Hovioikeus
Hovioikeus (lyhenne HO[1], ruots. hovrätt) on Suomen ja Ruotsin yleisten tuomioistuinten hierarkiassa toinen oikeusaste, johon asianosainen voi valittaa käräjäoikeuden ratkaisuista. Lisäksi hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena valtio- ja maanpetosasioita sekä eräitä virkarikoksia.
Muiden maiden toisen asteen tuomioistuimia (esimerkiksi Yhdysvalloissa Court of Appeals) ei suomeksi nimitetä hovioikeuksiksi, vaan vetoomustuomioistuimiksi tai valitustuomioistuimiksi.
Ruotsin hovioikeudet
muokkaaHovioikeuksia perustettiin 1600-luvulla käyttämään aiemmin kuninkaalle kuulunutta tuomiovaltaa. Ensimmäinen hovioikeus oli Svean hovioikeus, joka perustettiin 1614. Myöhemmin perustettiin Turun hovioikeus (1623), Liivinmaan hovioikeus Tarttoon (1629), Götan hovioikeus Jönköpingiin (1634) ja Vaasan hovioikeus (1775). Hovioikeuden oli alun perin tarkoitus olla ylin tuomioistuin, mutta jo vuodesta 1615 hovioikeuden tuomiot voitiin alistaa kuninkaalle. Käytännössä ylintä tuomiovaltaa käytti valtaneuvosto, ja myöhemmin sen erillinen revisio-osasto. Valtaneuvoston lakkauttamisen jälkeen perustettiin Ruotsin korkein oikeus vuonna 1789.[2]
Ruotsissa on nykyään kuusi hovioikeutta: Svean hovioikeus Tukholmassa, Götan hovioikeus Jönköpingissä, Skånen ja Blekingen hovioikeus Malmössä, Länsi-Ruotsin hovioikeus Göteborgissa, Ala-Norlannin hovioikeus Sundsvallissa ja Ylä-Norlannin hovioikeus Uumajassa.
Suomen hovioikeudet
muokkaa
Suomessa on nykyään viisi hovioikeutta, jotka ovat perustamisjärjestyksessä Turun hovioikeus (1623), Vaasan hovioikeus (1775), Kuopiossa toimiva Itä-Suomen hovioikeus (entinen Viipurin hovioikeus, 1839), Helsingin hovioikeus (1952), sekä Rovaniemen hovioikeus (1979).
Suomen valtioneuvosto asetti 22. lokakuuta 1953 Toivo Tarjanteen johtaman komitean tutkimaan hovioikeuksien aluerajoja.[3]
Hovioikeutta johtaa presidentti ja oikeuden jäsentä kutsutaan hovioikeudenneuvokseksi. Hovioikeuden jaosta johtavaa tuomaria kutsutaan hovioikeudenlaamanniksi. Lisäksi hovioikeudessa on esittelijöitä ja tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareita, minkä lisäksi hovioikeudessa voi olla asessoreja.[4]
Pääsäännön mukaan mistä tahansa käräjäoikeuden tekemästä pääasiaratkaisusta voi valittaa hovioikeuteen. Hovioikeus voi kuitenkin joissain tapauksissa lopettaa valituksen enemmän käsittelyn jo alkuvaiheessa olemalla myöntämättä asiassa niin sanottua jatkokäsittelylupaa. Menettely hovioikeudessa on useimmissa tapauksissa kirjallista, mutta suullisia käsittelyjä järjestetään pääsäännön mukaan osapuolen niin vaatiessa. Hovioikeuden tekemästä ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, mikäli korkein oikeus myöntää asiassa valitusluvan. Varsinaisen ratkaisutoiminnan lisäksi hovioikeuden tulee valvoa oman hovioikeuspiirinsä käräjäoikeuksien toimintaa, mitä tehtävää hovioikeudet toteuttavat muun muassa tarkastuskäynneillä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Lyhenneluettelo 7.1.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 23.2.2013.
- ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
- ↑ Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 15. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
- ↑ Tuomioistuinlaki (25.8.2016/673) (3 luku 8 § sekä 19 luku 1 §, 4 §) Finlex.
Aiheesta muualla
muokkaa- Tietoa hovioikeuksien asiakirjojen tutkimisesta (Arkistolaitos)