Avaa päävalikko
Filip Jalomielinen, Hans Krellin maalaama muotokuva vuodelta 1534.

Filip I Jalomielinen (saks. Philipp der Grossmütige; 13. marraskuuta 1504 Marburg31. maaliskuuta 1567 Kassel) oli Hessenin maakreivi vuosina 1509–1567. Hän oli merkittävä uskonpuhdistuksen puolustaja sen alkuvuosina.[1]

Sisällysluettelo

ElämäMuokkaa

Hallitsijakauden alkuMuokkaa

Filipin isä oli Hessenin maakreivi Vilhelm II, jonka seuraajaksi hän tuli vain nelivuotiaana.[1] Hänen äitinsä Anna von Mecklenburg-Schwerin toimi sijaishallitsijana kunnes keisari Maksimilian I julisti Filipin täysi-ikäiseksi maaliskuussa 1518, jolloin hän oli 13-vuotias. Yhdessä Trierin ja Pfalzin vaaliruhtinaiden kanssa Filip kukisti vuonna 1523 kapinallisen ritarin Franz von Sickingenin. Hän auttoi myös Saksin vaaliruhtinasta sekä Saksin ja Braunschweig-Lüneburgin herttuoita vuoden 1525 talonpoikaiskapinan kukistamisessa Thüringenin alueella.[1][2] Filip komensi henkilökohtaisesti hesseniläisiä joukkoja toukokuun 1525 Frankenhausenin taistelussa, jossa lahkolaissaarnaaja Thomas Müntzerin johtamat kapinalliset lyötiin lopullisesti. Filipin liittolaispolitiikka vahvisti Hessenin vaikutusvaltaa samalla kun hän uudisti valtakuntansa hallintoa valistuneen itsevaltiuden merkeissä.[1]

UskonpuhdistusMuokkaa

Filip kääntyi vuonna 1524 protestanttiseen uskoon. Koska katoliset valtiot valmistautuivat kukistamaan uskonpuhdistuksen heti alkuunsa, Filip päätti ensimmäisenä koota pohjoisen Saksan protestanttiset ruhtinaat ja kaupungit liitoksi, joka suojelisi uutta uskoa. Hän muodosti Saksin vaaliruhtinas Juhana Horjumattoman kanssa ensin niin sanotun Gothan liiton ja toukokuussa 1526 Torgaun liittona tunnetun puolustusliiton, johon muut protestanttiset valtiot pian liittyivät. Speyerin valtiopäivien elokuussa 1526 tekemän uskonvapauspäätöksen jälkeen Filip määräsi lopulta toteuttamaan protestanttisen uskonpuhdistuksen Hessenissä.[1][2] Hän valitsi Saksin esimerkin mukaisesti viralliseksi uskontulkinnaksi Martti Lutherin luterilaisen opin, vaikka myötäilikin henkilökohtaisissa näkemyksissän sveitsiläisen Ulrich Zwinglin radikaalimpaa zwingliläisyyttä.[1] Vuonna 1527 Filip lakkautti luostarilaitoksen, loi perustan valtionkirkolle ja perusti Marburgin yliopiston, maailman ensimmäisen protestanttisen yliopiston. Sovitellakseen protestanttisten suuntausten opillisia erimielisyyksiä hän järjesti vuonna 1529 Marburgin uskontokeskustelun, jossa Luther ja Zwingli eivät kuitenkaan päässet yksimielisyyteen ehtoollisesta.[1][2] Filipin tukema teologi Martin Bucer otti vuonna 1539 Hessenissä käyttöön konfirmaatiorituaalin, joka muodostui kaikkien protestanttisten kirkkojen esikuvaksi.[1]

Kun katolinen kirkko ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V ryhtyivät uudelleen uhkaamaan uskonpuhdistusta, Filip kohosi Saksan protestanttisten ruhtinaiden johtajaksi. Kun valtakunnansäätyjen vapaus valita uskonsa kumottiin vuoden 1529 toisilla Speyerin valtiopäivillä, joukko ruhtinaita ja kaupunkeja esitti Filipin johdolla protestikirjeen, mistä sana protestantit sai alkunsa.[1] Filip oli keskeinen vaikuttaja myös vuoden 1530 Augsburgin valtiopäivillä, missä hyväksyttiin Augsburgin tunnustus. Seuraavana vuonna hänen johdollaan perustettiin protestanttisten valtioiden uudeksi puolustusliitoksi tarkoitettu Schmalkaldenin liitto.[2][1] Siitä tuli tärkeä keisarin vallan vastainen voimatekijä ja Filipiä pidettiin sen johtavana hahmona. Filip auttoi vuonna 1534 palauttamaan keisarin karkottaman herttua Ulrichin valtaan Württembergissä.[1]

Schmalkaldenin liitto kärsi lopulta tappion Kaarle V:lle vuosien 1546–1547 Schmalkaldenin sodassa, jossa Filipin vävy, Saksin herttua Morits liittoutui protestanttisia uskonveljiään vastaan. Tappiollisen Mühlbergin taistelun jälkeen Filip antautui kesäkuussa 1547 keisarin armoille, jolloin hänet ja hänen tärkein liittolaisensa Saksin vaaliruhtinas Juhana Fredrik vangittiin. Tässä tilanteessa Filip hyväksyi Kaarle V:n ehdottaman Augsburgin interimin, mutta koska Hessenin asukkaat kieltäytyivät palaamasta katoliseen uskoon, keisari ei suostunut vapauttamaan häntä. Vasta Moritsin kääntyminen keisaria vastaan ja menestyksekäs yllätyshyökkäys liitossa Filipin pojan Vilhelmin ja Ranskan kuningas Henrik II:n kanssa johtivat maaliskuussa 1552 Filipin ja Juhana Fredrikin vapauttamiseen.[1][2] Protestanttien asema turvattiin viimein vuoden 1555 Augsburgin uskonrauhassa. Filip pyrki tämän jälkeen välttämään uskonsotiin ajautumista, vaikka halusikin tukea Ranskan hugenotteja ja Alankomaiden protestantteja.[1]

Avioliitot ja lapsetMuokkaa

Filip Jalomielinen nai vuonna 1523 Saksin vaaliruhtinas Yrjö Parrakkaan tyttären Kristiinan, mutta solmi vuonna 1540 Lutherin ja Philipp Melanchthonin rohkaisemana toisen avioliiton siskonsa hovineidon Margarethe von der Saalen kanssa, jolloin hän syyllistyi kaksinnaimiseen. Tapauksen julkinen selvittely heikensi Filipin arvovaltaa Saksan protestanttien johtajana.[1][2] Vuonna 1562 laatimassaan testamentissa Filip määräsi jakamaan valtakuntansa neljään osaan neljän ensimmäisestä avioliitosta syntyneen poikansa kesken.[2] Vilhelm sai Hessen-Kasselin, Ludvig Hessen-Marburgin, Filip Hessen-Rheinfelsin ja Yrjö Hessen-Darmstadtin.[3] Hänen tytärtään Kristiina Hesseniläistä kaavailtiin vuonna 1563 puolisoksi Ruotsin kuningas Eerik XIV:lle, mutta hanke raukesi.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n Walter Heinemeyer: Philip (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.10.2017.
  2. a b c d e f g h Nordisk familjebok (1908), s. 213–214 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 7.10.2017.
  3. Fritz Wolff: Philipp I. (saksaksi) Allgemeine Deutsche Biographie (2001) Deutsche Biographie. Viitattu 7.10.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa