Viktoria (Iso-Britannia)

Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar 1837–1901
Viktoria
Queen Victoria 1887.jpg
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar
20. kesäkuuta 1837 – 22. tammikuuta 1901
Edeltäjä Vilhelm IV
Seuraaja Edvard VII
Intian keisarinna
1. toukokuuta 1876 – 22. tammikuuta 1901
Seuraaja Edvard VII
Tiedot
Syntynyt 24. toukokuuta 1819
Kensingtonin palatsi, Lontoo
Kuollut 22. tammikuuta 1901 (81 vuotta)
Osborne House, Wightsaari
Puoliso prinssi Albert
Dynastia Hannover
Uskonto anglikaani
Arvonimet kuningatar, Intian keisarinna
Allekirjoitus Queen Victoria Signature.svg

Viktoria (Alexandrina Victoria, 24. toukokuuta 181922. tammikuuta 1901) oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar 20. kesäkuuta 1837 lähtien[1] kuolemaansa saakka. Hänen valtakautensa kesti yli 63 vuotta. 1. toukokuuta 1876 kuningatar Viktoria otti käyttöön myös Intian keisarinnan arvonimen. Viktoria oli Yrjö III:n neljännen pojan, Kentin herttua Edvardin (1767–1820), ja saksalaisyntyisen Sachsen-Saalfeld-Coburgin prinsessa Viktoiren (1786–1861) tytär.

Syntyessään Viktoria oli kruununperimysjärjestyksessä viides isänsä ja tämän veljien jälkeen. Viktoria peri kruunun sedältään Vilhelm IV:ltä, joka jäi viimeiseksi Hannover-suvua edustaneeksi kuninkaaksi. Viktoria jäi Ison-Britannian viimeiseksi Hannover-sukua edustaneeksi hallitsijaksi. Hänen noustessaan valtaistuimelle myös Ison-Britannian ja Hannoverin kuningaskuntien yli sata vuotta kestänyt personaaliunioni lakkasi.[2] Viktoriaaninen aikakausi, 1837–1901, on nimetty kuningatar Viktorian mukaan.

Sisällysluettelo

SukujuuretMuokkaa

Viktorian isä oli Prinssi Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua (1767–1820), Yrjö III:n ja Kuningatar Charlotten poika.[3] Viktoria kuului saksalaiseen Hannover-sukuun, joka nousi valtaistuimelle vuonna 1714. Viktoria oli Englannin ensimmäisen Stuart-hallitsijan Jaakko I:n jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa tämän tyttärentyttären Hannoverin Sofian kautta.[4]

Viktorian äiti oli prinsessa Victoire (Marie Luise Viktoria) Saxe-Coburg-Saalfeld, Kentin ja Strathearnin herttuatar (1786–1861).[5] Hänen veljensä, Belgian kuningas Leopold I, oli kuningatar Viktorian eno.

ElämäMuokkaa

Varhainen elämäMuokkaa

 
Prinsessa Viktoria kolmetoistavuotiaana 1833. Kopio vuodelta 1866, alkuperäinen öljymaalaus George Hayter.

Viktoria syntyi 24. toukokuuta 1819 Kensingtonin palatsissa, Lontoossa, jonne hänen vanhempansa olivat saapuneet vähän aiemmin Saksasta, jotta heidän lapsensa syntyisi Englannissa. Kuukautta myöhemmin hänet kastettiin Alexandrina Victoriaksi. Nimi Alexandrina tuli tytön kummisedän ja Britannian sotaliittolaisen, Venäjän keisari Aleksanteri I mukaan, ja nimi Victoria annettin hänen äitinsä mukaan. Tuohon aikaan Victoria oli Britanniassa tuntematon nimi, ja koska myös Alexandrina kuulosti vierasmaalaiselta, moni parlamentaarikko pyrki 1830-luvulla vaihdattamaan prinsessan laillisen nimen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Viktorian isä, Prinssi Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua, kuoli vuonna 1820 keuhkokuumeeseen, ja kuningas Yrjö IV otti velkaisen äidin ja tyttären hoiviinsa. Yksivuotiaana Viktoria oli perimysjärjestyksessä kolmantena setiensä jälkeen. Viktorian äiti oli saksalainen, joten kotona puhuttiin saksaa, vaikka äiti kasvattikin Viktorian englanninkieliseksi.[6]

Nuori Viktoria sai laadukkaan ja monipuolisen koulutuksen, hänelle opetettiin mm. ranskaa, saksaa, italiaa ja latinaa. Viktorian äiti suhtautui tyttäreensä ylisuojelevasti ja hän joutuikin viettämään lapsuutensa ilman ikäistensä lasten seuraa. Jälkeenpäin Viktoria oli kuvaillut lapsuuttaan "lähinnä apeaksi".

Viktorian eno, Belgian kuningas Leopold I, toimi hänelle läheisimpänä isähahmona.[7] Yrjö IV:n kuoleman 1830 jälkeen 11-vuotiaasta Viktoriasta tuli 65-vuotiaan kuningas Vilhelm IV:n ensimmäinen kruununperijä.[8]

Teini-ikäisenä Viktoria rakasti erityisesti historian opiskelua ja italialaista oopperaa.[9] Hän opiskeli myös laulamista ja pianonsoittoa, missä hänestä tulikin hyvin taitava.[10] Vuonna 1830, Viktorian ollessa 11 -vuotias, hänen äitinsä Kentin herttuatar vei neuvonantajansa Sir John Conroyn kanssa Viktorian tutustumaan Malvern Hillsiin; Worcestershiren ja Herefordshiren kreivikuntiin. Vuosina 1832-1835 he tekivät samanlaisia matkoja myös muualle Englantiin ja Walesiiin. Kuningas Vilhelm IV:n harmiksi nuori Viktoria toivotettiin innokkaasti tervetulleeksi minne ikinä he menivätkään. Vilhelm IV:n kuvaili Viktorian matkoja "kuninkaalliseksi etenemiseksi" ja oli huolissaan siitä, että Viktoria esiteltäisiin pikemminkin hänen kilpailijanaan kuin kruununperijänään.

Korkeasti arvostamaltaan enoltaan, Belgian kuninkaaksi nimetyltä Leopoldilta Viktoria sai tukun ohjeita hallitsijankauttaan varten, kuten "perustavanlaatuinen sääntö on... ole rohkea, luja ja rehellinen, kuten olet tähän asti ollutkin."[11] Samalla kuningas Vilhelm I:n välit Viktorian äitiin olivat huonontuneet niin, että kuningas sanoi julkisesti toivovansa elävänsä niin kauan että Viktoria olisi riittävän vanha noustakseen suoraan valtaistuimelle äitinsä sijaishallinnan sijaan.[12]

Valtakauden alkuMuokkaa

 
Viktorian kruunajaiskuva, George Hayter 1838

Viktoriasta tuli kuningatar 20. kesäkuuta 1837 kun Vilhelm IV kuoli.[13] Hän luopui heti ensimmäisestä etunimestään Alexandrinasta, siirsi hovinsa Kensingtonin palatsista Buckinghamin palatsiin ja teki Windsorin linnasta toisen asuntonsa.[14] Hän alkoi myös ottaa etäisyyttä entiseen neuvonantajaansa Sir John Conroyhin sekä äitiinsä Kentin herttuattareen, vaikka ottikin tämän asumaan Buckinghamin palatsiin.[15] Kesän 1837 aikana uusi kuningatar otti lähes päivittäin vastaan valtakuntansa johtavia poliitikkoja, kirkonmiehiä ja muita merkkimiehiä. Hän järjesti myös lukuisia juhlia palatsissaan.[16] Monarkin vaihdoksen myötä maassa järjestettiin uudet parlamenttivaalit samana vuonna.[17]

Monarkkina Viktorialla oli tuohon aikaan suurin piirtein samanlaiset valtaoikeudet kuin Yhdysvaltain presidentillä. Hän oli armeijan ja laivaston ylipäällikkö. Hän nimitti kaikki tärkeimmät valtion virkamiehet, diplomaatit sekä johtavat tuomarit. Hänellä oli valta antaa aatelittomille perinnöllinen aatelisarvo ja sitä kautta ylähuoneen jäsenyys. Monarkki myös valitsi Englannin kirkon ja Irlannin protestanttisen kirkon piispat ja arkkipiispat sekä Britannian siirtomaiden hallitsijat. Monarkki julisti sodat ja rauhat, ja hän hoiti sopimusneuvottelut valtioiden välillä. Hän saattoi tehdä lakiehdotuksia ja pyytää parlamenttia osoittamaan varoja ja säätämään veroja valtakunnan hallinnoimiseen ja puolustukseen. Monarkki ei kuitenkaan saanut verottaa alamaisiaan tai säätää lakeja ilman parlamentin hyväksyntää, eikä hän saanut erottaa tuomareita.[18] Monia kuningattaren valtaoikeuksia käyttivät käytännössä hänen neuvonantajansa sekä pääministeri ja muut ministerit, mutta heidän oli saatava siihen lupa kuningattarelta. Vaikka kuningatar nimittikin itse pääministerin, tämän täytyi saada myös parlamentin luottamus voidakseen johtaa hallitustaan. Käytännössä monarkki siis joutui nimittämään pääministeriksi parlamentin suurimman puolueen johtajan – vain jos yksikään puolue ei ollut hallitseva, hänellä oli valinnanvaraa.[19] Viktorian tullessa kuningattareksi pääministerinä oli whigejä edustanut Lordi Melbourne, joka sai myös jatkaa pääministerinä. Viktoria tuli välittömästi hyvin toimeen lordi Melbournen kanssa, ja hänestä tuli kuningattarelle tärkeä keskustelukumppani, ohjaaja ja ystävä pitkäksi aikaa.[20]

Käytännön valtansa lisäksi monarkki oli myös Britannian ja sen imperiumin symboli. Viktoria saikin kuvansa kuningaskunnan kolikkoihin ja postimerkkeihin, jotka keksittiin Britanniassa 1840. Myös maan kansallislaulu "God Save the Queen" oli osoitettu monarkille.[21]

Viktoria sai parlamentilta 385 tuhannen punnan vuositulot, josta 80 prosenttia ohjattiin hovin palkkoihin ja kuluihin. Summa säilyi samana Viktorian kuolemaan asti. Ensimmäisten kahden vuoden aikana Viktoria maksoi pois vanhempiensa vanhat velat ja ohjasi serkuilleen elatusmaksuja. Sen jälkeen hän alkoi ostella taidetta, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja kasvattaa omaa kassaansa.[22]

Viktorian kruunajaisia vietettiin 28 kesäkuuta 1838. Kruunajaiset olivat hyvin näyttävät, niihin liittyneet juhlallisuudet kestivät monta päivää, ja tapahtuma tarjottiin koko kansalle eikä vain eliitille kuten Yrjö IV:n kruunajaiset.[23]

Avioliitto, perhe-elämä ja Albertin rooli kanssahallitsijanaMuokkaa

 
Viktoria ja Albert palaamassa häistään 1840

Viktorian luona vieraili nuoria kosijoita vuosina 1837–1839, heidän joukossaan eurooppalaisia prinssejä, mutta nuori kuningatar oli päättänyt mennä naimisiin vain rakkaudesta. Lokakuussa 1839 kuningattaren saksalainen serkku prinssi Albert tuli vierailulle Windsoriin. Viktoria ihastui Albertiin ja kosi tätä, mikä olikin kuningattaren tehtävä. Albert suostui ja hääpäiväksi valittiin 10. helmikuuta 1840.[24]

Häiden jälkeen pari vietti kolmen päivän kuherruskuukauden Windsorin linnassa. Vastanaineet olivat hyvin onnellisia, vaikka heidän persoonallisuutensa olivatkin vastakohtaiset: Viktoria oli ulospäinsuuntantunut ja valvoi myöhään, ja Albert oli introvertti ja aamuvirkku. Aluksi Albertilla oli vain aviomiehen osa eikä minkäänlaista sijaa valtakunnan hallinnossa, mutta hän ryhtyi seuraavien vuosien aikana parantamaan asemaansa.[25] Albert kertoi ottaneensa tavoitteekseen avustaa ja täydentää vaimonsa työtä kaikin tavoin ja toimia perheen ja talouden päänä. Albertin rooli maan politiikassa kasvoi 1840-luvun aikana Viktorian ollessa toistuvasti raskaana.[26] Vuonna 1843 Albertista oli tullut jo niin tärkeä, että kuningatar korvasi julistuksissaan sanan 'minä' sanalla 'me'.[27] Maassa olikin käytännössä kaksoismonarkia, ja monen näkemyksen mukaan Albert toimi kuninkaana. Viktorian omien päiväkirjamerkintöjen mukaan tällainen järjestely sopikin hyvin kuningattarelle, joka oli hyvin tyytyväinen perhe-elämäänsä.[28] Albertilla oli huomattava vaikutus Viktorian kehittymiseen voimakkaaksi hallitsijaksi, ja hän sai alkujaan varsin vapaamielisen Viktorian lämpenemään vanhoillisille aatteille.[1]

Viktoria ja Albert saivat yhdeksän lasta vuosina 1840–1857.[1] Viktorian perhekäsitykset olivat monilta osin siveitä: hän torjui eronneet naiset hovistaan eikä hän pitänyt kihlaparien vapaasta seurustelusta tai raskautta käsittelevästä aikansa julkisesta keskustelusta. Hänen oma avioliittonsa oli hyvin onnellinen, mutta yleisesti ottaen hän piti avioliittoja "lottona" ja naisen orjuuttamisena. Hän piti omia raskausaikojaan ja synnytyksiään epämiellyttävinä sekä imettämistä vastenmielisenä, minkä vuoksi hän ei sitä tehnytkään.[29]

Kesäkuussa 1840 Viktoria joutui murhayrityksen kohteeksi, kun eräs mielenterveysongelmista kärsinyt nuori mies ampui vaunuissa matkustavia Viktoriaa ja Albertia kohti. Tapahtuman seurauksena parlamentti sääti lain, jonka mukaan Albertista tulisi hallitsija Viktorian kuoltua, jos kruunuperijä olisi vielä alaikäinen.[30]

Konservatiivien Robert Peelista tuli pääministeri Lordi Melbournen jälkeen 1841. Albert tuli hänen kanssaan heti hyvin toimeen niin henkilönä kuin poliittisestikin, minkä ansiosta Albertin rooli politiikassa kasvoi.[31] Ajan myötä niin Viktoria kuin Albertkin ottivat omakseen Peelin uudistuspolitiikan, joka koski Irlantia, valuuttaa ja ulkomaankaupan säätelyä.[32] Albert valittiin 1847 Cambridgen yliopiston kansleriksi, ja hän uudisti ja laajensi yliopiston opetusohjelmaa merkittävästi. Albert vastasi myös Lontoon maailmannäyttelyn 1851 järjestämisestä, ja Viktoria kuvasi näyttelyn avajaispäivää yhdeksi elämänsä suurimmista.[33]

Kuningaspari hankki Wightsaarelta syrjäisen tilan nimeltä Osborne House ja rakennutti sinne kartanon, jossa he saattoivat viettää aikaansa rauhassa lastensa kanssa.[34] Pariskunta ihastui myös Skotlantiin, ja vuonna 1847 he vuokrasivat sieltä Balmoralin tilan ja rakennuttivat sinne linnan asunnokseen.[35] Samana vuonna Viktoria sai kahdeksannen lapsensa, ja hän käytti ensi kertaa kloroformia puudutusaineena synnytyksessä, mikä sai monet naiset seuraamaan hänen esimerkkiään. 1850-luvun puolivälissä kuninkaallinen pari vietti jo lähes puolet ajastaan Osbornessa tai Balmoralissa. Heidän nuorekas suurperheensä oli muuttanut brittien käsitystä kuninkaallisesta perheestä.[36]

Viktorian äiti kuoli maaliskuussa 1861 ja Albert saman vuoden joulukuussa. Viktoria otti miehensä kuoleman hyvin raskaasti ja aloitti pitkän suruajan. Hän alkoi pukeutua mustiin, valkoista huntua ja päähinettä lukuun ottamatta, ja sisusti Windsorin linnan mustilla kankailla. Albertin huone jätettiin pysyvästi tarkalleen siihen tilaan, missä se oli Albertin kuollessa. Viktoria omisti paljon aikaansa Albertin suunnitelmien loppuunsaattamiseen ja pystytti hänelle useita patsaita. Hän vältteli julkisia esiintymisiä yli kymmenen vuoden ajan, mutta osallistui kuitenkin yhä aktiivisesti lastensa elämään ja valtakunnan politiikkaan.[37]

Valtakauden varhaisvaiheitaMuokkaa

 
Varhaisin tunnettu valokuva Viktoriasta, kuvassa tyttärensä kanssa 1844 tai 1845

Kun Irlannissa oli vakava nälänhätä 1840-luvulla, Viktoria kantoi paljon huolta Britannialle silloin kuuluneen maan tilanteesta ja lahjoitti omia varojaan nälkäisten hyväksi. Samalla Irlannissa nousi kuitenkin kapinamielialaa, ja toukokuussa 1849 työtön irlantilaismies yritti ampua Viktorian Lontoossa. Viktoria tekikin ensimmäisen vierailunsa Irlantiin saman vuoden elokuussa. Kuningatar sai Irlannissa erittäin innostuneen ja lämpimän vastaanoton kaikilta yhteiskuntaluokilta. Myöhemmin Viktoria vieraili Irlannissa miehensä kanssa vielä 1853 ja 1861, joskin historiantutkijat ovat myöhemmin arvostelleet häntä siitä, että hän pysyi irlantilaisille edelleen liian etäisenä.[38]

Viktoria ja Albert joutuivat vuoden 1846 jälkeen eri linjoille ulkopolitiikassaan kovaotteisen ulkoministeri Henry Palmerstonin kanssa ja pyrkivät syrjäyttämään hänet. Pääministeri lupasikin vaatia ulkoministeriään vastaisuudessa hankkimaan kuningattarelta luvan tämän nimissä puhumiseen.[39]

Viktoriaaninen aikakausiMuokkaa

 
Viktoria Heinrich von Angelin maalauksessa 1875
Pääartikkeli: Viktoriaaninen aikakausi

Viktorian valtakaudella eli viktoriaanisella aikakaudella 1837–1901 Britannia ja koko maailma muuttui huomattavasti niin yhteiskunnallisesti kuin teollisestikin. Kirjailija Mark Twainin mukaan "[Viktoria] on todistanut enemmän keksintöjä kuin kukaan toinen koskaan elänyt monarkki". Vaikka Viktorialla ei ollut osaa eikä arpaa kaikkiin uudistuksiin, oli hän kuitenkin uudistusmielinen ja alkoi nopeasti hyödyntää esimerkiksi rautatietä, kameraa ja lennätintä. Muita Viktorian ajan uudistuksia ja keksintöjä olivat esimerkiksi kuolemanrangaistuksen käytön rajoittaminen, tavallisen kansan poliittisten oikeuksien laajentaminen, naisten oikeudet, työläisten ammattiliitot, työajan lyhentäminen, puhtaanapidon kehitys, sanomalehti, höyrylaiva, puhelin, sähkövalo, kirjoituskone, tekijänoikeus sekä puudutusaineet.[40]

Viktorian aikana Yhdistynyt kuningaskunta muuttui lopullisesti demokraattis-parlamentaariseksi monarkiaksi, jossa hallitsija ei käytä suurta valtaa vaan antaa pääministerin toimia ylimpänä vallankäyttäjänä. Kuningatar säilytti kuitenkin välillisen vaikutuksen asioiden hoidossa, vaikka pyrkikin myöhemmin pysyttäytymään puolueiden yläpuolella.

Viktorian aikana vallitsi niin sanottu "99-vuotinen rauha" Waterloon taistelun 1815 ja Ensimmäisen maailmansodan alun 1914 välillä. Sinä aikana ainoa Euroopassa käyty sota, jossa Britannia oli mukana, oli Krimin sota 1854–1856. Muualla maailmassa britit kävivät kuitenkin jatkuvasti sotia, kuten Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa. Viktoria oli sotilaan tytär, jolle maanpuolustus oli ensiarvoisen tärkeää, ja hän seurasi jokaista sotaretkeä hyvin tarkasti. Hän tarkasti usein joukkoja, vieraili haavoittuneiden luona, kävi suoraa kirjeenvaihtoa kenraaliensa kanssa ja palkitsi sotilaitaan. Hän myös järjesti itselleen sotilaalliset hautajaiset.[41]

Viktorian aikana brittiläinen imperiumi kasvoi käsittämään neljäsosan koko maapallon asuttavasta alueesta ja 400 miljoonaa kruunun alamaista.[42] Viktoria arvosteli joitain brittien valloituksia, mutta hän piti brittivaltaa alusmailleen kuitenkin suotavampana kuin ranskalaisten tai saksalaisten valtaa ja puolusti sitä. Hän kuitenkin vastusti esimerkiksi Intian pakkokristillistämispyrkimyksiä ja oli uskonnollisesti suvaitsevainen myös kotimaassaan.[43]

KuolemaMuokkaa

 
80-vuotias Viktoria vuonna 1899, Heinrich von Angeli

Viktorian terveys oli alkanut heiketä vuonna 1900. Tammikuussa 1901 hän sai kohtauksen ja jäi vuoteenomaksi. Viktoria kuoli loma-asunnollaan Osborne Housessa Wightsaarella 22. tammikuuta 1901. Arkku tuotiin Lontooseen ja sieltä Windsoriin 2. helmikuuta, ja Viktorialle järjestettiin hänen omasta vaatimuksestaan sotilaalliset hautajaiset. Arkku sijoitettiin kaksi päivää myöhemmin Frogmoren mausoleumiin Viktorian puolison, prinssi Albertin viereen.[44]

Viktoria oli kuollessaan 81-vuotias ja oli hallinnut 63 vuotta, seitsemän kuukautta ja kaksi päivää. Hänen jälkeensä valtaistuimelle nousi hänen vanhin poikansa, Walesin prinssi Edvard VII. Hannover-suvun hallituskausi päättyi, ja Edvard aloitti isänsä kautta periytyneen Saksi-Coburg-Gothan hallituskauden.

JälkeläisetMuokkaa

Kuningatar Viktoria ja prinssi Albert saivat yhdeksän lasta, joista kahdeksan meni naimisiin eurooppalaisiin hallitsijasukuihin. Tämän vuoksi lähes kaikki nyky-Euroopan monarkit polveutuvat kuningatar Viktoriasta, ja Viktoriaa kutsutaankin "Euroopan isoäidiksi". Ensimmäisessä maailmansodassa kolmen tärkeimmän osapuolen hallitsijat olivat joko Viktorian lapsenlapsia (Britannian Yrjö V ja Saksan Vilhelm II) tai naimisissa sellaisen kanssa (Venäjän Nikolai II).

Nykyajan monarkeista Viktorian jälkeläisiä ovat Elisabet II, Kaarle XVI Kustaa, Margareeta II, Harald V ja Felipe VI.

Luettelo lapsistaMuokkaa

Nimi Syntyi Kuoli Puoliso ja lapset
Prinsessa Victoria
myöh. Saksan keisarinna ja Preussin kuningatar
21. marraskuuta 1840 5. elokuuta 1901 naimisissa Saksan keisarin Fredrik III:n kanssa; poika Saksan keisari Vilhelm II
Albert Edward, Walesin prinssi
myöh. Kuningas Edvard VII
9. marraskuuta 1841 6. toukokuuta 1910 naimisissa Tanskan prinsessa Aleksandran kanssa; poika Englannin kuningas Yrjö V
Prinsessa Alice
myöh. Hessenin ja Reinin suurherttuatar
25. huhtikuuta 1843 14. joulukuuta 1878 naimisissa Hessenin suurherttuan Ludvig IV:n kanssa; tyttärensä Alix oli Venäjän Nikolai II:n puoliso; prinssi Philip, Edinburghin herttua on Alicen tyttären Victorian tyttärenpoika
Alfred, Edinburghin herttua
myöh. Saksi-Coburg-Gothan herttua
6. elokuuta 1844 31. heinäkuuta 1900 naimisissa Venäjän keisarin Aleksanteri II:n tyttären Maria Aleksandrovnan kanssa; tytär Marie naimisissa Romanian kuninkaan Ferdinand I:n kanssa
Prinsessa Helena
myöh. Prinsessa Kristian Schleswig-Holstein
25. toukokuuta 1846 9. kesäkuuta 1923 naimisissa Schleswig-Holsteinin prinssi Kristianin kanssa
Prinsessa Louise
myöh. Argyllin herttuatar
18. maaliskuuta 1848 3. joulukuuta 1939 naimisissa Kanadan kenraalikuvernöörin, Argyllin 9. herttuan John Douglas Sutherland Campbellin kanssa; ei lapsia
Prinssi Arthur
myöh. Connaughtin ja Strathearnin herttua
1. toukokuuta 1850 16. tammikuuta 1942 naimisissa Preussin prinsessa Louise Margaretin kanssa; tytär Margaret naimisissa Ruotsin kruununprinssin ja tulevan kuninkaan Kustaa Adolfin kanssa
Prinssi Leopold
myöh. Albanyn herttua
7. huhtikuuta 1853 28. maaliskuuta 1884 naimisissa Waldeckin prinsessa Helenan kanssa; kuoli verenvuototautiin
Prinsessa Beatrice
myöh. Prinsessa Henrik Battenberg
14. huhtikuuta 1857 26. lokakuuta 1944 naimisissa Battenbergin prinssin Heinrich Moritzin kanssa; tytär Viktoria Eugenie naimisissa Espanjan kuninkaan Alfonso XIII:n kanssa

VerenvuototautiMuokkaa

Viktoria oli Euroopan kuningashuoneita vaivanneen verenvuototaudin kantaja, ja kyseinen mutaatio oli luultavasti syntynyt hänessä.[45] Hänen jälkeläistensä kautta se levisi lähes jokaiseen Euroopan kuningassukuun. Tunnetuin taudista kärsinyt lienee Venäjän kruununperijä tsarevitš Aleksei.[46]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Udelhoven, Hermann-Josef: ”Uusi aika 1789-1914”, Maailmanhistoria, s. 392. Suom. Big Sur Oy. Peter Delius, 2005.
  2. Kuningatar Viktoria (myös suom. nimistön lähde) MTV3 Kuudes Aisti.
  3. Arnstein 2003, s. 208.
  4. {Rebecca Fraser, A People's History of Britain, s.796 (sukupuut)}
  5. Arnstein 2003, s. 207.
  6. Arnstein 2003, s. 18–20.
  7. Arnstein 2003, s. 21–22.
  8. Arnstein 2003, s. 22.
  9. Arnstein 2003, s. 25.
  10. Arnstein 2003, s. 26.
  11. Arnstein 2003, s. 26–28.
  12. Arnstein 2003, s. 28.
  13. Arnstein 2003, s. 29.
  14. Arnstein 2003, s. 31.
  15. Arnstein 2003, s. 32.
  16. Arnstein 2003, s. 33.
  17. Arnstein 2003, s. 34.
  18. Arnstein 2003, s. 35.
  19. Arnstein 2003, s. 36.
  20. Arnstein 2003, s. 37–39.
  21. Arnstein 2003, s. 37.
  22. Arnstein 2003, s. 41.
  23. Arnstein 2003, s. 42–43.
  24. Arnstein 2003, s. 46–47.
  25. Arnstein 2003, s. 53–54.
  26. Arnstein 2003, s. 67.
  27. Arnstein 2003, s. 58.
  28. Arnstein 2003, s. 68.
  29. Arnstein 2003, s. 198.
  30. Arnstein 2003, s. 54–55.
  31. Arnstein 2003, s. 70.
  32. Arnstein 2003, s. 72.
  33. Arnstein 2003, s. 82–85.
  34. Arnstein 2003, s. 62–63.
  35. Arnstein 2003, s. 64.
  36. Arnstein 2003, s. 65.
  37. Arnstein 2003, s. 107–111.
  38. Arnstein 2003, s. 78–82.
  39. Arnstein 2003, s. 89, 92.
  40. Arnstein 2003, s. 199–200.
  41. Arnstein 2003, s. 200–201.
  42. Arnstein 2003, s. 200.
  43. Arnstein 2003, s. 202.
  44. Jennifer Rosenberg: Queen Victoria Dies About.com. Viitattu 12.7.2015.
  45. Katherine Harmon Courage: Queen Victoria’s curse: New DNA evidence solves medical and murder mysteries 8.10.2009. Scientific American. Viitattu 3.9.2014.
  46. Aronova V. ja Herreid, C.F: Hemophilia: “The Royal Disease” University at Buffalo, State University of New York.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. (Frauen, die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi. Suomennos Tuulikki Virta, Katja Zöllner. Alkusanat Kaari Utrio. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6762-5.
  Edeltäjä:
Vilhelm IV
Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija
18371901
Seuraaja:
Edvard VII