Jaakko I (Englanti)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: lähes lähteetön |
Jaakko I (engl. James I, 19. kesäkuuta 1566 Edinburghin linna, Skotlanti – 27. maaliskuuta 1625 Hertfordshire, Englanti) oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas. Hän oli ensimmäinen hallitsija, joka kutsui itseään nimellä Ison-Britannian kuningas. Hän hallitsi Skotlantia nimellä Jaakko VI 24. heinäkuuta 1567 lähtien.[1] Elisabet I:n kuoltua hänestä tuli myös Englannin ja Irlannin kuningas 24. maaliskuuta 1603. Tuolloin hänestä tuli ensimmäinen hallitsija, joka hallitsi sekä Englantia että Skotlantia. Jaakko I oli myös ensimmäinen Englannin hallitsija, joka polveutui Stuart-suvusta. Tudor-suvun kausi päättyi hänen edeltäjänsä Elisabet I:n kuoltua ilman perillistä.
| Jaakko I | |
|---|---|
 |
|
| Englannin kuningas | |
| Edeltäjä | Elisabet I |
| Seuraaja | Kaarle I |
| Skotlannin kuningas | |
| Edeltäjä | Maria Stuart |
| Seuraaja | Kaarle I |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. kesäkuuta 1566 Edinburgh, Skotlanti |
| Kuollut | 27. maaliskuuta 1625 (58 vuotta) Cheshunt, Hertfordshire, Englanti |
| Arvonimi | Grace ja Majesteetti |
| Puoliso | Anna Tanskalainen |
| Tiedot | |
| Uskonto | protestantti |
 Nimikirjoitus |
|
Uskonnoltaan Jaakko I oli maltillinen protestantti. Hänen päätymisensä Englannin kuninkaaksi loi pohjaa vuonna 1707 tapahtuneelle Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien viralliselle yhdistymiselle.
Jaakon ja Anna Tanskalaisen yhteinen poika Kaarle I seurasi isäänsä valtaistuimella.
Lapsuus ja nuoruus Skotlannin kuninkaanaMuokkaa
SyntymäMuokkaa
Jaakko VI oli Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin ja Albanyn herttuan Henry Stuartin (tunnetaan myös nimellä lordi Darnley) ainoa lapsi. Jaakko oli sukua Englannin kuninkaalle Henrik VII:lle suoraan alenevassa polvessa, sillä Henrik VII:n tytär Margareeta Tudor oli Maria Stuartin isoäiti. Niinpä hän Elisabet I:n kuoleman jälkeen oli Englannin valtaistuimen oikeutettu perillinen. Kun Maria oli raskaana, lordi Darnley liittoutui salaa Stirlinprotestanttisten aatelisten kanssa ja murhautti kuningattaren yksityissihteerin David Rizzion.
Syntyessään Jaakko monarkkien vanhimpana poikana ja kruununperillisenä sai automaattisesti Rothesayn herttuan sekä Skotlannin prinssin ja suurmarsalkan (engl. Prince and Great Steward of Scotland) arvot. Hänelle annettiin nimi Charles James, Charles tuli hänen kummisetänsä Ranskan Kaarle IX:n mukaan. Näin Jaakko oli ensimmäinen Englannin kuninkaallinen, jolla oli enemmän kuin yksi etunimi.
Jaakon isä murhattiin Edinburghissa 10. helmikuuta 1567, luultavasti kostona Rizzion kuolemalle. Maria nai 15. toukokuuta samana vuonna Bothwellin jaarlin James Hepburnin, jonka yleisesti epäiltiin olleen vastuussa Henry Stuartin murhasta. Tämä lisäsi kuningattaren epäsuosiota. Kesäkuussa 1567 protestanttikapinalliset pidättivät Marian ja vangitsivat hänet Loch Levenin linnaan. 24. heinäkuuta Maria pakotettiin luovuttamaan kruunu Jaakolle, joka oli vielä pikkulapsi.
SijaishallitsijatMuokkaa
Jaakko kruunattiin virallisesti Jaakko VI:ksi, Skotlannin kuninkaaksi Holy Ruden kirkossa Stirlingissä 29. heinäkuuta 1567 kolmentoista kuukauden ikäisenä. Myötäillen Skotlannin aateliston enemmistön uskoa, hänen kasvatettiin protestantiksi ja häntä opettivat miehet, jotka olivat myötämielisiä presbyteerikirkolle.
Jaakon valtaa käytti joukko sijaishallitsijoita hänen ollessaan alaikäinen. Ensimmäinen näistä oli Morayn jaarli James Stewart, joka oli Jaakon äidin avioton velipuoli. Historioitsija ja runoilija George Buchanan oli vastuussa Jaakon koulutuksesta.
Vuonna 1568 Maria pakeni vankilasta, mitä seurasi lyhyt väkivaltaisuuksien aika. Morayn jaarli löi Marian joukot Langsiden taistelussa pakottaen Marian pakenemaan Englantiin, jossa Elisabet I vangitsi hänet. Eräs Marian kannattajista salamurhasi Morayn vuonna 1570. Seuraavaksi sijaishallitsijaksi tuli Lennoxin jaarli Matthew Stewart, joka oli Jaakon isoisä isän puolelta. Matthew Stewart kuitenkin tapettiin vuonna 1571, sama kohtalo oli hänen seuraajallaan Marin jaarli John Erskinellä, joka kuoli vuonna 1572. Viimeinen sijaishallitsijoista oli Mortonin jaarli James Douglas, joka oli edellisen kahden holhoojan aikana ollut vaikutusvaltaisin Skotlannin aatelinen. Kun Morton mestattiin vuonna 1581 osallisena Jaakon isän murhaan, valta siirtyi siitä lähtien kuninkaalle itselleen.
Katolinen kansannousuMuokkaa
Jaakko VI kohtasi katolisen kansannousun vuonna 1588 ja vuonna 1600 John Ruthven, Gowrien jaarli (Gowrien jaarlin, joka teloitettiin vuonna 1584, poika) muodosti salaliiton kuningasta vastaan. Juoni epäonnistui ja jaarli apureineen teloitettiin. Tällöin jopa protestanttiset aateliset alkoivat epäillä kuningastaan.
Nousu Englannin valtaistuimelleMuokkaa
Suhde Elisabet I:eenMuokkaa
Vuonna 1586 Jaakko VI:sta ja Elisabet I:stä tuli liittolaiset Berwickin rauhassa. Jaakko halusi pysyä naimattoman Englannin kuningattaren suosiossa, sillä olihan hän kruunun mahdollinen perijä. Koska Henrik VIII pelkäsi kruunun siirtyvän skoteille, hän poisti testamentissaan Margareeta Tudorin (Jaakon isoäiti) ja tämän jälkeläiset perimysjärjestyksestä. Vaikka teknisesti testamentti (joka oli saanut lainvoiman parlamentin asetuksella) sulki molemmat, sekä Maria Stuartin että Jaakon pois kruununperimyksestä, nämä kuitenkin olivat Elisabet I:n lähimmät sukulaiset.
Vuonna 1586 Maria oli mukana Babington-salaliitossa, jonka tarkoituksena oli saada Maria Englannin hallitsijaksi Elisabetin murhan jälkeen. Elisabet oli säilyttänyt Marian hengen Ridolfi-salaliiton jälkeen, mutta ei enää voinut hyväksyä vaaraa, jonka hän kohtasi. Maria teloitettiin rikoksistaan vuonna 1587 ja näin Jaakosta tuli todennäköinen kruununperijä.
AvioliittoMuokkaa
Marian mestaaminen ja hänen kannattajiensa väheneminen Skotlannissa johti siihen, että Jaakko onnistui vähentämään katolisten aatelisten merkitystä maassa. Hän sai lisää kannatusta protestanttien keskuudessa naimalla vuonna 1589 Anna Tanskalaisen – protestanttisen maan prinsessan ja Fredrik II:n tyttären. Pari vihittiin Oslossa Vanhassa piispojen palatsissa 23. marraskuuta 1589 Jaakon vieraillessa Norjan kuningaskunnassa.
Liitosta syntyi yhdeksän lasta, joista yksi syntyi kuolleena. Vain kolme lapsista säilyi hengissä lapsuusikänsä: Henrik, Walesin prinssi, joka kuoli lavantautiin 19-vuotiaana vuonna 1612, Kaarle, joka oli seuraava isäänsä ja Böömin Elisabet, jonka tyttärenpoika oli Yrjö I, Hannover-suvun ensimmäinen hallitsija Iso-Britanniassa ja Irlannissa.
Noitaoikeudenkäynnit ja sodomialakiMuokkaa
Jaakko palasi Skandinavian matkaltaan Leithin kautta 1. toukokuuta. Pian tämän jälkeen hän osallistui North Berwick Buttin oikeudenkäyntiin, jossa useat ihmiset olivat syytettynä noituudesta yritettyään luoda myrskyn, joka olisi upottanut Jaakkoa ja Annaa kuljettaneen laivan. Näihin aikoihin Jaakko kirjoitti tutkielman demonologiasta, jonka seurauksena sadat skottimiehet ja -naiset menettivät henkensä noituudesta syytettyinä. Heidän ruumiinsa löytyivät myöhemmin Edinburghista Nor Lochista, nykyisen Princes Street Gardensin alueelta.
Vahvistaakseen Englannin kirkkoa ja uudelleen vahvistettuaan haureuslain vuodelta 1533, Jaakko otti tiukan asenteen sodomiaa vastaan.
Julistautuminen Englannin kuninkaaksiMuokkaa
Elisabet I:n kuollessa vuonna 1603 Henrikin testamentin mukaan kruunun olisi pitänyt mennä Lady Anna Stanleylle, Henrik VIII:n siskon Maria Tudorin jälkeläiselle (Lady Catherine Greyn poika, Beauchampin varakreivi, oli vanhempi, mutta häntä pidettiin aviottomana, koska hänen vanhempiensa avioliitto oli mitätöity). Koska kumpikaan ehdokkaista ei ollut riittävän voimakas puolustaakseen asemaansa, Accession Council kokoontui ja julisti Jaakon Englannin kuninkaaksi. Hän ja hänen vaimonsa kruunattiin 25. heinäkuuta 1603 Westminster Abbeyssa. Tämän myötä syntyi Skotlannin ja Englannin personaaliunioni, mutta kaksi kansakuntaa pysyivät vielä itsenäisinä vuoteen 1707 saakka.
Varhaisvaiheet Englannin kuninkaanaMuokkaa
Poliittiset haasteetMuokkaa
Jaakon merkittäväin poliittinen neuvonantaja oli Salisburyn jaarli, Robert Cecil (Elisabet I:n suosikkiministeri lordi Burghleyn nuorempi poika). Tämän suhteen oletettiin tuovan jatkuvuutta Elisabetin parlamentin ja Jaakon vastaavan välille.
Jaakko I kuitenkin joutui useisiin riitoihin parlamentin kanssa. Tottuneena arkailevaan Skotlannin parlamenttiin, hän ei pitänyt työskentelystä aggressiivisemman Englannin parlamentin kanssa. Ennen astumistaan Englannin valtaistuimelle Jaakko oli kirjoittanut kirjan The True Law of Free Monarchies, jossa hän väitti että kuninkaan jumalallinen oikeus oli apostolisen seurannon hyväksymä. Tämä kuvasti Jaakon vaikeuksia jakaa valtaa parlamentin kanssa.
20. lokakuuta 1604 Jaakko julisti itsensä "Ison-Britannian kuninkaaksi", hän oli ensimmäinen arvonimeä käyttänyt kuningas[2] vaikkakin valtioliitto toteutuikin vasta vuonna 1707.
Konfliktit parlamentin kanssaMuokkaa
Vuonna 1605 parlamentti äänesti neljästä avustuksesta kuninkaalle, joka piti näitä yhä riittämättöminä tuloina. Hän määräsi tulliveroja ilman parlamentin suostumusta, tällaista rohkeaa tekoa ei ollut kukaan monarkki tehnyt sitten Rikhard II:n (1377–1399). Teon laillisuuden kyseenalaisti vuonna 1606 kauppias John Bates, joka vei asian oikeuteen. Exchequerin oikeusistuin kuitenkin tuomitsi asian kuninkaan hyväksi. Parlamentti paheksui oikeuden päätöstä. Parlamentin ja kuninkaan suhteita huononsi myös se, että parlamentti oli kieltäytynyt kuninkaan ehdotuksesta sallia vapaakauppa Englannin ja Skotlannin välillä.
Viimeisessä Jaakon valtakauden ensimmäisen parlamentin istunnossa (joka alkoi vuonna 1610), lordi Salisbury teki ehdotuksen nimeltään Great Contract ("Suuri sopimus"), joka olisi johtanut kruunun luopumiseen kaikista feodaalioikeuksistaan vastikkeena vuosittaiselle parlamentin avustukselle. Suunnitelma kaatui parlamentin nurkkakuntaisuuteen. Turhautuneena House of Commonsin jäseniin ja Great Contractin kaatumiseen Jaakko hajotti parlamentin vuonna 1611.
Kruunun velkaannuttua pahasti Jaakko alkoi myydä arvonimiä. Vuonna 1611 luotiin uusi Baronettien ritarikunta. Baronetin arvon saattoi ostaa 1 095 punnalla. Vuoteen 1622 mennessä nimitystä oli käytetty niin paljon väärin, että hinta oli enää 220 puntaa.[3] Paronin arvon hinta oli noin 5 000 puntaa, varakreivin noin 10 000 puntaa ja jaarlin noin 20 000 puntaa. Jaakko perusti uusia arvoja palkitakseen kannattajiaan. Yhteensä Englannin pääriin nousi Jaakon valtakaudella 62 henkeä, vertailuna Elisabetin ajan kahdeksan uutta pääriä 45 vuodessa.
Sekava parlamenttiMuokkaa
Vuonna 1612 lordi Salisbury, eräs Jaakon tärkeimmistä neuvonantajista kuoli. Silloin Jaakko alkoi itse henkilökohtaisesti hoitaa asioita, jotka aiemmin olivat hoitaneet ministerit. Kuninkaan henkilökohtainen hallinto oli kuitenkin tuhoisaa hänen taloudelleen ja vuonna 1614 piti kutsua uusi parlamentti koolle uusien verojen määräämiseksi. Tätä parlamenttia, joka oli Jaakon valtakauden toinen, kutsutaan nimellä Sekava parlamentti (engl. Addled Parlament), koska se epäonnistui täysin tehtävässään: yhdestäkään uudesta laista tai verosta ei saatu päätöksiä aikaan.[3]
Uskonnolliset haasteetMuokkaa
Lähes heti saavuttuaan Lontooseen, Jaakko I kohtasi Englannin uskonnolliset kiistat. Puritaanit esittivät hänelle niin sanotuin Millenary-vetoomuksen, jossa väitettiin olevan tuhat allekirjoittajaa. He halusivat kuninkaan vievän anglikaanikirkon uudistuksia pidemmälle. Vuonna 1604 Hampton Courtin konferenssissa Jaakko oli haluton suostumaan useimpiin puritaanien vaatimuksiin. Hän kuitenkin päätti hyväksyä pyynnön, jolla oli kauaskantoisia seurauksia: hän hyväksyi virallisen raamatunkäännöksen, joka tunnetaan nimellä King James Bible ("Kuningas Jaakon Raamattu").
Samana vuonna Jaakko laajensi Elisabetin noituuslakia tuoden kuolemanrangaistuksen käyttöön (ilman pappissäädyn privilegiota, engl. benefit of clergy) kenelle tahansa, joka manasi pahoja henkiä tai seurusteli niiden kanssa. Vuonna 1604 myös Lontoon rauha päätti kaksikymmentävuotisen anglo-espanjalaisen sodan .
Vaikka Jaakko hyväksyikin katoliset valtakunnassaan, hänen protestanttiset alamaisensa varmistivat sen, ettei molemmilla ollut yhtäläisiä oikeuksia. Jaakon valtakauden varhaisvuosina kaikki alamaiset eivät tunteneet kuninkaan toimintaperiaatteita – he tiesivät vain Jaakon ääriprotestanttisen taustan – tämä johti moniin salaliittoihin kuningasta vastaan (muun muassa Bye-salaliitto ja Main-salaliitto).
RuutisalaliittoMuokkaa
Jaakon uudelleen säätämät vanhat lait, jotka pakottivat kaikki osallistumaan sakon uhalla Englannin valtiollisen kirkon jumalanpalveluksiin, loivat katolisten keskuuteen pahaa verta, mikä osaltaan johti niin sanottuun ruutisalaliittoon vuonna 1605. Salaliiton tarkoituksena oli räjäyttää kuningas ja parlamentti. Toteuttaja Guy Fawkes saatiin kiinni itse teosta, ja yhä Englannissa juhlitaan terroriyrityksen epäonnistumisen johdosta Guy Fawkesin päivää 5. marraskuuta ampumalla ilotulitteita.
Myöhemmät vuodetMuokkaa
Jatkuvat ongelmat parlamentin kanssaMuokkaa
Kolmas ja Jaakon valtakauden toiseksi viimeinen parlamentti kokoontui 1621. House of Commons päätti myöntää Jaakolle pienen avustuksen osoittaakseen uskollisuuttaan kuninkaalle, mutta siirtyi sen jälkeen henkilökohtaisiin asioihin, jotka suoraan koskettivat kuningasta. Yksinoikeuksien ja muiden etuuksien myymistä paheksuttiin. House of Commons asetti St Albansin varakreivin, lordikansleri Francis Baconin syytteeseen tällaisten etuuksien myymisestä. Bacon siirrettiin pois tehtävästään ja Jaakko ei vastustanut sitä vaikka viraltapano oli ensimmäinen vuosisatoihin uskoen, että Baconin uhraaminen auttaisi häntä parlamentin kanssa. Loppujen lopuksi Jaakko vapautti Baconin vankilasta ja antoi hänelle täyden armahduksen.
Kolmikymmenvuotinen sotaMuokkaa
Vaikka Jaakko halusi rauhaa Eurooppaan, Englanti joutui lopulta sotaan. Vuodesta 1618 eteenpäin kolmikymmenvuotinen sota riehui Euroopassa. Jaakko oli pakotettu osallistumaan sotaan koska hänen tyttärensä Elisabet oli naimisissa protestanttisen Pfalzin vaaliruhtinaan Fredrik V:n kanssa, joka oli yksi sodan pääosapuolista.
Syntyi uusi hallinnollinen ongelma. Jaakko oli halukas auttamaan vävyään Fredrikiä ja pyysi parlamentilta avustusta. House of Commons vuorostaan ehdotti kuninkaan hylkäävän liiton Espanjan kanssa. Vaikka Jaakko tiesi, että Espanjan valloittaman Pfalzin saisi takaisin vain sodalla, hän samalla halusi rakentaa diplomaattisia yhteyksiä Espanjaan ehdottamalla avioliittoa poikansa Kaarlen ja Espanjan prinsessan välillä.[3] Kun Jaakko ilmoitti, että alahuone on ylittänyt rajansa ehdottamalla kestämätöntä ratkaisua, House of Commons vastasi väittämällä, että sillä on oikeus neuvoa missä tahansa kuningaskunnan hyvinvointia koskevassa asiassa. Jaakko hajotti parlamentin.
Vuonna 1623 Buckinghamin herttua ja Walesin prinssi Kaarle ratsastivat Madridiin yrittääkseen varmistaa jälkimmäisen avioliiton. Espanjan hovi kuitenkin kieltäytyi ehdotetusta liitosta ja vaati Kaarlea kääntymään katolilaiseksi. Herttua ja prinssi palasivat Englantiin loukattuina ja paine sodan aloittamiseksi kasvoi. Kun Jaakon avioliittosuunnitelma oli epäonnistunut, loukattu prinssi Kaarle ja George Villiers painostivat Jaakkoa ja parlamenttia lähtemään sotaan. Helmikuussa 1624 parlamentti hyväksyi sodan, kerättiin 300 000 puntaa ja palkkasoturi Mansfield palkattiin tehtävään. Kanaalin ylitettyään sotajoukko kuitenkin epäröi ja rahat valuivat hukkaan.[3] Sota Espanjaa vastaan julistettiin virallisesti vasta Jaakon kuoltua.
Henkilökohtaiset suhteetMuokkaa
Jaakko ei ehtinyt tuntemaan isäänsä lapsena, samoin äitiään hänellä ei juuri ollut mahdollisuuksia oppia tuntemaan. Läpi elämänsä hän tukeutui voimakkaasti miespuolisiin hoviherroihinsa alkaen vanhemmasta sukulaisestaan Lennoxin herttuasta Esmé Stewartista. Jaakko keskittyi itseensä eikä osoittanut paljoa kiinnostusta vaimoaan kohtaan. Aluksi Jaakko ja kuningatar Anna olivat läheisiä, mutta pikkuhiljaa ajautuivat erilleen. Tyttärensä Sofian kuoleman jälkeen he päättivät elää erillään.
Huolimatta varhaisesta paheksunnastaan sodomiaa kohtaan, Jaakolla oli läheinen ja hyvin dokumentoitu suhde kahteen nuoreen mieheen. Vuonna 1607 kuninkaallisissa turnajaisissa 17-vuotias Robert Carr putosi hevosensa selästä ja loukkasi jalkansa. Suffolkin jaarlin, Thomas Howardin mukaan Jaakko rakastui nuorukaiseen ja hukutti Carrin lahjoihin. Vuonna 1615 Jaakko riitautui Carrin kanssa. Seuraavana vuonna Carr ja hänen uusi vaimonsa tuomittiin Towerin vangin myrkyttämisestä kuolemaan. Kuningas kuitenkin myöhemmin muutti rangaistuksen kuudeksi vuodeksi vankeutta ja sitten armahti molemmat ja antoi pariskunnalle maatilan.
Vuonna 1614 Jaakko tapasi George Villiersin, leicestershireläisen ritarin pojan, johon hän rakastui. Villiers nousi nopeasti valtaan: hänestä tuli varakreivi, jaarli, markiisi ja lopulta 1623 Buckinghamin herttua. Jaakko kirjoitti Villiersille: "Oma ihana ja rakas lapseni, toivon sinun kiirehtivän kotiin... ja Herra sitten lähettää minut luoksesi tänä iltana tyytyväisenä ja onnellisena."[3]
Kysymys Jaakon seksuaalisuudesta oli kiistanalainen hänen elinaikanaan ja on pysynyt sellaisena.
KuolemaMuokkaa
Kuningatar Anna kuoli Hampton Courtin palatsissa 4. maaliskuuta 1619 ja haudattiin Westminster Abbeyhin. Jaakko sairasti dementiaa viimeisinä elinvuosinaan. Todellinen valta siirtyi Kaarlelle ja Buckinghamin herttualle, mutta Jaakko säilytti sen verran valtaa, ettei sota Espanjaa vastaan alkanut kuninkaan elinaikana. Jaakko kuoli vuonna 1625 "toistuvaan kuumehorkkaan", jonka luultavasti aiheutti munuaisen pettäminen ja halvauskohtaus. Hänet haudattiin Henry VII Ladyn Chapeliin Westminster Abbeyssa. Walesin prinssi Kaarle seurasi Jaakkoa valtaistuimella nimellä Kaarle I. Jaakko oli hallinnut Skotlantia lähes 60 vuotta, yksikään englantilainen, skotlantilainen tai brittiläinen monarkki Elisabet II:ta, Viktoriaa ja Yrjö III:ta lukuun ottamatta ei ole kyennyt samaan.
LähteetMuokkaa
- ↑ James VI and I (r. 1567–1625) The British Monarchy
- ↑ http://www.heraldica.org/topics/royalty/royalstyle.htm#gb
- ↑ a b c d e Daniell, Christopher: Matkaopas historiaan:Englanti. Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1995. ISBN 951-579-022-0.
|
Edeltäjä: Elisabet I |
Englannin kuningas 1603–1625 |
Seuraaja: Kaarle I |
|
Edeltäjä: Maria I |
Skotlannin kuningas 1567–1625 |
Seuraaja: Kaarle I |