Anglikaaninen kirkko
Anglikaaninen kirkko on Englannin reformaation myötä syntynyt protestanttisen kristinuskon suuntaus.[1][2] Nykyinen anglikaaninen teologia ei määrittele itseään yksiselitteisesti protestanttiseksi, vaan katsoo edustavansa keskitietä katolisuuden ja protestantismin välillä.[2] Brittiläisen imperiumin myötä anglikaaninen kirkko on levinnyt ympäri maailmaa.[3] Anglikaaniseen kirkkoon kuuluu maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa jäsentä, mikä tekee siitä katolisen ja ortodoksisen kirkon jälkeen maailman kolmanneksi suurimman kristillisen kirkon.[4][5]
| Anglikaaninen kirkko | |
|---|---|
 |
|
| Suuntautuminen | protestantismi |
| Teologia | anglikaanisuus |
| Hallinto | episkopaalisuus |
| Yhteistyötahoja |
Anglikaaninen kirkkoyhteisö GSFA GAFCON GFCA |
| Perustaja | Henrik VIII |
| Perustettu | 1534 |
| Irtautunut | katolisesta kirkosta |
| Kirkosta irtautuneet |
puritaanit metodistit baptistit |
| Jäseniä | yli 80 milj. |
Anglikaanisuuden juuret ovat Englannin kirkossa, joka on edelleen suurin yksittäinen anglikaaninen kirkko. Kirkko irtautui katolisesta kirkosta Henrik VIII:n valtakaudella ennen kaikkea poliittisista syistä, kun paavi Klemens VII ei myöntänyt kuninkaalle avioeroa. Vastareaktiona Englannin parlamentti hyväksyi vuonna 1534 lain, joka teki monarkista kirkon päämiehen ja katkaisi viralliset suhteet Roomaan. Henrik VIII:n kuoltua 1547 arkkipiispa Thomas Cranmer ryhtyi toteuttamaan kirkossa merkittäviä uudistuksia, joissa oppia ja käytäntöjä muutettiin protestanttisten ajatusten mukaisiksi. Maria I yritti lyhyellä hallintokaudellaan (1553–1558) palauttaa katolisen kirkon Englantiin, mutta hänen seuraajansa Elisabet I kumosi edeltäjänsä tekemät uudistukset, ja anglikaanisuus vakiintui maahan.[1]
Suurimmat anglikaaniset kirkot ovat järjestäytyneet vuonna 1867 perustetun anglikaanisen kirkkoyhteisön alaisuuteen. Yhteisö perustettiin tuolloin ensimmäisen kerran järjestetyssä, kymmenen vuoden välein koollekutsuttavassa piispojen Lambeth-konferenssissa Lontoossa arkkipiispa Charles Longleyn kutsusta. Canterburyn arkkipiispalla on yhteisössä primus inter pares -asema (’ensimmäinen vertaistensa joukossa’), mutta anglikaanikirkot yhteisön ulkopuolella eivät tunnusta tätä. Anglikaanista kirkkoa kutsutaan Yhdysvalloissa episkopaaliseksi kirkoksi. Anglikaaneja on erityisesti Isossa-Britanniassa, Kansainyhteisön maissa sekä entisissä Britannian siirtomaissa. Suomen Anglikaaninen kirkko on rekisteröity uskonnollinen yhteisö, joka kuuluu Englannin kirkon Euroopan hiippakuntaan.
Historia
muokkaaTausta
muokkaa
Anglikaanisen kirkkoyhteisön juuret ovat katolisessa lähetystyössä 500-luvulta, jolloin (vuodesta 597) Canterburyn piispanistuin muodostui englantilaisen kirkon keskuspaikaksi.
Henrik VIII katkaisee yhteyden paavinistuimeen
muokkaa1500-luvun uskonnollisten myllerrysten aikana Englannin kirkosta muodostui oma erillinen kansallinen kirkkokunta. Se tapahtui osaksi poliittisista syistä, kun Englannin kuningas Henrik VIII halusi avioeron, jota katolisen kirkon johtaja paavi ei hänelle myöntänyt. Niinpä Henrik irrotti Englannin kirkon katolisesta kirkosta vuonna 1534. Päätökseen vaikuttivat myös lukuisat katolisen kirkon hallussaan pitämät maa-alueet, jotka kuningas tahtoi itselleen. Hän uskoi reformaation toteuttamisen protestanttisille kristityille. Englannin kuninkaasta tuli kuitenkin kirkon johtaja.
Katolisuudesta ja muusta protestanttisuudesta erillisen anglikaanisen teologisen identiteetin merkittäviä kehittäjiä Tudor-aikana olivat Thomas Cranmer, Matthew Parker, Richard Hooker ja John Jewel.[6] Kaarlen ajan jumaluusoppineet kehittivät tätä identiteettiä myöhemmin eteenpäin.[7]
Oppi
muokkaaAnglikaanisilla kirkoilla ei ole erillisiä tunnustuskirjoja, mutta anglikaaniset opinkohdat voidaan johtaa erityisesti ”39 uskontoartiklasta” vuodelta 1562. Myös jumalanpalvelusta ja kirkkojärjestystä koskeva ohjeellinen teos Book of Common Prayer, ”Yhteisen rukouksen kirja”, on peräisin 1500-luvulta. Edelleen on käytössä vuodelta 1662 peräisin olevan Yhteisen rukouksen kirjan muoto ja sen kansalliset muunnelmat. Anglikaanisen uskon ja opin perustana on Raamattu, Ekumeeniset uskontunnustukset ja ”Lambethin nelikulmio”. 39 uskontoartiklaa ovat yhdistelmä luterilaisista, kalvinistisista ja katolisista uskonlauseista.
Anglikaanisuuden yhdistää protestanttisuuteen esimerkiksi se, että se pitää Raamattua uskon ja opin ylimpänä ohjeena. Apokryfikirjat ovat 39 uskonartiklan mukaan hyödyllisiä lukea, mutta ne eivät sovellu opin perustaksi. Tässä kohtaa anglikaanisuus siis yhtyy luterilaiseen näkemykseen asiasta. Anglikaanisuus katsoo myös ihmisen vanhurskautuvan yksin uskosta ja yksin armosta, Kristuksen sovitustyön perusteella (sola fide). Kalvinismin kanssa anglikaanisuuden ajatellaan yleensä jakavan ehtoolliskäsityksen, jonka mukaan Jeesuksen ruumis ja veri nautitaan ehtoollisella vain hengellisesti, uskon kautta, ei suulla. Vuonna 1981 julkaistussa niin sanotun ARCIC-prosessin asiakirjassa ”Eucharistic Doctrine” (Anglican - Roman Catholic International Commission - ”Eucharistic Doctrine”) anglikaanisuuden opetukseksi vahvistettiin kuitenkin Kristuksen tosi läsnäolo ehtoollisessa. Tämä näkyy myös Porvoon sopimuksen tekstissä. Katolilaisuude] kanssa anglikaanisuus jakaa esimerkiksi näkemyksen piispanvirasta kirkon yhtenäisyyden ja oikeaoppisuuden takaajana. Anglikaanisuus korostaa katolilaisuuden lailla apostolisen seuraannon merkitystä. Pätevän piispanviran edellytyksenä on, että piispan on vihkinyt pätevästi vihitty piispa. Täten piispuuden alku voitaisiin katolisen opin mukaan jäljittää aina Kristuksen apostoleihin, jotka saivat virkansa Jeesukselta itseltään.
Anglikaaniset kirkot ovat olleet keskeisiä vaikuttajia nykyaikaisessa ekumeenisessa liikkeessä (muun muassa Canterburyn arkkipiispa William Temple ja piispa George Bell). Opillisesti anglikaanisuus edustaa katolisuuden ja protestanttisuuden välimuotoa. Sisäisesti anglikaaniset kirkot ovat perinteisesti jakaantuneet kolmeen päähaaraan: korkeakirkollisuuteen (High Church, anglokatolisuus), joka korostaa liturgiaa ja perinnettä, matalakirkollisuuteen (Low Church, evankelikaalisuus), joka korostaa pietismiä, evankeliointia ja karismaattisuutta, sekä laveakirkollisuuteen (Broad Church), joka korostaa liberaaleja ja kontekstuaalisia teologisia tulkintoja sekä suvaitsevaisuutta. Tämä kolmijako on vähitellen murtunut, kun muun muassa liturgisesti korkeakirkolliset seurakunnat ovat poliittisesti ja sosiaalisesti liberaaleja ja päinvastoin. Sama moninaisuus näkyy myös siinä, ettei anglikaanisilla kirkoilla, ei edes Englannin kirkolla, ole yhtä yhtenäistä virsikirjaa.
Anglikaanisessa kirkkoyhteisössä on ollut naispiispoja 1990-luvun alusta lähtien, ensimmäisenä Uudessa-Seelannissa ja sen jälkeen Yhdysvalloissa. Nykyisin Amerikan episkopaalisen kirkon johtavana piispana on myös nainen. Katharine Jefferts Schori vihittiin 19. kesäkuuta 2006 Yhdysvaltojen The Episcopal Churchin johtoon. Naispappeja anglikaanisessa kirkkoyhteisössä on useimmissa kirkoissa, muun muassa Irlannin kirkossa vuodesta 1991 lähtien ja Englannin kirkossa 1994 lähtien. Ensimmäinen nainen vihittiin Englannin kirkon piispaksi 2015[8].
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on ehtoollisyhteys Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen kanssa (Porvoon sopimus, 1996). Suomessa anglikaaninen kirkko toimii rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana nimellä The Anglican Church in Finland. Kirkolla oli 138 rekisteröityä jäsentä vuonna 2014.[9] Sillä on toimintaa Helsingin tuomiokirkossa ja Agricolan kirkossa.
Kirkon ristiriitoja
muokkaa
Naispappien vihkiminen Kanadan anglikaanisessa kirkossa ja Yhdysvaltain episkopaalisessa kirkossa sekä amerikkalaisten tekemät muutoksen Book of Common Prayeriin aiheuttivat anglikaanisen yhteisön hajaantumista ja vuonna 1977 Yhdysvaltain St. Louisissa järjestettiin konferenssi, jossa hyväksyttiin St. Louisin vahvistus, jossa osallistujat vakuuttivat pitävänsä yllä kirkon perinteitä. Tämä Continuing Anglican -liike tai Anglican Continuum on erkaantunut Anglican Communion -yhteisöstä.[10]
Vuonna 2003 Yhdysvalloissa vihittiin ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen piispa Gene Robinson New Hampshireen. Tämän jälkeen maailmanlaajuinen anglikaaninen kirkko rakoili ja neljä Yhdysvaltain hiippakuntaa (Fort Worth, Texas; Pittsburgh; Quincy, Illinois ja San Joaquin, Kalifornia sekä noin 60 seurakuntaa) ovat eroamassa ja liittoumassa homoseksuaalisuutta vastustavien afrikkalaisten kirkkojen kanssa. Nigeriassa, Ruandassa, Keniassa ja Ugandassa on vihitty piispoja Yhdysvaltoihin.[11]
Ongelmaa pyrittiin sovittelemaan kesäkuussa 2007 anglikaanipiispojen Lambeth-konferenssissa. Näitä konferensseja pidetään joka kymmenes vuosi. Noin kolmannes kirkon piispoista boikotoi kokousta liberaalien amerikkalaisten piispojen osallistumisen vuoksi ja piti sitä ennen "Global Anglican Future Conference" (Gafcon) -kokouksen Jerusalemissa. Boikotoijat edustivat Nigerian, Kenian ja Ugandan kirkkoja, mutta myös Englannin kirkosta silloinen Rochesterin piispa Michael Nazir-Ali ja Lewesin piispa Wallace Benn, ja Sydneyn silloinen arkkipiispa Peter Jensen olivat joukossa.[12][13][14]
Toinen kiistakysymys koskee naisten vihkimistä piispoiksi. Marraskuussa 2010 viisi piispaa erosi Englannin kirkosta ja liittyi katoliseen kirkkoon kysymyksen vuoksi. Vatikaani on järjestänyt käännynnäisille erityisen tavan (Anglicanorum Coetibus[15]) säilyttää joitain anglikaanisia perinteitä.[16] 26. tammikuuta 2015 Libby Lane vihittiin ensimmäisenä naisena Englannin kirkon piispaksi.[17]
Lähteet
muokkaa- Anglikaaniset kirkot (Arkistoitu – Internet Archive). Uskonnot Suomessa.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Anglicanism Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Mary Fairchild: Anglican Beliefs and Church Practices Learn Religions. Learn Religions. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Hill, Jonathan: Den kristna kyrkans historia, s. 532. Örebro: Libris Förlag, 2007. ISBN 978-91-7387-296-6 (ruotsiksi)
- ↑ The Anglican Communion Official Website - Provincial Directory web.archive.org. 7.3.2015. Arkistoitu 7.3.2015. Viitattu 28.4.2023.
- ↑ Anglican communion: Anglican communion anglicancommunion.org. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Thomas Cranmer 1489-1556: Archbishop of Canterbury History Today. 1956. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
- ↑ An Episcopal Dictionary of the Church
- ↑ Libby Lane: First female Church of England bishop consecrated BBC News. 26.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Suomen virallinen tilasto (SVT): Vuosikatsaus 2014, Liitetaulukko 7. Väestö uskonnollisen yhdyskunnan mukaan 2000–2014 stat.fi. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 19.12.2015.
- ↑ http://www.anglicancatholic.org/the-affirmation-of-st-louis (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ US Anglicans agree to ’exercise restraint’ over gay bishops Independent. 26.9.2007. Viitattu 26.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Pigott, Robert: Bishops turning back on Lambeth BBC News. 25.6.2008. (englanniksi)
- ↑ UK bishop ’will boycott Lambeth’ BBC News. 22.6.2008. (englanniksi)
- ↑ Anglican conservatives form group BBC News. 29.6.2008. (englanniksi)
- ↑ Benedict XVI: Apostolic Constitution Anglicanorum coetibus − Providing for Personal Ordinariates for Anglicans Entering into Full Communion with the Catholic Church Libreria Editrice Vaticana. 4.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Butt, Riazat: Archbishop of Canterbury accepts resignation of Anglican bishops The Guardian. 8.11.2010. (englanniksi)
- ↑ Libby Lane: First female Church of England bishop consecrated BBC News. 26.1.2015. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5
- Metso, Pekka & Ryökäs, Esko (toim.): Kirkkotiedon kirja. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-212-7
- Percy, Martin: Anglicanism. Confidence, Commitment and Communion. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-7035-9 (englanniksi)
- Räntilä, Kari M. ym. (toim.): Hyvät satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä. (2. korjattu painos) Helsinki: Suomen ekumeeninen neuvosto, 1995. ISBN 952-9529-18-X
Aiheesta muualla
muokkaa
- Anglican Communion. (englanniksi)