Katolisuus

Tämä artikkeli käsittelee katolisuutta yleisenä käsitteenä. Katolisuutta katolisen kirkon oppina käsittelee artikkeli katolinen kirkko.

Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua, universaalia, yksittäisten kirkkokuntien yläpuolella olevaa, ekumeenista Kristuksen kirkkoa. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa ”yleistä”.[1]

Roomalaiskatolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko määrittelevät olevansa 'katolisia' kirkkoja, ja nykyisten oppineuvotteluiden jälkeen tunnustavat toisensa katolisuuden. Myös jotkut protestanttiset kirkot määrittelevät ominaisuudekseen katolisuuden, kuten anglikaaninen kirkko ja luterilainen kirkko, mutta näillä ei ole vanhojen kirkkojen, roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon, hyväksyntää määrittelylleen.

Kristuksen kirkon eri osiin syntyi ajan mittaan erilaisia uskonkäsityksiä, joiden edustajat usein kieltäytyivät ehtoollisyhteydessä toisensa kanssa. Näin syntyi niin sanottuja skismoja, joissa oman näkemyksensä mukaan oikeaa oppia tai järjestystä edustavat paikalliskirkot erosivat toisistaan erillisiksi tunnustuskunniksi. Näistä tunnustuskunnista suurin, josta tuli Rooman (myöhemmin Länsi-Rooman) valtakunnan valtionkirkko, tunnetaan nykyisin katolisena kirkkona.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Katolisuus.
  • [1]. Aamenesta öylättiin -sanasto.