Jaakko I (Englanti)

Jaakko I (engl. James I) ; (19. kesäkuuta 1566 Edinburghin linna, Skotlannin kuningaskunta – 27. maaliskuuta 1625 Hertfordshire, Englannin kuningaskunta) oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas. Hän oli ensimmäinen hallitsija, joka kutsui itseään nimellä Ison-Britannian kuningas. Hän hallitsi Skotlantia nimellä Jaakko VI vuodesta 1567 lähtien.

Jaakko I
Englannin kuningas
Valtakausi	24. maaliskuuta 1603 – 27. maaliskuuta 1625
Kruunajaiset	25. heinäkuuta 1603
Edeltäjä	Elisabet I
Seuraaja	Kaarle I
Skotlannin kuningas
Valtakausi	24. heinäkuuta 1567 – 27. maaliskuuta 1625
Kruunajaiset	29. heinäkuuta 1567
Edeltäjä	Maria I
Seuraaja	Kaarle I
Sijaishallitsija	James Stewart (1567–1570) Matthew Stewart (1570–1571) John Erskine (1571–1572) James Douglas (1572–1581)
Syntynyt	19. kesäkuuta 1566 Edinburgh, Skotlanti
Kuollut	27. maaliskuuta 1625 (58 vuotta) Cheshunt, Hertfordshire, Englanti
Puoliso	Anna Tanskalainen
Lapset	Henrik Elisabet Margaret Kaarle I Robert Maria Sofia
Suku	Stuart
Isä	Henry Stuart
Äiti	Maria Stuart
Uskonto	protestantti
Nimikirjoitus

Elisabet I:n kuoltua hänestä tuli myös Englannin ja Irlannin kuningas vuonna 1603. Hänestä tuli ensimmäinen hallitsija, joka hallitsi sekä Englantia että Skotlantia. Jaakko I oli myös ensimmäinen Englannin hallitsija, joka polveutui Stuart-suvusta. Tudor-suvun kausi päättyi hänen edeltäjänsä Elisabet I:n kuoltua ilman perillistä.

Uskonnoltaan Jaakko I oli maltillinen protestantti. Hänen päätymisensä Englannin kuninkaaksi loi pohjaa vuonna 1707 tapahtuneelle Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien viralliselle yhdistymiselle Ison-Britannian kuningaskunnaksi.

Jaakon ja Anna Tanskalaisen poika Kaarle I seurasi isäänsä valtaistuimelle.

Suku

Jaakko VI, syntyjään Charles James, oli Skotlannin kuningatar Maria Stuartin ja Albanyn herttua Henry Stuartin eli lordi Darnleyn ainoa lapsi. Jaakko oli sukua Englannin kuningas Henrik VII:lle suoraan alenevassa polvessa, sillä Henrik VII:n tytär Margareeta Tudor oli Maria Stuartin isoäiti. Niinpä hän Elisabet I:n kuoleman jälkeen oli Englannin valtaistuimen laillinen perillinen. Kun Maria Stuart odotti poikaansa Charles Jamesia, puoliso Henry Stuart liittoutui salaa protestanttisten aatelisten kanssa ja murhautti kuningattaren yksityissihteeri David Rizzion.

Jaakko sai syntyessään monarkkien vanhimpana poikana ja kruununperillisenä automaattisesti Rothesayn herttuan sekä Skotlannin prinssin ja suurmarsalkan (engl. Prince and Great Steward of Scotland) arvot. Hänelle annettiin nimi Charles James, Charles tuli hänen kummisetänsä Ranskan Kaarle IX:n mukaan. Näin Jaakko oli ensimmäinen Englannin kuninkaallinen, jolla oli enemmän kuin yksi etunimi.

Prinssi Charles Jamesin isä Darnleyn lordi Henry Stuart murhattiin Edinburghissa 10. helmikuuta 1567 räjäyttämällä tämän talo, luultavasti kostona Rizzion kuolemasta. Maria Stuart nai 15. toukokuuta 1567 kolmannen aviomiehensä Bothwellin jaarli James Hepburnin, jonka yleisesti epäiltiin olleen vastuussa Henry Stuartin murhasta. Tämä lisäsi kuningattaren epäsuosiota. Kesäkuussa 1567 protestanttikapinalliset pidättivät Marian ja vangitsivat hänet Loch Levenin linnaan. Maria Stuart pakotettiin 24. heinäkuuta 1567 luovuttamaan kruunu pojalleen prinssi Charles Jamesille, joka oli vasta vuoden ikäinen. Äiti ja poika eivät koskaan nähneet enää toisiaan.

Nuori Skotlannin kuningas ja sijaishallitsijat

Prinssi Charles James kruunattiin virallisesti Jaakko VI:ksi, Skotlannin kuninkaaksi Holy Ruden kirkossa Stirlingissä 29. heinäkuuta 1567 kolmentoista kuukauden ikäisenä. Myötäillen Skotlannin aateliston enemmistön uskoa, hänen kasvatettiin protestantiksi ja häntä opettivat miehet, jotka olivat myötämielisiä presbyteerikirkolle.

Jaakon valtaa käyttivät sijaishallitsijoita Morayn, Lennoxin, Marin ja Morton jaarlit hänen ollessaan alaikäinen. Ensimmäinen näistä oli Morayn jaarli James Stewart, joka oli Jaakon äidin avioton velipuoli.

Nuori kuningas pidettiin melko eristyksissä, mutta hänelle annettiin hyvä koulutus 14-vuotiaaksi asti. Hän opiskeli kreikkaa, ranskaa ja latinaa ja hyödynsi ahkerasti klassisten ja uskonnollisten teosten kirjastoa, jonka hänen opettajansa George Buchanan ja Peter Young olivat koonneet hänelle. Jaakon koulutus herätti hänessä kiinnostusta kirjoittaa itse, mikä on hallitsijoille harvinaista, mutta joka teki hänestä myös pedantin.

Vuonna 1568 Maria Stuart pakeni vankilasta, mitä seurasi lyhyt väkivaltaisuuksien aika. Morayn jaarli löi Marian joukot Langsiden taistelussa pakottaen Marian pakenemaan Englantiin, jossa Elisabet I vangitsi hänet. Eräs Marian kannattajista salamurhasi Morayn vuonna 1570.

Seuraavaksi sijaishallitsijaksi tuli Lennoxin jaarli Matthew Stewart, joka oli Jaakon isoisä isän puolelta. Matthew Stewart kuitenkin tapettiin vuonna 1571, sama kohtalo oli hänen seuraajallaan Marin jaarli John Erskinellä, joka kuoli vuonna 1572. Viimeinen sijaishallitsijoista oli Mortonin jaarli James Douglas, joka oli edellisen kahden holhoojan aikana ollut vaikutusvaltaisin Skotlannin aatelinen. Kun Morton karkotettiin vuonna 1578 ja mestattiin vuonna 1581 osallisena Jaakon isän Henry Stuartin murhaan, valta siirtyi siitä lähtien nuorelle kuninkaalle itselleen.

Useiden vuosien ajan Jaakko pysyi kuitenkin kilpailevien juonittelijoiden ja ryhmittymien johtajien sätkynukkena. Jouduttuaan katolisen Lennoxin herttua Esmé Stewartin vaikutusvallan alle, joka juonitteli Skotlannin takaisinvaltaamista vangitulle kuningatar Maria Stuartille, Jaakon sieppasi vuonna 1582 Gowrien jaarli William Ruthven ja pakotti Jaakon luopumaan Lennoxista. Seuraavana vuonna Jaakko pakeni protestanttisten vangitsijoidensa kynsistä ja alkoi harjoittaa omaa politiikkaansa kuninkaana.

Nuori Skotlannin kuningas Jaakko VI 12-vuotiaana, Arnold van Brounckhorst n. 1574

Katolinen kansannousu

Jaakko VI kohtasi katolisen kansannousun vuonna 1588 ja vuonna 1600 Gowrien jaarli John Ruthven, jonka isä Gowrien jaarli William Ruthwen oli teloitettu kuninkaan sieppaamisesta vuonna 1584, muodosti salaliiton kuningasta vastaan. Juoni epäonnistui ja jaarli apureineen teloitettiin. Tällöin jopa protestanttiset aateliset alkoivat epäillä kuningastaan.

Englannin valtaistuimen tavoittelu

Suhde Elisabet I:een

Vuonna 1586 Jaakko VI:sta ja Elisabet I:stä tuli liittolaiset Berwickin rauhassa. Jaakko halusi pysyä naimattoman Englannin kuningattaren suosiossa, sillä olihan hän kruunun mahdollinen perijä. Koska Henrik VIII pelkäsi kruunun siirtyvän skoteille, hän poisti testamentissaan Margareeta Tudorin (Jaakon isoäiti) ja tämän jälkeläiset perimysjärjestyksestä. Vaikka teknisesti testamentti, joka oli saanut lainvoiman parlamentin asetuksella, sulki sekä Maria Stuartin että Jaakon pois kruununperimyksestä, nämä kuitenkin olivat Elisabet I:n lähimmät sukulaiset.

Vuonna 1586 Maria oli mukana Babington-salaliitossa, jonka tarkoituksena oli saada Maria Englannin hallitsijaksi Elisabetin murhan jälkeen. Elisabet oli säilyttänyt Marian hengen Ridolfi-salaliiton jälkeen, mutta ei enää voinut hyväksyä vaaraa, jonka hän kohtasi. Maria teloitettiin rikoksistaan vuonna 1587 ja näin Jaakosta tuli kruununperijä.

Skotlannin kuningas Jaakko VI 20-vuotiaana, vuonna 1586

Avioliitto

Marian mestaaminen ja hänen kannattajiensa väheneminen Skotlannissa johti siihen, että Jaakko onnistui vähentämään katolisten aatelisten merkitystä maassa. Hän sai lisää kannatusta protestanttien keskuudessa naimalla vuonna 1589 Anna Tanskalaisen – protestanttisen maan prinsessan, Tanskan ja Norjan kuningas Fredrik II:n tyttären. Pari vihittiin Oslossa Vanhassa piispojen palatsissa 23. marraskuuta 1589 Jaakon vieraillessa Norjan kuningaskunnassa.

Puoliso, kuningatar Anna Tanskalainen

Noitaoikeudenkäynnit ja sodomialaki

Jaakko palasi uuden puolisonsa Annan kanssa Skandinavian matkaltaan Leithin kautta 1. toukokuuta 1590. Pian tämän jälkeen hän osallistui North Berwick Buttin oikeudenkäyntiin, jossa useat ihmiset olivat syytettynä noituudesta yritettyään luoda myrskyn, joka olisi upottanut Jaakkoa ja Annaa kuljettaneen laivan. Näihin aikoihin Jaakko kirjoitti tutkielman demonologiasta, jonka seurauksena sadat skottimiehet ja -naiset menettivät henkensä noituudesta syytettyinä. Heidän ruumiinsa löytyivät myöhemmin Edinburghista Nor Lochista, nykyisen Princes Street Gardensin alueelta.

Vahvistaakseen Englannin kirkkoa ja uudelleen vahvistettuaan haureuslain vuodelta 1533, Jaakko otti tiukan asenteen sodomiaa vastaan.

Julistautuminen Englannin kuninkaaksi

Elisabet I:n kuollessa vuonna 1603 Henrikin testamentin mukaan kruunun olisi pitänyt mennä Lady Anna Stanleylle, Henrik VIII:n sisaren Maria Tudorin jälkeläiselle. Lady Catherine Greyn poika, Beauchampin varakreivi, oli vanhempi, mutta häntä pidettiin aviottomana, koska hänen vanhempiensa avioliitto oli mitätöity. Koska kumpikaan ehdokkaista ei ollut riittävän voimakas puolustaakseen asemaansa, Accession Council kokoontui ja julisti Jaakon Englannin kuninkaaksi. Hän ja hänen puolisonsa kruunattiin 25. heinäkuuta 1603 Westminster Abbeyssa. Tämän myötä syntyi Skotlannin ja Englannin personaaliunioni, mutta kaksi kansakuntaa pysyivät vielä itsenäisinä vuoteen 1707 saakka.

Englannin kuningas Jaakko I, John de Critzin mukaan n. 1605

Englannin kuningas

Poliittiset haasteet

Jaakon merkittävin poliittinen neuvonantaja oli Salisburyn jaarli Robert Cecil, Elisabet I:n suosikkiministerin lordi Burghleyn nuorempi poika. Tämän suhteen oletettiin tuovan jatkuvuutta Elisabetin parlamentin ja Jaakon vastaavan välille.

Jaakko I kuitenkin joutui useisiin riitoihin parlamentin kanssa. Tottuneena arkailevaan Skotlannin parlamenttiin, hän ei pitänyt työskentelystä aggressiivisemman Englannin parlamentin kanssa. Ennen astumistaan Englannin valtaistuimelle Jaakko oli kirjoittanut kirjan The True Law of Free Monarchies, jossa hän väitti että kuninkaan jumalallinen oikeus oli apostolisen seurannon hyväksymä. Tämä kuvasti Jaakon vaikeuksia jakaa valtaa parlamentin kanssa.

20. lokakuuta 1604 Jaakko julisti itsensä ”Ison-Britannian kuninkaaksi”. Hän oli ensimmäinen tätä arvonimeä käyttänyt kuningas vaikkakin valtioliitto toteutuikin vasta vuonna 1707.

Skotlannissa Jaakko VI:n hallituskaudella vuosina 1609–1625 lyötyjä kultarahoja

Konfliktit parlamentin kanssa

Vuonna 1605 parlamentti äänesti neljästä avustuksesta kuninkaalle, joka piti näitä yhä riittämättöminä tuloina. Hän määräsi tulliveroja ilman parlamentin suostumusta, tällaista rohkeaa tekoa ei ollut kukaan monarkki tehnyt sitten Rikhard II:n (1377–1399). Teon laillisuuden kyseenalaisti vuonna 1606 kauppias John Bates, joka vei asian oikeuteen. Exchequerin oikeusistuin kuitenkin tuomitsi asian kuninkaan hyväksi. Parlamentti paheksui oikeuden päätöstä. Parlamentin ja kuninkaan suhteita huononsi myös se, että parlamentti oli kieltäytynyt kuninkaan ehdotuksesta sallia vapaakauppa Englannin ja Skotlannin välillä.

Viimeisessä Jaakon valtakauden ensimmäisen parlamentin istunnossa (joka alkoi vuonna 1610), lordi Salisbury teki ehdotuksen nimeltään Great Contract ("Suuri sopimus"), joka olisi johtanut kruunun luopumiseen kaikista feodaalioikeuksistaan vastikkeena vuosittaiselle parlamentin avustukselle. Suunnitelma kaatui parlamentin nurkkakuntaisuuteen. Turhautuneena House of Commonsin jäseniin ja Great Contractin kaatumiseen Jaakko hajotti parlamentin vuonna 1611.

Kruunun velkaannuttua pahasti Jaakko alkoi myydä arvonimiä. Vuonna 1611 luotiin uusi Baronettien ritarikunta. Baronetin arvon saattoi ostaa 1 095 punnalla. Vuoteen 1622 mennessä nimitystä oli käytetty niin paljon väärin, että hinta oli enää 220 puntaa. Paronin arvon hinta oli noin 5 000 puntaa, varakreivin noin 10 000 puntaa ja jaarlin noin 20 000 puntaa. Jaakko perusti uusia arvoja palkitakseen kannattajiaan. Yhteensä Englannin pääriin nousi Jaakon valtakaudella 62 henkeä, vertailuna Elisabetin ajan kahdeksan uutta pääriä 45 vuodessa.

Englannin kuningas Jaakko I, Paul van Somer, n. 1620. Taustalla näkyy Jaakon arkkitehti Inigo Jonesilta tilaama juhlahuoneisto Banqueting House.

Sekava parlamentti

Vuonna 1612 lordi Salisbury, eräs Jaakon tärkeimmistä neuvonantajista kuoli. Silloin Jaakko alkoi itse henkilökohtaisesti hoitaa asioita, jotka aiemmin olivat hoitaneet ministerit. Kuninkaan henkilökohtainen hallinto oli kuitenkin tuhoisaa hänen taloudelleen ja vuonna 1614 piti kutsua uusi parlamentti koolle uusien verojen määräämiseksi. Tätä parlamenttia, joka oli Jaakon valtakauden toinen, kutsutaan nimellä Sekava parlamentti (engl. Addled Parliament), koska se epäonnistui täysin tehtävässään: yhdestäkään uudesta laista tai verosta ei saatu päätöksiä aikaan.

Uskonnolliset haasteet

Lähes heti saavuttuaan Lontooseen, Jaakko I kohtasi Englannin uskonnolliset kiistat. Puritaanit esittivät hänelle niin sanotuin Millenary-vetoomuksen, jossa väitettiin olevan tuhat allekirjoittajaa. He halusivat kuninkaan vievän anglikaanikirkon uudistuksia pidemmälle. Vuonna 1604 Hampton Courtin konferenssissa Jaakko oli haluton suostumaan useimpiin puritaanien vaatimuksiin. Hän kuitenkin päätti hyväksyä pyynnön, jolla oli kauaskantoisia seurauksia: hän hyväksyi virallisen raamatunkäännöksen, joka tunnetaan nimellä King James Bible ("Kuningas Jaakon Raamattu").

Samana vuonna Jaakko laajensi Elisabetin noituuslakia tuoden kuolemanrangaistuksen käyttöön (ilman pappissäädyn privilegiota, engl. benefit of clergy) kenelle tahansa, joka manasi pahoja henkiä tai seurusteli niiden kanssa. Vuonna 1604 myös Lontoon rauha päätti kaksikymmentävuotisen anglo-espanjalaisen sodan .

Vaikka Jaakko hyväksyikin katoliset valtakunnassaan, hänen protestanttiset alamaisensa varmistivat sen, ettei molemmilla ollut yhtäläisiä oikeuksia. Jaakon valtakauden varhaisvuosina kaikki alamaiset eivät tunteneet kuninkaan toimintaperiaatteita – he tiesivät vain Jaakon ääriprotestanttisen taustan – tämä johti moniin salaliittoihin kuningasta vastaan (muun muassa Bye-salaliitto ja Main-salaliitto).

Ruutisalaliitto

Jaakon uudelleen säätämät vanhat lait, jotka pakottivat kaikki osallistumaan sakon uhalla Englannin valtiollisen kirkon jumalanpalveluksiin, loivat katolisten keskuuteen pahaa verta, mikä osaltaan johti niin sanottuun ruutisalaliittoon vuonna 1605. Salaliiton tarkoituksena oli räjäyttää kuningas ja parlamentti. Toteuttaja Guy Fawkes saatiin kiinni itse teosta, ja yhä Englannissa juhlitaan terroriyrityksen epäonnistumisen johdosta Guy Fawkesin päivää 5. marraskuuta ampumalla ilotulitteita.

Viimeiset vuodet

Jaakko I kantaa Sukkanauharitarikunnan arvomerkkejä Daniel Mytensin maalauksessa vuodelta 1621

Jatkuvat ongelmat parlamentin kanssa

Kolmas ja Jaakon valtakauden toiseksi viimeinen parlamentti kokoontui vuonna 1621. House of Commons eli alahuone päätti myöntää Jaakolle pienen avustuksen osoittaakseen uskollisuuttaan kuninkaalle, mutta siirtyi sen jälkeen henkilökohtaisiin asioihin, jotka suoraan koskettivat kuningasta. Yksinoikeuksien ja muiden etuuksien myymistä paheksuttiin. House of Commons asetti St Albansin varakreivin, lordikansleri Francis Baconin syytteeseen tällaisten etuuksien myymisestä. Bacon siirrettiin pois tehtävästään ja Jaakko ei vastustanut sitä vaikka viraltapano oli ensimmäinen vuosisatoihin uskoen, että Baconin uhraaminen auttaisi häntä parlamentin kanssa. Loppujen lopuksi Jaakko vapautti Baconin vankilasta ja antoi hänelle täyden armahduksen.

Kolmikymmenvuotinen sota

Vaikka Jaakko halusi rauhaa Eurooppaan, Englanti joutui lopulta sotaan. Vuodesta 1618 eteenpäin kolmikymmenvuotinen sota riehui Euroopassa. Jaakko oli pakotettu osallistumaan sotaan koska hänen tyttärensä Elisabet oli naimisissa protestanttisen Pfalzin vaaliruhtinas Friedrich V:n kanssa, joka oli yksi sodan pääosapuolista.

Syntyi uusi hallinnollinen ongelma. Jaakko oli halukas auttamaan vävyään Friedrichiä ja pyysi parlamentilta avustusta. House of Commons eli alahuone vuorostaan ehdotti kuninkaan hylkäävän liiton Espanjan kanssa. Vaikka Jaakko tiesi, että Espanjan valloittaman Pfalzin saisi takaisin vain sodalla, hän samalla halusi rakentaa diplomaattisia yhteyksiä Espanjaan ehdottamalla avioliittoa poikansa Charlesin ja Espanjan prinsessan välillä. Kun Jaakko ilmoitti, että alahuone on ylittänyt rajansa ehdottamalla kestämätöntä ratkaisua, House of Commons vastasi väittämällä, että sillä on oikeus neuvoa missä tahansa kuningaskunnan hyvinvointia koskevassa asiassa. Jaakko hajotti parlamentin.

Vuonna 1623 Buckinghamin herttua George Villiers ja Walesin prinssi Charles matkustivat Madridiin saakka yrittääkseen varmistaa jälkimmäisen avioliiton Espanjan kuningas Filip III:n tyttären, infanta Maria Annan kanssa. Espanjan hovi kuitenkin kieltäytyi ehdotetusta liitosta ja vaati Charlesia kääntymään katolilaiseksi. Herttua ja prinssi palasivat Englantiin loukattuina ja paine sodan aloittamiseksi kasvoi. Kun Jaakon avioliittosuunnitelma oli epäonnistunut, loukattu prinssi Charles ja George Villiers painostivat Jaakkoa ja parlamenttia lähtemään sotaan. Helmikuussa 1624 parlamentti hyväksyi sodan, kerättiin 300 000 puntaa ja palkkasoturi Mansfield palkattiin tehtävään. Kanaalin ylitettyään sotajoukko kuitenkin epäröi ja rahat valuivat hukkaan. Sota Espanjaa vastaan julistettiin virallisesti vasta Jaakon kuoltua.

Avioliitto ja jälkeläiset

Jaakko avioitui vuonna 1589 prinsessa Anna Tanskalaisen kanssa, joka oli Tanskan ja Norjan kuningas Fredrik II:n ja kuningatar Sophia von Mecklenburg-Schwerinin toiseksi vanhin tytär. Pari vihittiin Oslossa Vanhassa piispojen palatsissa 23. marraskuuta 1589 Jaakon vieraillessa Norjan kuningaskunnassa.

Liitosta syntyi seitsemän lasta, joista yksi syntyi kuolleena. Kolme lapsista säilyi hengissä aikuiseksi asti.

• keskenmeno (syyskuu 1590)

• Henry Frederick, Walesin prinssi (19. helmikuuta 1594 – 6. marraskuuta 1612), kuoli lavantautiin 18-vuotiaana; naimaton, ei jälkeläisiä
• keskenmeno (heinäkuu 1595)

• Elisabet Stuart (19. elokuuta 1596 – 13. helmikuuta 1662), avioitui 1613 vaaliruhtinas Friedrich V:n kanssa, Böömin kuningatar, hänen tyttärenpoikansa oli Yrjö I, Hannover-suvun ensimmäinen hallitsija Isossa-Britanniassa ja Irlannissa.
• Margaret (24. joulukuuta 1598 – maaliskuu 1600), kuoli hieman yli vuoden ikäisenä
• Kaarle I (19. marraskuuta 1600 – 30. tammikuuta 1649), isänsä seuraaja kuninkaana; avioitui 1625 Ranskan prinsessa Henrietta Marian kanssa, teloitettiin 48-vuotiaana; heillä oli jälkeläisiä
• Robert, Kintyren herttua (18. tammikuuta 1602 – 27. toukokuuta 1602), kuoli neljän kuukauden ikäisenä
• keskenmeno (10. toukokuuta 1603)
• Mary (8. huhtikuuta 1605 – 16. joulukuuta 1607), kuoli 2-vuotiaana
• Sophia (22. kesäkuuta 1606 – 23. kesäkuuta 1606), kuoli vuorokauden ikäisenä

Robert Carr, Somersetin jaarli, John Hoskins

Henkilökohtaiset suhteet

Jaakko ei ehtinyt tuntemaan isäänsä lapsena, samoin äitiään hänellä ei juuri ollut mahdollisuuksia oppia tuntemaan, kun heidät erotettiin toisistaan prinssi Charles Jamesin ollessa vuoden ikäinen. Läpi elämänsä hän tukeutui voimakkaasti miespuolisiin hoviherroihinsa alkaen vanhemmasta sukulaisestaan Lennoxin herttua Esmé Stewartista. Jaakko keskittyi itseensä eikä osoittanut paljoa kiinnostusta vaimoaan kohtaan. Aluksi Jaakko ja kuningatar Anna olivat läheisiä, mutta pikkuhiljaa ajautuivat erilleen. Nuorimman lapsensa Sophian kuoleman jälkeen vuonna 1606 he päättivät elää erillään.

George Villiers, Buckinghamin herttua, Peter Paul Rubens 1625

Huolimatta varhaisesta paheksunnastaan sodomiaa kohtaan, Jaakolla oli läheinen ja hyvin dokumentoitu suhde kahteen nuoreen mieheen. Vuonna 1607 kuninkaallisissa turnajaisissa 17-vuotias Robert Carr putosi hevosensa selästä ja loukkasi jalkansa. Suffolkin jaarlin, Thomas Howardin mukaan Jaakko rakastui nuorukaiseen ja hukutti Carrin lahjoihin. Vuonna 1615 Jaakko riitautui Carrin kanssa. Seuraavana vuonna Carr ja hänen uusi vaimonsa tuomittiin Towerin vangin myrkyttämisestä kuolemaan. Kuningas kuitenkin myöhemmin muutti rangaistuksen kuudeksi vuodeksi vankeutta ja sitten armahti molemmat ja antoi pariskunnalle maatilan.

Vuonna 1614 Jaakko tapasi George Villiersin, leicestershireläisen ritarin alhaisaatelisen pojan, johon hän rakastui. Villiers nousi nopeasti valtaan: hänestä tuli varakreivi, jaarli, markiisi ja lopulta vuonna 1623 Buckinghamin herttua. Jaakko kirjoitti Villiersille: "Oma ihana ja rakas lapseni, toivon sinun kiirehtivän kotiin... ja Herra sitten lähettää minut luoksesi tänä iltana tyytyväisenä ja onnellisena."

Kysymys Jaakon seksuaalisuudesta oli kiistanalainen hänen elinaikanaan ja on pysynyt sellaisena.

Kuolema

Kuningatar Anna kuoli Hampton Courtin palatsissa 4. maaliskuuta 1619 ja hänet haudattiin Henry VII Lady Chapeliin Westminster Abbeyhin. Jaakko sairasti dementiaa viimeisinä elinvuosinaan. Todellinen valta siirtyi kruununperijä Charlesille ja Buckinghamin herttua George Villiersille, mutta Jaakko säilytti sen verran valtaa, ettei sota Espanjaa vastaan alkanut kuninkaan elinaikana.

Jaakko kuoli vuonna 1625 "toistuvaan kuumehorkkaan", jonka luultavasti aiheutti munuaisten pettäminen ja halvauskohtaus. Hänet haudattiin Henrik VII:n Lady Chapeliin Westminster Abbeyssa. Walesin prinssi Charles seurasi isäänsä Jaakkoa valtaistuimella nimellä Kaarle I. Jaakko oli hallinnut Skotlantia lähes 60 vuotta, yksikään englantilainen, skotlantilainen tai brittiläinen monarkki Elisabet II:ta, Viktoriaa ja Yrjö III:ta lukuun ottamatta ei ole kyennyt samaan.

Lähteet

Edeltäjä: Elisabet I

Englannin kuningas 1603–1625

Seuraaja: Kaarle I

Edeltäjä: Maria I

Skotlannin kuningas 1567–1625

Seuraaja: Kaarle I