Perisynti

Perisynti on kristinuskoon liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen olotilaa niin sanotun syntiinlankeemuksen jälkeen. Kahdessa muussa suuressa abrahamilaisessa uskonnossa, juutalaisuudessa ja islamissa, ei esiinny vastaavaa käsitettä. Kristinuskon sisällä ei olla myöskään yhtä mieltä siitä, mitä perisynti on.

Michelangelo, Paratiisista karkotus, 1508-1512.

Raamatun alkukertomusten mukaan Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä vastaan, ja rangaistuksena heidän päälleen lankesi kuolema.[1][2] Käsite syntiinlankeemus ei sinänsä esiinny Vanhassa testamentissa, vaan perisyntioppi pohjautuu pitkälti Paavalin kirjeisiin roomalaisille ja efesolaisille sekä Psalmeihinkenen mukaan?. Tärkeimpänä raamatullisena lähtökohtana perisyntiopille pidetään Roomalaiskirjeen 5. luvun jaetta 12.[3][4]

Käsityksiä perisynnistäMuokkaa

Varhainen kristinuskoMuokkaa

Augustinuksen ja Johannes Cassianuksen käsitykset ihmisen syntisyydestä vaikuttavat voimakkaasti tämän päivän kirkkokuntien opetuksessa.

Kirkkoisä Augustinus kannatti perisyntioppia, ja läntisten kirkkokuntien perisyntioppi on alun perin häneltä peräisin. Augustinuksen mukaan Aadam oli syntiin langetessaan kadottanut sen vapauden, jonka hän oli luomisessa saanut, ja joutunut synnin ja kuoleman valtaan. Tämän perisynnin seurauksena ihmiseltä puuttuu syntymästään saakka sekä tahto että kyky hyvään; hän on kuollut synnissä. Augustinus oli predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin kannattaja.[4][5]

Augustinuksen aikalainen, Johannes Cassianus vastaavasti korosti ihmisen kykyä myös hyvään. Kun ihminen tekee hyviä tekoja, hänen mukaansa Jumala vahvistaa armollaan näitä pyrkimyksiä.[6] Toisin kuin esimerkiksi Martti Luther, Johannes Cassianus vastusti ajatusta ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta, eli täydellisestä kyvyttömyydestä hyvän tekemiseen. Ihmisluonto on Cassianuksen mukaan lankeemuksen alainen, muttei täydellisesti. Hänen mukaansa pelastus on kuitenkin täysin Jumalan armon, ei ihmisen vapaan tahdon vaikutusta.[7]

Brittiläisestä munkista Pelagiuksesta alkunsa saaneen niin sanotun pelagiolaisen näkemyksen mukaan ihminen syntyy yhtä viattomana kuin Aadam, ihmisen tahto on täysin vapaa, ja ihmisellä on kyky ja tahto tehdä valintoja, joko hyvän puolesta tai vastaan. Jokaisella ihmisellä on kykyä omin voimin nousta synnistä, jos hän on langennut, sekä elää Jumalan tahdon mukaan. ”Luonnon on Jumala tehnyt, että se voi, jos se tahtoo, välttää syntiä.”[8][9]

Semipelagiolaisuus myöntää perisynnin ja armon välttämättömyyden, mutta väittää ettei inhimillistä vapautta ole kokonaan menetetty, se on vain heikentynyt synnin kautta. Semipelagiolaisuus opettaa ihmisen ottavan ensimmäisen askeleen pelastuksen tiellä ja Jumalan armon tulevan sitten myötävaikuttamaan ja auttamaan.[8]

Synergistinen käsitys jättää Jumalalle aloiteoikeuden ihmisen kääntymisessä, jota seuraa ihmisen osoittama aktiivisuus. Synergistinen käsitys näkee ihmisen vapaan päätöksen kääntyä Jumalan puoleen Jumalan työnä ihmisessä.[8]

Kristinuskon läntinen puoli (l. nykyiset roomalaiskatoliset ja protestantit) hylkäsivät pelagiolaiset ja semipelagiolaiset näkemykset mielestään harhaoppisina, valiten Augustinuksen näkemyksen, mutta hyläten hänen opetuksensa ennaltamäärämisestä.[10] Sen sijaan itäinen kristillisyys (ortodoksinen kirkko ja orientaaliortodoksiset kirkot) on lähempänä Cassianuksen semipelagiolaisuutta kuin augustinolaisuutta. Voidaankin karkeasti rajata, että läntinen kristillisyys on omaksunut Augustinuksen käsityksen ja itäinen Cassianuksen.

Katolinen kirkkoMuokkaa

Katolinen kirkko opettaa ihmisellä olevan vapaan tahdon, ihmisellä on kyky tehdä parannus synneistään, joka katolisen tavan mukaan alkaa katumuksesta ja siitä seuraa rippi, jossa kaikki tehdyt synnit luetellaan ja lopuksi tapahtuu syntien sovittaminen. Syntien sovittaminen tapahtuu tekojen kautta, viisinkertaisia herran rukouksia, paastoja, almujen antamista, hyviä töitä jne. Luterilaisen näkemyksen mukaan katoliset parannuksen tekemisessä luottavat omiin töihinsä turhaan.[11][12]

Ortodoksinen kirkkoMuokkaa

»Vain harvat kreikankieliset isät käsittelivät ilman kastetta kuolevien lasten kohtaloa, koska tästä asiasta ei ollut idässä kiistaa. Sitä paitsi heillä oli [läntisestä teologiasta] eroava näkemys ihmiskunnan nykytilasta. Kreikankielisille isille Aadamin synnin seurauksena ihmiset perivät turmeltuneisuuden, epävakauden ja kuolevaisuuden, ja mistä he voivat palata alkuperäiseen tilaan jumalallistumisessa, jonka mahdollistaa Kristuksen lunastustyö.[13]»

Ortodoksinen kirkko ja muu itäinen kristikunta pitää perisyntiä tai esi-isien syntiä (m.kreik. προγονικὸν ἁμάρτημα, progonikon hamartema) ihmiskunnan langenneena olotilana, muttei varsinaisena syntinä, joka olisi ihmiskunnan lankeemuksen seurausta. Aadamin syyllisyyden ei kuitenkaan katsota periytyvän hänen jälkeläisilleen. Ortodoksisen kirkon näkemyksen mukaan ihmisen Jumalan kuva ja kaltaisuus turmeltuivat osittain[14] Ortodoksinen kirkko opettaa, että ensimmäisen synnin jälkeen Jumalan kuva ihmisessä tosin on himmentynyt ja heikentynyt, mutta kuitenkin niin säilynyt, että ihminen sen jälkeenkin voi tehdä hyvää ja tulla Jumalan armon avulla pelastetuksi.[15] Nimitys perisynti on kuitenkin erityisesti suomen kielessä ongelmallinen, koska ortodoksisessa kirkossa opetetaan, että mikään synti ei periydy, ainoastaan alttius synnintekemiseen.[16]

Protestanttiset kirkotMuokkaa

Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksiselvennä, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin).[17]

Luterilainen teologia painottaa täydellistä ihmisen tahdon vapauden puutetta hengellisissä asioissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Luterilainen oppi ymmärtää kääntymisen olevan kokonaan Jumalan työtä. Armo ei kuitenkaan vaikuta vastustamattomasti, sen vuoksi kääntymättömyys on ihmisen oma syy.[18]

Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta.[19][4]

Smalkaldin julistus julistaa perisynnistä näin: ”Tämä perisynti on niin syvä ja kauhea luonnon turmio, ettei sitä yhdenkään ihmisen järki voi ymmärtää, vaan on se tunnettava ja uskottava Raamatun ilmoituksesta, Psalm. 51:7. Rom. 5:12 ja seur. 2 Mos. 33:3. 1 Mos 3:7 ja seur."[20]

Kalvinistisen perisyntikäsityksen mukaan jokainen ihminen on automaattisesti Jumalan vihollinen, ja perisynnin ansiosta Jumala vihaa koko ihmiskuntaa, paitsi niitä, jotka hän on kaikkivaltiudessaan predestinoinut eli ennaltamäärännyt pelastukseen. Kalvinismiin kuuluu lisäksi partikularismi: perisynti on anteeksiantamaton kaikkien muiden kuin pelastukseen predestinoitujen osalta, eikä Kristuksen sovitustyö koske heitä.[21]

LähteetMuokkaa

  • Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat (verkkoversio) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 30.12.2008.
  • Gummerus, Jaakko, Rosenqvist, V. T.: Kirkkohistoria, K. J. Gummerus, Jyväskylä 1908
  • Vt. Pietilä, Antti J.: Vartija. Kirkollinen kuukauslehti, Helsinki, 1931
  • Saarisalo, Aapeli (toim.): Raamatun sanakirja, 2 p., Wsoy, Helsinki, 1952
  • Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot, Wsoy, 1945
  • Useita tekijöitä: Lutherilaisen seurakunnan Opin ja uskon Tunnustuskirjat ja Upsalan kokouksen päätös, Weilin & Göös, Helsinki, 1897

ViitteetMuokkaa

  1. 1. Moos. 3:1–24
  2. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 191–192.
  3. Room. 5:12
  4. a b c Raamatun sanakirja, s. 1431–1432.
  5. Gummerus, s. 42.
  6. Johannes Cassianus (Roomalainen): Nicene and Post-Nicene Fathers: Series II/Volume XI/John Cassian/Conferences of John Cassian, Part II/Conference XIII/Chapter 11 en.wikisource.org. Viitattu 16.9.2020. (englanniksi)
  7. Elton, Geoffrey Rudolph: Reformation Europe, 1517–1559, s. 136. Collins, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2020). (englanniksi)
  8. a b c Vartija 1931, s. 22.
  9. Gummerus, s. 41–42.
  10. Gummerus, s. 42.
  11. Tunnustuskirjat, s. 306–308.
  12. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 129–134.
  13. Michael Sharkey (toim.): ”1. Historia Quaestionis: History and hermeneutics of Catholic Teaching. 1.2. The Greek Fathers”, International Theological Commission, Vol II: Texts and Documents, 1986-2007. Ignatius Press, 2009. ISBN 978-1586172268. (englanniksi)
  14. Hughes, Antony, V. Rev.: Ancestral Versus Original Sin: An Overview with Implications for Psychotherapy St. Mary Antiochian Orthodox Church, Cambridge, Massachusetts. (englanniksi)
  15. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 66–68.
  16. isä Lars Ahlbäck: Onko vastasyntynyt lapsi syntinen Ortodoksi.net. Viitattu 7.2.2018.
  17. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 193–195.
  18. Vartija 1931, s. 23, 27
  19. Yksimielisyyden ohje. Solida declaratio, täydellinen selitys. 1. Perisynti
  20. Tunnustuskirjat, s. 303.
  21. Vartija 1931, s. 23.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.