Kirkollisvero

Kirkollisvero Suomessa on Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kunnallisveroa maksavien jäsenten maksama vero. Kirkollisvero maksetaan paikalliselle seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle. Veroprosentti vaihtelee paikkakunnittain. Kirkollisvero koskee edellä mainittuihin kirkkoihin kuuluvia. Muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla ei ole verotusoikeutta, mutta ne voivat periä jäsenmaksua muiden yhdistysten tapaan.^lähde?

Historiaa

Nykyisen kaltaisen rahamääräisen kirkollisveron perintä alkoi vuonna 1923. Jo vuosisatoja aikaisemmin maksuja kirkolle on peritty aikakauden ja paikallisten elinkeinojen mukaan rahan lisäksi esimerkiksi haukina, rukiina ja muina luonnontuotteina tai työvelvollisuutena pappilan kunnostamiseen. Maksut ovat jakautuneet eri aikoina eri tavoin papin, seurakunnan ja tuomiokapitulin kesken.

Kirkollisvero perittiin erillisenä maksuna vuoteen 1959 saakka. Sen jälkeen vero on kuulunut ennakkoperinnän piiriin. Vuoden 1960 muutos oli periaatteessa vain tekninen, mutta käytännössä erittäin merkittävä: rästiin jääneiden verojen määrä putosi murto-osaan, ja samalla kirkosta eroaminen tyrehtyi niin, että eroajia oli vain aavistuksen enemmän kuin liittyjiä. Eroaminen kasvoi uudelleen vuonna 1969, mutta tämän muutoksen syy ei ollut verotus.

Kirkollisvero nykyisin

Nimestään huolimatta kirkollisveroa ei makseta kirkolle vaan paikalliselle seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen seurakunnan jäsenyys määräytyy asuinpaikan perusteella. Poikkeuksia ovat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat Olaus Petrin seurakunta ja Suomen saksalainen evankelis-luterilainen seurakunta, joissa jäsenen asuinkunta ei vaikuta kirkollisveron määrään.

Kukin seurakunta tai seurakuntayhtymä päättää itse kirkollisveroprosenttinsa. Vuonna 2025 evankelis-luterilaisissa seurakunnissa kirkollisveroprosentti on yhden ja kahden prosentin välillä, ja keskimääräinen veroprosentti on 1,7. Ortodoksiseurakunnissa veroprosentti on 1,75 prosentin ja 2,25 prosentin välillä keskiarvon ollessa 1,95 prosenttia.

Vuonna 2023 kirkollisvero nousi edellisvuodesta yhteensä kahdessakymmenessä evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Myös kirkollisveron tuotto kasvoi, vaikka kirkon jäsenmäärä jatkoi laskuaan. Verottaja keräsi yli miljardi euroa kirkollisveroa vuonna 2023 eli noin sata miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Keskimäärin kirkollisvero oli vuonna 2023 hieman yli 400 euroa maksajaa kohti.

Kirkollisvero peritään edellisen vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan. Ellei vuoden päättyessä kuulu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvaan seurakuntaan eikä maksa kunnallisveroa, ei seuraavalta vuodelta peritä kirkollisveroa. Jos seurakunnan jäsen eroaa kirkosta viimeistään vuoden viimeisenä päivänä, hän välttyy seuraavan vuoden kirkollisverolta. Henkilön liittyessä kirkkoon ei liittymisvuodelta vielä peritä kirkollisveroa. Jos seurakunnan jäsen muuttaa kesken vuoden, kirkollisvero maksetaan muuttovuodelta sille seurakunnalle, jonka jäsen oli edellisen vuoden lopussa. Seurakunnan jäsenten lisäksi myös kuolinpesät voivat olla kirkollisverovelvollisia.

Kirkollisvero suoritetaan kunnallisverotuksessa verotettavien tulojen mukaan. Kirkollisveroa koskevat yleiset säännökset verotuksen toimittamisesta: vero on ulosottokelpoista, oikaisua voi vaatia kuten muistakin veroista, vero katsotaan pakolliseksi menoksi sosiaalietuuksien määrää laskettaessa jne.

Kunnallisverosta kohtuullisuusperusteilla vapautettu vapautuu automaattisesti myös kirkollisverosta. Kirkkolain (1054/1993) 15 luvun 2 §:n mukaan kirkollisverosta voi anoa täydellistä tai osittaista vapautusta evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoneuvostolta tai yhteiseltä kirkkoneuvostolta. Vastaavasti ortodoksisen kirkon jäsen voi anoa vapautusta seurakunnanneuvostolta.

Kirkollisveroprosentin vahvistaa evankelis-luterilaisilla kirkkovaltuusto tai yhteinen kirkkovaltuutusto ja ortodokseilla seurakunnanvaltuusto.^lähde?

Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan sivuston kautta kirkosta eronneiden yleisin ilmoittama erosyy oli vuonna 2019 kirkollisvero. Syy kuitenkin vaihtelee eri vuosina.

Yhteisöt ja kirkolle maksettava vero

Yritykset maksoivat Suomessa kirkolle kymmenyksiä jo keskiajalta lähtien. Myllyt, sahat, vuorikaivokset ja tehtaat osallistuivat paikallisseurakunnan papin palkkaukseen.

Yrityksiltä perittiin kirkollisveroa vuoteen 1993 asti. Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että yhtiöiden ja muiden yhteisöjen maksama kirkollisvero olisi jaettu eri uskonnollisten yhdys­kuntien kesken niiden jäsen­määrien suhteessa. Uskonto­kuntiin kuulumattomien osuus olisi mennyt valtiolle.

Vuoden 1993 jälkeen erillinen yhteisöjen ja yritysten kirkollisvero lopetettiin. Tilalle otettiin käyttöön yhteisövero, joka peritään mm. osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tuloksesta. Yhteisöveron tuotosta tilitettiin osa evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle, tai oikeammin paikallisseurakunnille, valtiontukena. Osuuden suuruuteen ei vaikuttanut se, moniko yhteisön työntekijöistä, jäsenistä tai omistajista kuului seurakuntaan. Osuus katsottiin korvaukseksi kirkon suorittamista yhteiskunnallisista palveluksista kuten hautaustoimesta, kirkonkirjojen pidosta (väestökirjanpito) ja historiallisten rakennusten ylläpidosta (kulttuuriperinnön ylläpito).^lähde?

Vuonna 2013 seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli 2,35 prosenttia. Rahasta 99,92 prosenttia sai Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja 0,08 prosenttia ortodoksinen kirkko. Vuosina 2007-2012 tuotto-osuus vaihteli 95 ja 133 miljoonan euron välillä. Yhteisöveron tuotto ei riittänyt kattamaan yhteiskunnallisten palvelusten hoitamisesta koituneita kustannuksia vuonna 2012.

Seurakuntien saama yhteisövero-osuus poistui vuoden 2016 alusta. Se korvattiin valtion rahoituksella.

Katso myös

• Verotus Suomessa
• Verotuksen historia Suomessa

Aiheesta muualla

• Verotus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)