Reformoidut kirkot
Reformoidut kirkot on yleisnimitys Sveitsin uskonpuhdistuksen pohjalta syntyneille kristillisille kirkoille. Reformoituihin kirkkoihin lasketaan kuuluvaksi se kristikunnan osa, jonka juuret ovat Ulrich Zwinglin, Jean Calvinin ja John Knoxin toiminnassa. Uskonpuhdistuksen vuosisadalla reformoiduilla viitattiin yleisnimityksenä sekä luterilaisiin että reformoituihin. 1600-luvulta lähtien käsitteellä on viitattu yksinomaan kalvinisteihin.[1]
Reformoidut kirkot ovat itsenäisiä eikä niillä ole yhteisesti hyväksyttyjä tunnustuskirjoja. Englanninkielisissä maissa reformoituihin kirkkoihin on yleisesti viitattu presbyteerisinä kirkkoina niiden seurakuntajärjestyksen vuoksi.[1] Reformoituihin kirkkoihin kuuluu nykyisin noin 75 miljoonaa jäsentä ja niiden alkuna pidetään Zürichissä harjoitettua hengellistä toimintaa, joka sai vaikutteita Martti Lutherilta.[2][3]
Nimitys reformoitu kristillisyys käsitetään eri tavoin. Suppeammassa merkityksessä kalvinistinen niin sanottu TULIP-oppiselvennä on sen ydin. Laajemmassa merkityksessään reformoidulla kristillisyydellä tarkoitetaan yleisesti vastakohtaa sakramentteja ja kirkollisuutta korostavalle kristillisyydelle.lähde?
Reformoitujen näkemys kristillisyydestä on monien myöhemmin syntyneiden vapaiden protestanttisten yhteisöjen pohja.lähde?
Oppi muokkaa
Reformoitu kristillinen oppi perustaa elämän yksinomaan Raamattuun ja hylkää tradition. Kalvinistisen käsityksen mukaan Raamattu on inspiroitua Jumalan sanaa, jonka kirjoittaja ovat olleet Pyhän Hengen välikappaleita. Reformoitu kirkko panee paljon painoa myös Vanhalle Testamentille, mikä johtuu käsityksestä Raamatun läpikohtaisesta ohjeellisuudesta sekä kirkon lainomaisesta hengestä. Apokryfikirjoja ei pidetä samanarvoisena kuin Raamatun muita kirjoja.[4]
Reformoitujen opilliset korostukset ovat lähtöisin Jean Calvinilta. Jumalanpalveluksen ulkoinen yksinkertaisuus jatkuu sekä pappien vaatetuksessa että kirkon sisustuksessa. Raamattu on reformoidulle kirkolle erehtymätöntä Jumalan sanaa. Raamatun kriittinen merkitys tulkitaan jonkin verran toisin kuin luterilaisuudessa.lähde?
Jumala muokkaa
Reformoitu uskonnollisuus tähtää Jumalan kunniaan ja etualalla on Jumalan valtasuuruus ja majesteettius. Refomoitu oppi kieltää pyhimysten, Marian, kuvien ja reliikkien palvonnan ja hyväksyy välittäjäksi ainoastaan Kristuksen. Reformoitujen Jumala on jylhyydessään valtava, jolla on kaikki valta tehdä mitä tahtoo.[5]
Ihmiskäsitys muokkaa
Reformoidun kristillisyyden käsitys ihmisestä on alkutilaltaan vanhurskas ja pyhä Jumalan kuvan mukaisesti. Alkutilassaankin ihminen oli kuitenkin ruumiillisesti kuolevainen ja epätäydellinen. Syntiinlankeemus oli tottelemattomuutta ja se turmeli täydellisesti ihmisluonnon.[6]
Ennaltamääräämisoppi muokkaa
- Pääartikkeli: Ennaltamääräämisoppi
Ominainen piirre reformoidulle kirkolle on ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan Jumala on ennalta määrännyt toiset ihmiset pelastukseen; opin ääri-ilmiön mukaan toiset on määrätty kadotukseen. Oikea kirkko muodostuu niistä, jotka on valittu pelastukseen.lähde?
Armonvälikappaleet muokkaa
Sakramentteja on luterilaisuuden tavoin kaksi: kaste ja ehtoollinen.lähde?
Kirkko muokkaa
Kun Luther korosti, että kirkon elämässä ja opissa ei saa olla Raamatun vastaisia asioita, Calvin korosti enemmän sitä, että seurakunnan toiminnan tulee olla nimenomaan Raamatun mukaista eli sellaista mikä on Raamatussa nimenomaan mainittu. Tämä näkyy muun muassa reformoidun kirkkorakennuksen yksinkertaisuutena. Rakennukset ovat karuja ja niissä ei ole esimerkiksi alttareita, sillä Calvinin mukaan esineet ja kuvat johtivat harhaan Jumalan palvelemisesta.lähde?
Historia muokkaa
Reformoidun kristillisyyden yleismuoto sai alkunsa uskonpuhdistuksen saksalaisesta pääomasta, kun Sveitsin reformaatio liittyi Lutherin uskonvanhurskausoppiin. Alkuajoilta on myös muistettava lieveilmiöt Elsass-Lothringenissa sekä muussa Ranskassa. Esikalvinilaisia tunnustuksia ovat Confessio Tetrapolitana (1530), Confessio Basileensis (1534) sekä Confessio Helvetica prior (1536).[7]
Uskonpuhdistus kehittyi Sveitsissä pääpiirteittäin samoin kuin Saksassa. Kaupungit eväsivät piispalta oikeuden puuttua asioihin ja neuvostot olivat vakuuttuneita Raamatun olevan uuden uskon puolella. Uskonpuhdistuksen levitessä Sveitsiin myös reformoitu liike levisi uusille alueille. Leviämisen myötä myös uskonpuhdistus sai radikaalimman ja kansalliskirkolisemman leiman. Syynä oli reformaation joutuminen voimakkaampaan vuorovaikutukseen yhteiskunnallisen ja poliittisen kentän kanssa.[8]
Zwinglin uskonpuhdistus (1519–1531) muokkaa
Ulrich Zwingli siirtyi Zürichin kaupunginsaarnaajaksi vuonna 1519. Zwinglin saarnoihin vaikutti Lutherin reformatorinen näkemys uskonvanhurskaudesta ja Jumalan sanan suvereenista auktoriteetista paavia, konsiileja, kirkkolaitosta, selibaattia ja munkkilaitosta vastaan. Zwinglin uskonpuhdistajatoiminta alkoi moraalisella ristiriidalla, jossa Raamatun käskyt ja kirkon säännökset törmäsivät toisiinsa. Tämä johti uskopuhdistukseen, jota leimasivat myös piispanviran ja kaupunkien itsehallinnon väliset jännitteet.[9]
Vuonna 1522 Zwingli asettui kaupungin paastomääräystä vastaan, ja useiden muiden pappien rinnalla Zwingli halusi virallistaa suhteensa avioliitoksi. Zürichin raati asettui Zwinglin puolelle Konstanzin piispaa vastaan. Teeseissään 67 Schlussreden (1523) Zwingli esitti evankelisen näkemyksensä Raamatusta ja sanoutui irti katolisesta kirkosta. Kaupunki asettui Zwinglin puolelle. Zwinglin uskonpuhdistus sai alusta alkaen legalistisen ja valtiokirkollisen piirteen. Civitas-näkemyksensä mukaan Zwingli piti kristillistä kaupunkia uusitestamentaalisena seurakuntana.[10]
Radikaalireformaaatio (1524–1525) muokkaa
Zwingli ja Zürich joutuivat ottamaan kantaa radikaaliin uskonpuhdistukseen talonpoikaiskapinan yhteydessä. Uskonpuhdistus johti yhteiskunnalliseen selkkaukseen vanhassa uskossa pitäytyvien, Zwinglin ja kaupungin viranomaisten edustaman maltillisen evankelisen suuntauksen sekä radikaalia evankelista suuntausta edustavien välillä. Radikaali liike muodostui vuosina 1524–1545 kastajasuuntaukseksi, joka edusti uusitestamentaalista näkemystä uskovien seurakunnasta. Anabaptistinen kastajaliike hylkäsi elämän maallisessa yhteiskunnassa ja toteutti elämässään Kristuksen seuraamista uskovien piirissä sovelletulla kirkkokurilla. Anabaptistinen liike edusti radikaalia raamattukristillisyyttä, joka sitoutui sanatarkkaan Vuorisaarnan noudattamiseen. Seurakunnan jäseneksi pääsi aikuiskasteessa.[10]
Maaliskuussa 1525 Zwingli esitti kristillisyyden näkemyksensä kirjoituksessa De vera et falsa religione. Samaan aikaan Saksan ja Sveitsin reformaatio vetivät rajaa radikaaleihin evankelisiin liikkeisiin nähden ja molemmat yhdistivät kirkkoa ja yhteiskuntajärjestystä.[11]
Kalvinismin muodostuminen (1531–1555) muokkaa
Zwinglin kuoleman jälkeen reformoidun liikkeen johtoon nousi Jean Calvin. Samalla Sveitsin uskonpuhdistuksen painopiste siirtyi Länsi-Sveitsiin, erityisesti Geneven kaupunkiin.[12]
Levinneisyys muokkaa
Reformoidun kristillisyyden historiallisesti tärkein emämaa on Sveitsi, jossa keskus on Calvinin saarnakirkko, St. Pierren tuomiokirkko, Genevessä sekä sitä lähellä olevat muut muistomerkit, uskonpuhdistajain suuri reliifi sekä Collège de Calvin. Toinen keskeinen paikka on Zürichissä sijaitseva Zwinglin pääkirkko Grossmünster. Ranskassa reformoituja suuntia edustavat erityisesti vanhojen hugenottien jälkeläiset.[1]
Reformoidun kirkon eri muotoja muokkaa
Reformoidun kristillisyyden herätyskristillistä muotoa edustaa presbyteriaaninen kirkko, joka on opillisesti samankaltainen, mutta käytännön elämältään matalakirkollisempi, evankelioivampi ja enemmän kristittyjen yleistä pappeutta korostava. Presbyteriaaninen kirkko on valtiokirkkona Skotlannissa.
Presbyteerisyys muokkaa
Presbyteereiksi kutsutaan ihmisiä, jotka ovat reformoitu Pohjois-Amerikassa ja Skotlannissa. Presbyteerisissä jumalanpalveluksissa opetuksella ja saarnalla on tärkeä asema ja ehtoollista vietetään useasti vain neljä kertaa vuodessa.[13]
Kalvinismi muokkaa
Reformoitu kirkko levisi kalvinistisena liikkeenä eri puolille maapalloa Alankomaiden kautta. Vuonna 1581 Alankomaiden pohjoisosaan syntyi kalvinistinen valtio. Se oli uskonnollisesti suvaitsevainen ja otti vastaan ihmisiä, joita vainottiin uskontonsa takia. Osa ihmisistä jatkoi matkaansa Alankomaista Pohjois-Amerikkaan, jossa sai rauhassa harjoittaa uskontoaan. Kalvinisteja kutsuttiin Ranskassa nimellä hugenotit. Hugenotteja vainottiin Ranskassa, koska he vastustivat katolisen kirkon valtaa. Vuonna 1598 hugenotit saivat täydellisen uskonnonvapauden. 1600-luvun lopulla protestantit karkotettiin Ranskasta, hugenotit mukaan lukien.[13]
Kongregationalistit muokkaa
Kongregationalistiset kirkot korostavat seurakunnan itsenäisyyttä. Kongregationalistisia kirkkoja esiintyy paljon Yhdysvalloissa ja niiden johdossa on usein pappi, joka on paikallinen. Kongregationalismi alkoi Englannista ja sieltä se levisi Pohjois-Amerikkaan.[13]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Göransson, Sven: Kyrkohistoria 2. Från påvens gudsstat till religionsfriheten. Suomentanut Nieminen, Taisto. Espoo: Läromedelsförlagen & Weilin+Göös, 1974. ISBN 951-662-057-4.
- Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt. Helsinki: WSOY, 1963. ISBN 951-0-32050-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Tiililä 1963, s. 273
- ↑ Katri Hanki ym.: Verso 2, s. 54-55. Sanoma Pro, 2021.
- ↑ World Communion of Reformed Churches World Communion of Reformed Churches. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Tiililä 1963, s. 280-282
- ↑ Tiililä 1963, s. 282-283
- ↑ Tiililä 1963, s. 283-285
- ↑ Tiililä 1963, s. 275
- ↑ Göransson 1974, s. 152
- ↑ Göransson 1974, s. 153
- ↑ a b Göransson 1974, s. 154
- ↑ Göransson 1974, s. 155
- ↑ Katri Hanki, Outi Könni, Seppo Nyyssönen: "Verso 2: Maailmanlaajuinen kristinusko" Sanoma Pro Oy, sivut 54-58.
- ↑ a b c Katri Hanki, Outi Könni, Seppo Nyyssönen: "Verso 2: Maailmanlaajuinen kristinusko" Sanoma Pro Oy, sivut 57-58.