Vuoden 1686 kirkkolaki

Kirkkolain suomennoksen nimiö vuodelta 1686.

Vuoden 1686 kirkkolaki oli Ruotsin ja Suomen ensimmäinen protestanttinen kirkkolaki. Laki antoi itsevaltiuden ajan hengen mukaisesti kuninkaalle laajat oikeudet kirkkoon nähden. Se oli voimassa Suomessa vuoteen 1870 mutta Ruotsissa nykyaikaan saakka. Laki ilmestyi Henrik Florinuksen käännöksenä suomeksi vuonna 1688.[1]

Lain mukaan jokaisen alamaisen oli kuuluttava kirkkoon, mutta poikkeuksena olivat Itä-Suomen ortodoksit ja ulkomailta tulleet toisuskoiset, joiden oli harjoitettava oppiaan suljetuissa tiloissa.[1]

Sisällysluettelo

TaustaaMuokkaa

Laki säädettiin kuningas Kaarle XI:n aikana. Sen mukaan Jumala oli antanut kirkon hallinnon kuninkaalle, joten kirkon itsemääräämisoikeutta vähennettiin. Valtion ja kirkon suhteet haluttiin määritellä tarkasti. Valmisteluvaiheessa oli esillä ajatus erillisen kirkolliskollegion perustamisesta valtion keskusvirastoksi, mutta se ei toteutunut papiston voimakkaan vastustuksen takia. Ennen lakia oli valtiopäivien pappissääty toiminut eräänlaisena kirkollisasioiden virastona. Uuden lain mukaan pappissäädyn hallinnolliset ja oikeudenkäytön tehtävät lakkasivat.[2]

Laki merkitsi sitä, että tuomiokapitulin päätöksistä valitettiin maalliseen hovioikeuteen. Piispojen nimitysoikeus kuului kuninkaalle. Papinvaaleissa Suomeen jäi enää 26 sellaista pitäjää (seurakuntaa), joissa kansan suorittama papinvaali oli sillä tavoin ratkaiseva, että tuomiokapitulin oli nimitettävä eniten ääniä saanut ehdokas.[2]

Kansanopetus säädettiin laissa kirkon tehtäväksi, mutta sen muodosta ja laajuudesta ei säädetty mitään. Piispa Johannes Gezelius vanhempi oli ehdottanut kirkkolakiin liitettävää koulutoimen ohjeistoa, mutta sitä ei lopulta otettu mukaan.

YksityiskohtiaMuokkaa

Oikea kristillinen usko määriteltiin Konkordian (Tunnustuskirjojen) ja Upsalan vuoden 1593 kirkolliskokouksen pohjalta:

»Meidän Cuningallises Waldacunnasam / ja sen alla olewaisis Maacunnisa / pitä caickein itzens tunnustaman yxin ja ainoastans sijhen Christiliseen Oppijn ja Uscoon / cuin on perustettu Jumalan pyhäs Sanasa / Wanhan ja Uden Testamentin Prophetalisis ja Apostolisis Kirjoituxis / ja käsitetty Colmesa Pää-Symbolis, Apostolico, Nicæno ja Athanasiano, nijn myös sinä muutamattomas Ausburin Tunnustuxes / wuodesta 1530. cuin 1593. Upsalan Conciliumis wastanotettu / ja coconaises / nijn cutzutusa / Libro Concordiæ selitetty on. Ja caicki ne jotca Opetussäädysä / Kircois / Academiois / Gymnasiumeis eli Schouluisa / johongun wircaan tulewat / pitä / sijnä cuin he Ordineratan / eli cosca he jongun Graduxen ottawat / hengellisellä Walalla tähän Oppijn ja Uscon Tunnustuxeen itzens sitoman ja welcapääxi tekemän.»
(I. Lucu. Oikiast Christilisest Opista. § I.)

Piispa piti hiippakunnassaan synodaalikokouksia:

»Jocaitzes Hijppacunnas eli Superintendentias / pitä jocawuosi / määrätyl ja sowelial ajalla / Pappein cocous pidettämän / sekä Kirckoherrain että Cappalaisten canßa / ja cosca he owat cocondunet / pitä heidän läsnä oleman Duomiokircos / Amulla Seitzemän lyödes / cosca Sarna pidettämän pitä; Ja sen jälken menewät Papit Pispans canßa Auditoriumin / eli sijhen paickaan cuin sitä warten catzottu on / cusa ensist weisatan Veni Sancte Spiritus, ja seurawainen Lucu luetan / Deus qui corda fidelium &c. Sijtte pitä Pispa lyhyen Puhen / sowitetun sijhen cuin edesotetan / ja sen päälle seura Disputatio.»
(XXV. Lucu. Pappein cocouxest. § I.)

15. luku sisälsi avioliittoon liittyvien asioiden jaon maallisen ja kirkollisen tuomiovallan alaiseksi:

»Sitä wastan tule Pispan ja Duomio-Capitlumin tutkistella ja duomitta seurawaisia asiota / nijncuin.

  1. Lukea cuinga Iästä sucu ja heimolaisus on / cosca sijtä rijdellän / ja ne jotca suculaiset owat / toinen toisens omaxens pyytäwät.
  2. Cuinga Kihlaminen ja Awioskäsky hywäll omal Tunnolla taitan raketa ja wallallens päästä.
  3. Cuinga se Kihlaus sito / joca ilman ehdon tilata on tehty / cosca molemmat tahtowat eritä.
  4. Cuinga Kihlaus taitan päästettä / cosca kihlatut yhdes maannet ja rickonet owat.
  5. Millä oikeudel Kihlaus eli Awioskäsky / paitzi huorutta / pitä eroitettaman.
  6. Nijn myös cosca Awiopari mahta eroitetta yhdesä macamast ja istumast.
  7. Cosca se wiallinen / joca Huoruden tähden Awiopuolisastans eroitetan / pitä saaman naida / ja kenen canßa.
  8. Cosca se joca Puolisaldans hyljätyx tule / taita itzens Awioskäskyyn anda; Nijn myös enä muuta cuin erinomaisest tartu kijnni Jumalan Sanaan ja Omatundoon; nijn myös ne Asiat / joista ei löytä mitän säätyxi mailmallises Laisa / jotca ei tule Wanhimmitten ja Nainuitten Oikeuteen ja naimisen Oikeuteen / Calus ja Rahas.»
    (XV. Lucu. Kihlamisest ja Awioskäskystä. § I.)

»Awioskäskys sallitan myös ero / Cosca Mies eli Waimo Mailmallises Oikeudes / nijn hywin muista tiedoist / cuin omast tunnustuxest / löytän olewaisen Awioskäskyn alla itzens secoittanex jongun muun canßa / ja Huorintehnexi / ja se wiatoin puoli ei tahdo anda itzens sowitta. Josa Tilas ne pitä Pispalda ja Capitlumilda eroitettaman / sillä tawalla / että wiatoin sanotan wapaxi Awioskäskyn Sitestä / ja saa itzens anda toisen Awioskäskyyn / waan se pitä oleman wialliselda poiskielty / nijncauwan cuin wiatoin on naimatoinna: Mutta cuinga se sama sijtte mahta naida / eli ei / se annetan Consistoriumin hywäx löytämiseen.»
(§. VI. )

LähteetMuokkaa

  1. a b Nenonen, Kaisu-Maija – Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 592. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b Halila, Aimo: ”Suomi suurvalta-aikana”, Suomen historia osa 3: Suurvalta-aika, s. 173–174. Espoo: Weilin & Göös, 1985. ISBN 951-35-2492-2.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa