Book of Common Prayer

kirja

Book of Common Prayer (suom. yleinen rukouskirja) on anglikaanisen kirkon jumalanpalveluksessa käytettävä kirkkokäsikirja. Se sisältää ohjeet jumalanpalveluksiin ja sakramenttien toimittamiseen, ja niiden lisäksi hetkipalveluksesta aamupalveluksen ja iltajumalanpalveluksen sekä psalttarin ja raamatunlukukalenterin niiden päivittäistä käyttöä varten. Alun perin Englannin kirkon käyttöön laadittu teos on historiassaan ilmestynyt useina eri versioina vuosina 1549, 1552, 1559, 1604 ja 1662. Näistä viimeisin versio vuodelta 1662 on edelleen liturginen standardi suurimmalle osalle Kansainyhteisön anglikaanikirkkoja, joskin pieniä uudistuksia on tehty tekstiin tämänkin jälkeen. Myös Kansainyhteisön ulkopuolella anglikaanien käyttämät kirkkokäsikirjat pohjautuvat Book of Common Prayeriin.[1]

Vuoden 1760 painos Book of Common Prayer -kirjasta.

Ensimmäinen versio kirjasta julkaistiin vuonna 1549 kuningas Edvard VI:n aikana Englannin uskonpuhdistuksen yhteydessä, kun maassa oli tarve saada kansankielinen käsikirja katolisen kirkon latinankielisen tilalle. Pääosin sen laati teologi ja Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmer, ja sen sovitteleva sisältö sai kritiikkiä sekä konservatiiveilta että ääriprotestanteilta. Reformaattorit voittivat kiistan, ja vuonna 1552 sisältöä muutettiin radikaalisti protestanttiseen suuntaan. Vuonna 1553 valtaistuimelle noussut katolinen kuningatar Maria I kuitenkin palautti viralliseen käyttöön latinalaisen liturgian.[1]

Elisabet I:n korvattua Marian kuningattarena Book of Common Prayer palasi käyttöön pienehkösti uudistettuna vuonna 1559. Muutoksiin lukeutui reaalipreesensin tunnustamisen salliminen sekä paavia loukkaavan rukouksen poistaminen litaniasta. Puritaanit vastustivat näitä uudistuksia, joten Jaakko I:n hallituskauden alussa he vaativat tekstin muuttamista, mikä toteutui jo vuonna 1604.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Book of Common Prayer Encyclopædia Britannica. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa