaneliö, 1981. ISBN 951-600-550-0
• Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot. Helsinki: Werner Söderström, 1945.

Aiheesta muualla

• Augsburgin tunnustus (funet.fi)
• Augsburgin tunnustuksen puolustus (funet.fi)