Ruotsin valtaneuvosto

entinen kuninkaan apuna toiminut hallituselin

Ruotsin valtaneuvosto tai valtakunnanneuvosto (ruots. riksrådet) oli Ruotsissa hallitusasioissa kuninkaan apuna toiminut monijäseninen elin, neuvoskunta.[1] Se oli Ruotsin korkein hallintoelin keskiajalta uudenajan alkuun, joka käytti sekä tuomiovaltaa että toimeenpanovaltaa. Vahvimmillaan se oli unionin aikana, jolloin hallitsi valtakuntaa kuninkaasta riippumatta.[2] Heikoimmillaan se oli itsevaltiuden aikoina, jonka asema palasi nopeasti itsevaltiuden kukistuttua. Vapauden aikana kuningas sitoutui hallitsemaan sen neuvojen mukaan.[2]

Valtaneuvosto syntyi Ruotsissa 1280-luvulla ja se mainitaan Maunu Eerikinpojan maanlaissa. Siihen kuuluivat keskiajalla valtakunnan mahtavimmat hengelliset ja maalliset ylimykset, tyypillisesti valtaneuvokset edustivat valtakunnan eri osia.[1] Suomesta Turun piispalla oli pysyvä oikeus kuulua keskiajalla valtaneuvostoon. Neuvosto tapasi kuninkaan säännöllisesti kuninkaan kutsusta ja hallitsi kuninkaan ja myöhemmin muodostuneiden valtiopäivien kanssa läpi keskiajan.

Valtaneuvosto oli usein melko mahtava ja vastapainona sekä rajoituksena kuninkaan vallalle.[1] Useiden monarkkien valtaannousu oli tulosta valtaneuvosten juonitteluista syrjäyttää liian mahtavaksi muodostunut edellinen kuningas - etenkin ulkomailta tuotettiin valtaneuvoksista riippuvaisia monarkkeja, malliesimerkkinä Albrekt Mecklenburgilainen.

Kustaa Vaasan aikana valtaneuvosto alettiin muodostaa pikemminkin kuninkaan käskettävänä olevista henkilöistä. Niinpä poliittinen valta keskittyikin.

Kustaa II Aadolfin aikana valtaneuvostosta tuli pysyvä virasto ja hallinnon keskus. Sen asema vahvistettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa.[1] 1600-luvulla valtaneuvoston tärkeimmät jäsenet olivat:

Kaarle XI supisti valtaneuvoston tehtävää muuttaen sen yksistään ylimmäksi tuomioistuimeksi. Sen jäseniä ei sanottu enää valtaneuvoksiksi, vaan kuninkaan neuvoksiksi. Arvo palautettiin 1719 Ulrika Eleonoran aikana, ja vapauden ajalla valtaneuvostolla oli suuri vaikutusvalta kuninkaaseen; säädyt nimittivät ja erottivat neuvoston jäsenet.[1]

Kustaa III:n aikana sen merkitys väheni, ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjassa kuningas sai mahdollisuuden lakkauttaa sen kokonaan asettamalla sen jäsenmääräksi nolla. Kustaa III hajotti sen 1789 kahteen osaan, jolloin siitä tuli korkein tuomioistuin ja yleisten asioiden valmistelukunta.[1][2]

Norjassa oma valtaneuvosto lakkautettiin 1500-luvulla, kun maan hallintoa sulautettiin muutenkin Tanskan alaisuuteen ja Tanskassa 1660-61.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g ”Valtaneuvoskunta”, Pieni Tietosanakirja, palsta 1105. Otava, 1925-28. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c ”Valtaneuvoskunta”, Gummeruksen uusi tietosanakirja, s. 1987. Osa 4. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2924-3.